Mistä asioista olette valehdelleet läheisillenne?

En ole valehdellut läheisilleni. Miksi olisin?

Valehtelin opiskelupaikasta vanhemmille. Tulen perheestä, jossa paine menestyä ja päästä heti lukiosta opiskelemaan on suuri. Isä ei katsonut hyvällä esimerkiksi isoveljeni opiskelupaikkaa AMK:ssa... Koin tarvetta tulla hyväksytyksi. Valehtelin että pääsin opsikelemaan, ja myöhemmin kun pääsin oikeasti, eri alalle, sanoin lopettaneeni entiset opinnot ja siirtyväni uuden alan pariin.

Suojelin ehkä sekä itseäni että vanhempiani. Itseäni pelolta siitä, että isä ei hyväksy minua ja vanhempia siltä, että aiheutan heille stressiä.

Jälkeenpäin ajateltuna tottakai kadun, koska kyse on kuitenkin niin luonnollisesta asiasta kuin opiskelupaikka, joka ei todellakaan tule itsestään ja ensimmäisellä kerralla ei vättämättä pääse.

Olen valehdellut paljonkin. Olin hirveissä veloissa ja se hävetti. En kertonut vanhemmilleni tai puolisolleni.

Selvitin koko ajan velkojani itsekseni. Ei kukaan huomanut, koska ei vaikuttanut paljoakaan elämään. Velat olivat nuoruudessa otettuja virhearvioita, ja sillä hetkellä tienasin hyvin pärjätäkseni.

Siitä kuinka vahvoja fobioita ja kaikenlaisia neurooseja minulla on. Minua mm ahdistaa kävellä kaupungilla (ihmiset), töissä tarkistelen asioita joiden TIEDÄN olevan kunnossa ja silti ahdistaa että olen mokannut. Muitakin juttuja on.

Olen enemmänkin jättänyt kertomatta paljon. Esimerkiksi joistain nuoruuteni traumoista. Todellisuudessa perheeni ei tiedä paljoakaan kokemastani. Sairastin masennusta ja he ihmettelivät mistä minä nyt niin stressaan että masennuin. Luulevat johtuvan vain stressistä ja ylisuorittamisesta.

Up

Valehtelin exälleni palkkatuloistani elatusta varten, valehtelen kaikesta että saisin etuja elämässä.

Olen valehdellut toisella puolella Suomea asuville sukulaisille ja vanhoille koulukavereilleni että seurustelen, huijasin porukkaa varmaan 5-6 v kunnes oli pakko kertoa että ollaan erottu ettei enää tarvii keksiä tarinaa. Tein tämän ihan vaan siksi että kärsin itsekin siitä että olen ns ikisinkku enkä löydä ketään ja lähes kaikki muut olivat pariutuneita lähipiirissäni. Jotenkin ajattelin etten halua/kestä sitä säälimistä ja ihmettelyä "etteikö sillä oo vieläkään ketään". Suojelun siis vain itseäni, valkoinen valheeni ei satuttanut ketään.

Valehtelen työssäni asiakkaille hyötymistarkoituksessa.

Valehtelen sujuvasti jos pääsen/joku minulle rakas ihminen pääsee sillä helpommalla. En osaa sanoa mitään isoja juttuja että mitä ne olisi, viimeksi valehtelin etten ole ajokunnossa vaikka olinkin. Puolisoni sanoi että parempi se noin päin on kuin että olisin valehdellut olevani ajokunnossa vaikka en ollut.

Valhetelin siis siksi että minulle ei huudettaisi, koska en jaksa sitä että minulle huudetaan typeristä asioista ja omien rajojeni vedosta. Mielestäni niin tekevä ihminen ottaa itse vastuun siitä että hänelle saatetaan valehdella hänen omien reagontiensa vuoksi, enkä tunne huonoa omatuntoa.

Esitän ystävilleni, he eivät pysty ymmärtämään minkälainen olen oikeasti.

Voi.... lukemattomia kertoja että olen työmatkalla kun on kutsuttu johonkin sukujuhliin tai jonkun kaukaisen sukulaisen (jota en ole nähnyt 30 vuoteen) hautajaisiin.  

Myös jo 2 kk sitten varattu ulkomaanmatka on "sattunut" usein just siihen kohtaan keväästä kun on yo juhlat tai kesällä rippijuhlat. 

Tämä ihan vaan siksi että inhoan sitä että pitää järkätä majottuminen jonnekin 500 km päähän, hankkia sopivat juhlavaatteet ja ostaa kallis lahja vaan 2-3 h tuskastuttavan ja teennäisen pönöttämisen takia.

Itseni sukulaiset ovat hyvin maalaisia ja sanotaan että muutenkin aika erilaista elämää viettäviä, joten koen ettei minulla ole oikein heidän kanssaan mitään yhteistä. Inhoan yli kaiken myös sitä kun ventovieraat kyselee toisten henkilökohtaisia asioita, tulen siitä niin kiukkuiseksi missä tahansa, että ihan pelkään mitä vastaan. En todellakaan halua sanoa kummilapseni rippijuhliin tulleelle naapurintätille (täysin ventovieras) mitä mieltä olen hänen erittäin loukkaavasta toteamuksestaan "no sinä se et oo tehnä vieläkkään lapsia". Pelkään että pilaan koko juhlafiiliksen töksäyttämällä jotain todella nasevaa ja loukkaavaa tuolle maalaisjuntille. 

Joten on helpompaa valehdella ja pysyä poissa.

Kai sitä kaikki suoltaa jotain valkoisia valheita pikkuasioissa jotta päästään helpommalla tilanteesta tai ei haluta huolestuttaa läheisiä.

Itsellä ehkä enemmänkin se on sitä että en kerro heille asioita. Sehän ei ole valehtelemistä. Pidän asiat omana tietonani, olen hyvin voimakkaalla yksityisyydentarpeella varustettu persoona eikä asiani kuulu edes vanhemmilleni tai siskolleni. Ei ole kuuluneet sen jälkeen kun kotoa lähdin 18v.

Eipä noita hirveesti kyllä kukaan kyselekään.  

Ei nyt liity suoranaisesti kysymykseen mutta valehtelen töissä vähintäänkin viikottain. 

Ihan jo siitä että esitän viihtyväni siellä, että pidän työstäni, olen kiinnostunut yrityksen strategiasta ja olen asiakkaisiin päin työnantajani edustaja.

En oikeasti ole mitään noista. 

Vierailija wrote:

Valehtelen työssäni asiakkaille hyötymistarkoituksessa.

Mukava kuitenkin, että kelpuutat asiakkaasi otsikossa mainituiksi läheisiksesi.

Olen ehkä vähän huijannut muutamallekin miesehdokkaalle vielä nyt keski-iässäkin siitä miksi minulla ei ole lapsia. Kiertelen ja kaartelen asiaa ja olen sepittänyt sellaisen hiukan muunnellun tarinan jossa en kuitenkaan kerro totuutta....... siis sitä etten oikeesti ole koskaan halunnut lapsia enkä oikeasti edes pidä lapsista. En halua antaa itsestäni sellaista kuvaa, koska kuitenkin arjessa käyttäydyn lasten läsnäollessa ihan normaalisti eikä se etten ole hankkinut lapsia tee minusta sen huonompaa ihmistä. Päinvastoin minulla on sitten paljon enemmän annettavaa kumppanilleni ja voin keskittyä häneen, mutta tätä kuviota on monen vaikea ymmärtää.

Isoin valheeni oli, kun sanoin puolisolleni että olen ihan tyytyväinen avioliittoomme. En ollut, eikä ollut hänkään kun kysyi miksi olen hänen kanssaan.

Vierailija wrote:

Olen ehkä vähän huijannut muutamallekin miesehdokkaalle vielä nyt keski-iässäkin siitä miksi minulla ei ole lapsia. Kiertelen ja kaartelen asiaa ja olen sepittänyt sellaisen hiukan muunnellun tarinan jossa en kuitenkaan kerro totuutta....... siis sitä etten oikeesti ole koskaan halunnut lapsia enkä oikeasti edes pidä lapsista. En halua antaa itsestäni sellaista kuvaa, koska kuitenkin arjessa käyttäydyn lasten läsnäollessa ihan normaalisti eikä se etten ole hankkinut lapsia tee minusta sen huonompaa ihmistä. Päinvastoin minulla on sitten paljon enemmän annettavaa kumppanilleni ja voin keskittyä häneen, mutta tätä kuviota on monen vaikea ymmärtää.

En yhtään ihmettele, ettet halua sellaista kuvaa antaa, koska saahan siitä tosi kylmän ihmisen vaikutelman.

Vierailija wrote:

Voi.... lukemattomia kertoja että olen työmatkalla kun on kutsuttu johonkin sukujuhliin tai jonkun kaukaisen sukulaisen (jota en ole nähnyt 30 vuoteen) hautajaisiin.  

Myös jo 2 kk sitten varattu ulkomaanmatka on "sattunut" usein just siihen kohtaan keväästä kun on yo juhlat tai kesällä rippijuhlat. 

Tämä ihan vaan siksi että inhoan sitä että pitää järkätä majottuminen jonnekin 500 km päähän, hankkia sopivat juhlavaatteet ja ostaa kallis lahja vaan 2-3 h tuskastuttavan ja teennäisen pönöttämisen takia.

Itseni sukulaiset ovat hyvin maalaisia ja sanotaan että muutenkin aika erilaista elämää viettäviä, joten koen ettei minulla ole oikein heidän kanssaan mitään yhteistä. Inhoan yli kaiken myös sitä kun ventovieraat kyselee toisten henkilökohtaisia asioita, tulen siitä niin kiukkuiseksi missä tahansa, että ihan pelkään mitä vastaan. En todellakaan halua sanoa kummilapseni rippijuhliin tulleelle naap

Miten itsetäyteinen pitää olla, että tuollainenkin toteamus koetaan erittäin loukkaavaksi?

Syömisestä olen valehdellut jopa kaikkein rakkaimmille ihmisille. Hävettää ja itkettää se kaikki tuska, mitä olen tuottanut läheisille sairauteni ollessa pahimmillaan.