Seurustelu epävakaan kanssa

Ei ihmisen epävakaus kerro juuri mitään itse ihmisestä. Ja epävakauttakin on kahta eri tyyppiä: toinen kohdistaa muihin epävakauden ja toinen itseensä. Itse kuulun jälkimmäiseen. En ole enää parisuhteessa. Voi kertoa omasta suhteestani, mutta tämäkään ei kerro mitään sinun suhteestasi. Itseni kohdalla isoimmat haasteet olivat kumppaniin suubtautuvana mustasukkaisuus, jatkuva luottamuksen puute, tarve tulla nähdyksi, hylkäämisen pelko ja toisaalta tarve hylätä toinen. Pahimmillani suutuin äkkisesti ja purin toiseen niin kauan pahaa oloa kuin se kesti. Monesti useita tunteja. Tämä silloinn kuin kunppanini ei ottanut mitään kontaktia minuun. Joskus jos hän vain tuli samantien halaamaan minua paha olo meni heti ohi. Olin varmasti ihan kamala silloin kuin suutui, miksi en ole enää suhteessa lainkaan. Suurimmaksi osksi olin tasapainoinen ja rakastava. Hyviä puoliani varmaan olivat se, että näin puolisoni hyvin tärkeänä sekä hänen hyvät puolet. Näytin välirtämiseni sekä tein paljon hänen eteensä. Seksissä suostuin kaikkeen ja sain hänet tuntemaan itsensä halutuksi.

Vierailija kirjoitti:

Lakukissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

Aattele positiivisesti, on sentään lekurissa käynyt kun lääkeetkin ovat. Tilanne ois paljon huonompi jos epävakaa ei ymmärtäisi sen vertaa omaa käytöstään että pitäisi lääkäriä turhana.

Tai sitten on sekakäyt täjänisti kun on lääkkeetkin hakenut.

Ajattele järkevästi.

Epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole kaikista kauimpana narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Epävakaa uhriutuu, valehtelee, manipuloi, vihaa ja kostaa myös syyttömille. Epävakaana eikä ehkä ollenkaan näe itsessään todellista vikaa. Ei vaikka olisi älykäs. Epävakaa käyttäytyy epävakaasti ja toisinaan todella epäempaattisesti, aggressiivisesti. Epävakaata diagnoosia ei saa jos on masentunut tai maaninen, epävakaa on tuhoisa itselleen JA muille. Epävakaa on joskus mahdollisesti vakaa eli vastuullinen ja joskus varmasti hallitsevasti epävakaa eli tuhoisa. Mt-ongelmia ei pidä nykyään hävetä, mutta kyllä ne ovat ongelmia.

Mitä ihmettä. Et sinä voi diagnoosilla määritellä toista ihmistä.

Onko itselläsi empatiassa puutteita?

Ei vaan kokemusta epävakaista läheisistä ja yksi välttämättömyys, mitä diagnoosin saaminen edellyttää on kohtuuttomia ylilyöntejä, joista myös muut kärsivät. Empatian puutetta ja itseen keskittyvää mustavalkoisuutta. Esimerkiksi ketjussa mainittu itsetuhoisuus ei riitä epävakaaseen diagnoosiin, itsetuhoisuus on _epävakaalla_persoonallisuudella_ on myös teatteria koska jäävät henkiin kuitenkin epävakaissa tunnemyrskyissään. Epävakaa käytös korostuu läheisissä ihmissuhteissa osin KOSKA epävakaa pelaa läheistensä kanssa kaikenlaisia mind gameseja. Itsetuhoisuus on keino manipuloida, kiristää ja uhkailla läheisiä. Epävakaa vaipuu mustavalkoisuuteen ja on vaaraksi muille. Se nyt hitto vie ei ole mitään tyhjästä tempaistua stigmatisoitia. Kun epävakaalla alkaa mennä huonosti hän vaipuu mustavalkoisuuteen ja sitten hän on vaaraksi muille. Aggressiivinen, ailahteleva, keinoja kaihtamaton kiristäjä, käyttää mitä vain läheisiään vastaan, pyrkii hyötymään tai rankaisemaan, hänen päätään ei saa käännettyä eikä alle kannata jäädä. Epävakaa persoonallisuushäiriö on ainoa, jolla on mitään toivoa mutta kyllä se usein myös pahenee ajan kanssa, ei parannu.

Ap höpisee taiteilijoista. Eivät kaikki nerot ja luovat ole epänormaalin epävakaita persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöstä ei ole suurta hyötyä muut kuin oman edun tavoittelussa ja "selviytymisessä".

Itsetuhoisuus on yleensä seurausta tunteenpurkauksesta. Kun tulee pakottava tunne, kauhu siitä että toinen ei rakasta ja itse on huono ihminen sitä kostaa itselleen. Toki se voi jossain tapauksessa olla jonkun tapa manipuloidakin, mutta ei se kaikilla siohen varmaan perustu. Itse lievitin pahaa oloa viiltelyllä kun riitely tuntui niin pahalta, että se piti purkaa jotenkin.

Itselläni on takana tuore ero miehestä, jonka luulen olevan epävakaa. Diagnoosia ei siis koskaan ole tehty, mutta kaikki oireet täsmäävät fyysistä itsensä vahingoittamista lukuun ottamatta (ellei runsasta alkoholinkäyttöä lasketa).

Monet tässä ketjussa kerrotut kokemukset ovat kuin omiani: suhde ja miehen fiilikset olivat alituista vuoristorataa, miehen ajatusmaailma oli kovin ehdoton ja mustavalkoinen ja kilahduksia tapahtui milloin mistäkin syystä. Sellaisen sattuessa olin yhtäkkiä kaiken pahan alku ja juuri. Löydettyäni kuvauksen epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ajattelin ensin, että eihän tässä mitään - olisin vain tekemättä mitään mikä triggeröi hänet, niin kaikki menee hyvin. Mutta eihän se niin toimi. En koskaan voinut arvata mikä toimii triggerinä - joskus se oli se kun menin käymään kahvilla äitini luona, kerran se kun selailin kirjaa, välillä se kun en ollut laittanut tekstiviestiin riittävästi sydänhymiöitä, joskus se kun nukahdin illalla sohvalle. En koskaan tuntenut oloani uhatuksi fyysisesti, mutta toistuva piikittely, kyseenalaistaminen ja kohtuuttomat kilarit milloin mistäkin olivat lopulta vain liikaa. Viimeisen vuoden ajan mies puhui itsekin usein erosta, ja kaikki huipentui kun hän kirosi mut alimpaan helvettiin ja manasi kuinka häntä vituttaa se, että on haaskannut aikaansa minuun. Kun sitten halusin erota itse, hän tuntui kuitenkin olevan aidosti hämillään ja yritti vedota siihen, ettei ollut suutuspäissään tarkoittanut sanojaan, ja että hän nyt vain on hiukan temperamenttinen.

Surettaa, koska pohjimmiltaan uskon hänen olevan aidosti kiltti ja hyvä. En edelleenkään usko että hän halusi satuttaa tahallaan; hän ei vain kyennyt alkuunkaan suhteuttamaan reaktioitaan tai hallitsemaan tunteitaan tai ulosantiaan. Ilman noita kohtauksia olisimme varmasti olleet yhdessä hamaan loppuun. Nostan hattua kaikille, jotka pystyvät suodattamaan epävakaiden kumppaniensa kiukunpuuskat tietäen että taustalla on sairaus, eikä henkilö välttämättä pysty kontrolloimaan käytöstään normaalisti. Itse suodatin purkauksia muutaman vuoden, mutta sitten oli pakko nostaa kädet pystyyn. Joku mainitsi tuolla aiemmin, että olo oli lopulta kuin olisi kävellyt kananmunankuorilla. Kuulostaa tutulta. Itsekin näin lopulta poskettoman paljon vaivaa kommunikointiin ja sanamuotojen valintaan yms., etten vain olisi tullut sanoneeksi mitään minkä mies olisi vahingossakaan voinut tulkita negatiivisesti. Aina siitäkään ei silti ollut apua, koska "sillä päällä" ollessaan mies luki mua kuin piru raamattua ja pystyi vääntämään ihan minkä tahansa asian häntä vastaan suunnatuksi hyökkäykseksi.

Toivon, että hän löytää tulevaisuudessa rinnalleen jonkun, joka joko pystyy päästämään kaikki kiukuttelut ja julmat sanat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tai on vaihtoehtoisesti itsekin sen verran temperamenttinen että pystyy asettamaan rajat ja sanomaan vastaan minua paremmin. Sellaisen kanssa uskoisin epävakaallakin olevan ihan kelpo mahdollisuudet pitkäaikaiseen parisuhteeseen. Riippuu tietysti hirveästi ihmisten muistakin ominaisuuksista.

Up

Täällä yksi epävakaa, impulsiivinen häiriö tyyppi.

Toki joka epävakaa on oma persoonansa, mutta ainakin itse ainakaan en koe olevani sisimmiltäni paha ihminen. Olen todella empaattinen ja huolehtiva. Kanssani on mukavaa ja osaan olla ihana, mutta kun joku asia triggeröi niin muutun demoniksi. Se voi olla naurettavan pieni asia, josta seuraa monen tunnin riita. Solvaan, jätän ja tulen takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ikinä tarkoita näitä asioita ja häpeän itseäni syvästi millainen olen.

Kärsin tästä itse enemmän kuin kukaan muu ja antaisin toisen jalkani, jotta voisin olla normaali.

Tämä häiriö ei ole helppo ja tuskin sitä kukaan vapaaehtoisesti haluaa. Todennäköisesti kärsin tästä lopunelämääni. Isäni oli väkivaltainen epävakaa, jolla oli alkoholiongelma. Geenit ja lapsuudenympäristö vaikuttaa hyvin paljon.

Neuvoksi ehkä sanoisin että jos ihminen haluan tasaisen ja tavallisen parisuhteen, epävakaan kanssa se ei koskaan onnistu.

Jos jotain positiivista haluaa hakea niin epävakaan kanssa ei juuri koskaan ole tylsää, seksi on huikeaa, tunteet suuria ja hyvät hetket on mielettömän hyviä.

Up

Kokeilemallahan se parisuhde selviää, voi olla et onnistuu ja voi olla et ei onnistu. Ihmiset niin erilaisia ja epävakautta myöskin erilaisena :)

Itse olen epävakaa. Löytyy traumataustaa, epävakaa alkoholin sävyttämä kasvuympäristö ja huonoja epävakaita parisuhteita. Epävakaa ja toinen mt-ongelmainen ei paras mahdollinen yhdistelmä, omalla kohdalla metsään meni. Harvemmin kaksi rikkinäistä saa toisiaan korjattua ja lopulta molemmat hajoaa enempi. Väkivalta jos tulee kuvioihin henkisenä/fyysisenä, huonompi homma sit.

Nykyään olen parisuhteessa. Suhteen onnistumiseen vaikuttaa monikin asia, itsellä psykoterapia meneillään ja todella vahva oma halu oppia pärjäämään vaikeiden tunteiden kanssa sekä oppia uusia käyttäytymismalleja vanhan tilalle. Työskentelyä ja sitoutumista vaatii, harjoittelua.

Myrkylliset ja draamanhakuiset ihmissuhteet pitkälti karsittu elämästä. Mieheni on "normaali", tasapainoinen, rauhallinen, todella ymmärtäväinen ja puhutaan paljon. En ajoittain itsekään seurustelisi itseni kanssa, koska triggereitä saattaa tulla mistä vain ja tunteiden kanssa lähteä mopo käsistä. Puolisolle raskasta olla varpaillaan aika ajoin kun ei koskaan tiedä mikä tällä kertaa tunnetilat laukaisi, ihan vaikka oma mielikuvitus.

Nyrkkisääntönä et kukaan muu ei voi parantaa toista, kaikki lähtee omasta halusta katella sinne peiliin. Epävakauden kanssa on vaikeaa pärjätä ilman ulkopuolista apua ja läheisille myös raskasta. Muista pitää rajoistasi kiinni, seisoa sanojesi takana ja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi eli elää omaa elämää suhteen ohella. Älä missään nimessä luovu omasta elämästäsi tai jätä omia asioita tekemättä. Tsemppiä :)

Älkää sekopäät ainakaan lisääntykö.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilemallahan se parisuhde selviää, voi olla et onnistuu ja voi olla et ei onnistu. Ihmiset niin erilaisia ja epävakautta myöskin erilaisena :)

Itse olen epävakaa. Löytyy traumataustaa, epävakaa alkoholin sävyttämä kasvuympäristö ja huonoja epävakaita parisuhteita. Epävakaa ja toinen mt-ongelmainen ei paras mahdollinen yhdistelmä, omalla kohdalla metsään meni. Harvemmin kaksi rikkinäistä saa toisiaan korjattua ja lopulta molemmat hajoaa enempi. Väkivalta jos tulee kuvioihin henkisenä/fyysisenä, huonompi homma sit.

Nykyään olen parisuhteessa. Suhteen onnistumiseen vaikuttaa monikin asia, itsellä psykoterapia meneillään ja todella vahva oma halu oppia pärjäämään vaikeiden tunteiden kanssa sekä oppia uusia käyttäytymismalleja vanhan tilalle. Työskentelyä ja sitoutumista vaatii, harjoittelua.

Myrkylliset ja draamanhakuiset ihmissuhteet pitkälti karsittu elämästä. Mieheni on "normaali", tasapainoinen, rauhallinen, todella ymmärtäväinen ja puhutaan paljon. En ajoittain itsekään seurustelisi itseni kanssa, koska triggereitä saattaa tulla mistä vain ja tunteiden kanssa lähteä mopo käsistä. Puolisolle raskasta olla varpaillaan aika ajoin kun ei koskaan tiedä mikä tällä kertaa tunnetilat laukaisi, ihan vaikka oma mielikuvitus.

Nyrkkisääntönä et kukaan muu ei voi parantaa toista, kaikki lähtee omasta halusta katella sinne peiliin. Epävakauden kanssa on vaikeaa pärjätä ilman ulkopuolista apua ja läheisille myös raskasta. Muista pitää rajoistasi kiinni, seisoa sanojesi takana ja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi eli elää omaa elämää suhteen ohella. Älä missään nimessä luovu omasta elämästäsi tai jätä omia asioita tekemättä. Tsemppiä :)

Ja jos hälyt alkaa soida, niitä kannattaa kuunnella