Seurustelu epävakaan kanssa

Ei ihmisen epävakaus kerro juuri mitään itse ihmisestä. Ja epävakauttakin on kahta eri tyyppiä: toinen kohdistaa muihin epävakauden ja toinen itseensä. Itse kuulun jälkimmäiseen. En ole enää parisuhteessa. Voi kertoa omasta suhteestani, mutta tämäkään ei kerro mitään sinun suhteestasi. Itseni kohdalla isoimmat haasteet olivat kumppaniin suubtautuvana mustasukkaisuus, jatkuva luottamuksen puute, tarve tulla nähdyksi, hylkäämisen pelko ja toisaalta tarve hylätä toinen. Pahimmillani suutuin äkkisesti ja purin toiseen niin kauan pahaa oloa kuin se kesti. Monesti useita tunteja. Tämä silloinn kuin kunppanini ei ottanut mitään kontaktia minuun. Joskus jos hän vain tuli samantien halaamaan minua paha olo meni heti ohi. Olin varmasti ihan kamala silloin kuin suutui, miksi en ole enää suhteessa lainkaan. Suurimmaksi osksi olin tasapainoinen ja rakastava. Hyviä puoliani varmaan olivat se, että näin puolisoni hyvin tärkeänä sekä hänen hyvät puolet. Näytin välirtämiseni sekä tein paljon hänen eteensä. Seksissä suostuin kaikkeen ja sain hänet tuntemaan itsensä halutuksi.

Vierailija kirjoitti:

Lakukissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

Aattele positiivisesti, on sentään lekurissa käynyt kun lääkeetkin ovat. Tilanne ois paljon huonompi jos epävakaa ei ymmärtäisi sen vertaa omaa käytöstään että pitäisi lääkäriä turhana.

Tai sitten on sekakäyt täjänisti kun on lääkkeetkin hakenut.

Ajattele järkevästi.

Epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole kaikista kauimpana narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Epävakaa uhriutuu, valehtelee, manipuloi, vihaa ja kostaa myös syyttömille. Epävakaana eikä ehkä ollenkaan näe itsessään todellista vikaa. Ei vaikka olisi älykäs. Epävakaa käyttäytyy epävakaasti ja toisinaan todella epäempaattisesti, aggressiivisesti. Epävakaata diagnoosia ei saa jos on masentunut tai maaninen, epävakaa on tuhoisa itselleen JA muille. Epävakaa on joskus mahdollisesti vakaa eli vastuullinen ja joskus varmasti hallitsevasti epävakaa eli tuhoisa. Mt-ongelmia ei pidä nykyään hävetä, mutta kyllä ne ovat ongelmia.

Mitä ihmettä. Et sinä voi diagnoosilla määritellä toista ihmistä.

Onko itselläsi empatiassa puutteita?

Ei vaan kokemusta epävakaista läheisistä ja yksi välttämättömyys, mitä diagnoosin saaminen edellyttää on kohtuuttomia ylilyöntejä, joista myös muut kärsivät. Empatian puutetta ja itseen keskittyvää mustavalkoisuutta. Esimerkiksi ketjussa mainittu itsetuhoisuus ei riitä epävakaaseen diagnoosiin, itsetuhoisuus on _epävakaalla_persoonallisuudella_ on myös teatteria koska jäävät henkiin kuitenkin epävakaissa tunnemyrskyissään. Epävakaa käytös korostuu läheisissä ihmissuhteissa osin KOSKA epävakaa pelaa läheistensä kanssa kaikenlaisia mind gameseja. Itsetuhoisuus on keino manipuloida, kiristää ja uhkailla läheisiä. Epävakaa vaipuu mustavalkoisuuteen ja on vaaraksi muille. Se nyt hitto vie ei ole mitään tyhjästä tempaistua stigmatisoitia. Kun epävakaalla alkaa mennä huonosti hän vaipuu mustavalkoisuuteen ja sitten hän on vaaraksi muille. Aggressiivinen, ailahteleva, keinoja kaihtamaton kiristäjä, käyttää mitä vain läheisiään vastaan, pyrkii hyötymään tai rankaisemaan, hänen päätään ei saa käännettyä eikä alle kannata jäädä. Epävakaa persoonallisuushäiriö on ainoa, jolla on mitään toivoa mutta kyllä se usein myös pahenee ajan kanssa, ei parannu.

Ap höpisee taiteilijoista. Eivät kaikki nerot ja luovat ole epänormaalin epävakaita persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöstä ei ole suurta hyötyä muut kuin oman edun tavoittelussa ja "selviytymisessä".

Itsetuhoisuus on yleensä seurausta tunteenpurkauksesta. Kun tulee pakottava tunne, kauhu siitä että toinen ei rakasta ja itse on huono ihminen sitä kostaa itselleen. Toki se voi jossain tapauksessa olla jonkun tapa manipuloidakin, mutta ei se kaikilla siohen varmaan perustu. Itse lievitin pahaa oloa viiltelyllä kun riitely tuntui niin pahalta, että se piti purkaa jotenkin.

Itselläni on takana tuore ero miehestä, jonka luulen olevan epävakaa. Diagnoosia ei siis koskaan ole tehty, mutta kaikki oireet täsmäävät fyysistä itsensä vahingoittamista lukuun ottamatta (ellei runsasta alkoholinkäyttöä lasketa).

Monet tässä ketjussa kerrotut kokemukset ovat kuin omiani: suhde ja miehen fiilikset olivat alituista vuoristorataa, miehen ajatusmaailma oli kovin ehdoton ja mustavalkoinen ja kilahduksia tapahtui milloin mistäkin syystä. Sellaisen sattuessa olin yhtäkkiä kaiken pahan alku ja juuri. Löydettyäni kuvauksen epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ajattelin ensin, että eihän tässä mitään - olisin vain tekemättä mitään mikä triggeröi hänet, niin kaikki menee hyvin. Mutta eihän se niin toimi. En koskaan voinut arvata mikä toimii triggerinä - joskus se oli se kun menin käymään kahvilla äitini luona, kerran se kun selailin kirjaa, välillä se kun en ollut laittanut tekstiviestiin riittävästi sydänhymiöitä, joskus se kun nukahdin illalla sohvalle. En koskaan tuntenut oloani uhatuksi fyysisesti, mutta toistuva piikittely, kyseenalaistaminen ja kohtuuttomat kilarit milloin mistäkin olivat lopulta vain liikaa. Viimeisen vuoden ajan mies puhui itsekin usein erosta, ja kaikki huipentui kun hän kirosi mut alimpaan helvettiin ja manasi kuinka häntä vituttaa se, että on haaskannut aikaansa minuun. Kun sitten halusin erota itse, hän tuntui kuitenkin olevan aidosti hämillään ja yritti vedota siihen, ettei ollut suutuspäissään tarkoittanut sanojaan, ja että hän nyt vain on hiukan temperamenttinen.

Surettaa, koska pohjimmiltaan uskon hänen olevan aidosti kiltti ja hyvä. En edelleenkään usko että hän halusi satuttaa tahallaan; hän ei vain kyennyt alkuunkaan suhteuttamaan reaktioitaan tai hallitsemaan tunteitaan tai ulosantiaan. Ilman noita kohtauksia olisimme varmasti olleet yhdessä hamaan loppuun. Nostan hattua kaikille, jotka pystyvät suodattamaan epävakaiden kumppaniensa kiukunpuuskat tietäen että taustalla on sairaus, eikä henkilö välttämättä pysty kontrolloimaan käytöstään normaalisti. Itse suodatin purkauksia muutaman vuoden, mutta sitten oli pakko nostaa kädet pystyyn. Joku mainitsi tuolla aiemmin, että olo oli lopulta kuin olisi kävellyt kananmunankuorilla. Kuulostaa tutulta. Itsekin näin lopulta poskettoman paljon vaivaa kommunikointiin ja sanamuotojen valintaan yms., etten vain olisi tullut sanoneeksi mitään minkä mies olisi vahingossakaan voinut tulkita negatiivisesti. Aina siitäkään ei silti ollut apua, koska "sillä päällä" ollessaan mies luki mua kuin piru raamattua ja pystyi vääntämään ihan minkä tahansa asian häntä vastaan suunnatuksi hyökkäykseksi.

Toivon, että hän löytää tulevaisuudessa rinnalleen jonkun, joka joko pystyy päästämään kaikki kiukuttelut ja julmat sanat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tai on vaihtoehtoisesti itsekin sen verran temperamenttinen että pystyy asettamaan rajat ja sanomaan vastaan minua paremmin. Sellaisen kanssa uskoisin epävakaallakin olevan ihan kelpo mahdollisuudet pitkäaikaiseen parisuhteeseen. Riippuu tietysti hirveästi ihmisten muistakin ominaisuuksista.

Up

Täällä yksi epävakaa, impulsiivinen häiriö tyyppi.

Toki joka epävakaa on oma persoonansa, mutta ainakin itse ainakaan en koe olevani sisimmiltäni paha ihminen. Olen todella empaattinen ja huolehtiva. Kanssani on mukavaa ja osaan olla ihana, mutta kun joku asia triggeröi niin muutun demoniksi. Se voi olla naurettavan pieni asia, josta seuraa monen tunnin riita. Solvaan, jätän ja tulen takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ikinä tarkoita näitä asioita ja häpeän itseäni syvästi millainen olen.

Kärsin tästä itse enemmän kuin kukaan muu ja antaisin toisen jalkani, jotta voisin olla normaali.

Tämä häiriö ei ole helppo ja tuskin sitä kukaan vapaaehtoisesti haluaa. Todennäköisesti kärsin tästä lopunelämääni. Isäni oli väkivaltainen epävakaa, jolla oli alkoholiongelma. Geenit ja lapsuudenympäristö vaikuttaa hyvin paljon.

Neuvoksi ehkä sanoisin että jos ihminen haluan tasaisen ja tavallisen parisuhteen, epävakaan kanssa se ei koskaan onnistu.

Jos jotain positiivista haluaa hakea niin epävakaan kanssa ei juuri koskaan ole tylsää, seksi on huikeaa, tunteet suuria ja hyvät hetket on mielettömän hyviä.

Up

Kokeilemallahan se parisuhde selviää, voi olla et onnistuu ja voi olla et ei onnistu. Ihmiset niin erilaisia ja epävakautta myöskin erilaisena :)

Itse olen epävakaa. Löytyy traumataustaa, epävakaa alkoholin sävyttämä kasvuympäristö ja huonoja epävakaita parisuhteita. Epävakaa ja toinen mt-ongelmainen ei paras mahdollinen yhdistelmä, omalla kohdalla metsään meni. Harvemmin kaksi rikkinäistä saa toisiaan korjattua ja lopulta molemmat hajoaa enempi. Väkivalta jos tulee kuvioihin henkisenä/fyysisenä, huonompi homma sit.

Nykyään olen parisuhteessa. Suhteen onnistumiseen vaikuttaa monikin asia, itsellä psykoterapia meneillään ja todella vahva oma halu oppia pärjäämään vaikeiden tunteiden kanssa sekä oppia uusia käyttäytymismalleja vanhan tilalle. Työskentelyä ja sitoutumista vaatii, harjoittelua.

Myrkylliset ja draamanhakuiset ihmissuhteet pitkälti karsittu elämästä. Mieheni on "normaali", tasapainoinen, rauhallinen, todella ymmärtäväinen ja puhutaan paljon. En ajoittain itsekään seurustelisi itseni kanssa, koska triggereitä saattaa tulla mistä vain ja tunteiden kanssa lähteä mopo käsistä. Puolisolle raskasta olla varpaillaan aika ajoin kun ei koskaan tiedä mikä tällä kertaa tunnetilat laukaisi, ihan vaikka oma mielikuvitus.

Nyrkkisääntönä et kukaan muu ei voi parantaa toista, kaikki lähtee omasta halusta katella sinne peiliin. Epävakauden kanssa on vaikeaa pärjätä ilman ulkopuolista apua ja läheisille myös raskasta. Muista pitää rajoistasi kiinni, seisoa sanojesi takana ja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi eli elää omaa elämää suhteen ohella. Älä missään nimessä luovu omasta elämästäsi tai jätä omia asioita tekemättä. Tsemppiä :)

Älkää sekopäät ainakaan lisääntykö.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilemallahan se parisuhde selviää, voi olla et onnistuu ja voi olla et ei onnistu. Ihmiset niin erilaisia ja epävakautta myöskin erilaisena :)

Itse olen epävakaa. Löytyy traumataustaa, epävakaa alkoholin sävyttämä kasvuympäristö ja huonoja epävakaita parisuhteita. Epävakaa ja toinen mt-ongelmainen ei paras mahdollinen yhdistelmä, omalla kohdalla metsään meni. Harvemmin kaksi rikkinäistä saa toisiaan korjattua ja lopulta molemmat hajoaa enempi. Väkivalta jos tulee kuvioihin henkisenä/fyysisenä, huonompi homma sit.

Nykyään olen parisuhteessa. Suhteen onnistumiseen vaikuttaa monikin asia, itsellä psykoterapia meneillään ja todella vahva oma halu oppia pärjäämään vaikeiden tunteiden kanssa sekä oppia uusia käyttäytymismalleja vanhan tilalle. Työskentelyä ja sitoutumista vaatii, harjoittelua.

Myrkylliset ja draamanhakuiset ihmissuhteet pitkälti karsittu elämästä. Mieheni on "normaali", tasapainoinen, rauhallinen, todella ymmärtäväinen ja puhutaan paljon. En ajoittain itsekään seurustelisi itseni kanssa, koska triggereitä saattaa tulla mistä vain ja tunteiden kanssa lähteä mopo käsistä. Puolisolle raskasta olla varpaillaan aika ajoin kun ei koskaan tiedä mikä tällä kertaa tunnetilat laukaisi, ihan vaikka oma mielikuvitus.

Nyrkkisääntönä et kukaan muu ei voi parantaa toista, kaikki lähtee omasta halusta katella sinne peiliin. Epävakauden kanssa on vaikeaa pärjätä ilman ulkopuolista apua ja läheisille myös raskasta. Muista pitää rajoistasi kiinni, seisoa sanojesi takana ja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi eli elää omaa elämää suhteen ohella. Älä missään nimessä luovu omasta elämästäsi tai jätä omia asioita tekemättä. Tsemppiä :)

Ja jos hälyt alkaa soida, niitä kannattaa kuunnella

Up!

"Tämä häiriö ei ole helppo ja tuskin sitä kukaan vapaaehtoisesti haluaa. Todennäköisesti kärsin tästä lopunelämääni. Isäni oli väkivaltainen epävakaa, jolla oli alkoholiongelma. Geenit ja lapsuudenympäristö vaikuttaa hyvin paljon."

Kuulostat siltä, että sinulla voisi olla traumaperäinen stressihäiriö. Alkoholismiin liittyy itsekkyyttä ja myrskyisää tarvetta puolustella käyttöä. Sama on huumeidenkäyttäjillä. Lapsuuden ympäristö todellakin vaikuttaa, kun ei saanut kokea turvaa. Tsemppiä sinulle tosi kovasti! Epävakaille on olemassa erittäin tehokas terapia, josta monet ovat saaneet niin paljon hyötyä, että osa on jopa kokonaan parantunut. Epävakaudesta voi parantua.

"Nykyään olen parisuhteessa. Suhteen onnistumiseen vaikuttaa monikin asia, itsellä psykoterapia meneillään ja todella vahva oma halu oppia pärjäämään vaikeiden tunteiden kanssa sekä oppia uusia käyttäytymismalleja vanhan tilalle. Työskentelyä ja sitoutumista vaatii, harjoittelua. Myrkylliset ja draamanhakuiset ihmissuhteet pitkälti karsittu elämästä."

Mahtavaa! Olet saanut tehtyä paljon hyviä asioita! Myrkylliset ihmissuhteet ja draamanhakuiset ihmissuhteet ovat todellakin sellaisia, joista pitää ihan ensimmäiseksi päästä eroon. Iloitsen puolestasi, että löysit mukavan puolison! Tsemppiä sinulle oikein kovasti! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lakukissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

Aattele positiivisesti, on sentään lekurissa käynyt kun lääkeetkin ovat. Tilanne ois paljon huonompi jos epävakaa ei ymmärtäisi sen vertaa omaa käytöstään että pitäisi lääkäriä turhana.

Tai sitten on sekakäyt täjänisti kun on lääkkeetkin hakenut.

Ajattele järkevästi.

Epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole kaikista kauimpana narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Epävakaa uhriutuu, valehtelee, manipuloi, vihaa ja kostaa myös syyttömille. Epävakaana eikä ehkä ollenkaan näe itsessään todellista vikaa. Ei vaikka olisi älykäs. Epävakaa käyttäytyy epävakaasti ja toisinaan todella epäempaattisesti, aggressiivisesti. Epävakaata diagnoosia ei saa jos on masentunut tai maaninen, epävakaa on tuhoisa itselleen JA muille. Epävakaa on joskus mahdollisesti vakaa eli vastuullinen ja joskus varmasti hallitsevasti epävakaa eli tuhoisa. Mt-ongelmia ei pidä nykyään hävetä, mutta kyllä ne ovat ongelmia.

Mitä ihmettä. Et sinä voi diagnoosilla määritellä toista ihmistä.

Onko itselläsi empatiassa puutteita?

Ei vaan kokemusta epävakaista läheisistä ja yksi välttämättömyys, mitä diagnoosin saaminen edellyttää on kohtuuttomia ylilyöntejä, joista myös muut kärsivät. Empatian puutetta ja itseen keskittyvää mustavalkoisuutta. Esimerkiksi ketjussa mainittu itsetuhoisuus ei riitä epävakaaseen diagnoosiin, itsetuhoisuus on _epävakaalla_persoonallisuudella_ on myös teatteria koska jäävät henkiin kuitenkin epävakaissa tunnemyrskyissään. Epävakaa käytös korostuu läheisissä ihmissuhteissa osin KOSKA epävakaa pelaa läheistensä kanssa kaikenlaisia mind gameseja. Itsetuhoisuus on keino manipuloida, kiristää ja uhkailla läheisiä. Epävakaa vaipuu mustavalkoisuuteen ja on vaaraksi muille. Se nyt hitto vie ei ole mitään tyhjästä tempaistua stigmatisoitia. Kun epävakaalla alkaa mennä huonosti hän vaipuu mustavalkoisuuteen ja sitten hän on vaaraksi muille. Aggressiivinen, ailahteleva, keinoja kaihtamaton kiristäjä, käyttää mitä vain läheisiään vastaan, pyrkii hyötymään tai rankaisemaan, hänen päätään ei saa käännettyä eikä alle kannata jäädä. Epävakaa persoonallisuushäiriö on ainoa, jolla on mitään toivoa mutta kyllä se usein myös pahenee ajan kanssa, ei parannu.

Ap höpisee taiteilijoista. Eivät kaikki nerot ja luovat ole epänormaalin epävakaita persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöstä ei ole suurta hyötyä muut kuin oman edun tavoittelussa ja "selviytymisessä".

Nyt puhut kyllä höpöjä. Itsetuhoisuus ei ole mikään manipulointi- ja uhkailukeino epävakailla useinkaan. Se on epätoivoinen yritys selvitä tunteiden kanssa, kun terveet tunnesäätelykeinot puuttuvat. Epävakaa on myös usein kokenut kaltoinkohtelua ja jatkaa tätä samaa kaltoinkohtelua itsetuhon muodossa itseensä. Puhutaan introjektiosta, ulkoisen kaltoinkohtelijan sisäistämisestä.

Tiedän tämän, koska olen epävakaa ja juuri tähän persoonallisuushäiriöön erikoistunut ja aiheesta luennoiva terapeuttini on asiaa itselleni selventänyt. Ei kannata esiintyä tietäjänä, jos ei ole sellainen. Juuri tuollaisista kommenteista näkee, kuinka suuri stigma epävakaudella vielä edelleen on.

Epävakaa myös reagoi terapiaan keskimäärin hyvin, ja uusimpien tutkimusten mukaan siitä voi myös toipua. Toki se vaatii pitkäjänteistä työskentelyä. Persoonallisuuden rakenteessa on kuitenkin havaittu tapahtuvan muutoksia terapian avulla.

Olet epävakaa ja kappas vaan, toinen lauseesi "Epävakaa on myös usein kokenut kaltoinkohtelua ja jatkaa tätä samaa kaltoinkohtelua itsetuhon muodossa itseensä".

^Hän on vain uhri tietenkin ja seliseli itsetuhoisuudellekin on leperrelty. Vaikka itse asiassa kyseessä on korkeintaan korrelaatio eikä syy ja seuraus.

Etkä tietenkään myönnä, että moni epävakaa hakee ne lääkkeet just sitä varten, että niillä voi tarvittaessa vetää jonkinmoiset överit ja paeta itse aiheutetusta paskasta. Ensin sekoillaan satanen lasissa minä-minä-tuskissaan muista viis ja sitten pillerit naamaan ja osastolle. Muiden pitäisi ymmärtää vaikkei sekään tietenkään riittäisi. Epävakaa pitää varmasti itseään suurimpana uhrina, sitähän en kiellä ja muut saavat olla varpaillaan, etteivät vain syyllisty triggeröimään rauniota, joka on ollut (ainakin muistaakseen) aina ja on nyt oih, niin kovilla.

Epävakaahan ei ole tunteeton eikä myöskään täysin empatiakyvytön. Kyllä tähän häiriintyneisyyteen liittyy silti se empatianpuute kun kunnolla kilahtaa.

Ei kai tätä kannata jokaista yksilöä kuvaavana kuvaelmana lukeakaan koska niin, kyllä, kyseessä on yleistys. Sellaisiahan ei saisi tietenkään tehdä jos ei ole itse epävakaa. Itsehän esiinnyt tietäjänä koska terapeuttisi on mielestäsi sellainen tietäjä... Ja tässä ketjussahan ääni suotaisiin mieluiten epävakaille. Eipä heistäkään kaikille vaan sille marginaaliryhmälle, joka elää ihmisiksi ilman niitä yleisimpiä "leimaavia" oireita. He saisivat tulla parantamaan mainetta.

On kyllä aivan hevon paskaa. Ap, älä kiltti ainakaan ala perhettä perustamaan tuon kasvukumppanisi kanssa. Yksin sinä voit (ehkä) jättää miehen, lapset eivät ja siten et sinäkään.

Tämä kommentti tulee ihmiseltä, joka todella kyllä ymmärsi ja antoi mahdollisuuksia kaikille elämänsä epävakaille eikä ole sen vähä-älyisempi tai mielikuvituksettomampi kuin muutkaan. Vaikka siinähän väitätte. Miehelle tuskin on annettu tätä leimaa otsaan pyynnöstä tai sen vuoksi, että koulu jäi 3-4 kertaa kesken ja uhkasi tap paa itsensä. Kyllä siihen muutakin kuuluu. Et tunne häntä vielä, joten totuus paljastuu ajan kuluessa. Mies on motivoinut olemaan nyt hurmaavan nätisti kun olet ilmestynyt hänen elämäänsä ja luulet, että tämä on se hän vaikka tulisi mutkia matkaan. Jonain päivänä sinä "triggeröit" hänet ja vasta sitten tiedät, mitä olet sitoutunut symppaamaan. Silloin sitten tavoittelet sitä alun ihanuutta vaikkei se ollut koko totuus.

Mies kasatkoon itsensä terapiassa. Kuten sanottu persoonallisuuden rakenteessa on havaittu tapahtuvan muutoksia. Kannattaa miettiä mitä sinusta, persoonastasi tulee ja mitä on jäljellä kun ongelmien koko kirjo selviää. Hyvänkin alun jälkeen se kyllä selviää.

Toki sinä varmasti tahdot koetella onneasi ja uskot olevasi muita sinnikkäämpi rakastaja ja ymmärtäjä. Mieshän nimittäin vaikuttaa ihan mukavalta... No tämän enempää minä en kommentoi, mutta palataan asiaan viiden vuoden päästä. Ennustan, että saat vastaukseksi "älä puhu kun et tiedä"

Ap täällä moi. Sattui kirjoitus silmään, en edes muistanut aloittaneeni ketjua ja siitä on jo yli viisi vuotta, huhhuh. 

Mutta tää kirjoitus oli erittäin oikeassa, monta rikosilmoitusta joutui tekemään ja kasailen edelleen itseäni, vaikka erosta jo kolmatta vuotta. 

Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, jatkuvaa varuillaanb  oloa koska räjähtää ja vikahan oli aina mussa. Apua välillä etsittiin ja osastokeikka heitettiin ja asiat kuittaantui sillä. En muistanut, että ihminen voi olla niin jyräävä ja pahansuopa. 

Mutta. Tulipa opittua mitä muutkin, ei ikinä enää. 

Ap 

"Ei vaan kokemusta epävakaista läheisistä ja yksi välttämättömyys, mitä diagnoosin saaminen edellyttää on kohtuuttomia ylilyöntejä, joista myös muut kärsivät. Empatian puutetta ja itseen keskittyvää mustavalkoisuutta. Esimerkiksi ketjussa mainittu itsetuhoisuus ei riitä epävakaaseen diagnoosiin, itsetuhoisuus on _epävakaalla_persoonallisuudella_ on myös teatteria koska jäävät henkiin kuitenkin epävakaissa tunnemyrskyissään. Epävakaa käytös korostuu läheisissä ihmissuhteissa osin KOSKA epävakaa pelaa läheistensä kanssa kaikenlaisia mind gameseja. Itsetuhoisuus on keino manipuloida, kiristää ja uhkailla läheisiä. Epävakaa vaipuu mustavalkoisuuteen ja on vaaraksi muille. Se nyt hitto vie ei ole mitään tyhjästä tempaistua stigmatisoitia. Kun epävakaalla alkaa mennä huonosti hän vaipuu mustavalkoisuuteen ja sitten hän on vaaraksi muille. Aggressiivinen, ailahteleva, keinoja kaihtamaton kiristäjä, käyttää mitä vain läheisiään vastaan, pyrkii hyötymään tai rankaisemaan, hänen päätään ei saa käännettyä eikä alle kannata jäädä. Epävakaa persoonallisuushäiriö on ainoa, jolla on mitään toivoa mutta kyllä se usein myös pahenee ajan kanssa, ei parannu. Ap höpisee taiteilijoista. Eivät kaikki nerot ja luovat ole epänormaalin epävakaita persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöstä ei ole suurta hyötyä muut kuin oman edun tavoittelussa ja "selviytymisessä"."

Puhut nyt narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ja psykopaattisesta persoonallisuudesta. Epävakaa kärsii usein traumaperäisestä stressihäiriöstä ja sen vuoksi hän usein on oikeasti luonteeltaan kiltti. Epävakaa on pikemminkin itsetuhoinen, kuin että hän tuhoaisi toiset. Narsisti sen sijaan projisoi omat heikkoutensa uhrin niskaan ja syyllistää päivästä toiseen uhriaan niistä omista virheistään. Narsisti, psykopaatti ja sosiopaatti ovat saksikäsimurhaajia ja talouspetosten tehtailijoita, sekä toisten mustamaalaajia, vaikka he itse ovat tehneet ne rikokset. Narsisti aina toimii pelkkä oma hyöty mielessään. Narsisti on aggressiivinen. Narsisti pelaa hovinsa kanssa kyseenalaisia pelejä.

Vierailija kirjoitti:

Itse jostain syystä ajaudun ihmissuhteisiin epävakaiden kanssa, aina sama kuvio eli ensin jumaloidaan ja sit raivostutaan ja hylätään. Toisen ei tarvi olla mikään kävelevä raivopää, itelleni ne pari kertaa vuodessakin tapahtuvat kilarit on liikaa.

Sama. Epävakaa ex ei vaan voinut ymmärtää että yhdetkin hallitsemattomat raivokilarit voi aiheuttaa pelkotiloja, hänen mielestä ei ollut paha kun kilareita oli "vain" parin kuukauden välein. Eli pari kuukautta munankuorilla kävelyä ja pelkoa siitä että milloin taas räjähtää.

Ei jatkoon

Bpd kirjoitti:

Täällä yksi epävakaa, impulsiivinen häiriö tyyppi.

Toki joka epävakaa on oma persoonansa, mutta ainakin itse ainakaan en koe olevani sisimmiltäni paha ihminen. Olen todella empaattinen ja huolehtiva. Kanssani on mukavaa ja osaan olla ihana, mutta kun joku asia triggeröi niin muutun demoniksi. Se voi olla naurettavan pieni asia, josta seuraa monen tunnin riita. Solvaan, jätän ja tulen takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ikinä tarkoita näitä asioita ja häpeän itseäni syvästi millainen olen.

Kärsin tästä itse enemmän kuin kukaan muu ja antaisin toisen jalkani, jotta voisin olla normaali.

Tämä häiriö ei ole helppo ja tuskin sitä kukaan vapaaehtoisesti haluaa. Todennäköisesti kärsin tästä lopunelämääni. Isäni oli väkivaltainen epävakaa, jolla oli alkoholiongelma. Geenit ja lapsuudenympäristö vaikuttaa hyvin paljon.

Neuvoksi ehkä sanoisin että jos ihminen haluan tasaisen ja tavallisen parisuhteen, epävakaan kanssa se ei koskaan onnistu.

Jos jotain positiivista haluaa hakea niin epävakaan kanssa ei juuri koskaan ole tylsää, seksi on huikeaa, tunteet suuria ja hyvät hetket on mielettömän hyviä.

Sori mutta kanssasi ei ole mukavaa, jos saa pelätä että muutut demoniksi. Ihan sama kuinka leppoisa olisit muulloin, mutta raivokohtauksesi ja aggressiivisuutesi mitätöi kaiken positiivisen. Hirveää tuo että syy raivostua voi olla mitättömän pieni, ja lopuksi katoat ja palaat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuollainen tuhoaa kumppanin psyykeen. Älä ala kenenkään kanssa suhteeseen ennen kuin hillitset itsesi. Ja ps. seksi ei ole huikeaa runttaavan ja aggressiivisen kanssa, ei edes silloin kun hän on rauhallinen, se on pelkkää pelkoa silloinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko kaksisuuntainen vai epävakaa? 

Kaksisuuntaista hallitaan enemmän lääkkeillä, epävakaata enemmänkin terapialla.

Itsellä on negatiivisia kokemuksia epävakaiden ihmisten kanssa, joten en itse lähtisi, mutta on varmasti oikeasti sellaisia epävakaita, jotka eivät ole niin hirveitä, kun ne mitä itse tutustuin, joten en tuomitsisi kaikkea.

Kuitenkin kannattaa miettiä oletko valmis olemaan tälle henkilölle iso tukipilari? Jos olet kerta itse mt-henkilö. Epävakaan kanssa saattaa tarvita normaalia enemmän ymmärrystä ja anteeksiantamista. Toisella mt-ihmisellä ei välttämättä ole sellaisia voimavaroja. 

Minäkin tunnen läheisesti yhden epävakaan ihmisen ja ehkä 2/3 hänen elämästä menee ihan hyvin, mutta sitten se kolmasosa on ihan karseaa. Kesken kaiken hyvän ajan yksi pieni asia saattaa johtaa ihan hirveään raivoon ja se raivo jatkuu ja jatkuu vain. Hän inttää inttää inttää, ei suostu ajattelemaan mitään, ei kuuntelemaan, vaan ajattelu on todella mustavalkoista. Aika usein sitten tulee syytökset ja itsesääli, itku ja masennus, kaikki muutaman hetken sisällä.

Parhaimmillaan hän on ihana, nauravainen, auttavainen, ajattelevainen, huolehtiva ja hyvin säntillinen. Pahimmillaan hän on hirviö.

Mun lasten isällä on hyvin suurella todennäköisyydellä epävakaa persoonallisuushäiriö (kaikki muut diagnostiset kriteerit itsensä fyysistä vahingoittamista lukuun ottamatta, eli ,melko selvä keissi). 

Vuosien kokemuksella sanoisin, että älä lähde. Tai älä ainakaan hanki lapsia. Elämä tällaisen ihmisen kanssa voi olla niin raskasta että jos sulla on alunperinkin mt-ongelmia, et ehkä selviä siitä ehjänä. 

Tämä lasteni isä osaa suuttuessaan/pahoittaessaan mielensä olla järkyttävän julma, järkyttävän kohtuuton ja suhteellisuudentajuton (tyyliin sanoit pahasti riitatilanteessa 2kk sitten joten on ymmärrettävää jos hakkaan sut, ja siinä välissä sanon paljon kamalampia asioita päivittäin). Epäilin pitkään häntä narsistiksi, ennen kuin luin epävakaasta ja tajusin sen todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi (miehellä mm. selkeätä harhaisuutta). Tämän henkilön kohdalla todennäköisesti myös perusluonne  ja tausta vaikuttaa asiaan (itsekäs, kotoa malli jossa mies on jumala ja muut tottelee). 

Tällaisesta ihmisestä ei välttämättä myöskään erota ihan helposti, ainakaan jos on lapsia, etkä voi katkaista välejä täydellisesti. Lapsia ei voi laittaa isälle tapaamissopimuksen mukaisesti kuin ns. hyvinä kausina. Sitten kun huono kausi iskee (yleensä todella nopeasti), perut kaikki omat asiasi työmatkoista lähtien ja olet lasten kanssa, huvitti tai ei.

Haavat on syviä. 

Juuri näin. Voi mennä kuukausiakin ettei epävakaudesta näy merkkiäkään ja sitten tulee päivä kun puoliso on täysin tuntematon. Se mustavalkoisuus, suhteellisuudentajun puuttuminen ja julmuus on jotain hyvin järkyttävää. Hoitamattomana täysin hallitsematonta ja arvaamatonta. Ehdoton ei jos ei ole sitoutunut hoitoon ja paranemiseen. Tiedän epävakaita jotka riehuvat läheisilleen ja ovat vain että tälläinen minä olen, eivät ota mitään vastuuta. Täysiä hirviöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lakukissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

Aattele positiivisesti, on sentään lekurissa käynyt kun lääkeetkin ovat. Tilanne ois paljon huonompi jos epävakaa ei ymmärtäisi sen vertaa omaa käytöstään että pitäisi lääkäriä turhana.

Tai sitten on sekakäyt täjänisti kun on lääkkeetkin hakenut.

Ajattele järkevästi.

Epävakaa persoonallisuushäiriö ei ole kaikista kauimpana narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Epävakaa uhriutuu, valehtelee, manipuloi, vihaa ja kostaa myös syyttömille. Epävakaana eikä ehkä ollenkaan näe itsessään todellista vikaa. Ei vaikka olisi älykäs. Epävakaa käyttäytyy epävakaasti ja toisinaan todella epäempaattisesti, aggressiivisesti. Epävakaata diagnoosia ei saa jos on masentunut tai maaninen, epävakaa on tuhoisa itselleen JA muille. Epävakaa on joskus mahdollisesti vakaa eli vastuullinen ja joskus varmasti hallitsevasti epävakaa eli tuhoisa. Mt-ongelmia ei pidä nykyään hävetä, mutta kyllä ne ovat ongelmia.

Mitä ihmettä. Et sinä voi diagnoosilla määritellä toista ihmistä.

Onko itselläsi empatiassa puutteita?

Ei vaan kokemusta epävakaista läheisistä ja yksi välttämättömyys, mitä diagnoosin saaminen edellyttää on kohtuuttomia ylilyöntejä, joista myös muut kärsivät. Empatian puutetta ja itseen keskittyvää mustavalkoisuutta. Esimerkiksi ketjussa mainittu itsetuhoisuus ei riitä epävakaaseen diagnoosiin, itsetuhoisuus on _epävakaalla_persoonallisuudella_ on myös teatteria koska jäävät henkiin kuitenkin epävakaissa tunnemyrskyissään. Epävakaa käytös korostuu läheisissä ihmissuhteissa osin KOSKA epävakaa pelaa läheistensä kanssa kaikenlaisia mind gameseja. Itsetuhoisuus on keino manipuloida, kiristää ja uhkailla läheisiä. Epävakaa vaipuu mustavalkoisuuteen ja on vaaraksi muille. Se nyt hitto vie ei ole mitään tyhjästä tempaistua stigmatisoitia. Kun epävakaalla alkaa mennä huonosti hän vaipuu mustavalkoisuuteen ja sitten hän on vaaraksi muille. Aggressiivinen, ailahteleva, keinoja kaihtamaton kiristäjä, käyttää mitä vain läheisiään vastaan, pyrkii hyötymään tai rankaisemaan, hänen päätään ei saa käännettyä eikä alle kannata jäädä. Epävakaa persoonallisuushäiriö on ainoa, jolla on mitään toivoa mutta kyllä se usein myös pahenee ajan kanssa, ei parannu.

Ap höpisee taiteilijoista. Eivät kaikki nerot ja luovat ole epänormaalin epävakaita persoonallisuushäiriöisiä. Persoonallisuushäiriöstä ei ole suurta hyötyä muut kuin oman edun tavoittelussa ja "selviytymisessä".

Nyt puhut kyllä höpöjä. Itsetuhoisuus ei ole mikään manipulointi- ja uhkailukeino epävakailla useinkaan. Se on epätoivoinen yritys selvitä tunteiden kanssa, kun terveet tunnesäätelykeinot puuttuvat. Epävakaa on myös usein kokenut kaltoinkohtelua ja jatkaa tätä samaa kaltoinkohtelua itsetuhon muodossa itseensä. Puhutaan introjektiosta, ulkoisen kaltoinkohtelijan sisäistämisestä.

Tiedän tämän, koska olen epävakaa ja juuri tähän persoonallisuushäiriöön erikoistunut ja aiheesta luennoiva terapeuttini on asiaa itselleni selventänyt. Ei kannata esiintyä tietäjänä, jos ei ole sellainen. Juuri tuollaisista kommenteista näkee, kuinka suuri stigma epävakaudella vielä edelleen on.

Epävakaa myös reagoi terapiaan keskimäärin hyvin, ja uusimpien tutkimusten mukaan siitä voi myös toipua. Toki se vaatii pitkäjänteistä työskentelyä. Persoonallisuuden rakenteessa on kuitenkin havaittu tapahtuvan muutoksia terapian avulla.

Epävakaa exäni oli maailman suurin uhriutuja. Olisi voinut kirjoittaa juuri jotain tuollaista. Ei sitten millään pystynyt katsomaan peiliin, vaan oli aina uhri, käyttäytyi hän miten kamalasti tahansa. Kävi terapiassa ja selitys löytyi sieltä kaikkeen, ja oikeutus. Oli kova kehumaan ja puolustelemaan itseään. Piti myös kaikkea hyvin käyttäytymistään todisteena siitä että on oikeasti hyvä tyyppi, kun joskus kerran osasi olla hienosti, ja siitä kamalasta paskasta ei saanut sanoa mitään, muuten saattoi tulla uusi raivarihyökkäys.

Surullista huomata tätä ketjua lukiessa se stigman määrä mikä narsistisella persoonallisuushäiriöllä on.