Lue keskustelun säännöt.
Olen vasta 23-vuotias ja elämäni on pilalla
28.04.2014 |
Olen epäonnistunut mm. kaikessa, eikä minulla ole ketään. Voi kunpa asiat olisi menneet jotenkin toisin. Ehkä olen tehnyt vain vääriä valintoja. Aika paska juttu.
Silti rakastan elämää. Ensinnäkin tämä ihanin vuodenaika linnunlauluineen, kaikkialla on niin kaunista. Pystyn tuntemaan olevani onnellinen pienistäkin asioista, esimerkiksi bussipysäkillä kauniina päivänä seisoskellessa.
Kommentit (49)
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 12:25"]
Mitä vittua nämä tavutukset?
[/quote]
Taitaa olla muuten vaan perseellään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 20:11"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 12:25"]
Mitä vittua nämä tavutukset?
[/quote]
Taitaa olla muuten vaan perseellään
[/quote]
Eipäs nyt lyödä lyötyä.
Höpsistä, eihän sun elämä ole vielä alkanutkaan. Tsemppiä vaan, kyllä se siitä.
Tuntuu ettei ole edes ketään kenelle puhua. Tänään en ole puhunut mitään muuta kuin sanonut bussikuskille "moi".
Hyvä että olet pienistä asioista onnellinen. Pohjalta on vain yksi mahdollinenn suunta: ylöspäin. Itsellä on ollut huonoja aikoja, mutta aina se jostain joku tie löytyy, mitä lähteä kokeilemaan. Tärkein asia minkä opin, on että ei välitä arvostelijoista. Kun minua käskettiin katsomaan peiliin ja etsimään vikoja itsestäsni, sanoin, että katso itse, niin näet mitkä viat minussa on. Itse katsoin löytyykö sieltä peilin takaa jotain uusia mahdollisuuksia. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae ihmeessä keskusteluapua! Tiedän itse että uskonnollinen perhetausta voi aiheuttaa aikamoisia ongelmia lapsen ja nuoren identiteettiin. Silloin kun minulle olisi pitänyt osoittaa, että olen arvokas ja rakas sellaisena kuin olen, minä opin että olen syntinen ja joudun helvettiin. Kun raivosin ja uhmasin, olin "saatanan henkien vallassa". Kun olin sairaana, sain äidin sylin sijaan päälleni jonkun seurakunnassa siunatun nenäliinan minua parantamaan (vieläkin suututtaa, silloin se vain hämmensi ja pelotti, ja muistan esittäneeni kiitollista ja innostunutta). Minusta kasvoi ihminen, joka lähtökohtaisesti ajattelee ettei kelpaa, eikä ole yhtä arvokas ja hyvä kuin muut. Oman lapsen kautta olen hellinyt myös omaa sisäistä lastani, joka jäi ilman ehdotonta rakkautta. Kun lapsella on paha olla, rakastan entistä enemmän. Iloitsen nähdessäni reippaan, itseensä tyytyväisen, onnellisen ja tasapainoisen lapsen. Ja häntä katsellessani tiedän, etten minkään ole epäonnistunut.
Mutta mistä pirusta sitä keskusteluapua saa?
Mihinkään opiskeluteerveydenhuoltopiiriin en kuulu. terveysasemasta on turhankin paljon huonoja kokemuksia, yksityiselle ei ole varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 22:05"]
Mutta mistä pirusta sitä keskusteluapua saa? Mihinkään opiskeluteerveydenhuoltopiiriin en kuulu. terveysasemasta on turhankin paljon huonoja kokemuksia, yksityiselle ei ole varaa.
[/quote] MAKSUTTOMIA mutta laadukkaita keskustelumahdollisuuksia löytyy kyllä :) Ota ihmeessä yhtettä esim. näihin: Maksutonta yksilöterapiaa http://www.suomenvalkonauhaliitto.fi/toimintaa/yksiloekeskustelut/ Perheasiain neuvotelukeskus http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI Diakonien vastaanotot http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/C871691F974613C2C2257480003C5857?OpenDocument&lang=FI
Elät välivaihetta. Jossain vaiheessa löydät suunnan elämällesi. Voit joko ajelehtia toivoen, että asiat lutviutuvat itsestään tai sitten voit selvittää mitä itse asiassa elämältäsi HALUAT ja alkaa tehdä tekoja, joiden avulla pääset sitä kohti.
Parisuhteen osalta voit päättää haluatko olla on-off -suhteessa, vai onko parempi, että olet ilman suhdetta, jonka laadusta et itsekään tiedä. Voi olla parempi olla yksin, kuin mukamas yhdessä toisen kanssa.
Opiskelumahdollisuuksia voit selvittää ja pyrkiä kohti unelma-alaa. Aseta realistisia tavoitteita (ei esim. lääkis, jos lukupää ei riitä).
Pätkätyöläisyys on tätä päivää. Siihen ei välttämättä voi vaikuttaa, vaikka opiskelisi ns. varman ammatin (kokemusta on). Mutta työpaikoista voi silti jäädä kavereita matkaan, jos on itse aktiivinen.
Olin itsekin parikymppisenä melko hukassa. Nyt nelikymppisenä olen elämääni tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 07:03"]
Millä tavalla muka pilalla? Vähän konkretiaa nyt, kiitos.
[/quote]
En ole päässyt opiskelemaan niitä aloja joita olisin halunnut, teen satunnaisia pätkätöitä, pisin työsopimukseni on ollut 4kk viimeisen kolmen vuoden aikana. Tällä hetkellä ei ole omaa asuntoa(etsin kyllä koko ajan), mutta olen voinut asua vanhempien(, jotka ovat eronneet, tällä hetkellä isäni) luona.
Minulla ei lukion jälkeen(pääsin ylioppilaaksi 2008) ole ollut juuri ystäviä, koska en ole ollut missään pysyvästi, työpaikatkin on aina vaihtuneet ja opiskelukaverit on missä on. Olin töissä ravintolassa ja opiskelin alaa, mutta se kesti vain pari vuotta. Siskoni(19v.) kuoli samana keväänä kun pääsin ylioppilaaksi, hän teki itsemurhan. Velikin minulla on, mutta hänellä on oma elämänsä. Vanhempia en viitsisi omilla huolillani vaivata, koska heillä on omat työnsä ja kiireensä. Lisäksi isäni on ns. viinaanmenevä, hänelle olisi kyllä helppo noin muuten puhua.
Poikaystävä on ja ei ole, en itsekään tiedä. Tuntuu, että olen hänelle vain "paremman puutteessa". Lisäksi tunnen olevani hänelle liian huono. Hän on ns. hyvästä perheestä, hänellä on korkeakoulututkinto ja vakituiset tulot. Olemme tunteneet vuosia ja välillä tuntuu, että olemme oikeastaan enemmän vaan kavereita. Tuntuu vaan niin pahalta.
Olet nuori voi korjata vielä kurssia. Usko pois, älä nyt luovuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Semmoista se on. Minä olen 15 vuotta vanhempi ja minunkin elämä oli jo 23-vuotiaana pilalla. Sen kanssa oppii kyllä elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 22-vuotias ja mulla oli hyvin toivoton elämäntilanne vielä viime vuonna mutta kaikki on nyt lähtenyt parempaan suuntaan :) Uskon että sama voi tapahtua myös sinulle, kannattaa vaan yrittää elää päivä kerrallaan. Älä ole liian kriittinen itsellesi!
Hei. Mä oon kans epäonnistunut jokseenkin kaikessa mutta mä en osaa edes rakastaa tätä elämää enkä saa iloa pienistä asioista. Miten se että aurinko paistaa ja lintu laulaa, tekee elämäni paremmaksi? ei mitenkään. Joten tavallaan kadehdin sinua ap että osaat kaikesta huolimatta tuntea elämäniloa... joten siinä ainakin olet onnistunut. :) toivottavasti asiasi kääntyvät parempaan suuntaan ja löydät jonkun.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 01:48"]
Semmoista se on. Minä olen 15 vuotta vanhempi ja minunkin elämä oli jo 23-vuotiaana pilalla. Sen kanssa oppii kyllä elämään.
[/quote]
Samat sanat. Mutta kannattaa nauttia siitä mistä voi, hyvin harvalla täällä menee kaikki putkeen.
Elämäsi ei ole pilalla. Se on vasta alussa. Ota oppia menneistä virheistä ja jatka luottavaisesti eteenpäin. Ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin: googleta vaikkapa nimi Christer Lybäck ja kelaa, mitä tuosta ihmisestä olisi voinut tulla ja mitä sitten tuli.
Oliko tuo se josta olisi voinut tulla viileä linnakundi mutta tulikin vaan joku lääkäri? :/
Mitä vittua nämä tavutukset?