Millaiset ohjeet myyjillä siitä, jos jotain epäillään varastamisesta?
Minulle kävi niin, että minun epäiltiin varastaneen n. euron arvoisen tavaran. Tavara oli rattaissa alakorissa täysin näkyvillä. Kävelin kassasta läpi ja myyjä alkoi huudella perääni kysellen tavaran maksamisesta. Vastasin, että kyseessä on oma tavaramme ja asioimme usein kyseisessä liikkeessä. Tämä siis, kun tiedusteltiin milloin se on ostettu. Hän piteli tavaraa käsissään ja soitti jonkun toisen myyjän paikalle ja kysyi mitä tehdään. Toiselle kerroin myös, että oma tavaramme kyseessä. Minulla olisi kuulemma pitänyt olla kuitti mukana, jotta voisin todistaa, että tavara on maksettu. En pidä mukanani vanhoja kuitteja.
Kysymys on, että eikö tällaiset tapaukset pitäisi hoitaa muualla, kuin kaikkien muiden asiakkaiden silmien alla? Aiemmin ei ole vastaavasta kokemusta. Toki emme enää tuossa likkeessä aio asioida. Ihmettelen, että eikö jatkossa kannata viedä omia tavaroita esim. hoitolaukussa kauppaan, ellei ole kuittia esittää jokaisesta mukana olevasta tavarasta?!
Uskoivat siis lopulta oman tavaramme olevan kyseessä, mutta harmittaa kaikkien sielmien alla käytynä tuo keskustelu.
Kommentit (67)
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 22:06"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:51"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:36"]
Itse olen myyjänä kaupassa ja tuollaiset tilanteet ovat todella hankalia sekä myyjän että asiakkaan kannalta. Myyjänä en voi mitenkään tietää onko tuote asiakkaan oma (jo aiemmin ostettu), sinne oikeasti unohtunut vai onko kyseessä näpistysyritys. Voin kertoa että kaikennäköistä kikkailua olen nähnyt. Ja suuri osa näpistyksen tekijöistä on ihmisiä joista ei mitenkään näy päällepäin mikä on "asioinnin" idea. Ovat siististipukeutuneita ja asiallisia, eivät humalassa eikä huumeiden vaikutuksen alaisia.
Kaikki tilanteet tulee aina selvittää, tällainen on meidän liikkeen näkökanta. Hankalaksi tilanteen tekee se miten asia hoidetaan niin ettei asiakasta syyllistetä jos on oma/unohtunut tuote kyseessä. Itse kysyn aina asiakkaalta haluaako tämä että asia selvitetään tässä ja nyt vai mennäänkö takahuoneeseen. Oli asia niin tai näin, asiaan täysin ulkopuoliset kyllä näkee tilanteen. Joko sinne takahuoneeseen menon tai asian selvittelyn siinä paikan päällä Tottakai aina kuulutetaan aiheeton hälytys, mutta tilanne oon siitä huolimatta ikävä. Oli sitten kyseessä oikea näpistystilanne tai unohdus/asiakkaan oma tavara.
[/quote]
Minä jatkaisin kylmästi kävelyä autolleni.
(En siis todellakaan varasta).
[/quote]
En suosittele, sillä silloin tulkitaan, että tavara on varastettu ja ohje on soittaa vartija/poliisi paikalle.
[/quote]
Uskon.
Mutta pointti on se että minä voin ihan rauhassa kävellä autolleni jos haluan ja ajaa pois. Vartija ei sitä voi tapauksessani estää.
[/quote]
Minä ainakin ymmärsin tuon mitä ajat takaa, mutta mun pointti olikin vastata siihen että Kuka haluaa elää tuollaisessa "MINULLA ON OIKEUS"- yhteiskunnasssa?
Tässäkin tapauksessa siitä kiertokautta itse maksaa (verovarojen tuhlaus turhaan) ja lisäksi hankaloittaa mahdollisesti toisen kansalaisen elämää (avunsaanti hidastuu). Miksi sinun mielestäsi tuollaisessakin tilanteessa se on sen arvoista? Koska sinulla on oikeus?
Meilläpäin AINA pyydetään vartija paikalla jos on epäilystä varastamisesta ja vartija selvittää asiakkaan kanssa tilanteen ja päättää mahdollisista seuraamuksista. Myyjälle tuo ei kuulu millään muotoa paitsi jos kaupassa ei vartijaa ole, mutta yleensä sekin on puhelinyhteyden päässä.
Ja aina noudatetaan hienotunteisuutta ja asiakas viedään sivuun Eikä asiaa selvitetä kaikkien nähden. Kaikki ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan.
T. Vartija.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 22:06"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:51"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:36"]
Itse olen myyjänä kaupassa ja tuollaiset tilanteet ovat todella hankalia sekä myyjän että asiakkaan kannalta. Myyjänä en voi mitenkään tietää onko tuote asiakkaan oma (jo aiemmin ostettu), sinne oikeasti unohtunut vai onko kyseessä näpistysyritys. Voin kertoa että kaikennäköistä kikkailua olen nähnyt. Ja suuri osa näpistyksen tekijöistä on ihmisiä joista ei mitenkään näy päällepäin mikä on "asioinnin" idea. Ovat siististipukeutuneita ja asiallisia, eivät humalassa eikä huumeiden vaikutuksen alaisia.
Kaikki tilanteet tulee aina selvittää, tällainen on meidän liikkeen näkökanta. Hankalaksi tilanteen tekee se miten asia hoidetaan niin ettei asiakasta syyllistetä jos on oma/unohtunut tuote kyseessä. Itse kysyn aina asiakkaalta haluaako tämä että asia selvitetään tässä ja nyt vai mennäänkö takahuoneeseen. Oli asia niin tai näin, asiaan täysin ulkopuoliset kyllä näkee tilanteen. Joko sinne takahuoneeseen menon tai asian selvittelyn siinä paikan päällä Tottakai aina kuulutetaan aiheeton hälytys, mutta tilanne oon siitä huolimatta ikävä. Oli sitten kyseessä oikea näpistystilanne tai unohdus/asiakkaan oma tavara.
[/quote]
Minä jatkaisin kylmästi kävelyä autolleni.
(En siis todellakaan varasta).
[/quote]
En suosittele, sillä silloin tulkitaan, että tavara on varastettu ja ohje on soittaa vartija/poliisi paikalle.
[/quote]
Uskon.
Mutta pointti on se että minä voin ihan rauhassa kävellä autolleni jos haluan ja ajaa pois. Vartija ei sitä voi tapauksessani estää.
[/quote]
Kyllä muuten voi. Vartijalla on kiinniotto oikeus jonka jälkeen paikalle pyydetään poliisit.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 22:32"]
Meilläpäin AINA pyydetään vartija paikalla jos on epäilystä varastamisesta ja vartija selvittää asiakkaan kanssa tilanteen ja päättää mahdollisista seuraamuksista. Myyjälle tuo ei kuulu millään muotoa paitsi jos kaupassa ei vartijaa ole, mutta yleensä sekin on puhelinyhteyden päässä.
Ja aina noudatetaan hienotunteisuutta ja asiakas viedään sivuun Eikä asiaa selvitetä kaikkien nähden. Kaikki ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan.
T. Vartija.
[/quote]
Mainitse liikkeitä, jossa näin.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 22:40"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 22:32"]
Meilläpäin AINA pyydetään vartija paikalla jos on epäilystä varastamisesta ja vartija selvittää asiakkaan kanssa tilanteen ja päättää mahdollisista seuraamuksista. Myyjälle tuo ei kuulu millään muotoa paitsi jos kaupassa ei vartijaa ole, mutta yleensä sekin on puhelinyhteyden päässä.
Ja aina noudatetaan hienotunteisuutta ja asiakas viedään sivuun Eikä asiaa selvitetä kaikkien nähden. Kaikki ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan.
T. Vartija.
[/quote]
Mainitse liikkeitä, jossa näin.
[/quote]
Kaikki missä olen ollut töissä, kaikissa missä on paikallisvartija. Tämä opetetaan jokaisella vartijakurssilla. Esim Citymarketeissa.
No minusta myyjä toimi ihan oikein (itsekin olen merkonomi), jos tuote oli näkyvillä ja tunnisti kyseisen kaupan tuotteeksi niin hän saattoi esimerkiksi luulla, että unohdit sen sinne, mutta oikein on tarkistaa asia. Sitten taas sellaisissa varkauksissa joissa tuote on asiakkaalla piilossa ja myyjä on nähnyt, että asiakas sen on ottanut tai epäilee sitä kutsuu myyjä vartijan selvittämään asiaa. Ja vielä, että joillakin varsinkin pienemmillä kaupoilla lukee ihan kasoilla tyyliin, että 'Näytäthän reppusi sisällön kassalla', mutta tuossa citymarket jutussa myyjä oli kyllä epäkohtelias, jos epäilee, että asiakkaalla on siellä kassissa jotain niin en kyllä itsekään haluaisi nolata asiakasta noin vaan ilmoittaisin sitten vartijalle, että huomaamattomasti ei kassalla muiden ihmisten silmien alla tarkistaa kassin.
Mutta kun nyt et edes mitään varastanut ja itse sen tiedät niin miksi sitä nyt pitäisi pitkin kauppaa kuulutella? Minä ainakin haluaisin hoitaa asian vaan pois alta enkä tehdä siitä mitään numeroa.
Itse en juurikaan tuollaisten väärinkäsitysten takia pidä mitään edes muusta kaupasta ostettua tavaraa, josta on kuittikin mukana esillä uuteen kauppaan mennessäni.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 21:53"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:51"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:36"]
Itse olen myyjänä kaupassa ja tuollaiset tilanteet ovat todella hankalia sekä myyjän että asiakkaan kannalta. Myyjänä en voi mitenkään tietää onko tuote asiakkaan oma (jo aiemmin ostettu), sinne oikeasti unohtunut vai onko kyseessä näpistysyritys. Voin kertoa että kaikennäköistä kikkailua olen nähnyt. Ja suuri osa näpistyksen tekijöistä on ihmisiä joista ei mitenkään näy päällepäin mikä on "asioinnin" idea. Ovat siististipukeutuneita ja asiallisia, eivät humalassa eikä huumeiden vaikutuksen alaisia.
Kaikki tilanteet tulee aina selvittää, tällainen on meidän liikkeen näkökanta. Hankalaksi tilanteen tekee se miten asia hoidetaan niin ettei asiakasta syyllistetä jos on oma/unohtunut tuote kyseessä. Itse kysyn aina asiakkaalta haluaako tämä että asia selvitetään tässä ja nyt vai mennäänkö takahuoneeseen. Oli asia niin tai näin, asiaan täysin ulkopuoliset kyllä näkee tilanteen. Joko sinne takahuoneeseen menon tai asian selvittelyn siinä paikan päällä Tottakai aina kuulutetaan aiheeton hälytys, mutta tilanne oon siitä huolimatta ikävä. Oli sitten kyseessä oikea näpistystilanne tai unohdus/asiakkaan oma tavara.
[/quote]
Minä jatkaisin kylmästi kävelyä autolleni.
(En siis todellakaan varasta).
[/quote]
En suosittele, sillä silloin tulkitaan, että tavara on varastettu ja ohje on soittaa vartija/poliisi paikalle.
[/quote]
Ja mitähän se vartija/poliisi tekee? Olettaa että se tavara on varastettu ihan vaan siksi että ko. kaupassa(kin) myydään sellaisia? Niin kauan kun kukaan ei ole nähnyt että se otetaan hyllystä ja laitetaan sinne rattaisiin ja maksamatta kävellään ulos niin se siitä... Että ei kyllä ihan ovikelloa tulla rimpauttelemaan :D
Kerran mulla laukku hälytti Anttilan porteissa. Vartija tuli paikalle ja vaati saada penkoa mun laukun, oli vieläpä isompi treenikassi. Tietämättömänä suostuin kun en todellakaan mitään varastele ja kyllä oli noloa kun se levitteli kaikki mun kamat likaisista sukista lähtien johonkin tiskille. Vartijalla ei siis todellakaan ole oikeutta tällaiseen niin kuin ei myyjälläkään, poliisin voi soittaa paikalle, mutta vartija voi joutua ongelmiin tuollaisista täysin perättömistä epäilyistä, joiden vuoksi asiakasta turhaan seisotetaan siellä kaupassa. Sitten kun voidaan todistaa että jotain on varastettu niin asia toki aivan eri.
[/quote]
Usko pois, mutta jopa kassatädillä on oikeus pyytää näyttämään kassin sisältö, jos se hälyttää syystä tai toisesta, mutta vain vartija tai poliisi saa sinut pysäyttää ja tutkia kassin/viedä takahuoneeseen, koska hälytystilanteissa se kassi nyt vaan on tarkistettava koska ei kaupan henkilökunta tiedä onko siellä sinun kassissa varastettua tavaraa vai hälyttikö portti jotain kassisi osaa tms. Joten ihan turhaan koitat nyt tehdä kärpäsestä härkäsen, toki se on noloa jos portti hälyttää turhaan, mutta jos tiedät ettet ole mitään vienyt voit ihan hyvin sen kassin näyttää tai antaa vartijan tutkia sen ja sillä selvä, pois kävelyllä teet itsestäsi vaan epäilyttävän.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:37"]
Olen melkeinpä varma, että jos mies työntäisi rattaita, ei siihen myyjä tulisi kyselemään euron lastentavarasta joka pilkottaa kärrystä.
[/quote]
Olen kyllä kysynyt. Ja muistutan vielä että jos kysyn rattaissa olevista tavaroista, ei se tarkoita että automaattisesti oletan ne varastetuiksi/ niitä yritetään varastaa, vaan lastenrattaissa on se ongelma että sinne helposti myös vahingossa jää tavaraa,joka on tarkoitus maksaa. Tai unohtuu. Ja se ei ole kiva selvittää kassan ohituksen jälkeen että yrittikö varastaa vai ei, koska tuotteen vieminen maksamatta ohi kassan on aina näpistys. Terkuin: myyjä
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:36"]
Itse olen myyjänä kaupassa ja tuollaiset tilanteet ovat todella hankalia sekä myyjän että asiakkaan kannalta. Myyjänä en voi mitenkään tietää onko tuote asiakkaan oma (jo aiemmin ostettu), sinne oikeasti unohtunut vai onko kyseessä näpistysyritys. Voin kertoa että kaikennäköistä kikkailua olen nähnyt. Ja suuri osa näpistyksen tekijöistä on ihmisiä joista ei mitenkään näy päällepäin mikä on "asioinnin" idea. Ovat siististipukeutuneita ja asiallisia, eivät humalassa eikä huumeiden vaikutuksen alaisia.
Kaikki tilanteet tulee aina selvittää, tällainen on meidän liikkeen näkökanta. Hankalaksi tilanteen tekee se miten asia hoidetaan niin ettei asiakasta syyllistetä jos on oma/unohtunut tuote kyseessä. Itse kysyn aina asiakkaalta haluaako tämä että asia selvitetään tässä ja nyt vai mennäänkö takahuoneeseen. Oli asia niin tai näin, asiaan täysin ulkopuoliset kyllä näkee tilanteen. Joko sinne takahuoneeseen menon tai asian selvittelyn siinä paikan päällä Tottakai aina kuulutetaan aiheeton hälytys, mutta tilanne oon siitä huolimatta ikävä. Oli sitten kyseessä oikea näpistystilanne tai unohdus/asiakkaan oma tavara.
[/quote]
Lisäys vielä että olen ollut töissä 3:n eri kauppaketjun kaupoissa. 2:ssa aiemmassa ei annettu minkäänlaista ohjeistusta miten toimia näpistystapauksissa tai epäilyissä. Tässä viimeisessä( joka siis on nykyinen työpaikkani) on annettu koulutus miten toimia.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:39"]
Eli kaupan olisi siis pitänyt tarjota kuulutusmahdollisuutta? Ap
[/quote]
entä jos ei ole laitteita millä kuuluttaa, meillä ei ole
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:40"]
mikä euron arvoinen, mutta kuitenkin niin iso että rattaiden alatasolla?
[/quote]
Ei ollut iso ja siellä irtonaisten vaippojen päällä oli alakorissa, kuten muutkin lapsen tavarat. Ap
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:39"]
Eli kaupan olisi siis pitänyt tarjota kuulutusmahdollisuutta? Ap
[/quote]
Ei olisi pitänyt, jos heillä ei ole sellaista tapana tehdä. Ymmärrän että olet loukkaantunut ja suuttunut, mutta sua ei ole kohdeltu mitenkään väärin tai laittomasti tai mitenkään poikkeuksellisesti, jotta voisit tehdä valituksen tai vaatia hyvitystä. Älä ota seuraavalla kerralla uusia, avaamattomia tuotteita mukaan liikkeisiin ilman kuittia, tai ainakin varaudu henkisesti selvittämään että ne ovat sinun omat.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:40"]
mikä euron arvoinen, mutta kuitenkin niin iso että rattaiden alatasolla?
[/quote]
niin?
Me tehdään av:lle ketju "epäilen näpistystä, kysyttävää?". Palstalta löytyy aina oikea tieto.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:45"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:39"]
Eli kaupan olisi siis pitänyt tarjota kuulutusmahdollisuutta? Ap
[/quote]
entä jos ei ole laitteita millä kuuluttaa, meillä ei ole
[/quote]
Tässä kaupassa kyllä on laitteet siihen. Ap
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:36"]
Itse olen myyjänä kaupassa ja tuollaiset tilanteet ovat todella hankalia sekä myyjän että asiakkaan kannalta. Myyjänä en voi mitenkään tietää onko tuote asiakkaan oma (jo aiemmin ostettu), sinne oikeasti unohtunut vai onko kyseessä näpistysyritys. Voin kertoa että kaikennäköistä kikkailua olen nähnyt. Ja suuri osa näpistyksen tekijöistä on ihmisiä joista ei mitenkään näy päällepäin mikä on "asioinnin" idea. Ovat siististipukeutuneita ja asiallisia, eivät humalassa eikä huumeiden vaikutuksen alaisia.
Kaikki tilanteet tulee aina selvittää, tällainen on meidän liikkeen näkökanta. Hankalaksi tilanteen tekee se miten asia hoidetaan niin ettei asiakasta syyllistetä jos on oma/unohtunut tuote kyseessä. Itse kysyn aina asiakkaalta haluaako tämä että asia selvitetään tässä ja nyt vai mennäänkö takahuoneeseen. Oli asia niin tai näin, asiaan täysin ulkopuoliset kyllä näkee tilanteen. Joko sinne takahuoneeseen menon tai asian selvittelyn siinä paikan päällä Tottakai aina kuulutetaan aiheeton hälytys, mutta tilanne oon siitä huolimatta ikävä. Oli sitten kyseessä oikea näpistystilanne tai unohdus/asiakkaan oma tavara.
[/quote]
Minä jatkaisin kylmästi kävelyä autolleni.
(En siis todellakaan varasta).
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:36"]
Itse olen myyjänä kaupassa ja tuollaiset tilanteet ovat todella hankalia sekä myyjän että asiakkaan kannalta. Myyjänä en voi mitenkään tietää onko tuote asiakkaan oma (jo aiemmin ostettu), sinne oikeasti unohtunut vai onko kyseessä näpistysyritys. Voin kertoa että kaikennäköistä kikkailua olen nähnyt. Ja suuri osa näpistyksen tekijöistä on ihmisiä joista ei mitenkään näy päällepäin mikä on "asioinnin" idea. Ovat siististipukeutuneita ja asiallisia, eivät humalassa eikä huumeiden vaikutuksen alaisia.
Kaikki tilanteet tulee aina selvittää, tällainen on meidän liikkeen näkökanta. Hankalaksi tilanteen tekee se miten asia hoidetaan niin ettei asiakasta syyllistetä jos on oma/unohtunut tuote kyseessä. Itse kysyn aina asiakkaalta haluaako tämä että asia selvitetään tässä ja nyt vai mennäänkö takahuoneeseen. Oli asia niin tai näin, asiaan täysin ulkopuoliset kyllä näkee tilanteen. Joko sinne takahuoneeseen menon tai asian selvittelyn siinä paikan päällä Tottakai aina kuulutetaan aiheeton hälytys, mutta tilanne oon siitä huolimatta ikävä. Oli sitten kyseessä oikea näpistystilanne tai unohdus/asiakkaan oma tavara.
[/quote]
Minä jatkaisin kylmästi kävelyä autolleni.
(En siis todellakaan varasta).
Kaupan olisi pitänyt tarjota kuulutusta.

No onko tuo sitten jotenkin fiksua? Sitten myyjä soittaa poliisit sun perään ja siinä on taas verorahat todella fiksussa käytössä + jonkun aito avunsaati vaikeutuu, kun et voi selvittää tilannetta asiallisesti?
Älkää nyt hikeentykö. Olen itse vain saanut aina "kassalta ei saa poistua" -ohjeistuksen.