Lue keskustelun säännöt.
Äitiyskuplaan katoavat naiset
10.12.2020 |
Olen nyt jo jonkin aikaa ihmetellyt tätä ilmiötä. Enkä tarkoita nyt sellaista normaalia innostusta vauvasta, tai alkuvaiheen intensiivistä totuttelua uuteen elämäntilanteeseen, äitiyteen ja vauvaan. Enkä sitäkään kun ihmiselle tärkeintä on ihan luonnollisesti oma perhe.
Vaan sitä kun koko elämä pistetään pyörimään vauvakuplan ja äitiyden ympärillä. Uusiksi menee työ, harrastukset, identiteetti, koti, pukeutuminen- ihan kaikki. Koti sisustetaan näyttämään päiväkodilta, astiastot vaihtuu muumilautasiin, pukeudutaan mätsääviin asuihin taaperoiden kanssa, koko elämän keskipiste on sormiruokailu ja imetys.
Eikö nämä naiset ikinä kaipaa ns. aikuisten tilaa, omaa elämää tai identiteettiä?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan opin ymmärtämään aloituksessa kuvattuja naisia, kun omat lapseni olivat vauvoja. Pienet lapset todellakin vievät koko identiteetin ja koko äidin elämän ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Joutuu luopumaan omista vaatteistaan (puklut, maitotahrat), harrastuksistaan (ei ole aikaa), töistään/opiskeluistaan, levostaan (eivät ne koskaan nuku, vaikka niin väitetään), omasta tilastaan (meidän lapsia joutui kanniskelemaan ensimmäiset kuukaudet ihan koko ajan), kauniista kodista (tuhoavat kaikki koriste-esineet tms.), omasta elämänrytmistään, ruokailutottumuksistaan (imetettävän vauvan vatsa ei kestä mitään) jne. Siis ihan kaikesta. Siinä on helppo hukata itsensä ja alkaa elää vain lapsen kautta.
Mutta miksi se ei sitten kaikilla ole näin?
Jatkaahan jotkut ryyppäämistä ja huumeiden käyttöäkin, kun he ovat raskaana/heillä on vauva. He eivät osaa/pysty/halua jättää omia tarpeitaan sivummalle, vaan heidän oma elämä jyrää pienten lasten elämän ylitse. Siksi kaikki eivät ole vauvakuplassa, kun eivät siihen kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri elämän rakentaminen äitiyden ympärille on se asia, jota aina ihmetellään ja yleensä halveksutaan? Jos joku rakentaa elämänsä vaikkapa liikuntaharrastuksen ympärille, niin se on ok. Monet erilaiset tyyli- ja elämäntapajutut suvaitaan. Esim. tuttuni elämä pyörii kilparatsastuksen ympärillä, eikä se ole kenestäkään outoa. Hänellä on oma talli pihassa, siellä on myös muiden hevosia. Hän myös valmentaa ratsastuksessa päivätyönsä ohessa. Hänellä on kolme hevosta, joita treenaa ahkerasti ja kisakaudella kisaa. Hänen miehensä on opetellut oikein näppäräksi tallimestariksi, lapsista toinen harrastaa ratsastusta myös. En usko, että kukaan tekisi hänestä avausta tälle pastalle ihmetellen, miksi juuri hevoset.
Älkää sanoko, että ero on siinä, että äitiys loppuu, kun lapset kasvavat. Niin loppuu moni muukin elämänvaihe, mutta juuri äitiydelle omistautuminen on se, jota halveksutaan, ei esim. työlle tai opinnoille omistautuminen. Älkää sanoko, että ihmettelen asiaa siksi, että itse olen tällainen äiti. En ole. Mutta väitänpä, että tämä äitiydelle omistautuminen koetaan huonommaksi ja halveksituksi siksi, että se on taas yksi naisten juttu, jota voidaan halveksua ja jolle voidaan yhdessä naureskella. Ne höperöt mammat, voi että ovat typeriä.
Ja ei kun alapeukkuja tulemaan, koska onhan se toki helpompaa halventaa typeriä äippyleitä kuin kyseenalaistaa omia asenteitaan.
Naiseus ei todellakaan ole sama asia kuin äitiys. Eikä pointti ole naureskella kenellekään.
Tässä hurahtamisessa ihmetyttää sen radikaalinen, totaalinen ja äkillinen luonne. Kyllähän miehistäkin tulee isiä, mutta eivät he laita koko elämäänsä uusiksi- eivät edes ne jotka ovat rakastavia, vastuullisia ja hyviä isiä.
Ja heppaharrastajillakin ja himotreenaajilla on yleensä muutakin elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan opin ymmärtämään aloituksessa kuvattuja naisia, kun omat lapseni olivat vauvoja. Pienet lapset todellakin vievät koko identiteetin ja koko äidin elämän ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Joutuu luopumaan omista vaatteistaan (puklut, maitotahrat), harrastuksistaan (ei ole aikaa), töistään/opiskeluistaan, levostaan (eivät ne koskaan nuku, vaikka niin väitetään), omasta tilastaan (meidän lapsia joutui kanniskelemaan ensimmäiset kuukaudet ihan koko ajan), kauniista kodista (tuhoavat kaikki koriste-esineet tms.), omasta elämänrytmistään, ruokailutottumuksistaan (imetettävän vauvan vatsa ei kestä mitään) jne. Siis ihan kaikesta. Siinä on helppo hukata itsensä ja alkaa elää vain lapsen kautta.
Mutta miksi se ei sitten kaikilla ole näin?
Jatkaahan jotkut ryyppäämistä ja huumeiden käyttöäkin, kun he ovat raskaana/heillä on vauva. He eivät osaa/pysty/halua jättää omia tarpeitaan sivummalle, vaan heidän oma elämä jyrää pienten lasten elämän ylitse. Siksi kaikki eivät ole vauvakuplassa, kun eivät siihen kykene.
Eli ainut vaihtoehto vauvakuplaamiselle on huono vanhemmuus, päihteet ja itsekeskeinen luonne. Tämä selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvavuonna jopa tuokin on ymmärrettävää. Kyllä sieltä pullahdetaan takaisin ennen pitkää, kun hormonihuurut hälvenevät. (Ei aikuisten juttuja niissä huuruissa kaipaa, ja imetys pitää niitä yllä.)
Et ilmeisesti ole raskautta ja vauva-aikaa kokenut, kun tätä niin kovin ihmettelet.
Tietysti kelle tulee vahvempana, kelle heikompana.
Kuten tuossa kirjoitin, en ihmettele sitä alun intensiivistä vaihetta yhtään. Luonto ja hormonit ovat sen varmasti juuri näin tarkoittaneetkin.
/ApOK. No mutta se sama intensiivisyys selittää myös sen, ettei ne naiset todellakaan SILLOIN kaipaa aikuisten tilaa, omaa elämää tai identiteettiä. Niiden aika tulee taas myöhemmin. On ihan luonnon ja hormonien tekosia, että identiteetiksi tulee väliaikaisesti 100% äiti.
Niin siis tarkoitin tilanteita, joissa koko siihenastinen elämä lakaistaan ihan kokonaan pysyvillä ratkaisuilla pois ja tilalla on pelkkä mammakupla. Esimerkiksi jos naisella oli aikaisemmin oma jonkin alan yritys, joka ei liittynyt mitenkään vauvoihin, se muuttaa toimialansa. Kaikki harrastukset, kaikki kiinnostuksenkohteet, ihan kaikki laitetaan uusiksi, ammatti, työ, mielenkiinnonkohteet, oma pukeutumistyyli, siis koko elämä laitetaan pyörimään vauvakuplan ja taaperoiden ehdoilla.
No minä olen nähnyt, että näin tehdään miehen takia. Unohdetaan omat kiinnostuksen kohteet ja kiinnostutaan vain miestä kiinnostavista asioista. Kaipa se riippuu persoonasta, jotkut vain kadottavat itsensä. Liittyy ehkä itsetuntoon tai vastaavaan.
Hyvä pointti. Ehkä sillä on enemmän tekemistä itsetunnon ja identiteetin kanssa kuin minkään muun. Jos ne ovat jo valmiiksi hieman hataralla pohjalla, niin mikä tahansa voimakas kokemus pyyhkäisee ne mennessään.
Työnantaja aloitti ulos hiillostamisen välittömästi kun kerroin olevani raskaana. Liikuntaharrastuksista on tullut vastenmielisiä koska kroppa ei toimi niin kuin ennen raskaudesta jääneiden ongelmien takia. Kotona on epäsiistimpää joo koska ei voi käyttää yhtä paljon aikaa siivoamiseen. Pukeutumista on ollut pakko muuttaa koska entiset vaatteet eivät enää sovi muuttuneella vartalolla. Painosta ei ole kiinni vaan lähinnä ylimääräisestä nahasta ja erkaumasta joka saa näyttämään raskaana olevalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan opin ymmärtämään aloituksessa kuvattuja naisia, kun omat lapseni olivat vauvoja. Pienet lapset todellakin vievät koko identiteetin ja koko äidin elämän ainakin ensimmäisen vuoden ajan. Joutuu luopumaan omista vaatteistaan (puklut, maitotahrat), harrastuksistaan (ei ole aikaa), töistään/opiskeluistaan, levostaan (eivät ne koskaan nuku, vaikka niin väitetään), omasta tilastaan (meidän lapsia joutui kanniskelemaan ensimmäiset kuukaudet ihan koko ajan), kauniista kodista (tuhoavat kaikki koriste-esineet tms.), omasta elämänrytmistään, ruokailutottumuksistaan (imetettävän vauvan vatsa ei kestä mitään) jne. Siis ihan kaikesta. Siinä on helppo hukata itsensä ja alkaa elää vain lapsen kautta.
Mutta miksi se ei sitten kaikilla ole näin?
Jatkaahan jotkut ryyppäämistä ja huumeiden käyttöäkin, kun he ovat raskaana/heillä on vauva. He eivät osaa/pysty/halua jättää omia tarpeitaan sivummalle, vaan heidän oma elämä jyrää pienten lasten elämän ylitse. Siksi kaikki eivät ole vauvakuplassa, kun eivät siihen kykene.
Eli ainut vaihtoehto vauvakuplaamiselle on huono vanhemmuus, päihteet ja itsekeskeinen luonne. Tämä selvä.
No, jos haluat sen noin tulkita, niin tulkitse sitten. Ajatus tuossa kommentissa oli Se, että vauvakuplan tarkoitus on suojata lasta. Se on luonnon keino. Kaikki eivät siihen mene, ei ihmisistä eikä eläimistä. Heidän jälkeläiset saattavat voida huonommin kuin kuplan suojaamat jälkeläiset. Mutta ei se kupla mikään totaalinen on-off asia ole.
Mitenhän tässä sitten pitäisi elää? Minä olen muokannut elämääni lasten mukaan ja olin kotiäitinä 6 vuotta (meillä kolme lasta), mutta pukeudun samalla lailla kun ennenkin, säästin lävistyksen ja luonnollisesti tatuoinnit eivät kadonneet kotona ollessa. Tukan värikin säilyi punaisena tämän elämänvaiheen yli.
nyt minua sitten arvostellaan kun ei äiti saa näyttää tältä, pukeudun nuorten vaatteisiin (hyödynnän pientä kokoani), kuljen kesällä mikroshortseissa ja cappi päässä.
kertokaa nyt kumpi sitten on pahempi, se "mammalook" vai pukeutuminen niin kuin itse haluaa... Ihmisille ei kelpaa mikään, koska nyky yhteiskunnassa äitiys on kirosana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvavuonna jopa tuokin on ymmärrettävää. Kyllä sieltä pullahdetaan takaisin ennen pitkää, kun hormonihuurut hälvenevät. (Ei aikuisten juttuja niissä huuruissa kaipaa, ja imetys pitää niitä yllä.)
Et ilmeisesti ole raskautta ja vauva-aikaa kokenut, kun tätä niin kovin ihmettelet.
Tietysti kelle tulee vahvempana, kelle heikompana.
Kuten tuossa kirjoitin, en ihmettele sitä alun intensiivistä vaihetta yhtään. Luonto ja hormonit ovat sen varmasti juuri näin tarkoittaneetkin.
/ApOK. No mutta se sama intensiivisyys selittää myös sen, ettei ne naiset todellakaan SILLOIN kaipaa aikuisten tilaa, omaa elämää tai identiteettiä. Niiden aika tulee taas myöhemmin. On ihan luonnon ja hormonien tekosia, että identiteetiksi tulee väliaikaisesti 100% äiti.
Niin siis tarkoitin tilanteita, joissa koko siihenastinen elämä lakaistaan ihan kokonaan pysyvillä ratkaisuilla pois ja tilalla on pelkkä mammakupla. Esimerkiksi jos naisella oli aikaisemmin oma jonkin alan yritys, joka ei liittynyt mitenkään vauvoihin, se muuttaa toimialansa. Kaikki harrastukset, kaikki kiinnostuksenkohteet, ihan kaikki laitetaan uusiksi, ammatti, työ, mielenkiinnonkohteet, oma pukeutumistyyli, siis koko elämä laitetaan pyörimään vauvakuplan ja taaperoiden ehdoilla.
No minä olen nähnyt, että näin tehdään miehen takia. Unohdetaan omat kiinnostuksen kohteet ja kiinnostutaan vain miestä kiinnostavista asioista. Kaipa se riippuu persoonasta, jotkut vain kadottavat itsensä. Liittyy ehkä itsetuntoon tai vastaavaan.
Hyvä pointti. Ehkä sillä on enemmän tekemistä itsetunnon ja identiteetin kanssa kuin minkään muun. Jos ne ovat jo valmiiksi hieman hataralla pohjalla, niin mikä tahansa voimakas kokemus pyyhkäisee ne mennessään.
Olen samaa mieltä, että identiteetti ja itsetuntemus alun perinkin ollut jotenkin heikkoja. Ei voi olla niin että esim. intohimoisesti taiteeseen suhtautunut ihminen ei enää olisi edes kiinnostunut asiasta ja kentän ilmiöistä (vaikka ei jaksaisi aktiivisesti harrastaisikaan) vaan vaihtaisi keskustelun puheenaihetta reimatekkeihin.
Usein myös tällainen äitiys tulee ulkoisista rakenteista esim. juuri näistä vaatteista, harrastuksista ja tarvikkeista.
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän tässä sitten pitäisi elää? Minä olen muokannut elämääni lasten mukaan ja olin kotiäitinä 6 vuotta (meillä kolme lasta), mutta pukeudun samalla lailla kun ennenkin, säästin lävistyksen ja luonnollisesti tatuoinnit eivät kadonneet kotona ollessa. Tukan värikin säilyi punaisena tämän elämänvaiheen yli.
nyt minua sitten arvostellaan kun ei äiti saa näyttää tältä, pukeudun nuorten vaatteisiin (hyödynnän pientä kokoani), kuljen kesällä mikroshortseissa ja cappi päässä.
kertokaa nyt kumpi sitten on pahempi, se "mammalook" vai pukeutuminen niin kuin itse haluaa... Ihmisille ei kelpaa mikään, koska nyky yhteiskunnassa äitiys on kirosana.
Keskustelun pointti ei ollut sanella miten yhtään kenenkään tulisi elää, vaan ihmetellä tätä ilmiötä. Tuleeko omasta itsestään luopuminen jotenkin luontaisemmin naisille ylipäätään? Joku tuossa yllä kirjoitti, että sama pätee joillain naisilla miehiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän tässä sitten pitäisi elää? Minä olen muokannut elämääni lasten mukaan ja olin kotiäitinä 6 vuotta (meillä kolme lasta), mutta pukeudun samalla lailla kun ennenkin, säästin lävistyksen ja luonnollisesti tatuoinnit eivät kadonneet kotona ollessa. Tukan värikin säilyi punaisena tämän elämänvaiheen yli.
nyt minua sitten arvostellaan kun ei äiti saa näyttää tältä, pukeudun nuorten vaatteisiin (hyödynnän pientä kokoani), kuljen kesällä mikroshortseissa ja cappi päässä.
kertokaa nyt kumpi sitten on pahempi, se "mammalook" vai pukeutuminen niin kuin itse haluaa... Ihmisille ei kelpaa mikään, koska nyky yhteiskunnassa äitiys on kirosana.Keskustelun pointti ei ollut sanella miten yhtään kenenkään tulisi elää, vaan ihmetellä tätä ilmiötä. Tuleeko omasta itsestään luopuminen jotenkin luontaisemmin naisille ylipäätään? Joku tuossa yllä kirjoitti, että sama pätee joillain naisilla miehiinkin.
Eikä myöskään kummastella ihan normaaleja tunnetiloja tai käytännön järjestelyitä. /Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän tässä sitten pitäisi elää? Minä olen muokannut elämääni lasten mukaan ja olin kotiäitinä 6 vuotta (meillä kolme lasta), mutta pukeudun samalla lailla kun ennenkin, säästin lävistyksen ja luonnollisesti tatuoinnit eivät kadonneet kotona ollessa. Tukan värikin säilyi punaisena tämän elämänvaiheen yli.
nyt minua sitten arvostellaan kun ei äiti saa näyttää tältä, pukeudun nuorten vaatteisiin (hyödynnän pientä kokoani), kuljen kesällä mikroshortseissa ja cappi päässä.
kertokaa nyt kumpi sitten on pahempi, se "mammalook" vai pukeutuminen niin kuin itse haluaa... Ihmisille ei kelpaa mikään, koska nyky yhteiskunnassa äitiys on kirosana.Keskustelun pointti ei ollut sanella miten yhtään kenenkään tulisi elää, vaan ihmetellä tätä ilmiötä. Tuleeko omasta itsestään luopuminen jotenkin luontaisemmin naisille ylipäätään? Joku tuossa yllä kirjoitti, että sama pätee joillain naisilla miehiinkin.
Mutta sinä haluat selvästi sanella, milloin joku on luopunut omasta itsestään. En minä usko, että on edes mahdollista "luopua omasta itsestään" jonkun vauva vuoden aikana. Se on niin lyhyt ja poikkeuksellinen ajanjakso. Ellei sitten tee 10 lasta. " Omasta itsestä luopuminen" voisi varmaan olla mahdollista/vaarana, jos esimerkiksi toimii omaishoitajana vuosikymmeniä tai elää alistavassa parisuhteessa vuosikymmeniä. Tuskin sentään parissa vuodessa, jos ihminen elää noin 80 vuotta ja identiteetti muovautuu enemmän ja vähemmän koko elämän ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten ihmetellään, että miksi naisen euro on 80 senttiä...
Olisin toivonut, että olisin vajonnut tuollaiseen kuplaan vaikka edes lasten vauvavuosiksi. Se olisi ollut jotenkin kaikkien kannalta mukavampaa kuin se, että olet joka tapauksessa kiinni siinä vauvassa lähes 24/7, MUTTA aivot surraa koko ajan kaikkea muuta ja kärsii siitä, että mitään omaehtoista ja pelkästään itselle kiinnostavaa on niin vaikea tehdä. Mutta en voi sanoa katuvani asiaa, koska en todellakaan tiedä miten olisin aivoni toisiksi muuttanut.
Lastenvaatteisiin tai sisutukseen hurahtaminen ei minusta ole lasta varten. En laske sitä kuplailuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en taas ymmärrä sitä, mitä ihmeteltävää tuossa on. Ihmiset ovat erilaisia ja saavat voimaa erilaisista jutuista. Se on rikkaus, että ihmiset kokevat ihan erilaiset asiat mielekkäiksi. Mun mielestä se on yksi sisäistetyn naisvihan muoto, että niin monia äitiyteen liittyviä juttuja pidetään naurettavina ja halveksuttavina.
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri elämän rakentaminen äitiyden ympärille on se asia, jota aina ihmetellään ja yleensä halveksutaan? Jos joku rakentaa elämänsä vaikkapa liikuntaharrastuksen ympärille, niin se on ok. Monet erilaiset tyyli- ja elämäntapajutut suvaitaan. Esim. tuttuni elämä pyörii kilparatsastuksen ympärillä, eikä se ole kenestäkään outoa. Hänellä on oma talli pihassa, siellä on myös muiden hevosia. Hän myös valmentaa ratsastuksessa päivätyönsä ohessa. Hänellä on kolme hevosta, joita treenaa ahkerasti ja kisakaudella kisaa. Hänen miehensä on opetellut oikein näppäräksi tallimestariksi, lapsista toinen harrastaa ratsastusta myös. En usko, että kukaan tekisi hänestä avausta tälle pastalle ihmetellen, miksi juuri hevoset.
Älkää sanoko, että ero on siinä, että äitiys loppuu, kun lapset kasvavat. Niin loppuu moni muukin elämänvaihe, mutta juuri äitiydelle omistautuminen on se, jota halveksutaan, ei esim. työlle tai opinnoille omistautuminen. Älkää sanoko, että ihmettelen asiaa siksi, että itse olen tällainen äiti. En ole. Mutta väitänpä, että tämä äitiydelle omistautuminen koetaan huonommaksi ja halveksituksi siksi, että se on taas yksi naisten juttu, jota voidaan halveksua ja jolle voidaan yhdessä naureskella. Ne höperöt mammat, voi että ovat typeriä.
Ja ei kun alapeukkuja tulemaan, koska onhan se toki helpompaa halventaa typeriä äippyleitä kuin kyseenalaistaa omia asenteitaan.
Tämä kertaa sata. Hyvä esimerkki yhteiskuntaan polttomerkitystä naisvihasta joka vaan jatkaa elämäänsä sukupolvesta toiseen.
Olisi ihana kadota mammakuplaan, mutta en tule raskaaksi en hitto millään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri elämän rakentaminen äitiyden ympärille on se asia, jota aina ihmetellään ja yleensä halveksutaan? Jos joku rakentaa elämänsä vaikkapa liikuntaharrastuksen ympärille, niin se on ok. Monet erilaiset tyyli- ja elämäntapajutut suvaitaan. Esim. tuttuni elämä pyörii kilparatsastuksen ympärillä, eikä se ole kenestäkään outoa. Hänellä on oma talli pihassa, siellä on myös muiden hevosia. Hän myös valmentaa ratsastuksessa päivätyönsä ohessa. Hänellä on kolme hevosta, joita treenaa ahkerasti ja kisakaudella kisaa. Hänen miehensä on opetellut oikein näppäräksi tallimestariksi, lapsista toinen harrastaa ratsastusta myös. En usko, että kukaan tekisi hänestä avausta tälle pastalle ihmetellen, miksi juuri hevoset.
Älkää sanoko, että ero on siinä, että äitiys loppuu, kun lapset kasvavat. Niin loppuu moni muukin elämänvaihe, mutta juuri äitiydelle omistautuminen on se, jota halveksutaan, ei esim. työlle tai opinnoille omistautuminen. Älkää sanoko, että ihmettelen asiaa siksi, että itse olen tällainen äiti. En ole. Mutta väitänpä, että tämä äitiydelle omistautuminen koetaan huonommaksi ja halveksituksi siksi, että se on taas yksi naisten juttu, jota voidaan halveksua ja jolle voidaan yhdessä naureskella. Ne höperöt mammat, voi että ovat typeriä.
Ja ei kun alapeukkuja tulemaan, koska onhan se toki helpompaa halventaa typeriä äippyleitä kuin kyseenalaistaa omia asenteitaan.
Tämä kertaa sata. Hyvä esimerkki yhteiskuntaan polttomerkitystä naisvihasta joka vaan jatkaa elämäänsä sukupolvesta toiseen.
Onpa mukavaa, että en ole ainoa, joka ajattelee näin. Roiskautin vastauksen ketjua lukematta, ja nyt vasta luin enemmän vastauksia.
nro 36
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri elämän rakentaminen äitiyden ympärille on se asia, jota aina ihmetellään ja yleensä halveksutaan? Jos joku rakentaa elämänsä vaikkapa liikuntaharrastuksen ympärille, niin se on ok. Monet erilaiset tyyli- ja elämäntapajutut suvaitaan. Esim. tuttuni elämä pyörii kilparatsastuksen ympärillä, eikä se ole kenestäkään outoa. Hänellä on oma talli pihassa, siellä on myös muiden hevosia. Hän myös valmentaa ratsastuksessa päivätyönsä ohessa. Hänellä on kolme hevosta, joita treenaa ahkerasti ja kisakaudella kisaa. Hänen miehensä on opetellut oikein näppäräksi tallimestariksi, lapsista toinen harrastaa ratsastusta myös. En usko, että kukaan tekisi hänestä avausta tälle pastalle ihmetellen, miksi juuri hevoset.
Älkää sanoko, että ero on siinä, että äitiys loppuu, kun lapset kasvavat. Niin loppuu moni muukin elämänvaihe, mutta juuri äitiydelle omistautuminen on se, jota halveksutaan, ei esim. työlle tai opinnoille omistautuminen. Älkää sanoko, että ihmettelen asiaa siksi, että itse olen tällainen äiti. En ole. Mutta väitänpä, että tämä äitiydelle omistautuminen koetaan huonommaksi ja halveksituksi siksi, että se on taas yksi naisten juttu, jota voidaan halveksua ja jolle voidaan yhdessä naureskella. Ne höperöt mammat, voi että ovat typeriä.
Ja ei kun alapeukkuja tulemaan, koska onhan se toki helpompaa halventaa typeriä äippyleitä kuin kyseenalaistaa omia asenteitaan.
Naiseus ei todellakaan ole sama asia kuin äitiys. Eikä pointti ole naureskella kenellekään.
Tässä hurahtamisessa ihmetyttää sen radikaalinen, totaalinen ja äkillinen luonne. Kyllähän miehistäkin tulee isiä, mutta eivät he laita koko elämäänsä uusiksi- eivät edes ne jotka ovat rakastavia, vastuullisia ja hyviä isiä.
Ja heppaharrastajillakin ja himotreenaajilla on yleensä muutakin elämää.
No heppaharrastajilla nyt ainakaan ei ole muuta elämää, nimimerkillä sivusta seurannut. Mutta varsinaiseen asiaan sellainen kommentti, että kun sain lapsen eräässä kirjassa kuvattiin sitä hyvin: vauva syntyi, äiti syntyi, maailma syntyi. Näin minä juuri sen koin. Arvojärjestykseni menivät täysin uusiksi, ne asiat jotka oli ennen tärkeitä muuttui ihan huomattavasti vähemmän tärkeiksi. Analogiana se että haluatko ottaa autiolle saarelle mukaan toisen ihmisen vai taulun. Taulu edustaa sitä entistä elämää ja vastaus on itsestään selvä. Kyllä minusta olisi ollut outoa jos tuon jälkeen olisi kaikki jatkunut just niin kuin ennenkin 🤔.
No minä olen nähnyt, että näin tehdään miehen takia. Unohdetaan omat kiinnostuksen kohteet ja kiinnostutaan vain miestä kiinnostavista asioista. Kaipa se riippuu persoonasta, jotkut vain kadottavat itsensä. Liittyy ehkä itsetuntoon tai vastaavaan.