Millainen isä sinulla on/oli?

alkoholisti isä, todella alistava ja määräävä! mitäpä sitä kaunistelemaan.

Paska kusipää, ei välejä.

Ei mikään kovin erikoinen isänä. Oli yh mulle ja veljelle, kunnes otti sen karmeimman kotkan meille asumaan lapsineen. Etäinen, en muista istuneeni sylissä koskaan. Ei kuskannut harrastuksiin tai muutakaan mielen kiintoa lapsiinsa eikä myöhemmin lapsenlapsiinsa. Surullista.

Kuoli marraskuussa 63-vuotiaana ja ollaan iloisia veljemme kanssa, että se karsea kotka joutuu kohta lentämään ja lujaa.

Narsistinen, väkivaltainen sekopää. Naisten ja lasten hakkaaja. Raukka.

Meillä oli ehjä perhe, vanhempien välit kunnossa ja isä! Olin isän tyttö, isäni oli huolehtiva, turvallinen ja kannustava, oli yrittäjä ja paljon poissa mutta kun oli kotona oli aina aikaa minulle, istahdin vielä teininä isän kainaloon!

Häneltä sain hyvät eväät elämään, se isän rakkaus on tytölle tärkeää, sain aina tuntea olevani hyvä ja rakastettu, hän muisti aina kehua. Olin isälleni maailman tärkein. Meillä oli todella lämpimät välit, olin paikalla kun isäni kuoli vain 55 vuotiaana.

Kiitoksia omalle isälleni rakkaudestaan ja ohjeistaan, ne kantaa, ei ole tarvinnut hakea lämpöö eikä lempee miehiltä teininä eikä myöhemminkään. Minulla oli ihan maailman paras isä, rakastin häntä valtavasti ja hän minua. Olen aina tiennyt olevani arvokas, isäni ansiosta! Löysin puolisoni isän eläessä ja lapsetkin saimme, oma mieheni toteuttaa samaa tehtävää, hän on saanut tyttäret tuntemaan itsensä arvokkaiksi ja kauniiksi. Hyvä isä on myös tytöille äärimmäisen tärkeä, se kantaa ja pitkälle!

Ilkeä, dominoiva, arvaamaton, henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen, seksuaalista halventamista ja täysin sairaalloista "kunniallisuuden vahtimista" harrastanut assburger-narsisti, jonka seurassa joutui koko ajan olemaan varpaillaan ja piilottamaan kaikki heikkoudet, ettei hän päässyt käyttämään niitä mua vastaan. Tämä teki peruuttamatonta tuhoa itsetunnolleni ja psyykelleni. Olen aina vihannut häntä: teininä katkaisin välit häneen henkisesti ja lopullisesti pääsin eroon muutama vuosi sitten.

Isäni taisi olla melko erilainen kuin 70-luvun isät yleensä. Hän oli erittäin perhekeskeinen ja vietti lähes kaiken vapaa-aikansa perheen kanssa. Vähäunisena vuorotyöläisenä hän ehti leikkiä lasten kanssa, lukea satuja, viedä lapsiaan urheilemaan ja muihin harrastuksiin. Isä näytti tunteensa ja välitti minusta ja veljestäni. Isä teki paljon myös kotitöitä, mitä monet kaverini ihmettelivät.

Erityisen arvokasta on ollut se, että isäni on näyttänyt mallia siitä, ettei kannata jäädä stereotypioiden vangiksi. Hän meni 40-vuotiaana pianotunneille, kun oli pari vuotta seurannut lastensa harrastusta ja halusi itsekin oppia soittamaan. Kerran menin sanomaan ääneen, että "se, joka keksi neulomisen, ei varmaan ollut mies". Isä pyysi heti äidiltä puikot ja lankaa ja opetteli neulomaan. Myöhemmin isä on neulonut villasukkia lapsenlapsilleen.

Isä on ollut mallina myös terveellisistä elämäntavoista: ei juo (ei ole uskovainen), harrastaa liikuntaa ja syö terveellisesti. Isä on myös osoittanut, että itseään voi sivistää oma-aloitteisestikin. Vaikka hän ei ole opiskellut kansalaiskoulua pitemmälle, hän on lukenut valtavat määrät tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta. Taitaa olla ainoa tuntemani ihminen, joka on lukenut sekä James Joycen Odysseuksen (ja Homeroksenkin varmaan) että Volter Kilven Alastalon salissa.

Isäni on ollut aina myös kannustava ja suvaitsevainen. Hän ei ole koskaan arvostellut minun tai veljeni valintoja vaan on todennut, että me tiedämme itse parhaiten, miten meidän kannattaa tehdä.

Minulla on ihana isä, joka on myös ihana isoisä lapsilleni.

Isäni on ihan liian kiltti, varsinkin äitinsä (=mummoni) eläessä oli sisarensa ja äitinsä pompteltavissa. Nykyäänkin hiljainen ja kiltti. Välillä suorastaan ärsyttävän kiltti.