Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää elämälle tarkoitus tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen?
12.12.2020 |
Vähänpä sitä tiesi kun miehen kanssa jätettiin 2,5v sitten ehkäisy pois ja alettiin haaveilla vauvasta. Nyt on rankat hoidot läpikäytynä ja niiden tulos 0 positiivista raskaustestiä. Ei missään vaiheessa edes yhtäkään haamuviivaa testiin, mun keho ei yksinkertaisesti suostu raskautumaan. Mitään vikaa ei kummastakaan löytynyt ja alussa meille annettiin suuria toiveita hoitohenkilökunnan taholta jopa kevyiden hoitojen onnistumisesta, mikä tuntuu nyt entistä pahemmalta. Tuntuu, ettei elämällä ole enää mitään tarkoitusta enkä tule enää koskaan olemaan onnellinen. Ja ennenkuin joku tulee irvailemaan että mitäs ryhdyitte lapsentekoon yli-ikäisinä, niin olen 32-vuotias.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse käynyt läpi lapsettomuuden tuskan ja raskaat vuosien hoidot. Olen itse myös ollut sijaislapsena.
Nämä ovat kaksi eri asiaa. Lapsettomuuden tuskaa ei "hoideta" ryhtymällä sijaisperheeksi. Sijaisperheeksi tulisi ryhtyä aivan eri syistä. Monesti ne sijaisperheisiin tulevat lapset ovat hyvin tarvitsevia ja sijaisvanhempien oma jaksaminen ja psyykkinen terveys on siinä molempien kannalta tärkeää. Sijaislapsi ei korvaa biologisen lapsen kaipuuta, eikä se lapsi tule perheeseen miksikään "oman lapsen korvikkeeksi" hoitamaan sijaisvanhempien lapsettomuuden surua.
Ap:lle sanoisin, että pitäkää tauko hoidoista ja koittakaa elää vaikka 6 kk, niin että ette suunnittele hoitoja tai hoitojen lopettamista, vaan annatte hetken asian vain olla ilman että teette mitään päätöksiä vielä. Keskitytte hetken vain omaan ja parisuhteenne hyvinvointiin ja sovitte, että teette päätökset vasta esim. puolen vuoden päästä. Moni asia voi siinä pikkuhiljaa selkiytyä koskien tulevaisuutta.Mikä siinä lapsettomuudessa on niin tuskaista? Vähän sairasta, että itseään olisi jotenkin pakko monistaa lapsen muodossa eikä mikään muu kuin "oma" kelpaa.
Tuskaisinta siinä yleensä on koko ihmisen elämäntarinan, kokemuksen ja identiteetin muuttuminen. Monelle perhe on ollut osa kulttuurista henkistä jatkumoa, johon on kasvanut, joka on ollut toiveissa ja haaveissa - kuin elämän suuntaviitta johon tiedät meneväsi. Sellainen esipolku ja esisuunnitelma elämästä - että jonain päivänä itse tulee olemaan se kiikkustuolissa istuva isoäiti.
Lapsettomuus muuttaa koko elämän narratiivin niillä, kenellä lapsettomuus ei ole oma valinta. Myös se voimattomuuden kokemus, että asiaa ei tosiaan voi muuttaa, on rankka. Ihminen psykologisesti pyrkii itse ratkaisemaan johtamansa ongelmat. Kun ongelmaan ei ole ratkaisua, se aiheuttaa voimattomuutta.
Itse koen ettei lapsettomuutta voi hyväksyä päästämättä irti kaikesta vanhasta. Pitää syntyä uudelleen. Pitää olla itsekäs ja päästää irti siitä asemasta mihin ehkä ystävät ja läheiset sinua lapsettomana naisena laittavat. Pitää rikkoa kaikki vanha, jos meinaa päästä siitä yli jo olla onnellinen. Siinä vanhassa narratiivissa eläminen aiheuttaa vain tuskaa ja masennusta.
Voi voi kun katkerimmat tietämäni ihmiset ovat niitä joiden "elämän narratiivi" meni persiilleen vasta lasten syntymän jälkeen. Eli "kaikki meni pilalle" kun se lapsi sortuikin huumeisiin/huonoille teille tai osoittautui h*moksi tai velaksi tai viherpiiperöksi tai transgenderiksi tai...
On aika käsittämätöntä, millaista julmuutta aikuisista ihmisistä voi löytyä omaa jälkikasvua kohtaan, kun nämä "pilaavat narratiivin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna miehesi ottaa rakastajatar jonka hän sitten astuu raskaaksi. Se on kuitenkin puoliksi oma?
Vierailija kirjoitti:
Aika hassua että täällä jotenkin moni vähättelee lapsen samaisen tärkeyttä. Onko se tosiaan niin vaikea ymmärtää jos joku todella haluaa lapsia ja se on se suuri haave? Siihen pitäisi kaiken lisäksi normaalisti pystyä, joten en ihmettele jos AP:sta tuntuu pahalta.
Tuohon sisältyy myös suuria epäreiluuden tunteita, sillä monille täysin kelvottomille vanhemmille suodaan lapsia ja toiset jäävät ilman vaikka olisi kaikki edellytykset tarjota lapselle hyvä koti ja elämä.
Ap rakas, en voi kuvitella tuskaasi, vaikka itselläni on pelko että samaa tietä kuljemme. Kaiken pitäisi olla fyysisesti kunnossa, mitä nyt pcos todettiin juuri. Emme ole vielä kokeilleetkaan lasten hankintaa, sillä mulla on toinenkin sairaus, joka vaikuttaa päivittäiseen jaksamiseen. Hyvä että pystyn itseni ja työni tällä hetkellä hoitamaan, rakas mies hoitaa tällä hetkellä kodin ja kauppareissut, olen niin loppu. Lapsen haluaisimme kumpikin, mutta mun fyysinen kunto ei yksinkertaisesti riittäisi siihen. Jos rukouksiimme vastataan ja saan terveyteni takaisin, on tämä tauti tai pcos voinut ehtiä tekemään tehtävänsä ja olisin hedelmätön. Toisaalta toivon paranemistani mutta samalla pelkään, että se suurin unelma omasta lapsesta romuttuu niinkuin teilläkin. Ei tätä tunnetta voinut kuvitellakaan vaikka 10 vuotta sitten, kun kaikki tuntui mahdolliselta. Jokaisella tahtomattaan lapsettomalla on se oma tarina ja jokainen kokee sen eri tavalla. Me ollaan silti sitä samaa ryhmää ja jaamme toistemme kanssa sen saman tuskan. Voimia, haleja ja pieniä auringon pilkahduksia teille, uskon että kaikella on tarkoituksensa ja jokainen löytää paikkansa maailmassa. Toiset helpommin, toiset vaikeammin.
Vierailija kirjoitti:
Aika hassua että täällä jotenkin moni vähättelee lapsen samaisen tärkeyttä. Onko se tosiaan niin vaikea ymmärtää jos joku todella haluaa lapsia ja se on se suuri haave? Siihen pitäisi kaiken lisäksi normaalisti pystyä, joten en ihmettele jos AP:sta tuntuu pahalta.
Jos lapsettomuuden syy on pariskunnan toisessa osapuolessa, niin mun mielestä toiselle pitäisi silti tarjota mahdollisuus tulla vanhemmaksi tavalla tai toisella. Ei molempien tarvitse luopua unelmastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli olette käyneet julkisella en vielä heittäisi kirvestä kaivoon. Me kävimme mieheni kanssa 1 inseminaation ja 3 ivf hoitoa julkisella ja tuomio oli että olemme toivottomia tapauksia. Siirryimme yksityiselle klinikalle jolla oli tarjota paljon uusia ihan pieniäkin muutoksia ivf kaavaan jolla saimme vihdoin lapsen. Yksityisellä sen toi 2.ivf (yhteensä siis kävimme läpi 5ivf hoitoa ennenkuin raskauduin).Nyt odotan toista lastamme ja ei en tullu maagisesti raskaaksi kun stressi poistui vaan taas meni 2.ivf kierrosta samalla yksityisellä. (Dextra Hki, Eero Varila, en voi kyllin suositella)
Ymmärrän hyvin mikäli ette jaksa enää hoitoja, mutta yksityiset ja julkiset ovat valovuosia erillään toisistaan näissä asioissa.
Siis tuota? Olette toivoneet 2,5v lasta ja nyt jo hoidot käyty loppuun? Kaikki hoidot? Inseminaatiosta IVF:ään, ICSI:in ja luovutettuihin soluihin?
Kun kerran mitään vikaa ei ole ollut tiedossa olette odotelleet ensin varmaan 6kk ennen hoitoihin menemistä. Sitten alkutestit eikä IVF/ICSI hoitoja aloiteta tuosta vaan vaan ensin yritetään kevyempiä hoitoja useampi kuukausi. IVF/ICSI hoitoja ei tosiaankaan tehdä peräkkäisinä kuukausina, hyvä kun ehtii tehdä 3 per vuosi maksimissaan ottaen huomioon kaiken maailman kesä- ja talvisulut ja sen että yleensä yritetään ne muutamat pakastetun alkion siirrot myös. Ja vasta joskus min. 4-5 IVF/ICSI hoidon jälkeen kannattaa siirtyä luovutettuihin soluihin jos ei millään onnistu vaikka omat solut ovat ns. kunnossa. Niitä kannattaa myös yrittää se 3 kertaa. Toki ymmärrän että rahaa tämä vie kamalan paljon mutta hoitojen lopetus rahojen loppumiseen ei ole sama kuin ettei hoidoilla saisi vielä lasta.
Meillä oli lapsihaave miehen kanssa 6 vuotta joista 5 oltiin hoidoissa. Se vaati 7 x IVF/ICSI ja 6 x PAS (minulla jäi aika huonosti pakkaseen laitettavaa) ennen kuin onnistui mutta onnistui lopulta. Tämä ei tarkoita että niin onnistuisi muillakin, ymmärrän ettei kaikilla vaan onnistu ja se tuska on todella kauheaa muistan oman vuosikausien tuskan, mutta 2,5 vuoden toiveelle on aivan liian aikaista heittää hanskoja nurkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä lääkärit sanovat mahdollisuuksistasi?
Alussa lupailivat että kyllä mut raskaaksi saadaan, hoitojen loputtua tarjosivat keskusteluapua lapsettomuuden hyväksymiseen (jonka toki olenkin hyödyntänyt, mutten silti pystynyt hyväksymään tilannetta). Ap.
On muuten käsittämätöntä, että lapsettomuusklinikoilla sanotaan noin hoitoon hakeutuville. Olen kuullut vastaavasta ennenkin. Paremminkin tulisi alussa kertoa realistisesti, ettei kaikkia voida auttaa hoidoillakaan. Esim. inseminaation onnistumisprosentti on jotain 10 luokkaa, IVF-hoidon 30.
Nuo inseminaatiot ovat täysin turhia hoitoja, jos ei mitään selittävää vikaa ole löytynyt eikä silti ole tärpännyt luomuna.
Pitäkää taukoa hoidosta mutta älä luovu vielä toivosta kokonaan. Jos ei ole löydetty sille syytä, voi olla että se vielä onnistuu? Vanhempani kärsivät lapsettomuudesta yli 15 vuotta, keinohedelmöityksen onnistuessa äidillä oli toistuvia keskenmenoja. Monta toivotonta hetkeä. Kun synnyin, äiti oli 43. Voi olla että hoidotkin vielä ehtivät mennä eteenpäin. Paras lahja minulle oli vanhemmat, jotka todella toivoivat ja halusivat saada minut. Nyt he ovat isovanhempia. Myös adoptio voi olla vaihtoehto myöhemmin elämässä. Vanhempieni tutuille kävi niin, että heidän hoitonsa ja adoptioprosessinsa onnistuivatkin yllättäen molemmat, ja saivat 2 lasta. En kyllä vastannut kysymykseen, mikä oli keksiä jotain muuta, mutta toivon kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hassua että täällä jotenkin moni vähättelee lapsen samaisen tärkeyttä. Onko se tosiaan niin vaikea ymmärtää jos joku todella haluaa lapsia ja se on se suuri haave? Siihen pitäisi kaiken lisäksi normaalisti pystyä, joten en ihmettele jos AP:sta tuntuu pahalta.
Jos lapsettomuuden syy on pariskunnan toisessa osapuolessa, niin mun mielestä toiselle pitäisi silti tarjota mahdollisuus tulla vanhemmaksi tavalla tai toisella. Ei molempien tarvitse luopua unelmastaan.
Aika julmaa olisi jättää lapseton puoliso, vaikka kyllähän sitä tapahtuu. Joskus mietin miltäköhän Satu Taiveahosta tuntuu, kun Antti sai nyt vauvan uuden nuoremman naisensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli olette käyneet julkisella en vielä heittäisi kirvestä kaivoon. Me kävimme mieheni kanssa 1 inseminaation ja 3 ivf hoitoa julkisella ja tuomio oli että olemme toivottomia tapauksia. Siirryimme yksityiselle klinikalle jolla oli tarjota paljon uusia ihan pieniäkin muutoksia ivf kaavaan jolla saimme vihdoin lapsen. Yksityisellä sen toi 2.ivf (yhteensä siis kävimme läpi 5ivf hoitoa ennenkuin raskauduin).Nyt odotan toista lastamme ja ei en tullu maagisesti raskaaksi kun stressi poistui vaan taas meni 2.ivf kierrosta samalla yksityisellä. (Dextra Hki, Eero Varila, en voi kyllin suositella)
Ymmärrän hyvin mikäli ette jaksa enää hoitoja, mutta yksityiset ja julkiset ovat valovuosia erillään toisistaan näissä asioissa.
Yksityisellä voidaan mm. tehdä tutkimus jossa selviää onko vika siinä, ettei kohdun limakalvo ole otollisessa tilassa alkion kiinnittymiselle. Julkisella puolella tuollaiselle ei ole mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankkikaa koira.
Mä en voi lapsia saada ja kyllähän se sillon harmitti.
Mutta hankin koiran.
Se vie mut lenkille joka päivä,
Sen kanssa voi harrastaa jotain vaikka näyttelyitä.
Se ei ole sama asia kun lapsi mutta se kuitenkin aktivoi eikä jätä mua kotiin yksin kököttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä lääkärit sanovat mahdollisuuksistasi?
Alussa lupailivat että kyllä mut raskaaksi saadaan, hoitojen loputtua tarjosivat keskusteluapua lapsettomuuden hyväksymiseen (jonka toki olenkin hyödyntänyt, mutten silti pystynyt hyväksymään tilannetta). Ap.
On muuten käsittämätöntä, että lapsettomuusklinikoilla sanotaan noin hoitoon hakeutuville. Olen kuullut vastaavasta ennenkin. Paremminkin tulisi alussa kertoa realistisesti, ettei kaikkia voida auttaa hoidoillakaan. Esim. inseminaation onnistumisprosentti on jotain 10 luokkaa, IVF-hoidon 30.
Nuo inseminaatiot ovat täysin turhia hoitoja, jos ei mitään selittävää vikaa ole löytynyt eikä silti ole tärpännyt luomuna.
Niin ovat, mutta silti niissä on käytävä julkisella puolella 3 kertaa ennen kuin pääsee tehokkaampiin hoitoihin. Mulle inseminaatiot aiheuttivat vain turhaa henkistä pahoinvointia, kun kyllähän siinä aina toiveet olivat korkealla vaikka hoitojen onnistumisprosentti on surkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä etsi elämältä tarkoitusta ilman lapsia vaan tehkää lapsi. Itse olen saanut ison perheen lahjasoluilla. Omilla munasoluilla en tullut raskaaksi monista monista ivf-hoidoista.
Paljon halauksia ap, katso ihan kaikki kortit ennen kuin annat periksi ❤️
Ap kaikella ystävällisyydellä: hoidot vievät aikaa, niitä pitää usein tehdä huomattavan monta kertaa. Olette toivoneet lasta 2,5v eli olleet aktiivisesti hoidoissa vajaa/runsas 1,5v riippuen menittekö yksityiselle vai julkiselle.
Tuosta aktiivisesta hoitoajasta 2-3kk on mennyt alussa kaiken maailman kartoituksiin eli oikeasti olette olleet hoidoissa mitä luultavimmin aivan maksimissaan 1,5 vuotta ja kerroit että aloitatte kevyemmillä hoidoilla. Oletan tämän perusteella että teille on tehty enintään 3 IVF hoitoa jos sitäkään.
Olette vielä hyvin alkuvaiheissa omaa hoitotaivaltanne. Jos klinikalla on sanottu että toivoa ei enää ole kuulostaa siltä että olette olleet julkisella joka toki myöskin lääkkeiden myötä maksaa ”tuhansia” jos/kun kulut ovat jakautuneet kahdelle kalenterivuodelle (omavastuu) ja joutuu poliklinikkamaksut vaikka pienetkin kuitenkin maksamaan. Ehkä jotain testejä teille on myös tehty yksityisellä. Mutta siis julkinen on ainoa paikka joka sanoisi näin pienen yrityksen jälkeen että ei ole enää toivoa. Yksityisellä saisitte paljon laadukkaampaa ja uudenaikaisempaa hoitoa. Hopihopi sinne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai lahjasolut?
En ole aloittaja, mutta nyt yritystä sen verran takana että tutkimuksiin pitää hakeutua. Lahjasolut eivät olisi ainakaan itselleni mikään vaihtoehto. Lapsella pitäisi olla oikeus tuntea omat biologiset vanhempansa. (Näin kirjoitettuna oikein kirkastuu, että ovat nämä nyky"hoidot" absurdeja!) En siis hyväksy lahjasoluhoitoja, koska ne ovat mielestäni epäeettisiä. Lisäksi halua omia lapsia, en vieraiden ihmisten lapsia.
Lisäyksenä, lapsella pitäisi olla oikeus syntyä omille biologisille vanhemmilleen ja kasvaa ja varttua heidän kanssaan.
Eli ei väliä vaikka vanhemmat on juoppoja/nistejä kunhan vaan on biologinen ydinperhe? Etpä taida paljoa lapsen parasta ajatella.
Miten jenkkilässä saadaan tiineeksi viisikymppisetkin ja täällä ei saada kolmekymppisiäkään raskaaksi? Onko siellä paremmat hoidot kuin meillä?
Käy ovumnia fertonovan hedelmällisyyskatsastuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Miten jenkkilässä saadaan tiineeksi viisikymppisetkin ja täällä ei saada kolmekymppisiäkään raskaaksi? Onko siellä paremmat hoidot kuin meillä?
On ja rahalla saa
Aika hassua että täällä jotenkin moni vähättelee lapsen samaisen tärkeyttä. Onko se tosiaan niin vaikea ymmärtää jos joku todella haluaa lapsia ja se on se suuri haave? Siihen pitäisi kaiken lisäksi normaalisti pystyä, joten en ihmettele jos AP:sta tuntuu pahalta.