Mikä yllätti eniten vanhemmuudessa?

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:23"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 14:04"]

Rakkaus. Se, että rakkauteen kuuluu myös kipu. Elämä olisi tyhjää ilman tätä rakkautta

[/quote]

Näitä lukiessani olen äärettömän kiitollinen, että rakkautta ja elämää voi olla myös ilman lasta. 

[/quote] niin minäkin luulin ennen lasta. Kun lapsi laskettiin mahan päälle, se oli jotain niin erilaista, että sitä ei voi selittää. Sen voi vain kokea.

[/quote]

Ymmärrän tämän tavallaan. Muttet sinäkään voi tulla väittämään, ettei lapsettomalla voi olla täyttä elämää ja rakkautta.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:23"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 14:04"]

Rakkaus. Se, että rakkauteen kuuluu myös kipu. Elämä olisi tyhjää ilman tätä rakkautta

[/quote]

Näitä lukiessani olen äärettömän kiitollinen, että rakkautta ja elämää voi olla myös ilman lasta. 

[/quote] niin minäkin luulin ennen lasta. Kun lapsi laskettiin mahan päälle, se oli jotain niin erilaista, että sitä ei voi selittää. Sen voi vain kokea.

[/quote]

Ymmärrän tämän tavallaan. Muttet sinäkään voi tulla väittämään, ettei lapsettomalla voi olla täyttä elämää ja rakkautta.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:23"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:23"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 14:04"]

Rakkaus. Se, että rakkauteen kuuluu myös kipu. Elämä olisi tyhjää ilman tätä rakkautta

[/quote]

Näitä lukiessani olen äärettömän kiitollinen, että rakkautta ja elämää voi olla myös ilman lasta. 

[/quote] niin minäkin luulin ennen lasta. Kun lapsi laskettiin mahan päälle, se oli jotain niin erilaista, että sitä ei voi selittää. Sen voi vain kokea.

[/quote] niin ja minä siis olin entinen vela, joka teki esikoisen 33 vuotiaana. Luulin tietäväni, mitä se on, mutta se kaikenkattava rakkaus ja rakkauden mukana tuoma kipu ja suojelunhalu yllätti.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:26"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:23"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 14:04"]

Rakkaus. Se, että rakkauteen kuuluu myös kipu. Elämä olisi tyhjää ilman tätä rakkautta

[/quote]

Näitä lukiessani olen äärettömän kiitollinen, että rakkautta ja elämää voi olla myös ilman lasta. 

[/quote] niin minäkin luulin ennen lasta. Kun lapsi laskettiin mahan päälle, se oli jotain niin erilaista, että sitä ei voi selittää. Sen voi vain kokea.

[/quote]

Ymmärrän tämän tavallaan. Muttet sinäkään voi tulla väittämään, ettei lapsettomalla voi olla täyttä elämää ja rakkautta.

[/quote]

Mä en kyllä sanoisi, että kukaan tässä ketjussa on niin väittänytkään. Kyse on siitä, että ihmiset kertovat omista tunteistaan ja siitä, mitä ajatuksia ne herättävät, siis oman elämän reflektoinnista.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:26"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:23"][quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 14:04"]

Rakkaus. Se, että rakkauteen kuuluu myös kipu. Elämä olisi tyhjää ilman tätä rakkautta

[/quote]

Näitä lukiessani olen äärettömän kiitollinen, että rakkautta ja elämää voi olla myös ilman lasta. 

[/quote] niin minäkin luulin ennen lasta. Kun lapsi laskettiin mahan päälle, se oli jotain niin erilaista, että sitä ei voi selittää. Sen voi vain kokea.

[/quote]

Ymmärrän tämän tavallaan. Muttet sinäkään voi tulla väittämään, ettei lapsettomalla voi olla täyttä elämää ja rakkautta.

[/quote] olenko jossain väittänyt. Vastasin omakohtaiseen kokemukseen, kun sitä kysyttiin. Kannattaa lukea vastaukset kunnolla, eikä tehdä oletuksia rivienvälistä.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 16:25"]Jännä, että voimakkaat tunteet, hermojen kireys, huoli ja stressi tai oman ajan menetys ovat yllättäneet. Minulla ei ole lapsia, mutta tiedän kylä, että juuri noita asioita lasten hankkimisesta seuraa.

[/quote]

Kyllä nämä jokainen tuleva vanhempi tietää, mutta se on vaan outoa että silti ne yllättää siinä alussa etenkin. Etukäteen vaan ei TUNNE ja koe niitä tunteita, niiden voima ja totaalisuus yllättää. Se on vähän sama kuin jokainen tietää , että läheisen kuolema satuttaa, mutta vasta sitten kun srn KOKEE niin sen ymmärtää millaista se on.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:23"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 14:04"]

Rakkaus. Se, että rakkauteen kuuluu myös kipu. Elämä olisi tyhjää ilman tätä rakkautta

[/quote]

Näitä lukiessani olen äärettömän kiitollinen, että rakkautta ja elämää voi olla myös ilman lasta. 

[/quote]

Mutta aika mitätöntä.

Itsellä oli yllättävää juuri se pohjaton mahtava rakkaus lasta kohtaan. On se niin ihanaa!

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 15:54"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 14:04"]

Se, että tykkäänkin siitä niin paljon. Olin aina vähän epäileväinen lapsien suhteen, eikä minulla tästä syystä ole edes kummilapsia. Kuinka ollakaan, lopulta 36-vuotiaana sitten pitkällisen harkinnan jälkeen teimme ensimmäisen lapsen, ja se oli ihan mahtavaa!! Pian sitten toinen perään, ja päivääkään en ole katunut.

Perhe-elämä on tosi mukavaa!

[/quote]

Saman ikäisenä teimme ensimmäisen, harvoinpa on ollut sellainen päivä etten olisi katunut.

[/quote]

Minkäs ikäinen tämä ensimmäinen on nyt?

Itse vastaan alkuperäisen kysymykseen, että minut yllätti se, että meni 5 vuotta ennen kuin rehellisesti olin sitä mieltä, että elämä lapsen kanssa on parempaa kuin ilman. Nykyisin en halua vapaa-aikaakaan viettää ilman lasta, kun aika perheenä on paljon kivempaa kuin "oma aika".

Aika ylimielistä tehdä tuollaisia yleistyksiä ätiyden ihanuudesta ja lasta kohtaan tunnetun rakkauden rajattomuudesta. Miltä tuo mahtaa tuntua niistä vanhemmista, joille vanhemmuus on vaikea asia ja tunteet jotakin muuta kuin pohjatonta rakkautta?

Se, ettei itselleen kaipaa oikeastaan enää mitään vaatetta tai tavaraa, vaan kaikki vähäiset ostoshimot kohdistuvat lastentuotteisiin. Näin on minulla ainakin nyt, kun lapsi on 1-vuotias – ehkä joskus tulevaisuudessa alan taas kiinnostua esim. muodista.

Se yllätti etten rakastunutkaan omaan lapseeni.

Lastenvastaisuus ympäristössä ja yhteisöissä on yllättänyt. Työnantaja kokee esim. sairaan lapsen kotona hoitamisen hirveänä ja ehdottaa maat ja kuut ettei joutuisi olemaan pois töistä. Kassajonossa mummot mulkoilee jos taapero inahtaa. Rattaat bussissa on hirveä ongelma joillekin kanssamatkustajille. Naapureista on tullut esiin uusia, ikäviä piirteitä. Lapsettomilla ystävillä on vaikea kyläillä kun eivät ymmärrä että eihän se lapsi istu hiljaa missään nurkassa vaan tutkii kyläpaikkaa - ja kyläpaikan pitäis olla siisti jos pikkulapsi tunkee kaiken suuhunsa; pyyntö imuroinnista "loukkaa". Perhepaikat kauppojen edessä varataan paksujen viiskymppisten äijien toimesta ja kun raahaan turvakaukaloa selkä vääränä, naureskelevat. Kyllä kaikki tällaiset pikkujutut yllätti ympäristön suhtautumisessa lapsiin, myös se miten jotkut lapsettomat suhtautuvat ja jakavat neuvojaan.

UNIVELKA..... ensimmäisinä vuosina.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 18:34"]

Se, että oikeasti tosi harva (esim. sukulaisista, ystävistä jne.) on kiinnostunut osallistumaan vapaaehtoisesti ja pyytämättä lapsen elämään paitsi työn puolesta (kerhotädit tms.) Se on yllättänyt miten yksinäistä elämä on ja kuinka pinnallisia jotkut aiemmat kaverisuhteet on olleet.

[/quote]

Kuvitteleeko joku oikeasti nykyään Suomessa, että lasten kasvatukseen osallistuisi naapurit, koko suku ja kaveripiiri?

Jossain Afrikan kyläyhteisössä tämä on vielä normaalia, mutta Suomessa, jossa hyvä jos naapurille edes päivää sanotaan.

Valtavan suuri ilo että sai vihdoin viimein vauvan. Kiitollisuus täytti mieleni.

Kysymys kuului: mikä yllätti vanhemmuudessa.

Ettekö velat osaa lukea vai miksi tulette kommentoimaan aloitusta mitä ei teitä kosketa?

Miksi kaikki ketjut menee aina väittelyksi? Kysehän oli ihmisten omista kokemuksista, ei niistä voi väitellä.

Tällä hetkellä vastaisin, että itkun määrä yllätti. Tiesin kyllä, että lapset itkevät paljon, mutta en osannut aavistaa, että näin paljon. En myöskään ymmärtänyt, miten rasittavaa ja hermoja raastavaa itkeminen on. Huomenna voisin kirjoittaa jo toisenlaisen vastauksen, mutta tämä tuli nyt mieleenä yli tunnin huutoa ja itkua viereisestä huoneesta kuunneltuani. Mies siellä yrittää nukuttaa kuopusta.

itse olen vela ja luen ammatillisella mielenkiinnolla näitä ja ihmettelen miksi jotkut laspettomat kommentoivat negatiivisesti, tämähä ei heille edes kuulu?! Itse olen siis ammattikasvattaja ja sen puolesta kaikki nämä lapsijutut kiinnostaa. On todella ihanaa ja symppistä lukea yllättävästä äidinrakkauden voimakkuudesta ja sen sellaisesta. Siis aivan ihanaa! Itseälläni ei silti syty minkäänlaisia vauvahaaveita näitä lukiessa, kuten ei omassa työssäkään, vaikka koean suurta ammattiylpeyttä siitä, että olen hyvä ja turvallinen aikuinen lasten elämässä ja olen mukana antamassa hyviä eväitä heidän elämälleen. Minulla on useita erityisiä siteitä hoitamiini lapsiin, mutta en silti ole koskaan tullut vauvakuumeiseksi. En myöskään koe tarvetta kommentoida negatiivisesti tuoreiden äitien vauvakokemuksiin ja tunteisiin.

Hah itseäkin tässä naurattaa se kuinka sitä "tiesi" jo mitä vauveli toisi tullessaan.

Mutta kun se pikkuinen maailman kaunein olento lasketaan ensimmäisen kerran syliisi, se valtava rakkauden tunne yllättää heti ja kuinka pian tuntuu että olisitte olleet yhdessä aina. Rakastan perhettäni, ystäviäni ja miestäni valtavan paljon, mutta tämä rakkaus on jotain niin suurta että se kirjaimellisesti sattuu. Se pelko, voi että kuinka sitä voi pelätäkin että sille pienelle sattuu jotain. Ja se että edes vessassa käynti ei ole enää itsestäänselvyys. Saati suihkussa käynti, syöminen tai tosiaan se nukkuminen. Ja siis tosiaan kyllähän nämä jo tiesi ennen vauvantuloa, mutta kyllä se vain silti osasi yllättää!