Lapsi aikaisin hoitoon koska äiti niin haluaa?

Tuohan riippuu siitä, millaisia päiviä lapsilla tulee olemaan. Täydet, 9 tunnin päivät ja sitä pitemmät päivät ovat isommallekin lapselle raskaita. Meillä ainakin huomaa lapsista heti onko takana viikko, jolloin lapset on viety viimeistään kuudelta päiväkotiin ja haettu neljän maissa, vai onko kevyempi viikko, jolloin hoitopäivä on maks. 6 tuntia ja voi olla parit vapaapäivätkin keskellä.

Suurin osa äideistä, jotka menee töihin ennen kuin lapsi on vuoden ikäinen, menee sinne ihan omasta halustaan eikä siksi että on ehdoton pakko. Useimmat heistä tekevät lyhyempää päivää, jolloin lapsi ei ole 10 tunnin päiviä isossa päiväkotiryhmässä. Ne, jotka menevät töihin siksi että on pakko, eivät voi yleensä vaikuttaa siihen, voiko olla vain osapäivä- tai osaviikkotöissä.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:39"]

Mä en ymmärrä, miks ei voi sanoa, että joku on huono äiti/isä? Mitäs jos joku ON  huono äiti/isä juurikin siksi, että hänen lapsensa tarvitsisi mahdollisuuden olla kotona sen vanhemman kanssa eikä hoidossa vain siksi, ettei se vanhempi jaksa kotiarkea? Kuka kysyy lapselta, mitä hän haluaa? Vuoden ikäinen tosin ei vielä puhu...

[/quote]

Jos äiti on ollut vuoden kotona ja haluaa töihin, ei siinä ole mitään kohtuutonta. Jos isä ei halua jäädä hoitamaan omaa osuuttaa kotivanhemmuudesta ja lapsi viedään hoitoon, ei siitä pidä äitiä syyllistää. Jos joku haluaa tällaisen perheen vanhempia kivittää niin kivittäköön sitten sitä isää.

Mäkin pohdin tuota aikanaan esikoisen kanssa, kun oli niin tylsää olla kotona. En kuitenkaan raaskinut viedä alle tai noin 1-vuotiaana hoitoon keskellä talvea, vaan siirsin töihinpaluun seuraavaan syksyyn, jolloin lapsi oli noin 1,5-vuotias. Lapsi meni päiväkotiin ja sairasteli jatkuvasti. Oli helpotus, kun jäin toisen kanssa äitiyslomalle ja saatiin jättää päiväkotielämä taakse, sitten oltiinkin kotona vuosikausia.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:31"]

Mä palasin töihin lapsen ollessa 6kk. TÄmän tein sekä siksi, että halusin mennä töihin, että siksi, että lapsen isä halusi jäädä vanhempainlomalle. Se sopi meidän perheeseen. Vuoden ikäisenä lapsi meni erittäåin hyvään perhepäivähoitoon.

Kannattaa ymmärtää, että hyvä äiti ei ole mikään pikkulapsiajan juttu. Sen haastavimmat ajat ovat vasta tulossa ja sun täytyy pysyä sellaisena - omalla, perheellesi ja lapsillesi sopivalla tavalla, seuraavat vuoskymmenet. Sanovat, että sitten helpottaa, kun lapset jäävät eläkkeelle. Ehkä siinä mielessä, paljonko itse huolehdit. Arvostelu ei välttämättä helpota silloinkaan.

[/quote]

Kyllä se jatko huomattavasti helpompaa kun satsaa siihen alkuun jolloin sitä satsausta todella tarvitaan.Töissä voi sitten puskea kymmeniä vuosia mutta ei ne työtkään hyvin mene jos isomman lapsen ja nuoren kanssa jatkuvasti vaikeuksia.Huomattavasti tasaisempaa menoa kun antaa lapselle riittävästi aikaa kun pieni ja tarvitseva. 

Monella tavalla raskasta se pienen lapsen äidin elämä.Jokainen meistä kokee varmasti omalla tavallamme äitinä olemisen eikä me voida tehdä asioita paremmin kuin mihin pystymme.Kannattaa olla itselle armelias, olet paras äiti Sinun lapsellesi. Jos kotona oleminen tuntuu liian hankalalta kannattaa Sinun järjestää paras mahdollinen hoito lapsellesi, ottaa kunnolla selvää mikä paras vaihtoehto näin pienelle. Sitten kun olet löytänyt hoitojärjestelyn joka Sinusta tuntuu hyvältä, voit tuntea itsesi hyväksi äidiksi.

Isä vuorostaan kotiin! 

Lapsen kannalta on ihan samantekevää mitkä ne sun motiivit hoitoon viemiselle on. Joku vie kun on pakko rahan takia, sinä siksi että haluat. Lapsen todellisuutta se ei muuta, joten mitä väliä sillä motiivillasi on? 

Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa, yhtä ainoaa oikeaa ei ole ja harvoin asiat on ihan mustavalkoisia. Mutta ei se itseen ja omiin ratkaisuihin luottaminen aina helppoa ole. 

Luin äskettäin Elina Kilkun kirjan "Äideistä paskin". Hauska huumoripläjäys joka käsittelee juuri näitä vanhempien syyllisyyksiä ja vaikeutta tehdä koskaan oikein. Sopivan lyhyitä tarinoita pikkulasten vanhemmille, suosittelen!

Näille pitkästyneille kotiäideille suosittelen lämpimästi osa-aikatyötä. Kun olet kahtena päivänä viikossa saanut niitä tärkeitä aikuiskontakteja ja lämpimän lounaan, jaksat varmasti ihan eri tavalla taas olla äiti 1-vuotiaallesi, joka sinua oikeasti tarvitsee.

Tässäkin asiassa auttaa itsetuntemus. Jos oli töiden jälkeen väsynyt jo ennenkin lasta (kuten useimmat ovat, nykypävän työtahdilla) niin sitä ei äitiysloman jälkeen tule olemaan töiden jälkeen yhtään sen virkeämpi. Aika harva, näin rehellisesti sanoen, on sellainen tarmonpesä, että ensin paahtaa töissä ja sitten on kotona täydellisen läsnäoleva äiti joka parissa tunnissa antaa lapselleen enemmän kuin ikinä aiemmin kykeni antamaan vaikka oli koko päivän lapsen kanssa.

Puhumatakaan siitä, että päiväkotipäivä on lapsellekin niin väsyttävä, ettei hän jaksa iltaisin juuri mitään ihmeitä touhuta äitinsä iloksi. Meillä arkipäivä menee yleensä niin, että kun ollaan päästy kotiin, laitan ruokaa, käytän koiraa pissalla, lapset katsovat lastenohjelmia, pesen pyykkiä ja kappas vaan, onkin aika mennä nukkumaan. Niihin hetkiin mahtuu vain ihan murto-osa sitä sylissä istumista, yhdessä puuhailua ja rupattelua mitä kotiäitiaikoihin. Ja kuitenkin sellainen kiireetöön puuhastelu ja läheisyys (!) on sitä mitä pieni lapsi eniten tarvitsee. 

Minäkin suosittelen osa-aikatyötä. Siinä töiden lomassa kannttaa miettiä sitäkin, mitkä on elämässä ne ihmissuhteet joihin kannattaa panostaa, ja haluaako töihin koska kokee itsensä yksinäiseksi ja kaipaa työpaikan valmista sosiaalista verkostoa. Pieni lapsi on helppo ottaa itsestäänselvyytenä, koska hän on niin riippuvainen vanhemmistaan. Se aika on kuitenkin lyhyt ja se kannattaa käyttää hyväksi olemalla sen lapsen kanssa, sen ainoan jonka elämässä on täysin korvaamaton. Ne ihkut ja ihanat työkaverit, jotka kummasti sitten ei kuitenkaan äitiyslomalla pitäneetkään yhteyttä, ei ole niitä jotka sitä aikaa ja huomiota tarvitsee. Heillä on omat perheet jotka on heille kaikkein tärkeimpiä.

Itse olen ajatellut olla kotona 1-1,5v mutta ei lapsi sitten vielä hoitoon mene, vaan isä jää vuorollaan kotiin. Yhdessä ollaan puhuttu, että lapsi hoidettaisiin kotona n 2 vuotiaaksi, eli mies olisi kotona 0,5-1v riippuen siitä, missä vaiheessa mun on helpoin töiden kannalta aloittaa. Vähän tulee takkiin miehen ollessa hoitovapaalla, mutta onneksi on säästetty ja onneksi hänen on helppo tehdä viikonloppukeikkaa tarvittaessa, joten järjestelyn pitäisi onnistua jollei isompia yllätyksiä tule. Jos esim. Minä jäisin työttömäksi, enkä saisi heti uutta paikkaa, niin ei mies sitten tietenkään hoitovapaalle jää.

Ja siis tiedän, että kyse oli hoitoon viemisestä, mutta vastasin siksi että ymmärrän etteivät kaikki kaipaa vuosien taukoa työelämästä. Mekin on puhuttu, että mies tekee osan hoitovapaasta nimenomaan siksi, etten minä jää liiaksi "sivuun" työn puolesta.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:53"]

Kylläpähän se 9kk ikäinen itkee äidin perään koska silloin vierastaa pahiten ja se on ihan normaalia. 1,5- vuotias onkin jo sitten ihan eri tilanteessa ja sen ikäisen jättäisin mielummin. Itse kaipaan töihin takas mutta kuopus saa olla sen 1,5 vuotta siinä vaiheessa

[/quote]

Mä menin töihin, kun tenava oli 10kk ja jäi sinne mielellään leikkimään. Meni vielä isoon päiväkotiin. Ei itkenyt perään. Nyt, kun on 1,5v ja hoitopäiviä vain 8pvä/kk, jää lähes joka kerta itkemään. Saattaa itkasta jo päiväkodin pihassa tai kotoa lähtiessä. Eiköhän se ole ihan yhtä yksilöllistä kuin muutkin kehitysvaiheet.

Itse en tykännyt yhtään olla kotona, vauvan kanssa oli suoraan sanottuna kuolettavan tylsää ja olin ihan kaksin hänen kanssaan. En tuntenut ketään jolla olisi ollut lapsi kotona ja asuinpaikka oli uusi. Onneksi mies jäi kotiin kun vauva oli 6kk ja minä jatkoin taas kun vanhempainvapaa+isäkuukausi loppui. Sitten taas uudelleen hoitovapaalla mies oli 4kk seuraavana syksynä, eli kun lapsi oli 1,5v-lähes 2v. Siitä lähtien olenkin ollut lapsen kanssa kotona enemmän ja vähemmän opiskellen ja nyt aloittaa päiväkodin 3,5vuotiaana. Olen todella onnellinen siitä, että jaksoin tsempata ja olla se aikuinen, joka pistää lapsen tarpeen edelle. Se on kantanut ihan hedelmää :)

Ja lisäisin, että olen kyllä nauttinut kovasti isomman lapsen kanssa puuhastelusta. Vauvat ei ole minun juttuni. nro 35

Mitä pienempänä lapsen vie hoitoon, sen helpompaa se on. Pieni lapsi ei ymmärrä itkeä ja kaivata äitiään, vaan tottuu nopsaan päivähoitoon, kun ei tiedä muusta. Jo vuoden ikäinen osaa ikävöidä kotia, mutta se oli paras, kun vauvat vietiin 3 kuun ikäisenä hoitoon ennen vanhaan. Eivät edes tajunneet, että olisi muuta elämää. Päiväkodista tuli heille silloin koti ja tädeistä ne lähimmät ihmiset.

Itse en kyllä ymmärrä, että miksi lapsen kotihoito kaatuu kokonaan naiselle? Meilläkin on erittäin isot tuloerot, mutta koska en jaksa olla tuhottoman kauaa kotona ja silti on tärkeää ettei lapsi joudu siinä tekemään kompromissia, on mies ollut pätkiä myös kotona. Näin olisi ehdottomasti myös, jos joskus lisää lapsia tulisi (ei tule).