Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Korona on saanut parisuhteemme kriisiin. Miten tästä pääsee eteenpäin?
08.12.2020 |
Meillä on kolme teini-ikäistä, kotona asuvaa lasta. Koska sattuneesta syystä teiniosasto on koko ajan kotona, meillä ei ole enää mitään luonnollista aikaa olla kahden. Aiemmin teinit olivat harrastuksissaan ja kavereillaan ja me pystyimme keskustelemaan asioista keskenämme ja makuuhuone-elämäkin oli jotenkin vilkkaampaa. Nyt kaikki teinit ovat olleet maaliskuusta lähtien joko täysin etänä tai vuoroviikoin niin, että kuitenkin kaikki illat ja viikonloput sisällä, joten ollaan koko perhe kotona koko ajan. Ihan. Koko. Ajan.
Minä itse haluaisin omaa aikaa olla vain yksin. Tätä aikaa ei ole. Haluaisin olla miehen kanssa myös kahdestaan, mutta koko ajan on joku vieressä sohvalla istumassa tai puhumassa, kertomassa asioistaan. Lapset menevät aina kaiken edelle, joten en missään nimessä halua sanoa heille, että menisivät pois. Lapsetkin oireilevat tätä koronaa. Väsymystä, alakuloa, toivottomuutta tulevaisuutta kohtaan.
Minä ja mies ollaan etäännytty puolessa vuodessa. Seksiä ei ole enää heinäkuun jälkeen ollut ollenkaan, eikä oikein puhuta mistään enää. Mies hautautuu kuulokkeiden kanssa johonkin nurkkaan hakemaan omaa aikaa, eikä me tehdä enää yhdessä yhtään mitään. Edes kaupassa ei enää käydä kahdestaan, kun ruokakassit tilataan kotiin. Minnekään ei voi mennä, kaikki on kiellettyä. Ja vaikkei olisi, ei nyt voi mennä mihinkään altistumisen pelossa.
Onko muita? Miten tästä eteenpäin? Miten pääsisi taas lähemmäs? Alkaa seinät kaatua päälle.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Meillä korona on kiristänyt välejä toisesta syystä. Minä suhtaudun koronaan vakavasti, mutta se ei ole koko elämä. Noudatan ohjeita ja kannan vastuuni, mutta en panikoi.
Mies taas on hysteerinen ja hänestä on kuoriutunut äärettömän kontrollinhaluinen ja jopa tympeä ihminen. Mitään ei saa tehdä, missään ei saa käydä eikä ketään nähdä. Arvatkaa vaan, kuinka paljon v***ttaa katsella vain miehen naamaa ties monettako kuukautta.
Puhuttavaa ei enää ole. Kun minä yritän puhua jostain, mies kääntää puheen aina joko rokotuksiin, rajoituksiin tai uhkakuviin.
Nyt miehellesi pitempi tauko nettiin. Jos ei muusta pysty puhumaan, kuin koronasta, niin tulee liikaa luettua uutisia yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko jättää teinit kotiin ja käydä miehen kanssa vaikka kävelyllä? Ei kai se ole kielletty?
Voidaan. Pari kertaa näin tehtykin. Ja silloin huomattiin, ettei oikein puhuttavaa ole. Työpäivän jälkeen ulkona on säkkipimeää ja ulkona käveleminen ei houkuttele. Parin tällaisen kävelyn jälkeen oli jo sellainen olo, ettei halua enää jatkaa. Ei yksinkertaisesti oikein löytynyt mitään, mistä keskustella. Kun ei ole mitään, mitä odottaa, niin vaikea puhua mistään. Ei tiedä, mitä tehdään jouluna, uutenavuotena, ei mitään odotuksia ensi vuodelle, työ on samaa vanhaa, ei voi haaveilla mistään koronan takia kaiken peruuntuessa kuitenkin jne. Vähän sellainen olo, että pitäisi keskustella vain siitä, mikä on todellista nyt, kun mitään muuta ei ole, eikä voi odottaa. Ja todellisuus on sitä, että meillä on tylsää keskenämme, emmekä enää nauti toistemme seurasta.
ap
Kuulostaa kyllä siltä että teidän ongelmanne ovat olleet aika syviä jo ennen koronaa. Siis keskusteletteko parisuhteessanne vain joulunvietosta ja harrastuksista? Ette koskaan mistään asioista, ajatuksista...? Vain konkreettisesta? En pysty edes kuvittelemaan millaista tuo on.
Kyseessä taitaa olla masennus ja ahdistuneisuus koronatoimenpiteiden ohella. Ne on helppo sekoittaa koska joka tuutista toitotetaan että kaikki tätä stressaa jne. Ahdistuneilta menee kuitenkin ohi ettei kaikki ihan sillä tasolla stressaa että eristäytyy henkisesti neljän seinän sisään, seksi loppuu ja avioliitto loppuu. Apua kuitenkin etsitään tähän koronatilanteeseen koska se tuntuu hyväksyttävämmältä.
Teksteistä käy muutenkin ilmi että lapsetkin on ilmeisesti yhtä lukuunottamatta jo lähes aikuisia (toinen aste ja yliopisto) jolloin ongelmat ei edes liity lasten huoltamiseen.
Myös tulevaisuuden näkymien puute hämmentää, sehän on varmaa ettei tämä tilanne tällaisena jatku loputtomiin ainakaan nuorten kohdalla, heillähän opinnot etenee ja elämä etenee ja pitäisi luoda uskoa ja ymmärrystä siihen että elämässä on erilaisia vaiheita.
Alue: Aihe vapaa
Samaa mieltä. Itse suhtaudun kotonaan erittäin vakavasti, mutta en ole silti lopettanut elämistä kokonaan. Kyllä puolison kanssa on käyty ravintolassa syömässä, oltu hotellissa yötä yms. Joka paikassa mielestäni otettu turvallisuus hyvin huomioon, esim. viimeksi kun ravintolassa oltiin, oli pleksit pöytien välissä yms. Ja toki käytän kasvomaskia jne mutta ei nyt pakko silti ole kokonaan kotiin sulkeutua. Toki jos perheessä riskiryhmäläisiä, niin sitten ymmärrän että otetaan 100% varmaan päälle.