Lue keskustelun säännöt.
Oikeesti, mikä saa ihmisen haluamaan lapsia?
05.05.2014 |
Mikä ihme siinä on, että niitä lapsia oikeen hankitaan? Tässä olen pohdiskellut pidemmän aikaa. Av:lla sekä ystäväpiirissäni kaikki keillä on lapsi / lapsia valittelevat kun ei ole omaa aikaa, kaikki pyörii lasten ehdoilla, parisuhde jäissä pikkulapsiajan (siis vuosia!) yms.
Itselläkin on kaksi lasta pienellä ikäerolla. Ovat jo isoja ja mies hinkuisi kolmatta. Olen myös ajoittain vauvakuumeessa, mutta sitten mietin asiaa kokonaisuutena, ei hitto en enää halua siihen rumbaan ryhtyä. Ehkä olisi ihanaa olla raskaana ja kotona hoidella vauvaa, mutta sen jälkeen: uhmaikää, pk-rumbaa, rytmitettyä elämää, katkonaisia öitä, ei kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa... listani on loputon. Miksi siitä huolimatta välillä mietin, että josko sittenkin? Lapsen haluaminen on sulaa hulluutta :(
Kommentit (32)
Mulle on aina ollut selvää että haluan perheen ja lapsia joita rakastaa. Olisi suuri menetys mulle olla lapseton loppuelämän ajan...ei sitä tarvi järjellä selittää vaan tunteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on neljä harkiten ja tietoisesti hankittua lasta. Intohimo mieheeni, ihana ja eläimellinen halu lisäätyä on upeaa! Syvimmiltään on kuitenkin kyse siitä, että haluan aidon ihmissuhteen lapseen ja nähdä hänen kasvavan. En vaihtaisi osaani monen lapsen äitinä. Ja voisin hyvin myös adoptoida tai ottaa sijaislapsen. Työnikin liittyy lapsiin.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:53"]
Joskus kolmenkympin paikkeilla hormonini kuitenkin jotenkin ottivat musta vallan, ja aloin haluta lisääntyä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. En edelleenkään kuvitellut pitäväni niistä lapsijutuista, mutta sillä ei yhtäkkiä ollut enää mitään väliä.
[/quote]
Minun on täysin mahdoton kuvitella tätä omalle kohdalleni. Yhtä hyvin voisit kuvailla jonkin vieraan eliölajin toimintaa. En pidä itseäni sellaisena ihmisenä, joka selittäisi toimintaansa biologisilla vieteillä tai päättäisi ryhtyä elämänmuutoksiin, josta ei pidä.
[/quote]
En minäkään todellakaan pitänyt. Mutta jos tuntui siinä lapsikuumevaiheessa että jonkinlainen biologialoinen oli ottanut vallan minun aivotoiminnastani, niin sekin oli pientä verrattuna siihen totaaliseen aivovaurioon jonka vallassa olin koko imetysajan. En ollut lainkaan oma itseni vaan jonkinlainen naaraskone. Olin valmis heittämään romukoppaan kaikki muut suunnitelmani siitä millaista elämää haluaisin elää, olisin vain halunnut loputtoman paljon vauvoja. Olisin ollut melkein valmis varastamaan niitä muiden rattaista.
^ Enkä siis väitä tietenkään että kaikki olisivat samalla tavalla hormoniensa uhreja, tosi erilaisiahan ihmiset muutenkin ovat näissä asioissa. Toisilla on valtavan suuri seksivietti ja toisilla ei juuri lainkaan, jne. Varmaan samantyyppinen asia.
Itellänikin on lapsi jota kovasti halusin ja rakastan yli kaiken. Kyllä silti usein mietin, miksi kukaan tähän hulluuteen ehdoin tahdoin ryhtyy. Sitten olen miettinyt, että samaa voi sanoa vaikka parisuhteesta tai seksistä; molempiin liittyy riskejä ja kaikenlaista harmia, palkintona on vaan näitä tunnepuolen juttuja. Kai se on vaan biologiasta kiinni.
Jos itseltä puuttuu suvunjatkamisvietti, on helppoa ajatella, että kaikki perheelliset on hölmöjä. Ei kai kukaan lapsia järkisyistä hanki, ainakaan länsimaissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olen ihmetellyt itsekin. Mulla eka raskaus oli kaikkea muuta kuin ihanaa ja vauvan kanssa eka vuosi vielä paljon pahempi. Eli muistot niistä nyt vihon viimeisinä saisivat haluamaan toista.
Silti olen toista kertaa suunnitellusti ja hartaasti toivotusti raskaana, vaikka samalla kammoksuin ennalta ajatusta toisesta raskaudesta ja vauva-ajasta. Mutta kun halusin silti. (Tosin tämä toinen sitten jää myös viimeiseksi.)
Kai se on biologiaa, ei tähän mitään kovin järjellisiä selityksiä ole.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:48"]
Minun on täysin mahdoton kuvitella tätä omalle kohdalleni. Yhtä hyvin voisit kuvailla jonkin vieraan eliölajin toimintaa. En pidä itseäni sellaisena ihmisenä, joka selittäisi toimintaansa biologisilla vieteillä tai päättäisi ryhtyä elämänmuutoksiin, josta ei pidä.
[/quote]
Oletko koskaan rakastunut? Sillä tavalla, että tärkeintä on vain saada olla rakkauden kohteen kanssa, vaikka joutuisi uhraamaan asioita, joita on ennen pitänyt tärkeinä? Oma kokemukseni vauvakuumeesta on juuri sellainen, että rakastuu syntymättömään lapseen tai paremminkin ajatukseen siitä. Sitä on varmasti vaikea käsittää, jos ei ole itse kokenut. Toiset toki luottavat tunteisiin ja vietteihin enemmän kuin toiset, mutta ei se ole heikkoutta eikä tyhmyyttä. Se on yksi tapa tulla onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliskohan ihan sisäänrakennettu? Hyvä, että tässä maailmassa edes jotkut lisääntyy. Itse olen onnistunut torkuttamaan biologista kelloani kavereiden ja sukulaisten lasten avulla, ei ole vielä vauvakuume iskenyt.
[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 22:28"]
Oletko koskaan rakastunut? Sillä tavalla, että tärkeintä on vain saada olla rakkauden kohteen kanssa, vaikka joutuisi uhraamaan asioita, joita on ennen pitänyt tärkeinä?
[/quote]
Olen ollut rakastunut mutta en sellaisella tavalla, joka saisi minut vaarantamaan terveyteni tai hyvinvointini tai muuttumaan arvoiltani aivan erilaiseksi. En ole koskaan uhrannut minulle tärkeitä asioita rakkauden tai minkään muunkaan vuoksi. Tiedän, mikä minulle on tärkeää, ja teen päätökset sen perusteella.
Tuo viestin 11 kuvaus on karmiva. Ei kuulosta minusta ihmisen käyttäytymiseltä ollenkaan. Ihan alienia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko myös ehkä biologisten ja muiden lisäksi haaste. Jotkut kaipaavat haasteita elämässä. "Miten onnistut äitinä". Vähän kun joku haluaa haastavan työn tai ei halua päästä liian helpolla. Lapsi on aikamoinen haaste, jonka itse haluan ainakin kokea. Katsotaan miten selviää. Musta elämä olisi tylsää jos ei olisi mitään haastavaa. Jotkut tosin saavat sitä muustakin kun lapsista.
Tämä myt yksi näkökulma vaikka kyllä tuo biologinen kello oli itselläni se juttu.
Ihminen on eläin, ja ihmiskunta loppuisi, eli kuolisi sukupuuttoon jos lisääntymisvietti häviäisi. Kaikilla eläimillä se on, ja jopa kasveilla. Se on ihmeellistä, mutta elämän jatkumisen kannalta, niin pitää olla. Kaikkien ihmisten ei toki tarvi lisääntyä, ihmisiä on tällä hetkellä muutenkin ihan liian paljon, jopa kestämättömän paljon.
Ihmettelen ihmistä joka ei käsitä elämän suurinta viettiä, minkälainen olmi pitää olla jos on niin paljon etääntynyt perimmäisistä vieteistä että ei edes ymmärrä niitä.
Miksi ihmeessä pitää kysellä että miksi niitä lapsia pitää tehdä, tai olla tekemättä, kukin saa tehdä mielensä mukaan. Minkään tavan takia, tai että muka jotain paineita tulee jostain ympäristöstä, lapsia ei kannata tehdä, lapset pitää tehdä vain silloin, kun oma eläimellinen vietti niin vaatii, ja se vaatimus on ehdoton.
Eikä oikeasti lapsi estä ketään elämästä, se on ihan omasta asenteesta kiinni, ja jos joskus lapseperhe-elämä kenkuttaa, ja tulee tänne vähän purettua paineita, ei se tarkoita sitä, että kenenkään ei kannata lapsia tehdä kun se on niin kauheaa. Lapsiperheitä on tasan yhtä monta erilaista kuin on lapsiperheitäkin, kukin taaplaa tyylillään. Se on täysin oma valinta, miten vanhemmuuteen yleensäkin suhtautuu, onko se sitä surullisen kuuluisaa ikuista suorittamista, vai jatkaako sitä vaan omaa elämää, ja siinä rinnalla kulkee vaan oma pieni ihminen jonka kasvamista ja kehittymistä on ilo ohjata ja seurata.
Pidän lapsista ja halusin oman perheen, miksi lapsen hankintaa pitää jotenkin perustella? Minä en voi ap sulle kertoa mitään muuta kuin että rakkaus siihen omaan lapseen on parasta mitä tiedän, suosittelen sinullekin. Lapset tuovat sellaista sisältöä elämään mitä mikään muu asia elämässä ei mulle voisi tuoda. Tieto siitä että sinulla on omat lapset lähelläsi läpi elämän on hienointa mitä voi kuvitella...
Maiju