Mistä asioista olette valehdelleet läheisillenne?

Irtisanouduin 12v jälkeen työstä tyhjän päälle koska en vaan jaksanut enkä kestänyt enää. Huijasin kaikkia tuttuja ja läheisiä että minut irtisanottiin yt:sä  koska korona-aika vei firmalta liikevaihdon ja työpaikkoja vähennettiin rajusti. 

En kadu

Jännä ketju, kun minä en ihan oikeasti valehtele mistään pikkuasioista. Lapsena valehtelin jostain röökin poltosta tai missä ollaan oltu tms. Mutta tässäkin ketjussa moni on valehdellut parisuhdestatuksesta ja koulutuksesta aikuisina läheisilleen. Eikö tuollaisista jää ennenpitkää kiinni? Oletteko sellaisia konfliktia välttäviä ihmisiä vai onko läheiset vaan niin toksisia, ettei totuutta voi sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Voi.... lukemattomia kertoja että olen työmatkalla kun on kutsuttu johonkin sukujuhliin tai jonkun kaukaisen sukulaisen (jota en ole nähnyt 30 vuoteen) hautajaisiin.  

Myös jo 2 kk sitten varattu ulkomaanmatka on "sattunut" usein just siihen kohtaan keväästä kun on yo juhlat tai kesällä rippijuhlat. 

Tämä ihan vaan siksi että inhoan sitä että pitää järkätä majottuminen jonnekin 500 km päähän, hankkia sopivat juhlavaatteet ja ostaa kallis lahja vaan 2-3 h tuskastuttavan ja teennäisen pönöttämisen takia.

Itseni sukulaiset ovat hyvin maalaisia ja sanotaan että muutenkin aika erilaista elämää viettäviä, joten koen ettei minulla ole oikein heidän kanssaan mitään yhteistä. Inhoan yli kaiken myös sitä kun ventovieraat kyselee toisten henkilökohtaisia asioita, tulen siitä niin kiukkuiseksi missä tahansa, että ihan pelkään mitä vastaan. En todellakaan halu

Minuakin ärsyttää suunnattomasti, kun monilla ihmisillä on täysin moukkamainen tapa udella henkilökohtaisuuksia ja yksityisasioita. Siis puolitutuilla ja jopa ventovierailla. Ja siihen kyllä syyllistyy myös nuorempi ja kaupunkilainenkin porukka. Olisiko somesta opittua? Kun itse levittelee vessakäynneistään lähtien kaiken elämänsä fb- ja muille somekavereille, niin ei voi tajuta, että se ei ole normaali tapa toimia, vaan itsensä valitsema tapa. Ja huonoa käytöstä. Mahdollisesti kiusaamista tahallaan, jos kyselee esim. täydessä työpaikan kahvipöydässä itselleen kuulumattomia asioita.

Valehtelen tai "kevyesti muunnan totuutta" iäkkäille anhemmilleni useinkin, sekä jätän paljon sellaisia asioita, jotka saattaisivat huolestuttaa heitä,  kertomatta (sehän ei ole valehtelua). 

Minulla on hiukan erikoinen äiti ja nykyisin selvästi jo persoonallisuus alkaa muuttua muisti tms sairauden myötä. Onneksi hän keskityyy nykyään 99% itsestään puhumiseen eikä enää kysele mitään, mutta silti joudun joskus lipsauttamaan jotain vakoista valhetta ihan vaan siksi että en edes halua puhua hänen kanssaaan jostain.

Valehtelen kirkkain silmin usein koska inhoan kaikenmaailman kissanristiäisiä ja typeriä "luokkakokouksia". 

Usein valhe on , että mulla on työmatka tai joku muu tiukan aikataulun projekti jossa heti ma aamunavpitää olla skarppina jossain tai olen varannut jo 1/2 v sitten ulkomaanmatkan tms just siihen ajankohtaan. Tekemiseni /valheeni eivät paljastu koska en bältyämättä päivitä juuri mitään fb:kiin, eli ne kenelle valehtelin eivät tiedä todellisuutta. 

Mietin joskus että minkä reaktion saisin jos vaan sanoisin ettei huvita tulla, en välitä xx kaltdisista juhlista. Todennäköisedti loukkaisin kutsujaa, minua haukuttaisi selän takana mutta toisaalta ehkä ei jatkossa enää kutsuttaisikaan. Mutta haluan kuitenkin olla näiden ihmisten kanssa väleissä ja tavata jossain muissa yhteyksissä, eli ns kohteliaisuus syistä lipsautan valkoisen valheen.

Kyllä se valehtelu on sitä että lipsauttaa pienen valkoisen valheen koska en halua joko puhua ollenkaan asiasta ja pääsen vähemmällä tai en halua huolestuttaa ketään. Myöskin tekosyy olla poissa jostain kutsutusta tilaisuudesta on usein johon valehtelen että olen jossain muualla tai on työmatka tms. Ja todennäköisesti kutsuja saattaa jopa tajuta että joskus joku tekaistu "en nyt kerkee kun hirvee työleiri taas pihassa" on valkoinen valhe, mutta mitä siitä. Se etten ole tulossa åitää riittää, viis selityksestä.

Nyt menee vähän kysymyksen sivuun, mut töissä valehtelen varmaan viikottain tai kierrän totuutta tai en kerro koko totuutta.  Ja niin muutkin tekee, kokoajan, kollega laittaa joka ikinen perjantai puolen päivän jälkeen jotain tekaistuja varsuksia outlookin kalenteiin jotta kukaan ei vaan buukkaa siihen palaveria eikä pomo häiritse jotta hän pääsee lähtemään jo puoliltapäivin jonnekin mökille tai caravaanarireissuille. Valehtelua sekin.

Vierailija kirjoitti:

Jännä ketju, kun minä en ihan oikeasti valehtele mistään pikkuasioista. Lapsena valehtelin jostain röökin poltosta tai missä ollaan oltu tms. Mutta tässäkin ketjussa moni on valehdellut parisuhdestatuksesta ja koulutuksesta aikuisina läheisilleen. Eikö tuollaisista jää ennenpitkää kiinni? Oletteko sellaisia konfliktia välttäviä ihmisiä vai onko läheiset vaan niin toksisia, ettei totuutta voi sanoa?

Mut katsoppa kun valehtelu vaatii nokkelaälyisyyttä, pitää valehdella siten ettei siiyä jää kiinni. On hyvin helppoa valehdella iäkkäille vanhemmille seurustelevansa jos asuu toisella puolella suomea, vanhemmat ei taatusti käytä mitään fb:a eivätkä muutenkaan ole yhteydessä kuin 3-4x vuodessa. Ja lisäksi kun me kaikki ei olla niitä jotka jakaa koko elänsä somessa, osa ei käytä mitään somea tai ainakaan postaa sinne mitään itsestään. 

En ole kusettanut ikinä. En muista sellaista. Olen kyllä kertonut totuuksia, jotka ei ole muiden mieleen. Oikeastaan sanon kaiken, mitä ei pitäisi. Pari kertaa on ollut vaikeinta olla rehellinen, mutta on ollut pakko. 

Nuorempana valehtelin ihan sujuvasti ehkä enemmän silleen uhriutuakseni tekosyillä, jos vaikka suoriuduin huonosti jossain työ- tai kouluasiassa. Tai ennemmin se oli sellaista että liioittelin vaikeuksiani jotta en joutuisi myöntämään tosiasioita, tai toteamaan että "en osaa" "tarvitsen apua". Lisäksi valehtelin vanhemmilleni erityisesti jos meni tosi huonosti, koska he menivät ihan sekaisin tunteellisesti jos mulla oli jotain vaikeuksia, enkä kestänyt sitä etteivät he osanneet tulla toimeen jos en ollut täydellinen. Olin työtön pitkään ja valehtelin olevani töissä. Tällainen on kamalaa koska vaikeuksissa olisi kiva voida saada tukea henkisesti, ei välttämättä edes taloudellisesti, mutta tällä tavalla kohdeltuna tunsin aina toimivani väärin ja syyllistyin siitä jos kaikki ei ollut hyvin.

Nykyään en valehtele koskaan, koska tällaisen menneisyyden vuoksi kuormitun mielettömästi siitä että pitäisi muistaa mitä on valehdellut ja pysyä tarinassa. En ole huomannut tämän vaikuttavan elämääni mitenkään kielteisesti ja elämä on hitosti yksinkertaisempaa. 

Minun todella iäkkäät vanhemmat on hyvin yksinkertaista maalaiselämää viettäviä, eivät ole koulutettuja, eivät matkustelleet koskaan, ovat ns hyvin kapeakatseisia eivätkä suoraansanottuna ymmärrä nykypäivän työelämästä ja kaupunkilaisten elämäntyylistä mitään. Heille lipsauttelen useinkin jotain pikku valheita, koska en jaksa selittää heille joitain tekemiäni asioita kun eivät he ymmärrä elämäntyyliäni tai työtäni ollenkaan. Heillä on hyvin ärsyttävä tapa paheksua ihmisiä jotka antaa elämässään näkyä sen että on rahaa käytössä. En pidä siitä ollenkaan ja siksi en kerro kuinka usein matkustelen tai kun ostin 60t€ tuliterän auton, jota he sitten väheksyvästi taivastelivat, sanoin etteihän mulla ois varaa tommoseen, se on firman auto. Arvosteleva puhe loppui siihen, vaikka äitini vielä kommentoi varmuudeksi että "no oeshan se pienempikkiin aato varmaan riittännä sulle ku ei oo perhettäkkään". Muutenkin esitän tästä syystä heille paljon vaatimattomampaa elämäntyyliä kuin mitä todellisuus on. 

En valehtele, mutta jätän kertomatta asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vasektomiasta en ole naisystävälle kestonut vaikka vuosia on yritetty lasta.

Tämä on törkeää, toista ei saa pitää pimennossa noin tärkeässä asiassa. Toivottavasti hän saa pian tietää petollisuudestasi.

En kerro yksityiskohtaa, mutta valehtelin aikoinaan nuoruudenaikaiselle exälleni yhdestä merkittävästä meidän suhteeseen liittyvästä asiasta, erosta todella pitkän ajan jälkeen. Sain ehkä vähän käänneettyä puukkoa haavassa tai voisiko sanoa heitettyä suolaa haavaan ja ehkä hitusen edes hänet tuntemaan katumusta. Fyysisestä reaktiosta päätellen osu ja uppos. 

Mutta se siitä, emme ole tekemisissä joten tuo jäänee piikiksi hänen lihaan, koska hän ja hänen tekonsa minua kohtaan ovat olleet piikki minun lihassani koko eromme jälkeisen ajan. 

Ai kamala, en ees jaksa luetella. Millon mistäkin pikkujutusta tulee lipsauteltua ja sitäkin enemmän jätän kertomatta asioita tai en kerro kaikkea (tosin sehän ei ole valehtelua, koska asiani eivät kuulu kellekään muulle kuin minulle). 

Syyt ovat yleensä aina mm, et en vaan jaksa sitä ihmettelyä ja/tai sääliviä kommentteja, en jaksa selittää juurta jaksain asiaa, en halua asiaa muiden tietoon koska häpeän itse sitä, en halua että kuulijat huolestuvat jne. Joskus olen valehdellut jotain pikkujuttua ihan vaan oman hyödyn tavoittelun toivossa. 

Tämä on erikoinen syy valehdella tai olla kertomatta, mutta uskokaa pois, näin on minulle helpottavampaa:

Ollaan jo reippaasti keski-ikäisiä, minulla on muutamakin ystävä selvästi elintasostani (+ jostain muustakin) kateellisia minulle. He ovat silminnähden ja pitkienkin aikojen päästä sanallisista kuittailuista päätellen jopa vahingoniloisia kun minulle sattuu jotain ikävää, esim auto menee rikki tms. Olen päättänyt olla kertomatta asioita heille. Toinen jota en ole nähnyt pitkään aikana kysyi onko sun auto nyt pelannut, onko ollut vikoja tms...  (muutamalla edellisellä kerralla vikojen / korjaustarpeen takia kuittailut ovat olleet sen kaltaisia ja sillä äänensävyllä sanottuja että kuulen tänne asti vahingonilon, koska hänellä itsellä ei ole varaa ostaa edes autoa ja häntä vituttaa minun kallis uudehko autoni). Valehtelen sujuvasti, että ei ole ollut mitään ongelmia, kaikki hyvin, vaikka itseasiassa oli muutamakin vika jonka korjaukseen meni taas 450 €. Ja sekös vituttaa vielä enemmän kuulijaa kun mulla on kaikki hyvin :-)

Kerrompa nyt poikkeuksellisesti niin päin, että millaisessa tilanteessa tulen valehtelemaan jatkossa ja kenelle.

Tutuilleni, jotka passauttavat itseään säännöllisesti eräällä aina samankaltaisella pyynnöllä josta on alkanut tulla jo tapa, tulen valehtelemaan jatkossa ihan sujuvasti millon mitäkin, koska en toteuta enää teidän palvelemista.

Koska nämä ihmiset ovat useimmiten muuten ihan mukavia, en kehtaa sanoa päin naamaa että Ei, en tee tätä sinänsä pikku asiaa enää, teillä on täysi mahdollisuus hoitaa se itsekin samalla tavalla kuin minäkin sen teen tai jollain muulla tavalla. Se että minulla on tuo väline ei oikeuta teitä käyttämään sitä hyväkseen, hankkikaa oma.

Minulle on oikeastaan ihan sama tajuatteko jatkossa vastaukseni valheeksi vai ei, mutta haluan opettaa teitä että se pienikin palvelukseni, josta on tullut oletusarvo EI OLE AUTOMAATIO jatkossa !!!!

Nyt kun oikein mietin niin onhan sitä tullut lipsauteltua millon mitäkin. En kuitenkaan tunnista että mitään sellaista joka satuttaisi tai aiheuttaisi jotain ikävää kuulijoille, vaan pikemminkin niin päin että säästän kuulijaa. 

Enkä siis kadu yhtään. Pikemminkin katuisin jos olisin kertonut raatorehellisesti todellisuuden. 

Tätä ei kysytty, mutta kerton silti, että olen valehdellut useastikin cv:ssä ja työhaastattelussa. En kuitenkaan siten että siitä jäisi kiinni, vaan omatoimisesti muunnellut hiukan totuutta. Lisäksi ehkä hiukan suurentelin asioita ja ehkä suoranaisesti valehtelematta annoin hiukan toisenlaisen vaikutelman. Sain molemmat haluamani pestit ja olen hyvin pärjännyt työssäni, osaisin sen joka tapauksessa ilman tuota totuuden muutteluakin, olen pidetty pomojen ja useimpien kollekoidenkin mielestä. Joten en tunne tunnontuskia. Näin tekee 8/10 tällä hakijasta tällä organisaation tasolla. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on erikoinen syy valehdella tai olla kertomatta, mutta uskokaa pois, näin on minulle helpottavampaa:

Ollaan jo reippaasti keski-ikäisiä, minulla on muutamakin ystävä selvästi elintasostani (+ jostain muustakin) kateellisia minulle. He ovat silminnähden ja pitkienkin aikojen päästä sanallisista kuittailuista päätellen jopa vahingoniloisia kun minulle sattuu jotain ikävää, esim auto menee rikki tms. Olen päättänyt olla kertomatta asioita heille. Toinen jota en ole nähnyt pitkään aikana kysyi onko sun auto nyt pelannut, onko ollut vikoja tms...  (muutamalla edellisellä kerralla vikojen / korjaustarpeen takia kuittailut ovat olleet sen kaltaisia ja sillä äänensävyllä sanottuja että kuulen tänne asti vahingonilon, koska hänellä itsellä ei ole varaa ostaa edes autoa ja häntä vituttaa minun kallis uudehko autoni). Valehtelen sujuvasti, että ei ole ollut mitään ongelmia, kaikki hyvin, vaikka itseasiassa oli muutamakin vika jonka kor

Teen ihan samaa. Pienennän itseäni, osaamistani, statustani, elämäntyyliäni, omaisuuteni arvoa, tulojani jne jotta minut hyväksytään tasavertaisena ystävänä ja perheenjäsenenä (vanhemmat ja sisarukset), eikä pidetä snobina "vähän parempana" joukkoon kuulumattomana. Monet ihmiset ovat hirmuisen kateellisia, jopa pahansuopia niille joilla on vähän leveämpi elintaso.

Mietin joskus että menettäisinkö kaikki tai ketkä menettäisin, jos sattuisi vaikka iso lottovoitto tulemaan jolloin tietysti hankkisin ison talon rantatontilla, kalliimman ehkä lukustasoisen auton ym. Ja ketkä olisi sen jälkeen ystäviä vai hyötyäkseen minusta. 

Tästä syystä muuntelen totuutta, en kaikkien, mutta useimpien kanssa, jotta "kuulun joukkoon". 

Meillä on töissä tapana käydä porukalla lounaalla ja muutamankin useammankin kerran joku aloittaa sen saat...nan hyvesignaloinnin kuinka on jättänyt lihan syönnin kokonaan ja toinen komppaa, että niin minäkin vain kanaa syön joskus kerran viikossa ja kolmas ei syö enää punaista lihaa ja joku paasaa miten kaikkien pitäisi vähentää lihansyöntiä ja kyllä on hyvä että tuli nämä uudet ruokasuositukset jne.

Minä nyökytän siinä sivussa ja kun joku kysyi syönkö minä lihaa, niin kuulin itseni sanovan, että "vähän nykyään enää, olen vähentänyt huomattavasti, kyllä kala ja kasviksia menee enemmän" ja nyökyttelen siinä sitä kasvispainotteisen ruoan ylistämistä. Myhäilen mielessäni että tietäsittepä vaan. 

Totuus on kuitenkin ihan toiseen suuntaan. Olin ollut tuolloin jo n 1/2 v keto tai välillä  vhh ruokavaliolla ja syön pääsääntöisesti eläinkunnan tuotteita ja niistäkin rasvaisia versioita. Kasviksia vain lisukkeena. Syön vain 3x päivässä. Olen hoikistunut kohta 10 kg tuolla ruokavaliolla ja muutenkin vatsani ja suolistoni voi paljon paremmin tällä ruokavaliolla.