Mikä nykyisessä lapsiperhearjessa väsyttää eniten ?

Raskainta tällä hetkellä on 3- ja 2-vuotiaiden jatkuva uhma ja tappelu. Siihen kun iskee vielä päälle oman opiskelustressin (viimeiset suuret projektit, lopputyö ja suunnilleen kaikki paljon aikaa vievä päällekkäin), niin nuppi alkaa olla hajoamaisillaan. Odotan sitä, että voin käydä VAIN töissä, että olisi edes illat vapaata. Kotitöistä en stressaa, ne tehdään jos ehditään ja jos ei ehditä niin tehdään myöhemmin. Luksusta olisi katkeamattomat ja pitkät yöunet sekä päivä ilman kitinää.

Siis koiran karvan takia imuroin. Höllätkää vähä hei, miks kaiken pitää kiiltää. Itse siivosin ennen kokoajan, onneksi lopetin. Nyt mielummin kokoan lasten kanssa palapeliä tai makaan sohvalla lastenohjelmia katsoen ja ulkoillaan paljon

Tässä nykyisessä ja eniten. ..

että saisi nukkua. Ennen vuorotyössä valitin väsymystä kun ei ilta-aamuvuoron jälkeen ehtinyt nukkua kuin +6 tuntia. Mutta työvuoron jälkeen sai rauhassa maata sohvalla ja nukahtaa jos uni tuli. Seuraavana päivänä saattoi olla iltavuoro tai vapaat tiedossa ja kuitata univelat.

Nyt heräilen vauvan takia (10kk) edelleen joka yö 2-? Kertaa ja aamulla aikaisin ylös. Onneksi ei sentään viideltä kuten joku aika sitten. Joka päivä,joka viikko...ei "viikonloppua jolloin saa nukkua pitkään".

Muu ei rasita.

Ihana ketju! Ah, hyvä tietää että kitinää muillakin. Mä oon ihan kroonisesti väsynyt koko ajan, 3 lasta iältään 6, 4 ja 1. Juuri se jatkuva juokseminen, jollakin on koko ajan jotain: pipiä, asiaa, apua tarvitaan, nälkä, jano, riita jne. Huonosti nukutut yöt. Jatkuva huono omatunto etteivät lapset saa tarpeeksi huomiota, kun kaikkia ei voi huomioida yhtäaikaa. Pitäisi keksiä terveellistä syömistä nirsoille lapsille. Jatkuva vaatiminen ja valittaminen. Jatkuva rajojen asettaminen. No huoh...on meillä kivaakin, mutta äitsykkä vähän loppu.

"Harrastuspakko". Kunnon vanhemmat vievät lasta harrastuksiin -tyyli meilläpäin. Vaikka oikeasti se ilta olisi kiva olla kotona tai tehdä jotain ennaltasuunnittelematonta ulkoilua tms. Onneksi tälle voi tehdä jotain ja ehkä kuljetaan jatkossa vastavirtaan, mutta tietty ainoan lapsen kohdalla jo kaverisuhteetkin tärkeitä ja siksi se heidän kanssaan yhdessä harrastaminen olisi kai tärkeetä.

Aamurundi aamuisin uhmaikäisen kanssa:

Uhkaile sisävaatteet päälle, uhkaile ulkovaatteet päälle, uhkaile kengät jalkaan, uhkaile autolle, uhkaile autoon...... Jossain välissä pue itselle päälle. Ei toivoakaan, että aamuisin jaksaisi tehdä omalle naamalle tai tukalle mitään (onneks on aamuaurinko ja aurinkolasit). Omasta aamupalasta ei tietoakaan.

Matkalla pitää olla kaiken uhmailun jälkeen innostunut niistä samoista traktoreista ja rekoista.

Autosta hoitoon meno onnistuu onneks ihan loistavasti.

Sen jälkeen ota kaksi sisarusta kyytiin ja aja ne toiselle puolelle kaupunkia kouluihinsa.

Sen jälkeen pääsee itse ajamaan töihin sen 30 min matkan, joka on jäljellä.

Tähän menee yhteensä 2-2,5 tuntia aamuisin.

8 tunnin työpäivän jälkeen sama juttu toisinpäin, poislukien koululaiset. Tappele hoidossa vaatteet päälle, tappele lähdöstä ja autoon menosta. Tappele kotona ruuasta ja ties mistä nyt pieni herra tykkääkään kiukustua.

+ kotityöt

Joka viikko tätä samaa, viikon jokaisena arkipäivänä.

Sanomattakin selvää, että iltaisin lasken minuutteja siihen, että lapsi menee nukkumaan, ja elän tasan päivä kerrallaan odottaen, että uhmaikä menee ohi. Siihen asti luovin tieni eteenpäin, kuitenkin yrittäen olla mahdollisimman johdonmukainen ja kasvattaa tuosta rääpäleestä kaikkea muuta kuin childzillaa.

Kuten joku aiemminkin sanoi, se, ettei ole hetken rauhaa. Koko ajan on jotain tekemistä tai johonkin menemistä. Kotityöt ei tekemällä lopu.