Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuuteni oli helvettiä
26.04.2014 |
Isäni on väkivaltainen ja erittäin kieroutunut narsisti. Muistan sen jatkuvan pelon, kauhun , surun, itkun ja häpeän. Jatkuvaa henkistä väkivaltaa etenkin äitiä kohtaan, nimittelyä, uhmailua, kiusantekoa. "Mä ämmä odotan sua puskassa kun tulen yölä töistä ja tapan sut eikä kukaan saa tietää". Tällaista se oli meidän kaikkien lasten kuullen.
Se henkinen väkivalta oli välillä niin sairasta että on vaikeaa kuvitella miten joku ihminen voi sellaista harrastaa perhettään kohtaan. Kerran oltiin yöllä äijää paossa ja tämä lähti kännissä ajamaan meidän perään ja kurvaili meidän ohitse millin päästä ja huuteli ikkunasta "juoskaa kakarat juoskaa iso paha susi tulee"
Muistan kerran kun äijä löi äitiä niin että äiti lensi lattialle eikä noussut. Olin ehkä 6v ja aloin hysteerisesti itkeä kun luulin että äiti on kuollut. Menin kontilleni äidin pään viereen ja yritin nostaa äitiä tukasta ja katsoa että onko kunnossa ja äijä tuli ja nosti minut hiuksista ilmaan ja heitti seinään.
Kerran muistan miten isä oli kännissä ja potki meitä lapsia kaikkia vuorotellen aina kun ohi kuljimme. Soitin poliisit ja siitäkös äijä suuttui. Lähti pakoon ja oli onneksi yön pois mutta seuraavat kaksi viikkoa sain uhkailua ja mulle esim ei annettu ruokaa ollenkaan. Veli toi sitä mulle salaa.
Miettikää että asuttiin kerrostalossa ja esim moni sukulainen tiesi kaiken mutta kukaan, ei kukaan, tehnyt meidän lasten eteen yhtään mitään. Se oli sitä kultaista 70- ja 80-lukua.
Äitini sieti tämän perhe-helvetin ja antoi meidän lastenkin kestää ja tämä on vaikuttanut suuresti minuun ihmisenä sekä kaikkiin sisaruksiini. Voin sanoa että vihaan isääni yli kaiken enkä koskaan tule pääsemään tästä tunteesta yli.
Miettikää ihmiset tarkkaan millaiseen helvettiin lapsenne laitatte!
Onneksi itse olen löytänyt jo hyvin nuorella iällä onnellisen rakkauden ja mulla on ihana mies ja kolma ihanaa lasta ja elämä kuosissa.
Kommentit (16)
Sitten joka paikassa narkkareita vihataan ja pidetään vitun tyhminä paskiaisina. Yleensä ei mietitä ollenkaan voisiko toisella olla erilaisemmat lähtökohdat, eikä kultalusikkaa rektumissa. Ei tee mieli edes kuvitella millaista tuon narsisti isän oma lapsuus on ollut. Minun mielestäni ihmisen elämän tehtäväksi riittää yksinkertaisesti vain se ettei jatka oman sukunsa perisyntiä yhtään pidemmälle.
Kasvattaa pentunsa kunnolla tai jättää tekemättä. Valitettavasti joillakin kaamean lapsuuden kokeneilla ei järkikään riitä tajuta sitä asiaa.
Onneksi ap. ei ole sellainen, kiitos tarinastasi, siinä on monille mietittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oikeassa eli mitä olen yhtään asiasta kuullut niin narsisti-isäni lapsuus oli samanlainen eli suunnatonta väkivaltaa (tätä kuulemma perusteltiin sillä että pappani oli vaan sodassa henkisesti vammautunut).
Pakko myöntää että olen myös äidilleni katkera.
ap
No surullista, mutta miksi kerrot tämän?
Ap vielä...vanhin veljeni on varmasti kärsinyt eniten koska syystä tai toisesta isäni kiusasi häntä eniten. Johtuu varmaan siitä kun hän oli vanhin ja yritti eniten suojella meitä nuorempia. Hänen kohtalonaan oli siis lähteä kotoa alaikäisenä kun ei jaksanut enää ja joutui pahoille teille kun ei saanut turvaa itse mistään. Hän on nykyään alkoholisti mutta on pitkässä parisuhteessa. Ei kuulemma koskaan halunnut omia lapsia koska pelkäsi miten heitä kohtaan käyttäytyisi. Fiksu ihminen sinänsä vaikka minusta tuntuu että olisi kaikesta huolimatta saattanut olla hyvä isä koska ei muuten ole ollenkaan isäni kaltainen sadisti.
ap
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 21:26"]
No surullista, mutta miksi kerrot tämän?
[/quote]
Eikö se tullut selväksi eli miettikää millaisessa parisuhteessa elätte ja mitä laitatte lapsenne kokemaan? Mulle tämä ainakin tuli harvinaisen selväksi eikö tosiaan sulle?
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 21:26"]
No surullista, mutta miksi kerrot tämän?
[/quote]
Niin onhan se ihan hirveetä kun joku puhuu täällä ihan asiaakin ja haluaa avautua vaikeista asioista eikä jauheta paskaa koko ajan tyyliin " kuka on rumin, kaunein,, lihavin, hoikin" jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 21:26"]
No surullista, mutta miksi kerrot tämän?
[/quote]
Vähän yksinkertaiselta vaikutat kyllä...
Näin on tosi se, että sotien vammat yhä vaikuttavat monen suomalaisen elämässä.
Oma isäni ei aivan noin paha ollut mutta melko lähellä kuitenkin. Hänelläkin sodan käynyt alkoholisti-isä. En vihaa isääni mutta en hirveästi rakastakaan. Järjellä ajateltuna se on outoa mutta näin se vaan on.
Kiitos kun kerroit tarinasi. Suomessa on varmasti tuhansia ihmisiä samankaltaisilla kokemuksilla. Tieto siitä, ettei ole yksin, lievittää pahaa oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samankaltainen lapsuus itsellänikin oli. Poikkeuksellisesti minä olin perheeni lapsista ainoa johon isäni fyysisesti kajosi. Alkoholia nauttineena erityisesti muuttui väkivaltaiseksi hulluksi.
Sisaruksistani osa vihaa sitä miestä ikuisesti, minä taas suren sitä etten koskaan saanut semmoista isää kuin muilla oli.
Isäni hautajaisissa yksikään hänen lapsistaan ei itkenyt. Se kertoo jo jotain.
Ap, miten isälläsi menee nykyään, elääkö enää?
Oletko pystynyt antamaan anteeksi hänelle ja saanut "selville" hänen käyttäytymisensä perisyyn; huonot kokemukset, kasvatus ym?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja sitten yksinhuoltajia halveksitaan. Moni yksihuoltaja on lähtenyt tuollaisesta suhteesta jossa lapset vaarassa. Yhteiskunta on kova ykishuoltajille jotka ovat uupuneita vaikeasta erosta ja taistelevat jotta lapset pelastuvat.
Olen ollut katkera äidilleni kun ei jättänyt väkivaltaista isääni jolla myös seksuaalisuus kieroutunut. Nykyään kuiteinkin tajuan että se lähteminen ei ole helppoa. Äitini toisin sanoi olevansa liitossa lasten takia.
Itse olen toiminut toisin, mutta raskas on ollut tie. Äärimmäisessä stressissä sitä taantuu itsekkin pahaksi.
Ap vastaa että isä elää edelleen mutta en ole ollut hänen kanssaan missään tekemisissä moneen vuoteen. Katsoin tämän parhaaksi koska ei ole muuttunut miksikään vaan harrastaa edelleen henkistä väkivaltaa (harrasti sitä mun lapsiani kohtaan) joten en halunnut että omat lapseni ovat häneen missään tekemisissä.
En ole voinut antaa anteeksi koska teot olivat niin pahoja, olen nähnyt ja kokenut sellaista kauhua ja pelkoa etten vaan koskaan voi antaa anteeksi vaikka haluaisinkin. Katkeruus on liian kovaa. Onneksi hän ei nykyään enää pysty vaikuttamaan minuun mitenkään eikä tämä tunne haittaa millään lailla arkielämääni. Sellainen vaikutus on ollut etten voi sietää ollenkaan kovaa meteliä, riitelyä yms. Minulla on IHANA mies joka on isäni täydellinen vastakohta ja meidän perheessä ei ole lapsiin kajottu millään lailla, siitä olen aina ollut tarkka.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 21:32"]
Tutun kuuloista ikävä kyllä.
[/quote]
Niin mullekin...
Ihminen helposti tottuu ja mukautuu niin monenlaiseen. Vasta sitten kun asioihin saa etäisyyttä, näkee miten hurjissa olosuhteissa on kasvanut. Kun mietin omaa lapsuuttani, hämmästelen että olemme veljieni kanssa suht tasapainoisia ihmisiä kaikki.
T. 11
Alue: Aihe vapaa
Ap lisää vielä että kaikki sisarukseni eivät ole pärjänneet elämässään niin hyvin minä. Vanhin veli oli jo parikymppisenä narkkari ja nyt 50-vuotiaana varmaan sitä edelleen, ainakin on pahasti alkoholisoitunut. Toinen veljeni on väkivaltainen itse. Siskoni on kuollut (kuoli ihan luonnollisesti sairauteen) mutta hänkään ei koskaan päässyt yli katkeruudesta.