"Mun lapset, sun lapset, meidän lapset" HUOH!

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 14:43"]Kuule ap. Niin minäkin exäni kanssa yhdessä hämmästelimme kaikkien eroja ja uusperheitä ja oltiin olevinamme niiiin ydinperhettä että! Niin...tosiaan EXÄN kanssa. Exä vastoin kaikkia odotuksia eli kaksoiselämää ja oli pettänyt minua useasti vuosien varrella. Minulle vannoi ikuista rakkautta ja huolehti lapsista jne. Eipä mulla muuta.

[/quote]Niin ja meillä ei ole sun, mun ja meidän lapsia. On vain minun kaksi lasta joita avopuolisoni pitää ominaan. Myös lasten biologinen isä huolehtii lapsistaan.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 15:03"]

Mikähän siinä on että eronneet nyt näin vetävätkin hernettä nenukkiin :D

Ap ei aloituksessaan haukkunut uusioperheitä vaan sanoi ettei jaksaisi sitä showta. Sitäkö ei saisi ääneen sanoa että ei halua itselleen uusioperhettä??

Taitaa eronneita vituttaa kun jollakin se ydinperhe toimii eikä ole tarvetta lähteä eroomaan :)

Minäkin arvostan suuresti että oma perheeni on kasassa ja sanon sen ääneen.... :) jos mieheni joskus jättää..sitten jättää mutta uusioperhettä en siltikään perusta.

Kun on niin montaa uusioperhettä sivusta seurannut niin 80 prosenttisesti ne paskaa ovatkin.

Tällähetkellä olen erittäin tyytyväinen ja hyvin menee ;)

[/quote]

Täh?! Nyt meni ohi ja kovaa. Kuka on vetänyt herneen nenään?! Tässä kohtaa minun vasta rupesi vittumaan. Ap onkin tosi asiallinen, mutta sinä puhut 80% paskaa.

Mä wn ymmärrä sitä että miksi pitää olla niin katkera exille ja exien nyxille. Meillä on uusperhe ja molempien exät ja heidän nykyiset heilat ja heidän nykyiset yhteiset ja entiset lapset aina tervetulleita tänne. Joulukin vietettiin yhdessä. Rakastuin joskus exääni ja ei se rakkaus katoa noin vaan. Muuttaa vaan muotoa. Jouluna meidän pöydässä oli minä ja mieheni ja meidän yhteiset 3 lasta, exäni ja minun lapseni hänen kanssaan 2 klp ja hänen nykyinen kumppani ja heidän yhteinen lapsi ja kumppanin 2 lasta aiemmasta liitosta. Mieheni exä ja heidän yhteinen lapsi ja exän nykyiset 3 lasta ja lasten isä. Eli yhteensä 6 aikuista ja 12 lasta. Yhtä suurta perhettä. Ja kivaa oli!

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 15:07"]

Ja kyllä vaan niin moni eroaa turhaan ja typeristä syistä.

Moni tuttu uusioperheellinen on jo useaan kertaan eronnut kun ovat niin tyhmiä että kelpuuttavat joka juopon ja jokaisen kanssa väännetään uusia pentuja..monilla vaan sitä elämänhallintaa ei ole..

älkää tehkö pentuja muutaman kk tuntemisen jälkeen ja katsokaa vähän millaisen miehen otatte..siinä on jo hyvä neuvo monelle.

[/quote]

Just noin teki mieheni ex...Huoh. Heti piti lasta ruveta vääntämään miehen kanssa, jonka oli juuri tavannut. Minkä ihmeen takia? Mihin oli kiire? Nainen oli kyllä jo 35 kieppeillä...Ilmeisesti oli niin, että niitä lapsia oli vain saatava lisää ja biologinen kello tikitti. Jotenkin naurettavaa touhua kaikenkaikkiaan.

Ja niin, yrittämisen tuloksena (vaikkakin epäilen, että oli ehkäisyn jättänyt pois sanomatta uudelle miehelle...) tulikin kaksoset alle vuosi erosta mieheni kanssa...aika nopeaa toimintaa. Uusi mieskin oli hänen ja lasten kanssa asumassa alle kuukausi siitä, kun mieheni oli muuttanut pois.

Mielenkiinnolla odotan, miten tuon suhteen kanssa käy...

Voi ihana ydinperhe! Täällä palstalla aina ylistetään ydinperheen ihanuutta, mutta mielestäni on hyvä että vanhemmat eroavat, jos homma ei toimi. 

Oma äitini on pitänyt tiukasti kiinni siitä, että eroa ei tule ja ovat ollee yhdessä melkein neljäkymmentä vuotta. Seurauksena me kaikki lapset olemme traumatisoituneita väkivaltaisesta, ahdistavasta lapsuudesta – veljeni hakkaa omaa vaimoaan ja meillä muilla on ollut pitkä tie selviytyä lapsuuden tapahtumista.

Mielenkiintoista sinällään että koko lähipiirimme pitää lapsuudenperhettäni onnellisuuden huipentumana ja esim. lapsena olin kadehdittu mm. suuren talomme ja "onnelllisen" perheemme vuoksi. 

Asiat eivät ole niin mustavalkoisia ja ei pidä suhtautua ylemmyydentuntoisesti uusioperheisiin. Eikö tärkeintä ole, että kaikki ovat onnellisia? Onni syntyy eri tavalla eri perheissä, eikä perheitä ei voi niputtaa mustiin ja valkoisiin lampaisiin. 

Turha tuomitsevuus pilasi minunkin lapsuuteni, juuri tuollaiset ap:n kaltaiset ihmiset voisivat mennä itseensä ja yrittää nähdä elämää muidenkin näkökulmasta. 

Terveisin lapsena vanhempiensa eroa rukoillut. 

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 14:03"]

No sehän nyt ei ollut pointtini alkuunkaan. Lähinnä se että nykyään vaan hanskat heitetään tiskiin aika heppoisin perustein ja ajatellaan että kun kumppania vaihtaa niin onni ja auvous alkaa. Ja sitten ollaankin muutaman vuoden (tai jo aiemminkin) aivan niissä samoissa ongelmissa kuin exänkin kanssa ja vielä soppaan tulee muutama muukin muuttuja kun niitä exiäkin on hääräämässä suhteessa lisää. Että äläs nyt vedä hernettä nenääs. -ap

[/quote]

Mä taas olen sitä mieltä, että nämä "heppoiset perusteet" on pelkkä myytti.Toki, ennen vanhaan pysyttiin yhdessä vaikka mies olisi joka lauantai saunan jälkeen hakannut vaimon ja lapset, "kun kerran naimisiin on menty". Onneksi näin ei enää ole.

Aina niissä eroon päätyneissä liitoissa on jotain tosi pahasti vialla. Eihän kukaan huviksen käy läpi eroamisen tuskaa. Esimerkkejä ongelmista, joista olen eronneilta kuullut/nähnyt:

Mies pahoinpiteli jatkuvasti vaimoaa, potki jopa vatsaan raskausaikana.

Mies tai vaimo (olen kuullut molempia) alkoholisoitui pahasti.

Puolisolle kehittyi jokin muu riippuvuus.

Vaimo (tai mies olen kuullut molempia) petti säännönmukaisesti.

Vaimo sairastui skitsofreniaan sillä vakavuudella, että joutui pysyvästi laitokseen.

Mies muuttui ahdistavan uskonnolliseksi fanaatikoksi ja oletti että vaimon ja perheen tulee jakaa sama maailmankatsomus.

Mies (tai vaimo olen kuullut kumpiakin) päätti yksipuolisesti lakata hoitamasta parisuhdetta ja kaikki hellyys ja seksikin katosivat.

Mies oletti papin aamenen jälkeen, että vaimon tehtävä on hoitaa kotia ja kaikkea siihen liittyvää ja mies keskittyy uraansa tai harrastuksiinsa ja muuhun kodin ulkopuoliseen elämään ja kehittyi työnarkomaaniksi.

Vaimo halusi päättää yksin kaikesta yhteisestä elämästä (mitä tehdään, miten sisustetaan, mitä sopii harrastaa, mitä sopii syödä, jne) eikä halunnut ottaa miehen mielipiteitä koskaan huomioon, koska hänen mielestään hän on itse aina oikeassa.

Puoliso ei osaa pyytää anteeksi, vaan kääntää aina asiat niin että kaikki olisi aina mustavalkoisesti toisen vika.

Puoliso selvisi omasta riippuvuudestaan, mutta toinen puoliso edelleenkin riippuvaisena haluaa painostaa toista takaisin "käyttäjäksi".

Itse erosin, koska ex-mieheni oli narsistinen, väkivaltainen ja peliriippuvainen.

Kaikki yllämainituista syistä ajattelen, että ne ovat pätevä peruste eroon, jos niille ei haluta mitään tehdä eikä omaa käytöstä muuteta. Ja perussääntöhän aina on: Toista ei voi muuttaa, ainoastaan itsensä.

Ja olen samaa mieltä, olette miehenne kanssa onnekkaita. Niin minäkin, nyt uusperheellisenä tasapainoisessa ja rakastavassa parisuhteessa ja tämän miehen kanssa haluankin olla loppuelämäni existä ja meidän kaikista lapsista huolimatta. Rakkautemme on niin vahvaa, että sen voimalla on jaksettu talon rakentamisen, uusperhekuviot, miehen vuoden mittainen työrupeama toisella paikkakunnalla, jne.. Se on se syy miksi paskaakin arkea jaksaa. Rakkaudettomassa tai väkivaltaisessa (henkistä tai fyysistä) suhteessa arjen alle musertuu.

p.s. Nyt lapsillamme (kaikilla) on tasapainoinen ja rakastava koti. Ja sen näkee ihan selvästi lasteni käytöksen muuttumisesta huomattavasti parempaan suuntaan tässä vuosien mittaan. On todella vaikea opettaa lapsilleen oikeanlaisia arvoja, kuten esimerkiksi toisten ihmisten kunnioittamista ja että ei saa lyödä, jos isi kuitenkin pahoinpitelee äitiä. Nyt heillä on arjessa roolimallina mies, joka ei hyväksy väkivaltaa ja näyttää tervettä miehenmallia ja on oppinut rakastamaankin heitä (kuten minäkin hänen lapsiaan). Avoimeen sydämeen mahtuu koko perhe. Oikea isä taas itse etäännyttää (valitettavasti) itseään lapsistaan, kun hän on eron jälkeen syrjäytynyt (jättäytynyt työttömäksi ei siis edes oikeasti hae töitä, kun sitten joutuisi mahdollisesti maksamaan elatusmaksuja, eikä halua esim. opiskelemaan) ja on kivempi bilettää työkkärin rahat kuin hakea lapset ja hoitaa heitä viikonloppu. Mutta sille taas minä en voi mitään. Lapset on itse todenneet meille: "Teillä on kyllä niin paljon parempi elämä kuin isillä." Niinpä niin.

Klassisisin syy taitaa kuitenkin olla "Kasvoimme erillemme".

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:57"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:54"]

Se on kova isku, kun tuon kaiken panostamisesi jälkeen miehesi lähtee uusioperhettä perustamaan jonkun muun kanssa.
Ehkä luulet vielä, että se on pelkästään sinun halustasi kiinni.

[/quote]

Onneksi myös mieheni on täysin samoilla linjoilla kanssani ja yhdessä tätä monesti ihmettelemme. Juu, sen tajuan että liiton kestävyyteen tarvitaan molempien panosta ja ehkäpä vaan sitten olen ollut hemmetin onnekas että olen saanut miehekseni sellaisen, joka myös teoillaan näyttää toteen sen että arvostaa juuri tätä samaa asiaa.  -ap

[/quote]

Niin olimme mekin samoilla exmiehen kanssa mutta asiat ei aina mene kuten suunnittelee.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:45"]

Täällä av:n ihmeellisessä maailmassa seikkailleena arvostan entistä enemmän omaa ydinperhettämme, johon kuulumme me mieheni kanssa ja meidän yhteiset lapset ja arvostan sitä että olemme vuosien varrella vaalineet liittoamme ja pitäneet siitä kiinni, tehneet työtä sen eteen että viihdymme myös mieheni kanssa keskenään. 

En ikinä jaksaisi sitä hirveää rumbaa mitä kaikki exät, nyxät, exien exät ja heidän lapset tuo tullessaan. Miten ihmeessä te uusioperheelliset jaksatte sitä ja vähintäänkin eikö se ollut siinä vaiheessa selvää kun ottaa puolisokseen ihmisen, jolla on lapsia edellisistä liitoista että varmasti hankaluuksia monet asiat tuo tullessaan aikä se aina sittenkään vaihtamalla parane.

Aion kyllä jatkossakin entistä enemmän panostaa siihen että olen yhdessä aviomieheni kanssa myös 20 vuoden päästäkin. Samaa suosittelisin monelle muullekkin.

[/quote]

En ala nyt lukemaan muita vastauksia. Mutta olen niin samaa mieltä. Olemme saaneet omat lapset jo lähes täysi-ikäisiksi ja olen niin onnellinen, että olemme pysyneet ydinperheenä.

Lasten kavereiden perheistä moni on eronnut ja melkein kaikilla nuorilla on alkanut alamäki vanhempien eron jälkeen. Juuri nyt olemme yrittäneet tukea erästä nuorta, joka on tilanteessa, että oikein kumpikaan vanhempi ei halua häntä. Nuori oli ns. kympin lapsi, kenellä meni koulu hyvin ja oli kiltti ja hyvätapainen. Ero suisti hänen elämänsä raiteiltaan ja pari vuotta meni ihan mönkään. Nyt kumpikin vanhemmista syyllistää toista huonosta vanhemmuudesta ja kumpikaan ei halua tätä "hirviönuorta". Todella surullista, koska kyse on vain siitä, että nuori ei ole paha, vaan hänellä on äärettömän paha olo vanhempiensa erosta ja heti mukaan tulleista uusista rakkauksista ja sisarpuolista.

Muistan, kuinka omat lapset kyselivät pahimman erobuumin ollessa meneillään monesti meiltä, että ettehän varmasti eroa. Se on lapsille yksi pahimpia pelkoja, että vanhemmat eroaa.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 15:37"]

Klassisisin syy taitaa kuitenkin olla "Kasvoimme erillemme".

[/quote]

Yhtään eronnutta en ole tavannut, joka olisi eronsa syyksi maininnut tämän. Ja olen tavannut paljon!

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 15:47"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 15:37"]

Klassisisin syy taitaa kuitenkin olla "Kasvoimme erillemme".

[/quote]

Yhtään eronnutta en ole tavannut, joka olisi eronsa syyksi maininnut tämän. Ja olen tavannut paljon!

[/quote]

Jeps toi kasvoimme erillemme on ennemminkin nuorten/teinien käyttämä syy

Vastenmielistä. Itse ainakin aion miettiä tarkkaan ennen kuin alan lapsia vääntämään tai naimisiin menemään. Tarkoituksena olisi valita kumppani, jonka tuntee ja jota rakastaa niin paljon, ettei tarvitse erota lastenteon jälkeen.

Jos jostain syystä olisinkin valinnut niin idioottimaisesti, etten tuntenut miestä kunnolla ja hän esim. pettää ja jättää minut ja lapsemme, niin uusioperhettä en todellakaan aio perustaa. Jos löytäisin uuden miehen, niin kunnollisen seurustelun jälkeen voisin kuvitella avioliittoa ja sen seurauksena yhteenmuuttoa, jos miehellä ei olisi lapsia. Valitettavasti en halua muiden lapsia hoidettavakseni.

MUTTA toivottavasti tätä asiaa ei tarvitse tämän enempää miettiä, koska pyrin valitsemaan jo sen ensimmäisen kumppanini huolellisesti. :))

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 14:19"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 13:54"]

Se on kova isku, kun tuon kaiken panostamisesi jälkeen miehesi lähtee uusioperhettä perustamaan jonkun muun kanssa.
Ehkä luulet vielä, että se on pelkästään sinun halustasi kiinni.

[/quote]

Niinpä niin. Miehethän eivät tunnetusti välitä perheestään vaan sopivan kohdalle osuessa auttamatta pettää ja jättää.

Mutta siinä olet oikeassa, elämässä ei ole ennustettavuutta. Ap ei voi tietää mitä sillä elämänkoululla on vielä tarjottavana. En olisi minäkään uskonut 16 vuoden leskeyden jälkeen olevani 7 lapsen uusperheellinen, jota arvostan suuresti iloineen ja suruineen. Sitähän se elämä on sopivasti vaikeuksia ja sopivasti rakkautta, tasapainoista arkea.

[/quote]

Aika karmivaa tekstiä tämäkin että miehet eivät välittäisi perheestään. Huh. Mutta hienoa tämä että leskeksi tulon jälkeen olet taas löytänyt onnen. Siitä iso peukku. 

[/quote]

No jos miehet on sellaisia, niin sittenhän ne lähtee siitä uusperheestäkin heti kun hame vilahtaa. Ja sitten ollaan ihmeissään kun on lapsia sinne ja tänne ja tuonne.

Uusperheethän erovata useammin, kuin ydinperheet, joten niihin kai sitten on menneet tosiaan ne pyöröovi-ihmiset, jotka kulkevat kodista uuteen kotiin, kuin pyöröovista.

Uusperheiden mollaajat on käsittämätöntä, ettekö tajua haukkuvanne toisten perheitä! Samalla loukkaatte niiden perheiden lapsia.

Samalle linjalle jos mennään niin sanon sitten että pahimmat uusperheallergikot ovat niitä joilla menee miehen kanssa huonosti ja yrittää kynsin/hampain pitää kiinni surkeasta liitosta tai jätettyjä naisia joiden ex onnellisessa uusperheessä mutta itse ei ole onnistunut kumppania saamaan lukuisista yrityksiistä huolimatta niin ainoa keino purkaa vihaa on haukkua oikeasti onnellisia vauvapalstalla.

Jos jotain olen oppinut 45-vuotisen elämäni aikana on se, että elämää ei voi kontrolloida. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin elää.

Minun ei pitänyt koskaan erota. Eikä miehenkään. Meillä oli samat arvot. Mutta niin vain mies meni ja rakastui 20 vuoden jälkeen.... ja löysin itseni eronneena naisena.

Olin vuosia yksin. Olen tavannut kivoja miehiä, mutta lopulta minä menin ja rakastuin. Löysin ihmisen, joka on toinen puolikkaani. Mutta voi onneton  - hänelläkin on useampi lapsi.

Yksin ollessani myös aina vannoin, että uusperhettä en aio perustaa. Pelkkä seurustelu riittää. Mutta voi onneton - huomaan ettei se riitäkään. Minä haluan enemmän. Haluan sen ihmisen kokonaan, joka päivä, päiviksi ja öiksi.

Mikään, mitä 20+ suunnittelin, ei pidä paikkaansa. Elämä on...

Monille pareille sitten tulee kriisin paikka, kun lapset ovat ohittamassa lapsivaihetta, viihtyvät vähemmän enää kotona tai lähetvät vaikkapa muualle opiskelemaan ja omaa aikaa jää enemmän. Sitten huomataankin etteihän meillä keskenään olekaan enää mitään yhteistä. Hienoa, jos ap on tosissaan vaalinut suhdettaan miehensä kanssa, jotta keskenäänkin viihtyisivät. Se kun monelle tuppaa unohtumaan ainakin siinä pikkulapsivaiheessa ja sitä kun täälläkin niin usein paheksutaan jos vanhemmat kaiken arjen kiireen keskellä pistävät lapsensa hoitoon ja "karkaavat" vaikka lomalle kahdestaan.

Meille se on ainakin ollut yksi ihan selviytyimisen ehto parisuhteessa ettemme ole koskaan unohtaneet sitä että olemme myös mies ja vaimo, emme pelkästään lastemme vanhemmat. 

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 15:53"]

Vastenmielistä. Itse ainakin aion miettiä tarkkaan ennen kuin alan lapsia vääntämään tai naimisiin menemään. Tarkoituksena olisi valita kumppani, jonka tuntee ja jota rakastaa niin paljon, ettei tarvitse erota lastenteon jälkeen.

Jos jostain syystä olisinkin valinnut niin idioottimaisesti, etten tuntenut miestä kunnolla ja hän esim. pettää ja jättää minut ja lapsemme, niin uusioperhettä en todellakaan aio perustaa. Jos löytäisin uuden miehen, niin kunnollisen seurustelun jälkeen voisin kuvitella avioliittoa ja sen seurauksena yhteenmuuttoa, jos miehellä ei olisi lapsia. Valitettavasti en halua muiden lapsia hoidettavakseni.

MUTTA toivottavasti tätä asiaa ei tarvitse tämän enempää miettiä, koska pyrin valitsemaan jo sen ensimmäisen kumppanini huolellisesti. :))

[/quote]

Oletko niin naivi että eronneet eivät ole ajatelleet tismalleen samalla tavalla? :)))

Aika samaa mieltä kuin aloittaja. Saahan sitä olla tyytyväinen jos perhe on pysynyt kasassa, niin minäkin olen oikein onnellinen omasta ydinperheestämme, naimisissa jo niin kauan että lapsetkin ehtineet maailmalle ja nyt on kivaa kaksistaan. Ei ole miehellä eikä itsellä ollut lähtöelkeitä. Mutta se oli hyvä kun tavattiin toisemme aikoinaan, keskusteltiin tärkeät asiat ennen avioliittoa siis etukäteen vaikka olimme umpirakastuneita ja nuoria, eikä kummallakaan ollut entisiä perheitä, ei alkoholi-huumeongelmia, ei mielenteveysongelmia eikä väkivaltaisuutta, ei tiettävästi kummankaan suvussakaan. Ja hyvät työpaikat oli molemmilla. Näillä eväillä oli hyvä perhe perustaa kun on vielä toistemme kunnioitus ja se tärkeä kipinäkin edelleen, kaikista tärkeintä se että pystmme puhumaan toistemme kanssa ihan kaikista asioista ja mehän puhumme! Emme ihmettele mitä toinen miettii vaan kysymme. Jos nyt ero tai kuolema tulisi väliin niin en todellakaan hyppäisi mihinkään uuskuvioon, enkä varsinkaan rupeaisi mummoäidiksi, vaikka nuorekas olenkin!

Olen antanut itseni ymmärtää, useita pareja sivusta seuraten, usein hypätään liian nopeaan saman katon alle, sen enempää miettimättä tulevaa ja aika hepposesti erotaan ja taas muodostetaan löyhin perustein uusioperhe..kun ihmisillä olisi hiukan malttia ja puhuisivat asioista etukäteen ja valitsivat kumppaniksi ihmisen joka ei ole ongelmapesäke, eli monia suhteita lapsineen, alkoholi-huume-väkivalta-mielen sairaus taustaa, on parempi mahdollisuus onnistua. Tässä yksi onnellinen ja onnekas normiperhe esimerkki, katsomme samaan suuntaan edelleen.

Huo. Aika väsyttävää. Ydinperhe ei ole onnen tae eikä uusperhe onnettomuuden aiheuttaja. Itse olen leski. Suosittelen kyllä kaikkkia arvostamaan perhettään.

Suomen kielessäkirjoitetaan "muullekin", ei kahta k-kirjainta siis kirjoitusasuun vaikka ääntäessä kuuluu kk.

siis mitä ihmettä?! eikö luonnollisesti se ydinperhe ole tavoittelun arvoinen asia? tuskin kukaan vapaaehtoisesti haluaa perheensä rikkoutuvan? toki ihmiset voivat olla onnellisia uusperheissäkin, mutta ainakin itse tavoittelen onnellista ja rakastavaa liittoa lasteni isän kanssa, milloin lapsilla on ehjä koti, sisarukset ovat sisaruksia, eivätkä mitään äidin uuden miehen esim. 15 vuotta vanhempia ventovieraita ihmisiä, jotka on yhtäkkiä tukittu samaan elämään.

ihan naurettavaa hampaat irvessä täälllä puolustella uusperheitä argumentilla, että "olisko sitte parempi olla lasten isän kanssa siinä ydinperheessä, jos se mies hakkaa ja sillä on peliongelma ja se on juoppo ja homo". ihan samalla tavalla niissä uusperheissä voi olla näitä ongelmia. tottakai se onnellinen ydinperhe on se ykkösvaihtoehto. typerykset.