Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Korona on saanut parisuhteemme kriisiin. Miten tästä pääsee eteenpäin?

Vierailija
08.12.2020 |

Meillä on kolme teini-ikäistä, kotona asuvaa lasta. Koska sattuneesta syystä teiniosasto on koko ajan kotona, meillä ei ole enää mitään luonnollista aikaa olla kahden. Aiemmin teinit olivat harrastuksissaan ja kavereillaan ja me pystyimme keskustelemaan asioista keskenämme ja makuuhuone-elämäkin oli jotenkin vilkkaampaa. Nyt kaikki teinit ovat olleet maaliskuusta lähtien joko täysin etänä tai vuoroviikoin niin, että kuitenkin kaikki illat ja viikonloput sisällä, joten ollaan koko perhe kotona koko ajan. Ihan. Koko. Ajan.

Minä itse haluaisin omaa aikaa olla vain yksin. Tätä aikaa ei ole. Haluaisin olla miehen kanssa myös kahdestaan, mutta koko ajan on joku vieressä sohvalla istumassa tai puhumassa, kertomassa asioistaan. Lapset menevät aina kaiken edelle, joten en missään nimessä halua sanoa heille, että menisivät pois. Lapsetkin oireilevat tätä koronaa. Väsymystä, alakuloa, toivottomuutta tulevaisuutta kohtaan.

Minä ja mies ollaan etäännytty puolessa vuodessa. Seksiä ei ole enää heinäkuun jälkeen ollut ollenkaan, eikä oikein puhuta mistään enää. Mies hautautuu kuulokkeiden kanssa johonkin nurkkaan hakemaan omaa aikaa, eikä me tehdä enää yhdessä yhtään mitään. Edes kaupassa ei enää käydä kahdestaan, kun ruokakassit tilataan kotiin. Minnekään ei voi mennä, kaikki on kiellettyä. Ja vaikkei olisi, ei nyt voi mennä mihinkään altistumisen pelossa.

Onko muita? Miten tästä eteenpäin? Miten pääsisi taas lähemmäs? Alkaa seinät kaatua päälle.

Kommentit (64)

Vierailija
21/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mene ulos yksin, ihan siis lenkille. Tuskin sieltä koronaa saa. Tai mene miehen kanssa yhdessä. Olette onnekkaita, että teillä on kuitenkin lapset jo teinejä ja ne voi jättää yksin. Meillä on alle 5-vuotiaita, ja todellakaan omaa tai parisuhdeaikaa ei ole helmikuun jälkeen ollut. Ero varmaan tulossa, koska emme kestä tätä tilannetta. Tulee kuitenkin jatkumaan vielä ensi vuoden.

Mutta ettehän te silloinkaan pääse lapsista eroon. Entä jos ennen eroa hommaisitte kaksi kämppää jossa vuorotellen käytte ottamassa happea?

Vierailija
22/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu että olette kyllä ihan itse eristäneet perheenne johonkin kuplaan. Ei koko muu maailma ole ollut vain kotona maaliskuusta lähtien. Kesä ja iso osa syksyä on saatu elää aika lailla entiseen malliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ottakaa hotellihuone.

Vierailija
24/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uli uli uli uli uli uliiii. Tsiisus teitä nössöjä valittajia. Kuule varaa viikonlopuksi hotelli ja menette sinne juttelemaan ja panemaan.

Vierailija
25/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että olette kyllä ihan itse eristäneet perheenne johonkin kuplaan. Ei koko muu maailma ole ollut vain kotona maaliskuusta lähtien. Kesä ja iso osa syksyä on saatu elää aika lailla entiseen malliin.

No kiitos niiden, jotka eivät ole rajoittaneet sosiaalisia kontaktejaan ollaan nyt tässä tilanteessa. Korona leviää, kun jotkut puupäät elävät entiseen malliin.

Vierailija
26/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uli uli uli uli uli uliiii. Tsiisus teitä nössöjä valittajia. Kuule varaa viikonlopuksi hotelli ja menette sinne juttelemaan ja panemaan.

Aivan. No se ei taida auttaa, jos ongelma on se, ettei puhuttavaa ole ja toista ei halua. Melkoisen turhaan menee sekin hotellireissu.

Ongelma meillä nimenomaan se, että ollaan etäännytty. Siihen ei yhden yön pakotettu kaksinolo auta mitään.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/64 |

Ja nyt syytät muita oman parisuhteesi ongelmista? Oletko narsisti vai muuten vaan tyhmä?

Vierailija
28/64 |

No se nyt taas ei ole koronan vika vaan teillä on ollut ongelmia jo ennen sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että olette kyllä ihan itse eristäneet perheenne johonkin kuplaan. Ei koko muu maailma ole ollut vain kotona maaliskuusta lähtien. Kesä ja iso osa syksyä on saatu elää aika lailla entiseen malliin.

No kiitos niiden, jotka eivät ole rajoittaneet sosiaalisia kontaktejaan ollaan nyt tässä tilanteessa. Korona leviää, kun jotkut puupäät elävät entiseen malliin.

Ei kukaan ole sanonut että pitäisi elää holtittomasti. Mutta jos ei ole suunnilleen poistunut kotoa (eivätkä teinitkään) maaliskuun jälkeen niin se ei enää ole vain normaalia varovaisuutta. Kyllähän lähes kaikki teinit ovat ehtineet olla useita kuukausia koulussakin ja monet myös harrastuksissa.

Vierailija
30/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että olette kyllä ihan itse eristäneet perheenne johonkin kuplaan. Ei koko muu maailma ole ollut vain kotona maaliskuusta lähtien. Kesä ja iso osa syksyä on saatu elää aika lailla entiseen malliin.

No kiitos niiden, jotka eivät ole rajoittaneet sosiaalisia kontaktejaan ollaan nyt tässä tilanteessa. Korona leviää, kun jotkut puupäät elävät entiseen malliin.

Ja nyt syytät muita oman parisuhteesi ongelmista? Oletko narsisti vai muuten vaan tyhmä?

Ei tämä ollut minä. Ehkä tuo kommentoija tarkoitti sitä, että ollaan edelleen rajoitusten piirissä sen takia, etteivät kaikki elä suositusten mukaan. En minä voi muita oman parisuhteeni tilasta syyttää.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että olette kyllä ihan itse eristäneet perheenne johonkin kuplaan. Ei koko muu maailma ole ollut vain kotona maaliskuusta lähtien. Kesä ja iso osa syksyä on saatu elää aika lailla entiseen malliin.

No kiitos niiden, jotka eivät ole rajoittaneet sosiaalisia kontaktejaan ollaan nyt tässä tilanteessa. Korona leviää, kun jotkut puupäät elävät entiseen malliin.

Ei kukaan ole sanonut että pitäisi elää holtittomasti. Mutta jos ei ole suunnilleen poistunut kotoa (eivätkä teinitkään) maaliskuun jälkeen niin se ei enää ole vain normaalia varovaisuutta. Kyllähän lähes kaikki teinit ovat ehtineet olla useita kuukausia koulussakin ja monet myös harrastuksissa.

Kyllä meillä on käyty koulussa, mutta koska työpäivä ja teinien koulu- ja opiskelupäivä kestää suurin piirtein saman verran, niin se vapaa-aika ollaan kotona. Keväällä kaikkien harrastukset loppuivat ja nyt syksyllä kaikki harrastukset on joko jäissä tai etänä. Kotona. Kavereita teinit tapaavat eniten etäyhteyksin tai käyvät kävelyllä.

ap

Vierailija
32/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

No meillä Korona on vaan lähentänyt suhdetta!!

Tilataan joo kotiin ruoat, mutta nythän on juuri aikaa sille ruoanlaitolle ja leipomiselle!! Esim laitetaan keittiö kauniiksi, pöytä koristellaan kauniisti, musiikkia taustalle soimaan ja herkkuruoat tarjolle. Koko perhe syö yhdessä pöydän äärellä ja jutellaan ja naureskellaan koko perhe yhdessä. Kaikki saavat esittää ruokatoiveita ja niitä kokataan ja maistellaan. Yhdessä tehdään ruoat ja samalla voidaan aikuiset juoda pari lasia viiniä ja kuunnella musiikkia. Etukäteen suunnitellaan mitä kaikkia uusia kivoja reseptejä halutaan kokeilla!! Nyt on aikaa kokeilla niitä haaveissa olevia ruokareseptejä!

Jälkiruokaa syödään yhdessä, keitetään teetä/kahvia ja syödään herkkuja ja pelataan yhdessä, lautapelejä, korttia ja herkutellaan.

Tai sitten yhdessä katsotaan uusi leffa tai sarja-maraton, kynttilöitä pöydällä ja lasi viiniä. Karkkia.

Tai lähdetään päivällä kävelylenkille merenrannalle/ metsään. Tai käydään juoksulenkillä.

Myös pakotetaan lapset tunniksi ulos tai pelikoneen ääreen kuulokkeilla, makkarin ovi lukkoon ja sekstaillaan sydämen kyllyydestä vaikka joka päivä.

Ja saunotaan yhdessä, grillataan makkaraa takkatulen ääressä.

Myös nyt on aikaa siivota yhdessä. Meillä on jo tehty joulusiivous koko perheen voimin, ja piparit valmiit jouluun.

Koko ajan on jotain kivaa tekemistä kotona!!

Ja lapset on tottuneet osallistumaan.

Ihanaa on yhdessä tehty hikijumppa kotona YouTube videon tahtiin ja siitä saunaan oman kullan kanssa. Suihkussa sitten kuumia hetkiä.... 😊

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uli uli uli uli uli uliiii. Tsiisus teitä nössöjä valittajia. Kuule varaa viikonlopuksi hotelli ja menette sinne juttelemaan ja panemaan.

Aivan. No se ei taida auttaa, jos ongelma on se, ettei puhuttavaa ole ja toista ei halua. Melkoisen turhaan menee sekin hotellireissu.

Ongelma meillä nimenomaan se, että ollaan etäännytty. Siihen ei yhden yön pakotettu kaksinolo auta mitään.

ap

Olette saattaneet etääntyä jo ennen pandemiaa. Ja nyt, kun olette rajoittaneet omaa elämäänne enemmän kuin olisi ollut tarpeenkaan, ongelmanne vain korostuvat. Kun pandemia alkoi, olisi kannattanut lähteä uuteen elämäntilanteeseen yhdessä eikä erikseen. Keksiä kaikkea sellaista tekemistä, mikä on mahdollista ja nimenomaan mahdollista tehdä yhdessä. Mä olen omasta mielestäni ollut koronahysteerikko, mutta kyllä mä kesällä kävin ravintolassa syömässä, tapasin muita ihmisiä jne. Syyskuun puolivälin jälkeen taas lopetin sellaiset asiat ja aloimme tekemään kotona remonttia. Nythän on hyvin aikaa, kun missään ei käydä. Lapsistakin on kivaa, kun ovat saaneet huoneisiinsa uudet väritykset ja uutta sisustusta. Joulua meillä suunnitellaan jo täyttä päätä. Uudesta vuodesta ei olla vielä päätetty, hankitaanko raketteja vai mennäänkö vain ulos katsomaan, kun muut ampuvat. 

Aloituksesi oli muuten hieman ristiriitainen, kun kerroit kaipaavasi omaa aikaa yksin, mutta kuitenkin monessa kohtaa olisitkin halunnut tehdä asioita miehesi kanssa. Jospa miehesi hautautuu kuulokkeidensa pariin kuvitellessaan, että sinä haluat olla omassa rauhassa? Eikö teillä kahdenkeskisellä kävelylenkillä puhuttavana olisi ainakin se, miten olette nyt etääntyneet ja mitä asialle voisi tehdä? Ja miksi ette suunnittele, mitä teette sitten, kun pandemia on joskus ohi? Mihin haluatte seuraavan kerran matkustaa? 

Vierailija
34/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos teillä ei ole puhuttavaa, teidän varmaan täytyy itsenäisesti kummankin tehdä yksilönä asioita mistä puhua. Ja yhdessä jos koette, voitte puhua siitä.

Tarvitsette sisältöä elämään yksin ja yhdessä. Katsokaa elokuvia ja sarjoja, tehkää yhdessä hyvää ruokaa, pelatkaa jotain, rakentakaa jotain yms

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teillä on varmasti ollut ongelmia jo ennen koronaa ja nyt ongelmat ovat vain tulleet näkyvämmiksi. Paritetapia voisi olla hyvä vaihtoehto. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Vierailija
36/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lässyn lässyn ap. mee peilin eteen niin syy löytyy.

Vierailija
37/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lässyn lässyn ap. mee peilin eteen niin syy löytyy.

En etsinyt syyllisiä, vaan ratkaisua ongelmaa. Hirveän montaa syyllistä ei parisuhdekriisissä voi olla, kun vaihtoehtoja on tasan kolme: minä yksin syyllinen, mies yksin syyllinen tai kumpikin syyllisiä. 

Ongelma ei ole syyllisten etsiminen, vaan se, miten tästä pääsee lähentymään jälleen tässä haastavassa tilanteessa.

ap

Vierailija
38/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikamoinen nillittäjä olet, ap.

Vierailija
39/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aikamoinen nillittäjä olet, ap.

Kiitos! Mukavaa joulun odotusta sinullekin.

ap

Vierailija
40/64 |
08.12.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lässyn lässyn ap. mee peilin eteen niin syy löytyy.

Onpa mukavaa ulittelua ja lässynlää alatyylin keskustelua. Ohis