Pitkittynyt nuori aikuisuus
Olen pöyristynyt. Suomessa todella monet jo aikuiset ihmiset elävät outoa nuoren aikuisen elämää, jossa lillutaan jossain lapsen ja nuoren välimaastossa. Jopa 35-vuotiaat
- opiskelevat edelleen
- tulevat viikonloppuisin porukoille syömään, vaatteita pesettämään, rahaa pyytämään
- odottavat että vanhemmat passaavat kun tulevat kylään, itse surffaavat netissä, käyvät viihteellä, tsättäilevät kavereilleen
- kreisibailataan, matkustellaan, kaikki toiminta pyörii oman itsen ympärillä
- ei tehdä lapsia, ei välttämättä käydä edes töissä, ei kanneta minkäänlaista vastuuta yhteiskunnasta
- henkinen kehitys on ajoittain kuin pienellä lapsella.
Mä todellakin tiedän tällaisia nuoria monista perheistä, tuttavien sukulaisista tai lapsista, enkä voi kuin ihmetellä tätä kehitystä. Tuntuu erityisesti kaupunkialueilla olevan yleistä, maalla ihmisten touhussa sentään on hieman parempi tolkku.
Kommentit (170)
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 16:09"]
67, siskosi perhe kuitenkin tarjoaa vanhemmillesi jotain korvaamatonta, lastenlapset.. taidat olla kade pohjimmiltasi.
[/quote]
En ole kade ollenkaan, siskoni on minulle todella rakas, samoin ne muksut :) Ihmettelen vain sitä, miksi lapsettomuuden valinneet ovat joidenkin mielestä epäkypsiä epäaikuisia ja etenkin, miksi se hiertää niin monen av-mamman kengänpohjassa?
Minua kiinnostaisi tietää, mikä aloittajien ja muiden kirjoittajien mielestä sitten on se OIKEA ELÄMÄ (TM), jota kolmekymppisen kuuluu elää? Mitä saa tehdä? Ainakin matkustaminen on nähtävästi pannassa, kuten myös juhliminen ja ravintolassa syöminen. Lapsia pitää olla, halusi niitä tai ei. Elämästä ei mielellään pidä nauttia, vaan pitää ottaa sellainen vastuuta kantavan aikuisen marttyyri-asenne käyttöön, jossa tehdään asioita joita ei halua, vain siksi että muut odottavat sinulta niiden asioiden tekemistä.
Vakavasti puhuen minusta tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on jotain sellaista ikävää sotien perintöä tms., jossa usein ajatellaan että kunnon ihminen ei nauti elämästä. Mielestäni on ihan fiksuakin vähän tuulettaa tätä ajatusmallia ja toimia toisin kuin menneet polvet. Ja ei, sitä pyykkien pesettämistä muilla en minäkään hyväksy, mutta kuinka paljon sellaisia nyt ihan oikeasti on..... en itse tunne ketään.
t. 30-vee lapseton nainen joka opiskelee toista tutkintoaan, elättää itsensä, ei työllistä vanhempiaan ja tykkää matkustella
Hei aloittaja, eikös se ole sitten tuossa tilanteessa vain parempi, etteivät tuollaiset ihmiset niitä lapsia tee, jos kerran ovat "lapsellisia" sekä "eivät osaa ottaa vastuuta mistään"? :D Vanhemmuus vaatii kuitenkin melkoisen valtavan vastuun, joten taitaa olla vain kaikkien kannalta hyvä vaihtoehto, että he eivät lapsia tee.
Aaahhhahaa...Suomi ON Euroopan Japani:
http://en.wikipedia.org/wiki/Parasite_single
http://en.wikipedia.org/wiki/NEET
http://en.wikipedia.org/wiki/Freeters
http://en.wikipedia.org/wiki/Boomerang_Generation
Ja loppukin on modernin maailman aikaansaannosta:
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 13:51"]
Olen pöyristynyt. Suomessa todella monet jo aikuiset ihmiset elävät outoa nuoren aikuisen elämää, jossa lillutaan jossain lapsen ja nuoren välimaastossa. Jopa 35-vuotiaat
- opiskelevat edelleen
- tulevat viikonloppuisin porukoille syömään, vaatteita pesettämään, rahaa pyytämään
- odottavat että vanhemmat passaavat kun tulevat kylään, itse surffaavat netissä, käyvät viihteellä, tsättäilevät kavereilleen
- kreisibailataan, matkustellaan, kaikki toiminta pyörii oman itsen ympärillä
- ei tehdä lapsia, ei välttämättä käydä edes töissä, ei kanneta minkäänlaista vastuuta yhteiskunnasta
- henkinen kehitys on ajoittain kuin pienellä lapsella.
Mä todellakin tiedän tällaisia nuoria monista perheistä, tuttavien sukulaisista tai lapsista, enkä voi kuin ihmetellä tätä kehitystä. Tuntuu erityisesti kaupunkialueilla olevan yleistä, maalla ihmisten touhussa sentään on hieman parempi tolkku.
[/quote]
Sinähän melkoisen idarilta vaikutat, taidat äänestää kepua tai kokkareita? Huh huh, toivottavasti et ole lisääntynyt koska kaltaisiasi vitun työmuurahaisia tämä maa nyt viimeksi kaipaa.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 16:23"][quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 16:09"]
67, siskosi perhe kuitenkin tarjoaa vanhemmillesi jotain korvaamatonta, lastenlapset.. taidat olla kade pohjimmiltasi.
[/quote]
En ole 67, mutta pakko kommentoida, että ei tuo välttämättä noinkaan ole. Omat vanhempani ainakin viettävät mieluummin aikaa minun (olen siis lapseton) kanssa, kuin veljeni perheen. Eivät itse asiassa ihan hirveesti perusta noista lapsenlapsista (no, ne kyllä ovatkin ärsyttäviä ja huonostikäyttäytyviä). Isäni on jopa joskus tokaissut, että olisivat saaneet jäädä syntymättä. Onhan tuo tosi pahasti sanottu, mutta siis pointti oli, että ei se automaattisesti niin mene, että ne lapsenlapset olisivat se arvokkain asia mitä lapsilla on vanhemmilleen tarjota.
[/quote]
Huh, kertoo aika paljon kommentoijasta. Ei ihme jos tuollaisen perheen lapsi ei itsekkään halua lapsia.
Meillä on lapsirakas suku ja perhe ja omat vanhempani nauttivat lapsenlapsistaan suunnattomasti.
Kuten me muutkin toistemme lapsista
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 16:44"]Minua kiinnostaisi tietää, mikä aloittajien ja muiden kirjoittajien mielestä sitten on se OIKEA ELÄMÄ (TM), jota kolmekymppisen kuuluu elää? Mitä saa tehdä? Ainakin matkustaminen on nähtävästi pannassa, kuten myös juhliminen ja ravintolassa syöminen. Lapsia pitää olla, halusi niitä tai ei. Elämästä ei mielellään pidä nauttia, vaan pitää ottaa sellainen vastuuta kantavan aikuisen marttyyri-asenne käyttöön, jossa tehdään asioita joita ei halua, vain siksi että muut odottavat sinulta niiden asioiden tekemistä.
Vakavasti puhuen minusta tässä suomalaisessa yhteiskunnassa on jotain sellaista ikävää sotien perintöä tms., jossa usein ajatellaan että kunnon ihminen ei nauti elämästä. Mielestäni on ihan fiksuakin vähän tuulettaa tätä ajatusmallia ja toimia toisin kuin menneet polvet. Ja ei, sitä pyykkien pesettämistä muilla en minäkään hyväksy, mutta kuinka paljon sellaisia nyt ihan oikeasti on..... en itse tunne ketään.
t. 30-vee lapseton nainen joka opiskelee toista tutkintoaan, elättää itsensä, ei työllistä vanhempiaan ja tykkää matkustella
[/quote]
Luitko aloitusta ollenkaan? Vai eikö vain valkene?
Tämä koko keskustelu on naurettava. Ymmärrän ap:n aloituksen, itsekin tunnen muutaman tällaisen ikiteinin jotka eivät ota mistään vastuuta.
Jostain syystä lapsettomat ottivat nokkiinsa ilmeisesti lukematta edes koko aloitusta.
En ole ap.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 14:42"]
28-vuotias nainen on jo vanha. 28 on jo ajat sitten saavuttanut ikävaiheen, jolloin suurin osa alkaa haluta jälkikasvua, pesäeroa omiin vanhempiinsa ja tulee tunne, että elämässä on oltava jotain muutakin kuin oma napa.
28-vuotias ei enää välttämättä edes lisäänny.
[/quote]
Huolimatta riskistä, että kompastun trolliin, vastaan silti. Täällä toinen 28-vuotias. Uuden alan opinnot vasta alussa, itsenäistyin alle 16-vuotiaana ja muutin omilleni. Olen kustantanut elämäni siitä lähtien ihan itse, vanhempani eivät pese pyykkejäni tai ole mukana elämässäni juuri muutenkaan. Olen ollut työelämässäkin useita vuosia, ei lapsia enkä aio vielä hankkia. Haluan nyt nauttia elämästä ja kyllä, bailata, matkiustella ja keskittyä itseeni, mieheeni, lemmikkeihini ja läheisiini sekä opintoihini. En kaipaa tähän arkeen mitään muuta. Eiköhän tässä elämän aikana ehdi vielä töitä tekemään kyllästymiseen saakka, eläkeikäkin nousee vuosi vuodelta. Ei mitään kiirettä uraputkeen ja lapsiperhe-elämään.
Sekös teitä elämäänne kyllästyneitä kotiäitejä ärsyttää ;).
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 17:08"]
Sekös teitä elämäänne kyllästyneitä kotiäitejä ärsyttää ;).
[/quote]
Haista sinä lunttu pitkä!!!
Ikä ei näköjään tuo sisälukutaitoa.
Asun Helsingissä omassa (pankin) yksiössäni, käyn töissä, pesen omat pyykkini ja en pummaa vanhemmiltani rahaa ja olen 36-vuotias sinkkumies.
Vapaa-ajallani matkustelen, pelaan tietokoneella, ryyppään ja soitan bändissä. Sitä kamalaa kannabistakin polttelen silloin tällöin. Tosin liikuntaakin harrastan. Yleensäkkin teen mitä huvittaa.
Mielestäni kellään ei ole tähän mitään nokan koputtamista, vaikken sitä iki-ihanaa konservatiivista perhe-elämää vietäkkään. Koska itse nautin näistäkin asioista. Sitä puolisoa tai perhettä ei vain ole siunaantunut ja täts it.
Tunnen yhden melkein kolmekymppisen, joka "opiskelee" nyt 10. vuotta. Ei myöskään käy töissä, ei edes yritystä hakea töitä. Elää vanhempiensa rahoilla, opintotukikin loppunut tietysti aikoja sitten. Asumistukea taitaa saada. Eli on siis täysin yhteiskunnan ja vanhempiensa elätti, jotka eivät kiltteyttään laita rahahanoja kiinni. Eli ymmärrän hyvin mitä ap tarkoittaa.Toisaalta vanhemmilla hyvä eläke, tosin onhan tuo kuvio ihan käsittämätön...
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 17:28"]

Kannabis on pilannut aivosi. Käyttäydyt omalaatuisesti ja toimit täysin järjettömällä logiikalla. Pahinta on että et tajua miten pielessä elämäsi onkaan!
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 14:24"]
No kas, kun nämä aloituksessa kuvaillut tyypit eivät kuitenkaan ole niitä onnellisimpia ihmisiä.. ja usein vielä nämä massamurhaajat löytyvät juuri tästä ap:n mainitsemasta kategoriasta.. joten huono vertaus 20.
[/quote]
Onko sinulla luotettavaa, vertailukelpoista, vertaisarvioinnin kestävää tieteellistä tutkimusaineistoa väitteidesi tueksi?
Minä sanoisin omien kokemusteni perusteella että nämä "peräkammarinpojat/peräkammarintytöt" saattavat olla uusavuttomia, joskus ehkä rasittaviakin, mutta jos ihmiselle pitäisi vaarallisuusluokitus antaa, niin heidät luokittelisin jopa tavallista ihmistä vähemmän vaarallisiksi.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 17:30"]
Tunnen yhden melkein kolmekymppisen, joka "opiskelee" nyt 10. vuotta. Ei myöskään käy töissä, ei edes yritystä hakea töitä. Elää vanhempiensa rahoilla, opintotukikin loppunut tietysti aikoja sitten. Asumistukea taitaa saada. Eli on siis täysin yhteiskunnan ja vanhempiensa elätti, jotka eivät kiltteyttään laita rahahanoja kiinni. Eli ymmärrän hyvin mitä ap tarkoittaa.Toisaalta vanhemmilla hyvä eläke, tosin onhan tuo kuvio ihan käsittämätön...
[/quote]
No mitäpä olet tehnyt asian eteen!? Jos et ole tehnyt asialle mitään niin äläpä myöskään valita. Jos olet niitä nirppanokkaisia akkoja jotka kyllä osaavat valittaa niin suksi vittuun. Muutoin laita suusi sinne missä leipä on.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 17:31"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 17:28"]
Asun Helsingissä omassa (pankin) yksiössäni, käyn töissä, pesen omat pyykkini ja en pummaa vanhemmiltani rahaa ja olen 36-vuotias sinkkumies.
Vapaa-ajallani matkustelen, pelaan tietokoneella, ryyppään ja soitan bändissä. Sitä kamalaa kannabistakin polttelen silloin tällöin. Tosin liikuntaakin harrastan. Yleensäkkin teen mitä huvittaa.
Mielestäni kellään ei ole tähän mitään nokan koputtamista, vaikken sitä iki-ihanaa konservatiivista perhe-elämää vietäkkään. Koska itse nautin näistäkin asioista. Sitä puolisoa tai perhettä ei vain ole siunaantunut ja täts it.
[/quote]
Kannabis on pilannut aivosi. Käyttäydyt omalaatuisesti ja toimit täysin järjettömällä logiikalla. Pahinta on että et tajua miten pielessä elämäsi onkaan!
[/quote]
Tusinarokkareita täynnä koko maa. Vedetään pilvellä aivot pilalle ja leikitään rokkitähteä. Ja niin on jumalauta noloa, ei edes osata hävetä lapsellista elämäntyyliä.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 17:40"]
Tusinarokkareita täynnä koko maa. Vedetään pilvellä aivot pilalle ja leikitään rokkitähteä. Ja niin on jumalauta noloa, ei edes osata hävetä lapsellista elämäntyyliä.
[/quote]
Onko häpeä sisäsyntyinen vai opittu asia?
Kurillisen kasvatuksen sivutuote eli normi???
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 15:10"]
On ok kolmikymppisenä
- olla lapseton
- bailata
- matkustella
- tuhlata rahansa ulkonasyömiseen
- näyttää nauttivansa elämästä
Ei ole ok kolmikymppisenä
- olla vanhempiensa elätettävänä, heillä on oikeus jo aloittaa oma elämänsä
- pesettää pyykkejä vanhoilla vanhemmillaan
- olla vuosikausia työttömänä ilman halua tehdä töitä (ellei ole kotiäitinä tai -isänä)
Jälkimmäisiä tyyppejä en tunne enkä tiedä yhtäkään.
[/quote]
Kolmikymppisenä noita tekevät ovat kohta nelikymppisiä, ja tekevät yhä niin.
Ap:tä närkästyttää kuvailun perusteella se, että kyseessä ovat miehet, naiset jostakin syystä eivät alushousujaan kanna vanhemmilleen kovin pitkään pestäväksi.
Se mikä rassaa itseänikin, on ns. kestämätön kehitys. "Nuori" ei ota huomioon sitä, että elämänmuutos ei ehkä onnistukaan ihan yks kaks sitten kun äiti ei enää jaksa pestä kalsareita tai eläkerahat menevätkin lääkkeisiin. Nuori voi ajatella, että tässähän tämä perintöä odotellessa menee.
Hitusen vastuuta myös vanhemmille: jos minun nurkissani lojutaan aikuisiällä, niin a) työssäkäyvät maksavat osansa asumisesta ja b) tietysti minulla on oikeus sanoa, miten kuuluu tehdä ja minkälainen puoliso on hyvä. Ei ole pakko olla paikalla, jos ei kestä kritiikkiä, vittuilua ja totuuksia. Sen hinnan saat, lapsukaiseni, maksaa tarjoilemistani vaatehuolto-, ravintola- ja majoituspalveluista.
Mielestäni 50-65-vuotiaat aikuisten lasten vanhemmat eivät nykyään vaadi lapsiltaan yhtään mitään enää aikuisiällä.