Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut jaksavat reissata/kyläillä jatkuvasti?
27.04.2014 |
Miten jotkut jaksavat käyttää kaikki viikonloppunsa ja lomansa, usein myös iltansa kyläilyyn ja matkustamiseen? Miten sitä jaksaa, jos ei saa välillä LEVÄTÄ?
Kommentit (61)
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:05"]
Olkoon vain "ikätasoiseen kehitykseen liittyvä juttu", kyllä se kiljuminen on silti häiriötekijä monilla julkisilla paikoilla. Vanhemmuuteen kuuluu oleellisena osana se, että minimoi oman jälkikasvunsa muille aiheuttaman haitan. Se kuuluu ikään kuin pakettiin, kun lapsia päättää hankkia.
-25
[/quote]
Totta kai pitää minimoida, mutta sen eliminoiminen on mahdotonta. Yhteiskunnan jäseniä ovat kuitenkin muutkin kuin vanhemmat ja kiljuvat tenavansa, joten ymmärrystä ja yhteistyökykyä voisi mielestäni odottaa myös sen muilta jäseniltä. Ja tämä pätee siis ihan kaikkiin yhteiskunnan jäseniin: kaikenlaisten ihmisten tarpeiden huomioiminen ja kunnioittaminen yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä helpottaisi huomattavasti kaikkien elämää. Tuomitseva ja pikkusieluinen suhtautuminen ei ole hyväksi yhtään kenellekään. Enkä tässä nyt todellakaan puhu pelkästään lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuperäiseen kysymykseen:
Ihmisillä on erilainen energiataso. Toiset puuhailevat luonnostaan jatkuvasti, jotkut möllöttävät paikallaan. Isoin juttu on minusta se, että aktiivisuus tavallaan ruokkii sitä energiaa, eli on positiivinen kierre.
Toisten ihmisten seurasta saa uusia virikkeitä, mikä taas lisää energisyyttä. Jos on hyviä ihmissuhteita, tapaamiset kasvattavat hyvinvointia, mikä antaa toimintatarmoa. Aivot ovat sellaiset, että kun joku asia tuottaa positiivisen reaktion, ne ohjaavat ihmistä hakeutumaan yhä uudelleen tämän asian äärelle. Terveellä ihmisellä on luonnollista, että ihmissuhteet ovat yksi tällainen asia. Ihminen on luotu olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Siksihän tämäkin palsta on niin suosittu. Jos ei ole muita ihmiskontakteja, täältä sen korvikkeen löytää helposti.
Tähän liittyen olen huomannut lapsistani seuraavaa. He harrastavat kilpaurheilua, ja moni ihmettelee, eivätkö he väsy kun aina ovat treenaamassa. Kotiin tultua he kuitenkin sohvaan käpertymisen sijaan hoitavat läksynsä, kattavat pöytää ja tekevät kaikenlaista hyvin energisinä. Kaveri hakee ulos ja kohta kuuluu trampalta iloinen kikatus. Leikkiä ja puuhaa riittää. Yhdeksältä tosin kumpikin sammuu petiinsä kuin saunalyhty ja nukkuu 10h sikeästi. Aamulla alkaa taas virkeä meno. Ovat siis tällaisia on/off -energisiä.
Uskon, että kun paljon tekee, jaksaakin paljon. Jos ei tee oikein mitään, pienikin ponnistus on ylivoimainen. Tämä pätee mm. kyläilyyn ja reissaamiseen, mutta myös töissä huomaan saman. Kun on kiire aika, saan hurjasti valmiiksi. Silloin jos on hiljaista ja tylsää, alkaa omakin tahti hidastua ja hommat tökkiä.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:06"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:02"]
Matkustamme myös paljon ja silloin syömme aina ravintoloissa (ei tosiaankaan koskaan missään Rosson tasoisissa vaan parhaimmillaan Mich* tai muuten noteeratuissa). Vain 1 kerran kuluneiden 33 vuoden/4 lapsen aikana on 18kk iässä yksi lapsista hermostunut ja itkenyt ravintolassa.
[/quote]
Hieno juttu. Joko teillä on käynyt tuuri, tai sitten teette kasvatuksessa jotakin oikein. :) Erinomaista!
-25
[/quote]
Tai sitten meille on vain sattunut fiksut vaikka vilkkaat lapset. Nuorinkin jo 12v joten tuskin tässävaiheessa noita ongelmia enää ilmenee:) Mutta uskon vakaasti että esimerkki on se millä lapsi oppii, ei jänkkämällä ja vaatimalla.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:06"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:02"]
Matkustamme myös paljon ja silloin syömme aina ravintoloissa (ei tosiaankaan koskaan missään Rosson tasoisissa vaan parhaimmillaan Mich* tai muuten noteeratuissa). Vain 1 kerran kuluneiden 33 vuoden/4 lapsen aikana on 18kk iässä yksi lapsista hermostunut ja itkenyt ravintolassa.
[/quote]
Hieno juttu. Joko teillä on käynyt tuuri, tai sitten teette kasvatuksessa jotakin oikein. :) Erinomaista!
-25
[/quote]
Lyöttekö lapsia? Tai kokevatkko he että saavat ilmaista tunteita vai joutuvatko pidättelemään? Tuo ei nimittäin kuulosta normaalin lapsen toiminnalta, sillä lapsi ei vielä osaa säädellä tunteitaan tai käyttäytymistään.
Me elämme kuten te, mutta lapset näyttävät tunteensa myös ravintolassa ja matkoilla.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:19"]
Lyöttekö lapsia? Tai kokevatkko he että saavat ilmaista tunteita vai joutuvatko pidättelemään? Tuo ei nimittäin kuulosta normaalin lapsen toiminnalta, sillä lapsi ei vielä osaa säädellä tunteitaan tai käyttäytymistään.
Me elämme kuten te, mutta lapset näyttävät tunteensa myös ravintolassa ja matkoilla.
[/quote]
Tuo on ihan normaalia hyvää käyttäytymistä, jota lapsiltakin odotettiin vielä 80-luvulla. -25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saan ihmisten tapaamisesta energiaa ja piristyn. Lisäksi se on varmaan tottumiskysymys: olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni suurperheessä ja kolmen sukupolven taloudessa, joten tällainen ydinperheasuminen vain kahden lapsen kanssa tuntuu jotenkin autiolta ja kolkolta. Asuisin joko omien vanhempieni tai anopin kanssa ihan mielellään!
Joku vastaajista kauhisteli sitä kyläilyn valmisteluun kuluvaa aikaa, siivoamista ja leipomista yms. Itse olen ainakin huomannut että mitä enemmän kyläilee, sitä vähemmän siihen tarvitsee panostaa. Tuttujen kyläilijöiden ja ystävien kanssa se itse seurustelu on pääasiassa, joten ei ole mitään väliä sillä että vilistääkö pölypallot nurkissa tai onko kahvipöydässä itse leivottujen sen seitsemän sortin sijaan pelkät paljaat kahvit tai jotain pakastealtaan tarjontaa. Ehkä se on sitten niin, että jos kyläilee harvoin ja se on joku iso ja suuri juttu, niin sitten se tuntuu siltä että pitäisi valmistautua jotenkin suuresti ja hienosti.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:19"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:06"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:02"]
Matkustamme myös paljon ja silloin syömme aina ravintoloissa (ei tosiaankaan koskaan missään Rosson tasoisissa vaan parhaimmillaan Mich* tai muuten noteeratuissa). Vain 1 kerran kuluneiden 33 vuoden/4 lapsen aikana on 18kk iässä yksi lapsista hermostunut ja itkenyt ravintolassa.
[/quote]
Hieno juttu. Joko teillä on käynyt tuuri, tai sitten teette kasvatuksessa jotakin oikein. :) Erinomaista!
-25
[/quote]
Lyöttekö lapsia? Tai kokevatkko he että saavat ilmaista tunteita vai joutuvatko pidättelemään? Tuo ei nimittäin kuulosta normaalin lapsen toiminnalta, sillä lapsi ei vielä osaa säädellä tunteitaan tai käyttäytymistään.
Me elämme kuten te, mutta lapset näyttävät tunteensa myös ravintolassa ja matkoilla.
[/quote]
ks edellinen viestini. Lapset ovat vilkkaita ja normaaleja (no, yhdestä tuli insinööri isona mutta muuten:D) eikä tosiaan ole vaadittu eikä pakotettu mihinkään. Silti esimerkillä on osoitettu että ruokapöydässä ja erityisesti ravintolassa käyttäydytään asianmukaisesti.
Tunteet näytetään muualla, ruokapöydässä syödään ja nautitaan hyvästä seurasta, jutellaan, nauretaan jne. Ei juosta ympäri, ei kiljuta eikä heitellä ruokaa - sitäkö tarkoitit lastesi tunteiden näyttämisellä??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:06"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:02"]
Matkustamme myös paljon ja silloin syömme aina ravintoloissa (ei tosiaankaan koskaan missään Rosson tasoisissa vaan parhaimmillaan Mich* tai muuten noteeratuissa). Vain 1 kerran kuluneiden 33 vuoden/4 lapsen aikana on 18kk iässä yksi lapsista hermostunut ja itkenyt ravintolassa.
[/quote]
Hieno juttu. Joko teillä on käynyt tuuri, tai sitten teette kasvatuksessa jotakin oikein. :) Erinomaista!
-25
[/quote]
Heh! :) Milläs opetat esim. 6 kk ikäistä olemaan itkemättä, jos vaikka pelästyy jotain kovaa ääntä? Ja miten ne lapset opetetaan käyttäytymään, jos ei käyttäytymistä saa mennä harjoittelemaan ravintolaan? Me ollaan myös käyty ahkerasti eri tasoisissa ravintoloissa lapsen (nyt 1 v 8 kk) kanssa. Useimmiten on mennyt hyvin, mutta myös niitä kertoja on ollut, kun lapsi on itkenyt väsymystään tai pelästyttyään jotain tms. Silloin tietty rauhoitetaan lapsi mahdollisimman nopeasti ja/tai poistutaan paikalta, mutta silti joku on saattanut sen muutaman sekunnin ajan häiriintyä lapsen itkusta. Monessa maassa ulkomailla on niin paljon hempompaa lasten kanssa, kun lapset ovat osa elämää eikä kukaan saa paniikkikohtausta pienestä itkusta. Espanjassa tarjoilijat lepertelivät iloisena lapselle, ja kun pahoittelimme lattialle pudonneita ruokia, tarjoilijat naureskelivat että mitä tuollaista pahoittelemaan, sehän on LAPSI! Tarjouduttiin pitämään vauvaa sylissä että saatiin rauhassa syödä yms. Aiomme jatkossakin syödä ulkona ja matkustella lapsen kanssa, vaikka joskus saattaisi tulla itkuraivari tai muu tilanne eteen!
Itselläni on tälläinen superkyläilijä ystävänä. Joka päivä pitää päästä johonkin kyläilemään tai täyttää päivä muulla puuhastelulla. No ihan ok, mutta kun en itse ole tälläinen ihminen, niin välillä käy aivoon olla jatkuvasti seuraneitinä. Lisäksi kun kyläilee niin paljon, ei muista kenelle on kertonut mitäkin ja yleensä kuulen samat uutiset vähintään viiteen kertaan. Täytyy myöntää, että nykyään tulee välteltyä tätä ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua vaivaa se, että meillä ei juurikaan käy vieraita. Eikä juuri itsekään käydä kavereilla.
Periaatteessa olen ok asian kanssa, mutta kun tuntuu että "pitäisi" olla sosiaalisempi.
Olisi kovin näppärää jos voisi vain pistäytyä kylässä, tai meille joku tulisi ilman, että on oltava pöytä koreana.
Toki pakkaseen voi leipoa vierasvaraa, mutta...
Mies myös usein hankaa vastaan kun yritän ehdotella kylään pyytämistä jne.
Mun kaveri on tollainen menijä ja minä haluan olla aina kotona. Meillä onkin viihtyisä koti ja ihana piha.
Hän ja lapsi menevät joka päivä jonnekkin, on hiukan levoton luonne.
Itse kyläilen hyvin harvoin.
Rakastan rauhaa ja luontoa.
Kesälomarahat menee veneeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 21:06"]Ja miten jotku jaksaa olla kylässä 6 tuntia!! Eilen kaveri ei lähteny taas kulumallakaan! Ja olen sanonu et kahville voi tulla tai hetkeksi ja et meen aikasin nukkumaan ja etten jaksa pitkiä kestejä. Silti se jää aina asumaan ja ihmettelee kun en taas viikkoihin jaksa nähdä.
[/quote]
Vähän kumma kaverisuhde teillä mielestäni, jos kaverisi ei kerrasta usko, että tosissaan haluat mennä nukkumaan. Eikö hän ollenkaan huomaa tai aisti väkinäisyyttäsi?
En minäkään ymmärrä. Itse olen asiakaspalvelussa töissä, joten vapaalla haluan ladata akkuja. Tykkään kyllä tavata kavereita silloin tällöin, mutta lähinnä käydään ulkona syömässä (tai baarissa) jne. Kotiin harvoin kutsun ketään, ja aika harvakseltaan kyläillään perheenä. Kutsuja tulee, mutta valitettavasti vuorotyö verottaa myös osittain. Jos töitä on viikonloppuisin, niin eipä siinä enää jaksa kiinnostaa kyläilyt. Arki on jotenkin niin hektistä 3 lapsen kanssa, että oman perheen kanssa menee ylimääräinen aika. Sukulaiset meillä asuu kaukana, joten sekin vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin oli tuollainen kaveri. Hänen miehensä taas viihtyi kotona. Kaveri valitti jatkuvasti, että kuinka tylsää miehen ja lapsen kanssa on viikonloput kotona. Koko ajan heille olisi pitänyt tulla vierailulle tai heidän meille tai jonnekin muualle.
Me kai mieheni kanssa olemme sitten niitä introvertteja, kun emme joka viikonloppu jaksaneet lauantaina pakata autoa ja lähteä kylään tai seuraavana viikonloppuna ottaa vastaan vieraita ja istua kahvipöydässä tunteja läpättäen ja juoruten toisten asioista.
No välimme viilenivät sitten vuosien varrella ja emme pidä yhteyttä. Mutta en todellakaan ole ihminen, joka heti perjantaina pakkaa tavaroita ja lauantaina lähtee ajamaan ja sunnuntaina pesee sitten viikonlopun matkapyykit ja maanantaina töihin. Meillä on kiva koti, missä viihdymme ja meillä on miehen kanssa hauskaa ja mukavaa yhdessä.
No siinähän se tuli. Sinulle tulee siis kauhea ahdistus kun olet yksin. Miksi? Mikä ahdistaa???? Kannattaisiko opetella tulemaan toimeen itsensä kanssa?
En ymmärrä kirjoitti:
No siinähän se tuli. Sinulle tulee siis kauhea ahdistus kun olet yksin. Miksi? Mikä ahdistaa???? Kannattaisiko opetella tulemaan toimeen itsensä kanssa?
Ootko v.2014 asti miettinyt tätä ja nyt päätit herättää ketjun henkiin syväluotaavalla analyysilläsi
Me ihmiset ollaan niin erilaisia.
Me reissaamme paljon, enimmäkseen 2 kodin väliä 2 maassa. Molemmissa hulppeat fasiliteetit eli ei pakotarvetta. Muutenkin rakastamme matkailua, vain 1 elämä niin pitää elää täysillä. Tyhjyydestä ei tietoakaan:) Viikot kuitenkin olemme etätöissä/työmtkoilla yksin tai kaksin
Olemme myös sosiaalisia ja kyläillään puolin ja toisin, tänäänkin päivällinen erittäin pitkän kaavan mukaan ystäväparien kanssa:) Huomenna mennään toisille kavereille syömään ja 3/4 vkon kuluttua on juhlat mihin osallistutaan. Lisäksi lasten perheet tulee kerran syömään meille nyt maaliskuussa
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 08:02"]
Matkustamme myös paljon ja silloin syömme aina ravintoloissa (ei tosiaankaan koskaan missään Rosson tasoisissa vaan parhaimmillaan Mich* tai muuten noteeratuissa). Vain 1 kerran kuluneiden 33 vuoden/4 lapsen aikana on 18kk iässä yksi lapsista hermostunut ja itkenyt ravintolassa.
[/quote]
Hieno juttu. Joko teillä on käynyt tuuri, tai sitten teette kasvatuksessa jotakin oikein. :) Erinomaista!
-25