Lue keskustelun säännöt.
Joukkuevoimistelun kilparyhmä
07.12.2020 |
Lapseni haluaisi hakea joukkuevoimistelun kilparyhmään. Onko vaativa harrastus ja onko kauhean suorituskeskeistä? Voimistelee nyt harrastusryhmässä ja ohjaajan mukaan voisi olla potentiaalia kilparyhmään. Kertokaa kokemuksia ja onko harrastus sitten kovin tavoitteellista ts. kaikki on annettava voimistelulle? 12 vuotias nyt.
Kommentit (25)
Facepalm. Onko kilparyhmä suorituskeskeinen?
Mistä nämä aivopehmot tulee tänne aina?
Totta kai kilparyhmä on suoritekeskeinen! Siirrä lapsi satujumppaan jos haluat että häntä suojellaan kaikilta vaatimuksilta nyt ja aina ja että tulevaisuudessa nostaa mahdollisimman paljon terapiatukia yhteiskunnalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Facepalm. Onko kilparyhmä suorituskeskeinen?
Mistä nämä aivopehmot tulee tänne aina?
Totta kai kilparyhmä on suoritekeskeinen! Siirrä lapsi satujumppaan jos haluat että häntä suojellaan kaikilta vaatimuksilta nyt ja aina ja että tulevaisuudessa nostaa mahdollisimman paljon terapiatukia yhteiskunnalta.
No mikähän tämä purkaus oli, oletko kenties harrastanut liian kauan joukkuevoimistelua, ja tarvitset nyt terapiaa?
No hei alaklikatkaa mutta minulta ainakin meni hermo kun kuuntelin harrastetilaisuuden kahveilla kälätystä siitä että miksi pitää niin nuorena olla niin suorituskeskeistä. Sanoo ämmät jotka kaikista mahdollisista sadoista harrastepaikoista päättää tunkea ne lapsensa siihen ainoaan joka on kaikkein korkeimman profiilin ja tavoitteellisimman harrastamisen paikka ja sen pitäisi olla ihan itsestään selvää ja se suunnilleen sanotaan kyltissä kun ekoihin pääsykokeisiin tulee. Mutta kun EIII. Eiii kun minun Pirtsaliisa haluaa mainetta ja kunniaa mutta ei kyllä sit harjoitella ollenkaan koska sen on vain yksi länsimaisen valkoisen sorron muoto. Eii. Me halutaan kultamitalit kaikille ilman mitään saavutuksia kun nääs se on todellista tasa-arvoa.
Joopa joo. No otatte varmaan sairasvuoteella sen kultamitali tukipertin hoitamaan teitä ei kyllä opiskellut mitään mutta ihan tasa-arvosta annettiin lääkärin paperit sillekin. Ei kai sen nyt tartte pätevä olla kun hyvällä hengellä ihan vain teidätkin parantaa!
Joukkuevoimistelu taitaa olla yksi niitä kilpailuhenkisimmostä harrastuksista, treenimäärät ja vaatimistaso todella korkeita.
Treenejä kuutena päivänä viikossa ja sitoudut kuljettamaan. Viikonloput täynnä kisoja ympäri Suomea ja joitain kisoja mahdollisesti ulkomailla. Sitoudut maksamaan. Harrastusmaksujen lisäksi kisamaksut, pukumaksut, tossut ja välineet. Myös yhtenäiset treeniasut. Joukkueessa on todella kilpailuhenkisiä nuoria ja pienestäkin epäonnistumisesta huomautellaan. Sitoudut myös kaiken maailman talkoisiin ja ylimääräisiin rahankeräyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joukkuevoimistelu taitaa olla yksi niitä kilpailuhenkisimmostä harrastuksista, treenimäärät ja vaatimistaso todella korkeita.
En tiedä mikä sun henkkoht kanta on mutta kilpailu ja suoritus monille tuo ne tavoitteet harrastukseen. Kaikille kilpailuhenkisyys ei ole negatiivista vaan tähtää kaikkien henkkoht kehittymiseen.
Lapseni otti harrastuksen kannalta myös kilparyhmässä ollessaan. Aina oli joukkueessa joku heikommin pärjäävä, joka vei mahdollisuuden voittoon koko joukkueelta, joten ei kannata ottaakaan liian tosissaan;)
Treenimäärät ja ruuankulutus kasvavat. Urheilijan ruokavaliolla ja elämäntavoilla pärjää. Vähintään kolme lämmintä ruokaa päivässä ja kolme välipalaa, että ei laihdu, vaan alkaa kerätä lihasmassaa. Meillä ei noudatettu orjallisesti tätäkään, vaan jälkiruokaa mahtui myös! Siis suklaata ja jäätelöä. Ei liikakilo-ongelmia. Anorektikot sitten erikseen. Anorektikkona ei jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joukkuevoimistelu taitaa olla yksi niitä kilpailuhenkisimmostä harrastuksista, treenimäärät ja vaatimistaso todella korkeita.
En tiedä mikä sun henkkoht kanta on mutta kilpailu ja suoritus monille tuo ne tavoitteet harrastukseen. Kaikille kilpailuhenkisyys ei ole negatiivista vaan tähtää kaikkien henkkoht kehittymiseen.
AP kysyi, onko joukkurvoimistelu kilparyhmässä kovin suorituskeskeistä ja siihen vastasin.
Vierailija kirjoitti:
Treenejä kuutena päivänä viikossa ja sitoudut kuljettamaan. Viikonloput täynnä kisoja ympäri Suomea ja joitain kisoja mahdollisesti ulkomailla. Sitoudut maksamaan. Harrastusmaksujen lisäksi kisamaksut, pukumaksut, tossut ja välineet. Myös yhtenäiset treeniasut. Joukkueessa on todella kilpailuhenkisiä nuoria ja pienestäkin epäonnistumisesta huomautellaan. Sitoudut myös kaiken maailman talkoisiin ja ylimääräisiin rahankeräyksiin.
Tervetuloa tavoitteellisen harrastamisen maailmaan?
En ole kavereilta koskaan kuullut että voi ei kun oli niin tavoitteellista. Lähinnä haukkuvat jos on ollut löysää ja tavoitteetonta harrastusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni luokkakavereita oli kilparyhmässä. Oli tosi sitova harrastus. Harjoituksia oli kuutena päivänä viikossa ja sinä seitsemäntenäkin piti harjoitella omatoimisesti kotona. Käytännössä vapaa-aikaa ei koulun ja voimistelun jälkeen juuri jäänyt. Lapseni luokkakaverit joutuivat lisäksi riitelemään koulun kanssa siitä, saako kesken koulupäivän lähteä harjoituksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli aika paljon siis vaaditaan myös vanhemmilta osallistumista ja muut harrastukset sitten voi unohtaa. Tässä kilparyhmässä,oli harjoituksia 3 krt vko, mutta ilmeisesti siis kasvaa iän myötä? Maksut olivat tietenkin korkeammat kuin harrasteryhmässä, mutta ei mielestäni nyt ihan hirveät vai tuleeko jotain yllättäviä kuluja? Onkohan sen kaiken vaivan arvoista kuitenkaan.
Ahdistaa lukea näitä vastauksia. Ihan kuin olisi paljonkin vanhempia jotka eivät ymmärrä tavoitteellisuuden käsitettä tai luulevat merkityksen tunteen tulevan jollain puolen tunnin viikottaisella satsauksella mihinkään asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa lukea näitä vastauksia. Ihan kuin olisi paljonkin vanhempia jotka eivät ymmärrä tavoitteellisuuden käsitettä tai luulevat merkityksen tunteen tulevan jollain puolen tunnin viikottaisella satsauksella mihinkään asiaan.
Älä lue. Minusta taas tuntuu että näissä kitkerien vastausten takana on joku joukkuevoimistelija nuttura kireällä äimistelemässä sitä, että ihmiset oikeasti pohtivat sitä, että onko järkeä laittaa lapsi monta kertaa viikossa harjoittelemaan yhtä lajia. Jäin myös miettimään tuota, että virheistä huomautellaan helposti ja jonkun huonon jäsenen takia ryhmä ei menesty. En kyllä haluaisi, että lapseni olisi se. Ei varmasti ole kovin mukava harrastusympäristö. Se on kuitenkin vain harrastus.
Kyllä kilparyhmä tarkoittaa tavoitteellista urheilua. 3x3 tuntia harjoituksia viikossa vähintään, joukkueen tasosta riippuen.
Pkseutulaisen kilpailuja on ollut pisimmällä Jyväskylässä, eikä niitä yleensä ole joka viikon loppu. Kisat syksyisin alkaa lokakuun lopulla, joulukuun puoleen väliin. Ei joka viikonloppu. Eikä kaikilla ole autoja, joten kimppakyydit on pop ja julkinen liikenne. Vaatii vanhemmilta jonkin verran yhteisöllisyyttä.
Mikään halpa harrastushan tämä ei ole. Vapaa-aikaa jää vähän. Kouluja harvoin tarvii häiritä, mutta jos se tilanne on tullut, niin ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä.
Vaatii lapselta motivaatiota ja sitoutumista. Sillä pärjää pitkälle. Toki synkkiäkin hetkiä tulee, joka kausi, kun ei vaan enää huvita ja jaksa. Mutta niistä pääsevät hyvin nopeata yli, kun kisat lähenee ja tavoitteet paukkuu. Omat muksut ovat kilpailleet kärkijoukkueissa. Ovat joukkuevoimistelleet alle kouluikäisestä saakka. Toinen kävi testaamassa jalkapalloa ja tennistäkin välillä, mutta sydän halasi jumppamatolle.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa lukea näitä vastauksia. Ihan kuin olisi paljonkin vanhempia jotka eivät ymmärrä tavoitteellisuuden käsitettä tai luulevat merkityksen tunteen tulevan jollain puolen tunnin viikottaisella satsauksella mihinkään asiaan.
Turhaan ahdistut. Vastasin realistisesti mitä vanhemmille tulee vastaan.
Omat lapseni ovat kilpaurheilijoita joukkuevoimistelussa, telinevoimistelussa ja jalkapallossa. Jokainen lapseni on kilpailullinen ja pärjäävät hyvin joukkueissaan. Lapseni rakastavat lajejaan. Silti tuo vanhempien työmäärä on yllättävän suuri ja raskas. Siihen on syytä varautua.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa lukea näitä vastauksia. Ihan kuin olisi paljonkin vanhempia jotka eivät ymmärrä tavoitteellisuuden käsitettä tai luulevat merkityksen tunteen tulevan jollain puolen tunnin viikottaisella satsauksella mihinkään asiaan.
Juttelin entisen luokkakaverini (mies) kanssa, jonka lukio- ja yläkouluikäiset tytöt harrastavat joukkuevoimistelua kilparyhmässä. Käytännössä kaikki koulunkäynnistä jäävä aika menee voimisteluun. Mies kertoi tyttöjensä harmittelevan sitä, että ei ole vapaa-aikaa. Lisäksi hän myös totesi, että tytöillä on yksi ja toinen paikka rikki voimistelun jäljiltä.
Tämä on toki ok, jos nauttii näin tavoitteellisesta harrastamisesta. Monet muut haluavat ehtiä tehdä elämässään muutakin. Omat lapseni ovat soittaneet musiikkiopistossa ja vaikka he ovat päässeet soittoharrastuksessaan pitkälle (yksi on suorittamassa soittimessaan B-tutkinnon muutaman kuukauden sisällä), ei tavoitteellinen soittoharrastus ole vaatinut puoleksikaan niin paljon aikaa kuin tavoitteellinen kilpajoukkuevoimisteluharrastus.
Kilparyhmiäkin on eri tasoisia, onko kyseessä sm-sarja vai kilpasarja? Ja minkä tasoinen joukkue sarjassaan. Jos kyseessä on 12-vuotias tyttö ja treenejä vain kolmet viikossa, veikkaan kilpasarjaa, eikä ihan kärkipään joukkueita. Joten tuskin on ihan hirveän totista ja suorituskeskeistä touhua. Toki enemmän vaatii sitoutumista kuin harrastesarja, mutta aina voi vaihtaa takaisin harrastesarjaan vaikka yhden kauden kokeiltuaan jos siltä tuntuu. Anna tytön yrittää jos itse sitä haluaa! Laji on oikeasti hieno ja antaa paljon, vaikka paljon vaatiikin.
Niin paljon on syömishäiriöitä ja epäasiallista valmennuskulttuuria tuossa lajissa, että tarkkailisin ainakin koko ajan, meneekö liian epäterveeseen suuntaan. Lisäksi ura on hyvin nuorena jo ohi.
Syömishäiriöriski ainakin kasvaa.