Oletko joutunut sisaruksesi kiusaamaksi?

Edellisen siis kirjoitti 31

Varotan nyt etukäteen et tää palsta jaottelee mun kirjotuksen ihan älyttömän oudosti... Iphonella kirjotan ja en voi itse määritellä sitä miten ne kappalejaot tulee. Joten pahottelen sekavuutta.

Elikkäs...Täällä kohtalotoveri.

Oma lapsuuteni oli suorastaan helvettiä. Siskoni kiusasi minua todella raakasti koko lapsuuteni ajan. Siskoni on 4 vuotta minua vanhempi. Muita sisaruksia ei ole.

Monet itkut olen itkenyt kun sisko on heitellyt mua pitkin seiniä. Tukkani ei ole paksu koska sisko tukisti lähes joka päivä niin että hirveät tupot lähti päästä. Sisko teki pahuuksia ja väitti ne minun syyksi. Ja vanhemmat aina uskoi aivan kaiken. "Eihän vanhempi sisar ikinä valehtele! Nuorempi kyllä valehtelee ja tekee tuhmia, hyihyi!"

Sisko piirteli seiniin ja söi meidän kummankin joulukalenterit tyhjiksi ekana päivänä. Ja nämäkin oli tietenkin mun tekosia...

Yhtenä lauantaipäivänä heräsin ja näin kuinka keittiön seinä oli tuhrittu vahaliiduilla... Menin takaisin sänkyyni ja hetken päästä äiti herää ja nostaa kauhean metelin. Minä sain ankaran selkäsaunan siitä koska sisko väitti minun tehneen sen. Hauska fakta on se, että mä en ikinä noussu lauantaina aikasin kattomaan lastenohjelmia. Nukuin aina tosi pitkään... Ja isä ja äiti ei uskonu kun väitin että olin nukkumassa sillä välin kun seiniin oli piirretty.

Olin hyväntahtonen lapsena ja oon edelleen. Uskon että kaikissa on jotain hyvää.

Lapsena oletin että sisko haluaa edes vähän olla mun kaveri ja voitais leikkiä.

Kerran oltiin yhdessä hiekkalaatikolla, ja sisko sanoo "pistä silmät kii ja avaa suu, mulla on yllätys!

Ajattelin heti että "jes! Nyt sisko tekee jotain kivaa!" Niin joo-o... Sisko lykkää lapiollisen hiekkaa mun suuhun. Juoksen itku silmässä ja kirkuen sisälle ja äiti on ihan hädissään...

Kauan piti suuta pestä kun hampaissa ratisi hiekka.

Mä en saanu tehä yhtään mitään. En saanu ajaa pyöräillä tietyllä tavalla tai sisko tahsllaan ajo pyörällä pahki ja lensin maahan.

Pakotti mut tekdmään itku kurkussa kaikkea tyhmää ja uhkarohkeeta. Kiristi mua aina. "Valehtelen iskälle ja äitille että oot tehny tota ja tätä ellet tee niinku mä käsken!"

Tai jos en totellu nii se löi mua mahaan nii lujaa että haukoin henkeä monta minuuttia ku happi ei kulkenu.

Kun synnyin ja oli mun kastajaiset, niin äiti ja isä anto mut siskon syliin ja sisko pudotti mut lattialle ja nauro perään. Näin isä ja äiti kerto.

Siitä on muistona hirvittävä lommo kallossa.

Yllättävää kyllä, en oo katkera näistä asioista. Turhista selkäsaunoista en oo katkera vanhemmille enkä kiusaamisesta siskolle. Toisaalta ymmärrän siskoa ja toisaalta en.

Kun sisko lähti opiskelemaan niin tilanne vähän rauhottu. Mut sitten kun ite lähin opiskelemaan nii jotenkin meistä tuli yhtäkkiä paljon läheisempiä. Meillä on samantyylinen huumorintaju. Pelataan pelejä ja katotaan ohjelmia ja ollaan reissattukkin kahestaan. Ku ollaan samaan aikaan kotona ni meillä on nykyään tosi hauskaa yhdessä.

Oon niin onnellinen ja kiitollinen että ollaan hyvissä väleissä... Se merkitsee mulle paljon. Ikinä en haluais et välit menee poikki...<3

Välillä on tosi vaikeitakin päiviä kun sisko tänäkin päivänä piikittelee välillä ja haukkuu.

Hänessä on ikävä puoli se, että hänen mielestään hän on aina oikeassa... Ja jos sisko tekee mulle vääryyttä, ja sanon että "hei miks sun noin piti tehä??"

Nii alkaa tämmönen: "voi huoh älä jaksa jankuttaa, älä valita, älä suutu. Sä oot niin tyhmä."

Mä en saa ikinä puolustaa itteäni missään tilanteissa edelleenkään. Se on yks asia joka on lapsuudesta jääny siskolle tavaksi.

Hän saa tehdä mitä huvittaa ja mikään ei ole väärin. Ja jos mä teen jotain väärin tai mokaan ni sitte saa räyhätä ja huutaa.

Nykyään jos tulee jokin pieni kina... Niin en jatka tappelemista... Mun on pakko antaa olla koska asiat ei johda mihinkään.

Oon kauan yrittäny miettiä siskon käytöstä mua kohtaan. Ja oon tullu siihen tuloksedn että sisko taitaa olla mulle katkera tai jotain... :/ muuta en keksi.

Se sanoo välillä tosi ikäviä juttuja ilman mitään aihetta.

Tässä pari ikävää lausahdusta siskon suusta viimesimpien kolmen kuukauden ajalta:

"Mä en ois ikinä halunnu pikkusiskoa"

"Välillä mä ihmettelen et miten sä voit olla mun sisko... Ku sä oot noin tyhmä... Siis ei millään pahalla mut oikeesti..."

Mulla on aina ollu kaverisunttäreitä. Siskolla ei koskaan.

Mulla on ollu poikaystäviä ja nyt oon kihloissa. Siskolla ei koskaan mitään sutinaa.

Nään mun ystäviä tosi usein. Siskolla ei oo ystäviä, vaan nettituttuja.

Kaikki kehuu mua kauniiksi ja jotkut ovat ääneen ihmetelleet että oonko adoptiolapsi koska en näytä pätkääkään siskoltani tai vanhemmiltani. Nenä ainoastaan on samanlainen kuin äidillä.

Sisko huokailee ja kitisee kun mä meikkaan, ostelen kenkiä ja vaatteita yms.

Sisko ei oo koskaan meikannu eikä kattele pukeutumistaan yhtään tarkasti eikä huolehdi ulkonäöstään muutakun että huolehtii hygieniasta hyvin.

Kun mä meikkaan ja laittaudun niin se valittaa ja että hän ei ymmärrä meitä "nnnormaaleja naisia"

Huokailee mun ja ystävien jutuille kun jutellaan niinku naisten juttuja... Menkat, kynnet, työt, opiskelut, miesasiat, seksiasiat ja tuttavien/kavereiden suhdesekoilut.... Yms.

"Siis tollasiako te normaalit ihmiset juttelette?"

Välillä en oikeasti ymmärrä siskon nykyistä käytöstä yhtään. Välillä se on niin hauska ja tosi kiltti. Ja sit toisinaan piikittelee ja haukkuu ja vähättelee sen ku vaan kerkiää... :(

Siitä tulee tosi paha mieli ja ku en tiiä mitä pitäis tehä.

Sisko käy psykologin juttusilla pari kertaa kuukaudessa ja en kyllä tiedä että minkä takia. Isä ja äitikään ei suostu mulle kertomaan.

Haluaisin istua siskon kans alas ja keskustella että minkä takia sen käytös on välillä niin kohtuutonta ja ilkeetä. Mut miten mä sen tekisin.. Ku muuten kaikki on hyvin. Pelottaa niin ankarasti että välit menee poikki... :(

Mun silmissä sisko on yhtäkkiä muuttunu jotenkin lapselliseksi... Ite oon aikuistunu kovaa vauhtia ja en oikeesti oo tyhmä... Mun äo on 70% korkeampi ku muulla väestöllä, ainakin testin mukaan... Ja sisko nauro päin naamaa että ei voi olla totta kun kuuli tuloksen.

Sisko nostaa kauhean metelin jos näkee ruoassa sipulia... Jos näkyy sipulin pala niin toteaa "ei! En voi syödä tätä sori"

Sisko ei ole allerginen, mutta sipulin maku kuulemma ällöttää.

Yhdessä välissä hän keksi itselleen outoja neurooseja ja toitotti niistä kovaan ääneen kuinka hän kärsii vakavista neurooseista ja että kuinka hän on niin erilainen kuin me muut ihmiset. Mutta nyt niistä "neurooseista" ei ole tietoakaan.... :/

Paitsi nyt on sellanen "neuroosi" iskenyt, että pelkää ihmisiä. Ei kirveelläkään tuu kauppaan mukaan... Koska ihmiset tuijottaa. Mutta kumma kyllä pystyy mennä hammaslääkäriin yms yksin ja pystyy hakemaan postista paketteja.

Oon välillä ihan kujalla siskon käytöksen takia.

Välillä on vaikeeta olla kotona käymässä kun sisko välillä on mitä on.

Isän ja äidin kans ollaan keskusteltu kyllä että kun mä oon aina alakynnessä ja epäreilussa asemassa lähes kaikissa tilanteissa sen takia kun siskon mielestä hän on oikeassa ja hän tekee aina oikein ja pikkusisko on tyhmä ku saapas.

Isä itku silmissä pyysi anteeksi niitä lukuisia selkäsaunoja mitä lapsena sain, kun kerroin isälle että mä en tehny niitä tihutöitä mitä mun väitettiin tehneen.

Toivon että asiat mun ja siskon välillä olis ihan täydellisesti... Mutta ei kai nää ikinä muutu.

Pelkään että tulevaisuudessa välit menee oikeasti poikki kokonaan koska sisko on niin ilkeä ja epäreilu.

Sisko on 24 ja mä 20.

Mut voimia sulle ap tosi paljon. Tosi törkeetä käytöstä siskoltas... Varmasti on sunkin vaikea ymmärtää että "miksi?"

Ku en ymmärrä minäkään... :(

Mun kertomus on kyllä vähän erilainen ku sun kokema kiusaaminen mutta mun oli pakko jakaa tää.

Mun lapsuudessa koettu kiusaaminen siskolta ei oo ollu mitään tavallista sisaruskiusaamista. Sen voin todellakin sanoa. Sunkaan kohdalla toi kiusaaminen ei oo mitään tavallista.

Jaksamisia kovasti!<3 Toivottavasti välit edes jossakin vaiheessa menee parempaan suuntaan.

Kuulostaa todella tutulta, luulin olevani ihan yksin tämän asian kanssa! 31, kirjoita ehdottomasti se kirje. se saattaa helpottaa jopa siskosi oloa.

siskoni on kerran - huom. yhden kerran - katunut, soittanut minulle ja pyytänyt anteeksi. Jäädyin niin että pysähdyin keskelle Mannerheimintien kävelykatua moneksi minuutiksi. Kyseessä oli tuolloin ollut aivan mitätön pieni riita, eikä mitään verrattuna siihen miten siskoni yleensä minua kohtelee. Olin hyvin lähellä kysyä, että mitä ihmettä, hänen olisi kuulunut pyytää anteeksi silloin kun nauroi muodottomalle vartalolleni juuri ennen ala-asteen päätösjuhlaa, tai silloin kun haukkui kavereideni kuullen uuden omilla rahoillani ostaman t-paidan ja kielsi minua ikinä käyttämästä sitä, tai vaikka silloin kun kertoi "vahingossa" minun kuulteni vanhemmilleni, etten ole normaali ja tarvitsen varmaankin mielenterveyshoitoa eikä minua saisi päästää enää harrastuksiini.

Ainut mitä sain suustani oli "ei se mitään" eikä meno ole muuttunut mihinkään.

-ap

41, olen todella pahoillani myös sinun puolestasi, että olet joutunut tuollaisiin tilanteisiin :( Siskosi on ehkä jo nuoruudessaan kärsinyt mielenterveyden ongelmista? Yhteistä näissä tapauksissa taitaa olla se, että nimenomaan isosisko on käyttänyt auktoriteettiaan ja ikäänsä rauhallisempaa pikkusisarustaan vastaan...

en jotenkin osaisi huutaa vaikka kokisin minkälaista vääryyttä vaan yritän aina keskustella mutta se ei toimi siskoni kanssa. Piditkö sinäkin itseäsi ”heikkona” kun otit siskon ns. normaalin  kiusaamisen niin raskaasti? Loputtomasti mietin aina että mitä olen tehnyt väärin. Kotona meille opetettiin ettei toisten ulkonäköä tai mielipiteitä saa haukkua mutta silti minulle tehtiin niin. Joskus mietin jopa, olenkohan hullu kun en ymmärrä yhtään miksi saan aina rangaistuksia siskoltani. Hän oli kuitenkin aikuinen ja kaunis, kaikki kaverini paitsi muutamat läheisimmät, jotka tiesivät tilanteen ihailivat häntä. Nykyään uskoisin vihan tulevan siitä, että olen kauniimpi (koska olen nuorempi ja paremmassa kunnossa).

-ap

[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 16:58"]

[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 07:13"]Ai niin ja vastaus kysymykseesi: sisarukseni on juuri kaltaisesi omahyväinen pikku paska, joka näytteli enkeliä vanhemmillemme, kylpi heidän suosiossaan ja pääsi kuin koira veräjästä tekemistään vääryyksistä. Häntä ei koskenut samat säännöt ja rangaistukset kuin minua. Annoin hänelle ansionsa mukaan kun vanhemmista ei siihen ollut. Narsistiperheessä paska valuu aina alaspäin.

[/quote]

Ahaa. En ole ap, mutta miten vauva voi "näytellä enkeliä" ja "päästä kuin koira veräjästä"? Isäni kertoi että reilusti vanhempi isosiskoni tiputteli minua vauva-ikäisenä sohvalta ja töni/tökki minua kun olin päiväunilla. Olinko silloin mielestäsi ansainnut kaiken mahdollisen kidutuksen? Vauvathan on tunnetusti omahyväisiä pikku paskoja ;) Olen kauhulla katsonut mm.vanhoja kotivideoitamme joissa olen tyyliin 2 vee, en tajua maailmasta vielä v*ttuakaan ja siskoni tönii minua ja huutaa naama punaisena kun olen niin tyhmä.

[/quote]

Tosi oudot vanhemmat sinulla. Et kerro siskosi ikää mutta sisaruskateus on aika normaalia. vanhempien pitäisi oireisiin puuttua, omasi eivät ole ilmeisesti puuttuneet ja esittelevät vielä sinulle ylpeänä asiaa videolta haukkuen siskoasi...

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 03:10"]

41, olen todella pahoillani myös sinun puolestasi, että olet joutunut tuollaisiin tilanteisiin :( Siskosi on ehkä jo nuoruudessaan kärsinyt mielenterveyden ongelmista? Yhteistä näissä tapauksissa taitaa olla se, että nimenomaan isosisko on käyttänyt auktoriteettiaan ja ikäänsä rauhallisempaa pikkusisarustaan vastaan...

en jotenkin osaisi huutaa vaikka kokisin minkälaista vääryyttä vaan yritän aina keskustella mutta se ei toimi siskoni kanssa. Piditkö sinäkin itseäsi ”heikkona” kun otit siskon ns. normaalin  kiusaamisen niin raskaasti? Loputtomasti mietin aina että mitä olen tehnyt väärin. Kotona meille opetettiin ettei toisten ulkonäköä tai mielipiteitä saa haukkua mutta silti minulle tehtiin niin. Joskus mietin jopa, olenkohan hullu kun en ymmärrä yhtään miksi saan aina rangaistuksia siskoltani. Hän oli kuitenkin aikuinen ja kaunis, kaikki kaverini paitsi muutamat läheisimmät, jotka tiesivät tilanteen ihailivat häntä. Nykyään uskoisin vihan tulevan siitä, että olen kauniimpi (koska olen nuorempi ja paremmassa kunnossa).

-ap

[/quote]

Olen itsekin kovasti miettinyt että siskolla on jotain mielenterveysongelmia. Koska hän ei ole edes kovinkaan sosiaalinen ja hänellä on todella outo ajatusmaailma itsestään.

Sisko on ollut koulukiusattu. Ja hänellä ei ole varmaankaan hyvä itsetunto.

Toisinaan löydän vaatteitani pilalle venytettyinä ja revittyinä kun siskoni on väkisin pukenut ne päälle.

Se on edelleen yks asia josta mä oikeesti kehtaan jo huutaa takasin kun suututtaa niin armottoman paljon.

Meissä on suuri kokoero joten en ymmärrä miks mun vaatteet pitää tuhota kun kokeilemattakkin näkee että ei ne mun vaatteet siskolle mahdu.

Samaten hän toitottaa outoa ajattelutapaansa "spesiaaliksi" ja että me "normaalit" ihmiset olemme tyhmiä, etenkin minä. Ja vielä 24v ikäisenä käyttäytyy tosi lapsellisesti ja on sellanen drama queen.

Yläasteikäisenä sisko oli todella hiljanen. Paitsi kotona räyhäs mulle. Mutta nyt vasta siskolle on tullut joku murrosikä tai joku teinivaihe. Joka itseltäni katosi jo monta vuotta sitten. Nostaa metelin ihan turhista asioista ja pätee asioita niin kauan että kaikki ovat samaa mieltä.

Kaksi vuotta sitten aloin puhumaan siskolleni silloisesta parisuhteestani, kuinka se oli väkivaltainen ja todella raskasta mulle.

Puhuimme sitten muistakin asioista. Puhuimme vaarin kuolemasta joka oli siskolle raskas, ja näin ekan kerran elämässäni kun sisko itkee. Siis jos lapsena itkemistä ei lasketa.

Avauduin hänelle kuinka lapsuuteni oli todella rankka hänen takiaan. Ja mainitsin mitä kaikkea kamalaa hän on tehnyt ja tekee vieläkin. Sisko kielsi kaiken ja nauroi päälle.... Sitten hän sanoi että mä olin kuulemma vaan niin ärsyttävä lapsi ja että oikeen kerjäsin verta nenästä. Niin varmaan.

Mä vaan halusin et sisko olis mun ystävä ja leikkikaveri!? Ja sain turpaani ku halusin leikkiä?

Sit leikein lopulta vaan yksin tai koulukavereiden kanssa. Mun kaveritkin sisko on haukkunu ihan lyttyyn, mut ei onneks heille päin naamaa sentään.... :s

Monesti jonkun ikävän riidan tai tilanteen jälkeen oon ihan lukossa enkä halua puhua siskolle seuraavana päivänä. Hän saa omasta mielestään haukkua ja räyhätä ja se ei ole väärin. Ja jos sanon vastaan niin olen tyhmä.

Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni voin avautua tästä asiasta ilman sitä pelkoa että kaikki ovat siskoni puolella :/

Kerroin tästä tilanteesta yhdelle ystävälleni. Hän on itse vanhin sisarus neljästä.

Siskon käytös on pahentunut viime kesän jälkeen ja nyt viimeiset 3kk on ollu aika kauheita. Joten juttelin ystäväni kanssa tästä.

Hän on vaan muutaman kerran siskoni tavannut..... Ja hänpä alkoi heti analysoimaan siskoani ihmisenä ja että kuinka siskoni käytös on täysin oikeutettua!

Olin aivan puulla päähän lyöty.... :/

Hän väitti että minä olen ollut KOKO siskoni elämän ajan huomion keskipisteenä.

Sitten kun sanoin että se ei ole totta, että isä ja äiti on ollu tosi rakastavia kumpaakin kohtaan ja meistä kummastakin vanhemmat puhuu sukulaisille ja ystäville.

Kun numosin sen väitteen niin hän keksi uuden sepustuksen... "Ne on ne pienet jutut tiiäkkö? Ku oon ollu teillä ni, sun isä puhuu enemmän sulle ku sun siskolles! Ja aina sulle on asiaa kuten: "keitäppä kahvia! Hei tuuppa lukemaan tää juttu!" Yms yms yms.

No herranjumala tottakai iskä puhuu mulle enemmän ku oon oikeesti tosi puhelias ja siskoa taas ei kiinosta puhua mitään :"D

Mut isä lähes aina käskee siskon keittää kahvia ku se on parempaa ku mun keittämä.

Mut mun kaveri vaan intti mulle vastaan että: "mut hei... Sä et ikinä voi ymmärtää. Koska sä oot pikkusisko! Sä et koskaan voi ymmärtää. Ne on ne pidnet asiat jotka vaikuttaa... Ja siskos käytös on mun mielestä oikein :) mä ainakin oon katkera mun vanhemmille ja sisaruksille kaikesta siitä huomiosta mitä mä en saanu enää kun ne synty."

Menin ihan turraksi siitä soopasta mitä mä kuulin... :/ aattelin vaa että ei voi olla totta...

On ollu tilanteita et oon ollu siskolle kateellinen joistaki jutuista mitä se on saanu yms. Mut mun ystävän mielestä mä en vaan oo voinu nähdä sitä ite että oon saanu enemmän juttuja ja oon saanu enemmän huomiota.

Me ollaan saatu juttuja yhtä paljon ja kumpaakin on rakastettu yhtälailla. Mut ystävä silti väitti että mun on turha sanoa noin koska en voi nähdä sitä totuutta koska oon pikkusisko.

Mulla palo totaalisesti käämit.

Mun ystävä ei voi analysoida mun siskoa ja mun koko perhettä että kuinka mitäkin on tehty yms ja kenelle ja milloin. Kun on vasn pari kertaa mun perheen tykönä käyny. Tsiisus.

Sisko on kohta 2 vuotta käyny psykologin tykönä ja mitään ei oo muuttunu ja ku en tidä mitä asioita ne siellä ees käsittelee.

Mua pelottaa että sisko sepittää musta paskaa sille psykologille tai jotain. Mulla on alusta alkaen ollu sellanen fiilis.

Ja nyt se on alkanu inhota mua taas vaan enemmän.... :s

Kovasti yritän jaksaa aina ne ikävät tilanteet siskon kanssa. Nykyään ne vaan ottaa niin voimille ku mun täytyy jäädä nuolemaan näppejä ja voivotella ittekseni ku taas oli kaikki mun syytä ja mä mukamas toimin väärin ku puolustin itteeni yhellä lauseella ku enempää en saanu enää sanoa....

Nykyään hirvittää mennä kotona käymään ku en tiiä onko sisko taas ihanalla tuulella vai aikooko se heti oven avattua haukkua mut lyttyyn.

Raskasta tää on mutta yritetään kaikki vaan jaksaa eteenpäin! <3 :(

-41

Mulla on samanlainen tilanne, poikkeuksena vaan että kyseessä on isoveli (5v vanhempi) joka on kiusannut mua koko elämän. Lapsena ajattelin kaiken olevan vaan sisarusten välistä tavallista nahinaa ja hyväksyin kaiken. Vanhemmatkin aina sanoivat ^älä välitä^. Vaikea olla välittämättä.

Nykyään olemme 3-kymppisiä ja saan vieläkin kuulla miten olen outo, kaikki mitä teen tai sanon on jotenkin väärin sanottu ja kaikkeen veljeni puuttuu... milloin istun/kävelen väärin tms. Milloin olen ollur liian laiha, pelkkää nahkaa ja milloin mulla on.ollut läski maha... rumat hiukset jotka ei sovi ja sitä rataa. Aina löytyy joku aihe mistä nälviä tai painaa alas. Minulla on.myös yksi sairaus josta veli keksii nälvimistä.

Veljeni on myös halunnur nolata minut aina sukulaisten/kavereiden silmissä ihmettelemällä ääneen että miten kaverit jaksavat mua kun olen.niin tyhmä ja idiootti. Viimeksi kysyi mieheltäni miten jaksaa mua?

Aina pitää miettiä mitä veljelle sanoo. Lapsena oli jopa väkivaltaakin...veli käyttäytyi usein aggressiivisesti ja saattoi puolileikillään tirvasta mua kunnolla.

Viimeinen tikki oli kun toin veljeni lapselle lahjan ja veli haukkui lahjan jälkeenpäin minulle miten kehtaan tuoda tuollaisen paskan lahjan? Kyseessä oli leikkiauto hänen pojalleen.

nyt vasta kolmekymppisenä olen tajunnut että mun ei tarvitse olla tuollaisen narsistisen paskan kanssa tekemisissä enää... olen.huomannut että joka kerta kun olen aikuisiällä nähnyt veljeäni olen tosi ahdistunut hänen näkemisestään, koska aina saan kuulla olevani outo..typerät jutut jne.

tosiasiassa veljeni on se jolla meistä menee huonosti. .hän on syvällä ulosotossa..työtön.. rikkonut välinså myös sukulaisiimme jne. Riitautunut myös monen muun ihmisen kanssa.

minun kohdalla ei valitettavasti voi sanoa että on rikkautta omistaa sisar..tämän kaiken paskan olisin voinut jättää kokematta.

Siskoni on myös ns. ylittäjä, eli mitä tahansa hänelle kerrotkin, hän on tehnyt sen paremmin, nopeammin ja voimakkaammin tai vähintäänkin tuntee jonkun, joka on niin tehnyt. Lapsena olin yksin siskoani vastaan mutta nyt olen huomannut, että muutkin tuttavat ovat huomanneet hänessä jotain outoa.

ap

Ilmeisesti sinä olet ollut hemmoteltu iltatähti ja saanut asioita liikaa ja liian helpolla. Toisin kuin siskosi.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 06:42"]

Siskoni on myös ns. ylittäjä, eli mitä tahansa hänelle kerrotkin, hän on tehnyt sen paremmin, nopeammin ja voimakkaammin tai vähintäänkin tuntee jonkun, joka on niin tehnyt. Lapsena olin yksin siskoani vastaan mutta nyt olen huomannut, että muutkin tuttavat ovat huomanneet hänessä jotain outoa.

ap

[/quote]Eli olet onnistunut aivopesemään muitakin ihmisiä uskomaan siskosi "outouteen"? Tai ainakin haluat niin uskoa. Jos siskosi on narsistinen (sitä kai haluat, että sulle täällä kerrotaan), niin suurella todennäköisyydellä olet sitä huomattavissa määrin itsekin sillä syy siihen on vanhemmissanne ja saamassanne kasvatuksessa.

Ai niin ja vastaus kysymykseesi: sisarukseni on juuri kaltaisesi omahyväinen pikku paska, joka näytteli enkeliä vanhemmillemme, kylpi heidän suosiossaan ja pääsi kuin koira veräjästä tekemistään vääryyksistä. Häntä ei koskenut samat säännöt ja rangaistukset kuin minua. Annoin hänelle ansionsa mukaan kun vanhemmista ei siihen ollut. Narsistiperheessä paska valuu aina alaspäin.

Kommentti keskusteluihin, joiden toinen osapuoli on sisarkiusaaja.  Pahalta tuntuu, kun syyttä joutuu lahdattavaksi.  Ehdotan seuraavaa:  Kun kerran mikään ei mene perille ja tuo Kiusaaja on luonnonahjoiltaan niitä pahimpia, niin kannattaisi kokeilla seuraavaa:  1. Vaitiolo. 2. Sulkeutuminen.  3. Selkänsä kääntäminen ilman sivukorostuksia.  Ilmeettömyys! Katsekontaktin välttäminen.  Tukena voisi kuvitella hänen puhuvan vierasta kieltä.

Kun tätä jatkaa tarpeeksi pitkälle, se auttaa riittävästi. Koskaan Kiusaja ei luovu ylimmistä "oikeuksistaan" lytätä ja kiusata. Mutta kun metsä on pimeä eikä ei vastaa, niin keinot loppuvat...  Tässä on hyvänä puolena se, ettei itse alennu hänen tasolleen.  -  Tiedän, miltä tämän ohjeen noudattaminen tuntuu.  Kovalta ja toivottomalta. Mutta vähitellen, vähän kerrassaan metodi rupeaa vaikuttamaan.   Itsensä puolustaminen vain pahentaa, vaikka oikeassa olisikin, se vain lisää vettä myllyyn.  Älä unohda: Kiusaaja nauttii kiusaamisesta! 

En. Veljeni puolusti minua vaikka nyrkein, jos tilanne sitä vaati. Elettiin huonolla alueella ja oltiin huonosta perheestä. Ongelmia oli. Veli pelasti minut monesti pulasta ja pisti itsensä likoon oman hyvinvointinsa kustannuksella. Todellista hengen aatelia.

Siksi rakastan häntä ikuisesti, vaikka on hän jo tuonpuoleisessa. 

Vierailija kirjoitti:

En. Veljeni puolusti minua vaikka nyrkein, jos tilanne sitä vaati. Elettiin huonolla alueella ja oltiin huonosta perheestä. Ongelmia oli. Veli pelasti minut monesti pulasta ja pisti itsensä likoon oman hyvinvointinsa kustannuksella. Todellista hengen aatelia.

Siksi rakastan häntä ikuisesti, vaikka on hän jo tuonpuoleisessa. 

Tiedän veljekset jotka joutuivat lastenkotiin koska vanhemmat olivat juoppoja. Siellä he olivat pitäneet toistensa puolta, isompi oli suojannut pienempää kaikelta pahalta. Voi kun tällaisista lapsista joku kirjailija joskus kirjoittaisi.

Tää mun nykyinen rakkaus on puolisisko joka on 7 vuotta nuorempi. =) Kuitenki kauan sitten see hyökkäs päälle ja hiero hulluna mun hiuksia ja kehui mua niin komeeks.


Onko nyt rauhottunu 20vuotta jälkeen? Voi helvetti, tää on niin syvälle menny ettei oo enää toivoa. =) Tykkää niin aidosti musta että sanat tippuu suusta.

Kuin pitkälle vetää tätä seikkailua? Orkuun saakka taikka että sisko kuolee surusta :D