Miksi naurat ihmisille päin naamaa?

Siksi koska en kehtaa nauraa päin persettäkään :/

Ihan viime aikoina olen havainnut tämän piirteen itsessäni, että vähintäänkin hymyilen (varmaankin vielä jotenkin ivallisen näköisenä) monille ihmisten sanomille asioille, mikä johtuu ihan vain siitä, että luulen heidän vitsailevan, vaikka he olisivatkin olleet tosissaan. Johtuen kait synkästä menneisyydestäni minulla on todella musta huumorintaju ja muutenkin varmaan liiankin mustat näkemykset elämästä, ja jotenkin ehkä tästä johtuen minun on vaikea ottaa itseäni tai moniakaan asioita kovin vakavasti, ja monesti sitten luulen että joku on heittänyt läppää omalla kustannuksellaan vaikka oikeasti hän olikin tosissaan jossain (mielestäni) merkityksettömässä asiassa. Pitäisi kyllä hillitä tätä piirrettä, koska luulen että ihmiset tosiaan ajattelevat että nauran päin naamaa ihan tarkoituksella, vaikka oikeasti mielessäni mietin vain että "ai se ei ollutkaan vitsi, sori".

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 14:33"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 14:31"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 14:29"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 14:27"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 14:23"]

Ööö...jos joku sanoo jotain hauskaa, niin minä nauran...tulkitsetko sen niin, että nauran sinulle?

[/quote]

Jos kyseessä ei ole vitsi vaan esim toisen mielipide joka on erilainen kuin omasi, niin kyllä, silloin naurat minulle.

[/quote]

No jos mielipiteesi on naurettava, niin mitä pitäisi tehdä? Itkeä?

[/quote]

No fiksu ihminen pystyy pitämään pokan silti.

[/quote]

Miksi pitäisi? Jos kanssaihminen on idiootti, kyllä minusta jokaisen oikeus on tehdä se tietääväksi. Kuten nyt teen sinulle.

[/quote] "Tietaavaksi" (sorry nama aakkoset), minua naurattaa kun joku luulee itseaan idioottia paremmaksi, tai oikeasti saalittaa. En silti naura pain naamaa hanen mokilleen vaan pidan tiedon itsellani.

Joskus sitä ei vain tiedä, että sanooko joku mielipiteensä tosissaan vai pokalla naamalla vitsaillen.

Joskus saatan naurahtaa jos joku aikuinen ihminen esittää äärimmäisen naiivin tai mustavalkoisen mielipiteensä. Ne tilanteet ovat surkuhupaisia ja oikeastaan se naurahdus osoittaa sääliä. Kerron kyllä vastamielipiteeni suoraan, mutta aina en osaa pidätellä spontaania reaktiota minua huvittaviin asioihin. Nauran kyllä itsellenikin paljon, ja omille mokillenikin. Oikeastaan nauran itselleni enemmän kuin muille, mutta joidenkin ihmisten kohdalla sitä naurua ei vaan enää voi pidätellä.

Mikäs se ap:ta nyt varsinaisesti kaihertaa? Kerro tilanne missä sinulle naurettiin päin naamaa, niin ehkä osaamme auttaa?

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 16:32"]

Viimeksi nauroin päin näköä eräälle henkilölle, joka yritti saada minut maksamaan erääntyvän laskunsa. Kas kun ystävyyteenhän kuuluu toki se, että minun rahani ovat hänen rahojaan... tai sitten ei. Heti kun hoksasin mistä on kyse, aloin nauraa kovaan ääneen päin näköä.

[/quote]

Sehän se  onkin jännää, että toiset sanoo suoraan, että "Ei, en lainaa/anna rahaa/maksa laskuasi. Sellainen ei kuulu minulle, vaan on sinun oma tehtäväsi.", toiset sitten... nauraa? Sanoitko edes "En", vai veditkö koko vastauksen vain nauramiseksi? Tosiaan, en tarkoita että kukaan nyt alkaisi toisten maksuja maksamaan, mutta senhän voi ilmaista nähdäksi kahdella tapaa: suorasti tai välttelevästi. Jos mun ystävä pyytäisi maksamaan hänen laskun, niin eka tunnereaktio olisi jopa suuttuminen/kiukku, eikä huvittuneisuus vaikka tunnelmassa varmasti olisi sitäkin.

[/quote]

Ohis. 

Minä saattaisin nauraa jos joku ystäväni tulisi kysymään että maksaisinko hänen laskunsa. Tuo olisi juuri sellainen tilanne, jossa luulisin että se ystävä vitsailee pokalla naamalla. Sitten jos/kun tajuaisin että hän ei vitsaile, kyselisin vähän lisätietoja ja saattaisin jopa lainata rahaa siihen laskuun. En todellakaan suuttuisi avunpyynnöstä, vaikka ensin saattaisin luulla koko juttua vitsiksi.