Minkälaisia muistoja sinulla on 1960-luvulta?

60-luvun lopulla isä osti Volkkarin.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 08:28"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 19:45"]

Käykö täällä muka ihmisiä, jotka muistaa jotain 60-luvulta?? Mun äiti on syntynyt -59 eikä se osaa edes lukea tekstaria. En voi kuvitella, että se osais käyttää nettiä :D No, ehkä joku on edistyksellinen...

[/quote]

Et sitten ole minun lapseni, osaan kyllä lukea tekstarit, mutta tv:n kaukosäädin on konstikkaampi kapine. Kaikilla äideillä ei ole sellaisia lapsia, jotka pitävät mammansa ajantasalla tekniikassa. Moni yli kuusikymppinen skypettää mieluummin tietokoneella  kuin soittaa älypuhelimella,varsinkin ulkomaille syystä, jonka sinäkin varmaan tiedät.

Siihen aikaan kesät olivat lämpimiä, eikä lapsia vahdittu niin tarkkaan kuin nyt. Ei kukaan lastensuojeluilmoitusta tehnyt, kun kylän kakarat olivat keskenään uimassa. Kumma kun silloin ei hukkunut enempää lapsia. Minäkin saatoin käydä naapurin tytön kanssa uimassa järven toisella puolella, kahdestaan soutuveneellä kansakouluikäisinä.

Koulumatkat kuljettiin kävellen tai hiihtäen, harvemmalla oli polkupyörä tai vaikka hevonen. Eikä kukaan valittanut, että pitäisi asua 200 metrin päässä koulusta.

Maalla ei ollut telkkaria läheskään joka talossa, ei edes puhelinta. Lapsilla ei ollut mitään enstex-haalareita, vaan hiihtohousuissa ja villapuserossa kahlattiin talvella lumessa.

Uimahalleja ei ollut pienemmissä paikoissa, ja ulkomaille alkoi tavallinen kansa lentää vasta Keihäsmatkoilla. Hymy-lehteä luettiin ja kauhisteltiin sen juttuja ... oli vähän semmoinen seiskan esiäiti.

Kansakoulun 4. luokan jälkeen sai hakea keskikouluun, joka meillä oli silloin jo kunnallinen. Lapsia riitti, kaksi linja-autoa ajoi sitä linjaa, jolle nyt riittää yksi taksi.

[/quote]

Muistan selkeästi (ja valokuvat vahvistaa), että mulla oli kaksiosainen Reiman enstex-puku jo kuusikymmentäluvulla, takki ja housut, ei siis tosiaankaan haalaria.

60-luku oli kohdallani siirtymistä lapsuudesta nuoruuteen ja jo aikuisuuden kynnykselle.

50-luvulla asuimme vuokralla omakotitalon yläkerrassa ns. parihuoneissa. 1960 muutimme omaan taloon, jota oli remontoitu koko edellinen talvi. Samana vuonna pyrin ja pääsin oppikouluun. Kaikki maksoi, kirjat, vihkot, konseptit, kynät, kumit, opetus (=lukukausimaksu), ruoka, jos sitä joku valmisti ym. ym. Ja edelleen samana kesänä meille tuotiin televisio katsottavaksi juuri sopivasti Rooman olympialaisten ajaksi. Kuva oli vielä niin heikko, että ei vielä syntynyt kauppoja.

Oppikoulussa piti kerätä ja prässätä kasveja, kahten kesänä 40 eli yhteensä 80. Ne liimattiin isoille arkeille ja alakulmaan liimattiin lappu, jossa oli kasvin nimi, latinalainen nimi, heimo, kasvupaikka ja poimimisaika. Ne piti osata ulkoa, sillä niistä pidettiin tentti. Tykkäsin siitä! 

Joku tuolla muisteli jumppapukuja. Meillä oli oppikoulun alaluokilla puuvillatrikoinen kaksiosainen sininen puku, sitten sininen yksiosainen ja lukiossa musta yksiosainen joustavasta materiaalista. Jumppasalissa liikuimme paljasjaloin, luokassa piti olla sisätossut, sillä meillä oli lakatut puulattiat.

60-luvulla käytiin myös lavatansseissa. Ensimmäinen reissu taisi olla jo 1963, siis ennen rippikoulua! Vanhemmat eivät uskoneet, että menisimme lavalle, vaan että pyöräilisimme yhden luokkatoverin luo kuten tavallista. Mutta lavalle me menimme ja olimme niin tyylikkäitä nuoria naisia: klubitakki, minulla sininen ja kaverillani ruskea, paitapusero ja prässihousut. Saunakin oli pitänyt lämmittää aikaisemmin, että sai tukan kuivaksi. Minullakin taisi olla elämäni ensimmäinen permanentti. Samana syksynä maailmaa järisytti John F. Kennedyn murha marraskuussa.

Ripillekin pääsimme sillä vuosikymmenellä. Jotkut harvat kävivät leirillä, useimmat meistä kävimme keskikoulun viimeisellä luokalla syksyllä  Pääsimme ripille joulukuussa, joten meillä tytöilläkin oli mustat leningit, ei vain pojilla mustat puvut. Ja minulla ainakin ensimmäiset korkokengät ja kampaajan tekemä tupeeraus.

Meillä oli vasta alkanut lukio ja rehtori kiersi usein luokissa kyselemässä, kuka aikoo tulla sinne. Olin keskitason oppilas keskikoulussa, joten kotona oltiin sitä mieltä, että olisi paras jatkaa lukiossa, varsinkin kun ei tarvitsisi muuttaa toiselle paikkakunnalle. No sinne menin ja -68 pullahdin sieltä ulos keskiknkertaisin paperein. Syksyllä sitten matka jatkui yliopistoon. Opiskelu rahoitettiin velalla, opintorahaa ei ollut vielä keksittykään.

60-luvulla kävin myös ensimmäisen kerran ulkomailla, ensin sellaisella nuorisomatkalla ja sitten ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, samoin kuin toisenkin jälkeen matkasin Saksaan kesätöihin. Muodissa Saksa oli silloin Suomea jäljessä, sillä minun maltillisia hameitani pidettiin ensimmäisenä kesänä kauhean mineinä! Farkkuja ei ollut sopivaa käyttää, piti olla prässihousut, jos nyt välttämättä housuja piti pitää. Hame oli parempi.

Mitähän ne saksalaiset olisivat sanoneet, jos olisin liikkunut siellä 60-luvun muodin mukaisesti tiukoissa hiihtareissa, valkoisissa tennareissa ja maisemakuvioisessa froteepuserossa. Se oli keskiviikkotanssien vakioasu lavalla. Talvella sitten pukeuduttiin seurojentalolle hameisiin ja pikkukenkiin. Lukion viimeisellä luokalla päätimme porukalla, että tenttiaikana emme menisi lauantaitansseihin. Mutta kuinkas sitten kävikään, melkein joka lauantai me tanssihaluiset kokoonnuimme seurojentalolle pyörähtelemään. Silloinhan tanssittiin useimmiten ns. kiinnipitotansseja, siis tangoa, valssia, humppaa, foksia, jenkkaa, jopa polkkaa. Ja siihen aikaan osattiin tanssia, vaikka twist ja shake alkoivat vallataa alaa.

Ennen Saksan kesiä ehdin olla jo kesätöissä muutaman kerran. Olin yhden sukulaisen tekstiilikaupassa, sitten leirintäalueen kioskissa ja ylioppilaskesänä kirjakaupassa ynnä tulkkasin koko liikkeessä saksalaisille turisteille, joita meillä päin liikkui siihen aikaan paljon. Olin jo leirintäalueella edellisenä kesänä saanut verrytellä kielitaitoani ja nyt sitten tuli oikea kielikylpy. Vaikka olin lukenut lyhyen saksan koulussa, tuli siitä nopeasti vahvin kieleni, se kieli, jolla sitten myöhemmin tienasin leipänikin ruotsin ohella. Eli minun pitkä englantini jäi heti koulun jälkeen lapsipuolen asemaan!

1960-luku oli kukoistavan nuoruuden aikaa, nyt noin viisikymmentä vuotta myöhemmin olemme jo eläkemummoja ja -vaareja. Ja vaikka tuolla ylempänä joku epäili, että emme osaisi käyttää nykytekniikkaa, niin häpeään joutuu tyttöparka. Kyllä me hallitsemme niin tekstiviestit kuin sähköpostitkin ja osaamme surfailla täällä netissäkin.

up

rolling stones ja pink floyd