Oikeesti, mikä saa ihmisen haluamaan lapsia?

Vielä puuttuu loogisin vastaus. Etenkin te jotka olette aloittaneet rumban alusta :)

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 08:59"]

Vielä puuttuu loogisin vastaus. Etenkin te jotka olette aloittaneet rumban alusta :)

[/quote]

Ei elämä ole loogista.

En puhuisi uhrausten tekemisestä tässä yhteydessä. Mutta vauvakuumeen myötä elämän tärkeysjärjestys meni uusiksi. Tiesin että on jotain mistä joutuu luopumaan, mutta ei mitään niin tärkeää että kokisin sen uhrauksena. Rakkaus lapseen oli ja on niin suurta, ettei mikään mene sen edelle. Siksi.

Kerran mun asiakkaaksi tuli nainen, jolla oli vauva rattaissa. Puolet sen vauvan kasvoista oli kirjaimellisesti rään peitossa. Se vaan toljotti mua. Hyi että mua kuvotti.

No järjellä ajatelleen: täytyyhän siihen olla vahva biologinen vietti, muuten ihmiskunta (tai mikä tahansa laji) kuolisi sukupuuttoon jo alkuunsa. Mutta se, että jollekin tarpeelle on biologisesti vahva pohja, ei silti vielä tarkoita sitä, että tarve aktivoituisi kaikissa yksilöissä. On yksilöllisiä eroja ja eroja siinä mikrokulttuurissa, jonka keskellä elää. Joillekin lapsen toivominen on itsestäänselvyys pienestä asti, joillakin se ei ikinä ala, ja jotkut (minä myös!) kokevat tuon hämmentävän muutoksen, kun yhtäkkiä vaikkapa kolmenkympin korvilla tapahtuu suuri muutos ja se halu vaan alkaa.  

Minusta on aivan älytöntä kinata tästä asiasta tai syytellä toisia vääristä tai oudoista tunteista tai ratkaisuista.  Olemme erilaisia ja hyvä niin. No, ekologisesta näkökulmasta katsoen lapsettomaksi jättäytyvät ovat kyllä tässä maailmantilanteessa ihan fiksuja. Mutta harva taitaa tehdä päätöksen lapsettomuudeta puhtaasti sillä perusteella. Itse en tunne ketään, ja tunnen paljon ihmisiä joille ekologisuus on tärkeä arvo ylipäätään.

Minulle on helpompi kertoa, miksi halusin toisen lapsen, kuin miksi halusin ensimmäisen. Sen ensimmäisen kanssa oli juuri tuota kummaa "biologia vie minua" -meininkiä. Mutta toisen kohdalla... Se rakkaus mitä esikoinen oli elämäämme tuonut, oli niin sanoinkuvaamattoman suurta, että halusin sitä lisää. Rakkausnarkkausta!  Lisäksi tuntui kivalta ajatukselta, että lapsella olisi sisarus. 

No järjellä ajatelleen: täytyyhän siihen olla vahva biologinen vietti, muuten ihmiskunta (tai mikä tahansa laji) kuolisi sukupuuttoon jo alkuunsa. Mutta se, että jollekin tarpeelle on biologisesti vahva pohja, ei silti vielä tarkoita sitä, että tarve aktivoituisi kaikissa yksilöissä. On yksilöllisiä eroja ja eroja siinä mikrokulttuurissa, jonka keskellä elää. Joillekin lapsen toivominen on itsestäänselvyys pienestä asti, joillakin se ei ikinä ala, ja jotkut (minä myös!) kokevat tuon hämmentävän muutoksen, kun yhtäkkiä vaikkapa kolmenkympin korvilla tapahtuu suuri muutos ja se halu vaan alkaa.  

Minusta on aivan älytöntä kinata tästä asiasta tai syytellä toisia vääristä tai oudoista tunteista tai ratkaisuista.  Olemme erilaisia ja hyvä niin. No, ekologisesta näkökulmasta katsoen lapsettomaksi jättäytyvät ovat kyllä tässä maailmantilanteessa ihan fiksuja. Mutta harva taitaa tehdä päätöksen lapsettomuudeta puhtaasti sillä perusteella. Itse en tunne ketään, ja tunnen paljon ihmisiä joille ekologisuus on tärkeä arvo ylipäätään.

Minulle on helpompi kertoa, miksi halusin toisen lapsen, kuin miksi halusin ensimmäisen. Sen ensimmäisen kanssa oli juuri tuota kummaa "biologia vie minua" -meininkiä. Mutta toisen kohdalla... Se rakkaus mitä esikoinen oli elämäämme tuonut, oli niin sanoinkuvaamattoman suurta, että halusin sitä lisää. Rakkausnarkkausta!  Lisäksi tuntui kivalta ajatukselta, että lapsella olisi sisarus. 

Pahoittelen, että tuli kahteen kertaan. 

Pahoittelen, että tuli kahteen kertaan. 

ihan biologialla ja psykologialla selitettävissä.

Varoitus, nyt tulee kamalaa mamahössötystä.

Halusin lapsen, se tuntui luonnolliselta. Kun synnytyssalissa tätä vauvaa olin synnyttämässä ja äitini oli tukenani tuli minulle mahtava olo. "Minä jatkan meidän sukua, tuossa on nainen joka on ollut tässä samassa tilanteessa ja saa todistaa esikoisensa esikoisen syntymää."

Se oli yksin upeimmista hetkistä elämässäni. "Tähän minun vartaloni on luotu, kantamaan ja synnyttämään"

Esikoinen on nyt 5v ja varmaan sitä toista lasta aletaan yrittämään kohta. Eli vaikka synnyttäminen ja vauvan saanti oli upeaa on minulla "järki mukana" enkä niitä lapsia liukuhihna meiningillä tee.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:13"]

No järjellä ajatelleen: täytyyhän siihen olla vahva biologinen vietti, muuten ihmiskunta (tai mikä tahansa laji) kuolisi sukupuuttoon jo alkuunsa. Mutta se, että jollekin tarpeelle on biologisesti vahva pohja, ei silti vielä tarkoita sitä, että tarve aktivoituisi kaikissa yksilöissä. On yksilöllisiä eroja ja eroja siinä mikrokulttuurissa, jonka keskellä elää. Joillekin lapsen toivominen on itsestäänselvyys pienestä asti, joillakin se ei ikinä ala, ja jotkut (minä myös!) kokevat tuon hämmentävän muutoksen, kun yhtäkkiä vaikkapa kolmenkympin korvilla tapahtuu suuri muutos ja se halu vaan alkaa.  

Minusta on aivan älytöntä kinata tästä asiasta tai syytellä toisia vääristä tai oudoista tunteista tai ratkaisuista.  Olemme erilaisia ja hyvä niin. No, ekologisesta näkökulmasta katsoen lapsettomaksi jättäytyvät ovat kyllä tässä maailmantilanteessa ihan fiksuja. Mutta harva taitaa tehdä päätöksen lapsettomuudeta puhtaasti sillä perusteella. Itse en tunne ketään, ja tunnen paljon ihmisiä joille ekologisuus on tärkeä arvo ylipäätään.

Minulle on helpompi kertoa, miksi halusin toisen lapsen, kuin miksi halusin ensimmäisen. Sen ensimmäisen kanssa oli juuri tuota kummaa "biologia vie minua" -meininkiä. Mutta toisen kohdalla... Se rakkaus mitä esikoinen oli elämäämme tuonut, oli niin sanoinkuvaamattoman suurta, että halusin sitä lisää. Rakkausnarkkausta!  Lisäksi tuntui kivalta ajatukselta, että lapsella olisi sisarus. 

[/quote]

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä tässä mielipiteessä ärsytti alapeukuttajia.

En ymmärrä tätä viettien avulla perustelemista. Sen selitysarvo on tavattoman huono. Yhtä hyvin voisi sanoa, että ihminen haluaa kovapalkkaisen työpaikan, koska meillä on itsesäilytysvietti. Kuitenkin sekä työpaikan valintaan että lasten hankintaan liittyy paljon muitakin tekijä: yksilöllisiä arvoja, tavoitteita ja persoonallisuuden piirteitä, kulttuurisia käsityksiä ja arvostuksia... Ihminen ei ole pelkkä eläin, joka toimii viettiensä vietävänä.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:11"]En ymmärrä tätä viettien avulla perustelemista. Sen selitysarvo on tavattoman huono. Yhtä hyvin voisi sanoa, että ihminen haluaa kovapalkkaisen työpaikan, koska meillä on itsesäilytysvietti. Kuitenkin sekä työpaikan valintaan että lasten hankintaan liittyy paljon muitakin tekijä: yksilöllisiä arvoja, tavoitteita ja persoonallisuuden piirteitä, kulttuurisia käsityksiä ja arvostuksia... Ihminen ei ole pelkkä eläin, joka toimii viettiensä vietävänä.

[/quote]

En osaa vertailla työtä ja lasta, ensimmäinen on vain jotain mikä on kivaa ja josta saa rahaa kun taas lapsion jotain suurempaa, parempaa, arvokkaampaa. Siis minulle. Olen aina halunnut lapsia, mutta odotin että se kello alkoi tikittää - siksi varmaan moni selittää lasten tekoaan biologialla. Monet syyt vaikuttavat päätökseen, mutta tuo lienee yleensä se joka laittaa rattaat pyörimään.

Biologia eli hormonit yms. Mulla vähän sama kuin ap:lla: tekis kovasti mieli tulla raskaaksi ja olla raskaana, mutta enempää lapsia en haluaisi.

Ajattelin että olet lapseton, joka miettii lapsen tekemistä. Mutta sullahan on jo lapsia, niin tyhmä kysymys.. Tiedät vastauksen jo itsekin.

No se, että näkee minkälainen siitä/niistä tulee.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:11"]

Ajattelin että olet lapseton, joka miettii lapsen tekemistä. Mutta sullahan on jo lapsia, niin tyhmä kysymys.. Tiedät vastauksen jo itsekin.

[/quote]

Tavallaan joo tiedän, mutta esikoinen syntyi ehkäisyn pettäessä. Toinen sai tulla heti perään, koska halusin lapselle sisaruksen. Olin tuolloin tosi nuori, enkä suuremmin miettinyt tulevaisuutta. Nyt 11v myöhemmin arvioin ratkaisuja ihan uudella syvyydellä ja tulee siis väkisin mietittyä, että mikä järki siinä olisi taas pistää elämä "sekaisin" :) ap

Lapsia on tapana tehdä. Sitä pidetään kulttuurissamme arvokkaana ja tavoiteltavana asiana, eräänä merkkipaaluna aikuisen elämässä. Kulttuuriset uskomukset tukevat ajatusta, jonka mukaan lasten hoivaaminen, elättäminen ja kasvattaminen on vaativuudestaan huolimatta tärkeää ja palkitsevaa. Yksilöstä on sitten kiinni, miten tuo koetaan.

Mulla se oli ihan biologista. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut lapsista enkä missään tapauksessa mistään lapsitekemisestä, kuten vaikka askartelemisesta tai jostain hemmetin muskaritoiminnasta. En ylipäänsä hirveästi välittäisi olla koko ajan ihmisten kanssa, ikään katsomatta. Joskus kolmenkympin paikkeilla hormonini kuitenkin jotenkin ottivat musta vallan, ja aloin haluta lisääntyä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. En edelleenkään kuvitellut pitäväni niistä lapsijutuista, mutta sillä ei yhtäkkiä ollut enää mitään väliä.

Nyt päälle nelikymppisenä lapseni ovat minulle aivan valtavan rakkaita, mutta edelleen jotenkin biologisen tuntuisella pohjalla: en edelleenkään erityisemmin välitä mistään lapsitekemisistä, mutta en saa tarpeekseni lasteni pitämisestä sylissä. Tulen siitä onnellisemmaksi kuin mistään muusta.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:53"]

Joskus kolmenkympin paikkeilla hormonini kuitenkin jotenkin ottivat musta vallan, ja aloin haluta lisääntyä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. En edelleenkään kuvitellut pitäväni niistä lapsijutuista, mutta sillä ei yhtäkkiä ollut enää mitään väliä.

[/quote]

Minun on täysin mahdoton kuvitella tätä omalle kohdalleni. Yhtä hyvin voisit kuvailla jonkin vieraan eliölajin toimintaa. En pidä itseäni sellaisena ihmisenä, joka selittäisi toimintaansa biologisilla vieteillä tai päättäisi ryhtyä elämänmuutoksiin, josta ei pidä.