Lue keskustelun säännöt.
En haluaisi olla mies.
23.04.2014 |
Olen jo varhaisesta murrosiästä lähtien halunnut olla nainen. Toivoin, että olisin jotenkin voinut muuttua naiseksi. Jotenkin se silti jäi joiksikin vuosiki ja vedin osittain sellaista ylimiehekästä roolia. Hetero olen ollut silti aina ja löysinkin nykyisen puolisoni sitten aikuisiällä. Nyt minulla on siis perhe. En silti voi mitään sille, etten tunne itseäni kotoisaksi miehen roolissa. Lapsen syntymä oli pahinta aikaa siinä, kun isän roolihan on miehen rooli jos joku. Toinen paha vaihe oli sitä ennen, kun en enää voinut esittää idioottimaista ylimiehekästä roolia fiksulle ja ihanalle puolisolleni. Tuntui, ettei sen alla ollut yhtään mitään. En vaihtaisi rakkaimpiani mihinkään, mutta välillä koen kauheaa ristiriitaa. Miehenä oleminen tuntuu jotenkin vastenmieliseltä ja näyttelemiseltä. Transuksi ryhtyminen olisi vieläkin vastenmielisempää. Yritänkin vain olla onnellinen niillä eväillä, jotka olen saanut. En tiedä, onko minulle vastenmielisempää miehen sukupuoli vai se stereotyyppinen rooli, josta poikkeamalla pelkään joutuvani muiden miesten hampaisiin. Ehkä kyse onkin siitä ja huonosta itsetunnosta. Joka tapauksessa, kiitos kun saan purkaa tämän täällä.
Kommentit (30)
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 07:39"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 07:20"]
Eivät kaikki naisetkaan haluaisi olla naisia. Siitä vain harvemmin saa kuulla mitään, vaikka sitten pukeutuisi miesten vaatteisiin, käyttäytyisi rempseästi jne. Onhan niitä poikatyttöjä aika paljonkin, mutta mikä on ilmaisu vastaavalle.miehelle?
[/quote] Jotain solvauksia ja sukupuolisen suuntautumisen kyseenalaistamista vain tulee mieleen. Siinäpä ongelman ydin.
[/quote]
Varmasti ongelmasta kärsii moni muukin, vaikka tuskinpa se ap:ta kovin paljon lohduttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tää case on aivan selvä. Olen ollut naimisissa ap:n kaltaisen miehen kanssa ja meillä on lapsikin. Eksäni kävi jatkuvaa kamppailua itsensä kanssa, esitti kaikille miestä ja yritti hyväksyä ja pitää sen roolinsa.
Aikaa myöten välimme tulehtuivat todella pahasti, kun eksän mielenterveys alkoi ailahdella, ja hän hakeutui lopulta korjaamaan sukupuoltaan. Minä vastasynnyttäneenä äitinä katselin kun mies vetää nappeja, itkeä tihrustaa ja peilailee kasvavia rintojaan peilin edestä.
Sanomattakin oli selvää, että pahat traumat sain siitä liitosta ja ero on sittemmin tullut. Nykyään minulla on hyvä mies, joka osaa olla onnellinen elämäänsä minun kanssani, ja hymyileekin joskus.
Ap, voin uskoa että sinulla on todella vaikeaa. Minulla ei ole antaa sinulle mitään hyviä neuvoja, sillä se tilanne mihin me eksän kanssa jouduimme, oli lopulta ihan umpikuja ja perhehelvetti. Minä en voinut rakastaa naista, ja eksäni ei voinut olla onnellinen miehenä. Lopputulos oli vain särkyneet sydämet ja rikkonainen perhe..
Tuttu tilanne, vaikka en koe olevani transsukupuolinen enkä missään tapauksessa haluaisi muuttua naiseksi. Joskus kyllä saatan ottaa pienen tauon miehen roolista vaikkapa pukeutumalla naisten alusavaatteisiin mutta ei sekään kovin yleistä kohdallani ole.
Se miehen kapea, ahdistava rooli on kyllä hirveä ja sitä ylläpitävät yhtä lailla toiset miehet kuin naiset kummallisine odotuksineen. Onneksi näin vanhempana olen lakannut miettimästä liikaa, mikä on sopiva tapa olla mies ja mikä ei. Olen oma itseni ja jos feminiinisen(kin) puolen hyväksyminen ottaa jotain junttia naista pattiin, se on hänen ongelmansa.
14, pahoittelut kokemasi johdosta. En itse kuitenkaan loppujen lopuksi haluaisi uhrata perhettäni ja kaikkea tai muutenkaan lähteä vaihtamaan sukupuoltani. Siksi purinkin tuntojani täällä palstalla... Yritän vain hyväksyä syntyneeni mieheksi, vaikken siitä pidäkään. Tuskin kestäisin edes sellaista prosessia tai kokisin sen auttavan mitään. Sen lisäksi omat voimani ovat syystä ja toisesta sen verran vähissä jo muutenkin, että koen syyllisyyttä oman perheeni puolesta. Ehkä minun täytyy vain yrittää puhua vaimoni kanssa ja muutenkin yrittää hyväksyä feminiininen puoli itsessäni paremmin välittämättä liikaa muiden mielipiteistä. Joku mainitsi poikatytöt, liekö tästä johtuvaa, että koen enemmän vetoa sellaisiin kuin "supernaisellisiin" (vrt. Kristen Stewart vs. Kim Kardashian, vaikka onkin huono esimerkki). ap
Uskalla olla oma itsesi. Sinun ei tarvitse olla muunlainen kuin omanlaisesi ihminen. Vaimosi taatusti näkee sinut jo nyt sellaisena kuin olet. Keskustelu hänen kanssaan auttaa sinua varmasti. Elämässä parasta on, mielestäni, etsiä itseään ja löytää itsensä. Sinulla on mahtava "matka" edessäsi, ajattele mitä kaikkea maailmassa avautuu ulottuvillesi kun uskallat olla oma itsesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa surullista että nuo roolit noin ahdistaa... Itse olen melko äijämäinen nainen, mutta minua asia ei ole haitannut, koska jo lapsena olin niin "erilainen" että missään minua ei hyväksytty. 1970-luvulla raisu, poikamainen ja vilkas tyttö oli kauhistus. En siis ikinä saanut ihmisiltä hyväksyntää ja oli pakko oppia tulemaan toimeen ilman.
Niinpä kasvoin sellaiseksi että minua ei kiinnosta pätkääkään, mitä muut minusta ajattelee. Olen sellainen kuin olen ja siihen minulla on oikeus, sama se mitä muut meinaa. Olen miehisellä alalla töissä, harrastan miehisenä pidettyjä asioita, mutta näytän luonnostani varsin naiselliselta (isot rinnat, pehmeät kasvonpiirteet jne). Olen valinnut elää sinkkuna koska olen aseksuaali, en tunne vetoa kumpaankaan sukupuoleen, ehkä koska itse olen jotenkin henkisesti sukupuolien väliltä, fyysisesti vahvasti nainen muttta henkisesti enemmän mies. Joskus olen miettinyt, että jos tapaisin henkisesti feminiinisen miehen, saattaisin ehkä tuntea sellaiseen vetoa, mutta minuun taas tuntee vetoa äijämäiset alfauroot lähinnä ulkonäköni takia, ja sitten ne pelästyy kun huomaa millainen ihminen olen.
Ap vastaa vielä loppuihin kommentteihin. 28, minä taas koen juuri toisinpäin, pidän tyyliin liittyvistä asioista ja jotenkin koen naisten vaatteet omaan makuuni miellyttävämmiksi ja viehättävämmiksi. En tiedä, olenko sitten jokin välimuoto, kun pidän samanlaisia suhtellisen neutraaleja vaatteita viehättävinä myös vastakkaisen sukupuolen päällä. Toisaalta onhan paljonkin pareja, jotka lainaavat toistensa vaatteita jne. 29 ja 30, läheiseni merkitsevät minulle(kin) niin paljon, että enemmän heidän tunteitaan ja hyväksyntää mietin. Itse en itseäni tulisi hyväksymään senkään vertaa mitä nyt, jos lähtisin satuttamaan heitä tietoisella valinnalla. Samoin oma sosiaalinen häpeäni voimistuisi enkä halua sitä. Toivottavasti löytäisin vielä tavan olla oma itseni luontevasti ja onnellisena. Samaa toivon muille ongelman kanssa kamppaileville. Voi olla myös, että transsukupuolisuuden sijaan pohjimmillaan kyse on omalla kohdallani epävakaasta persoonasta. Samaistun naisiin ja pidän heitä kauneusihanteena monin tavoin, myös omalla kohdallani (esim. mitä kirjoitin tyylistä tässä kommentissa). Aiheesta tietävät ehkä ymmärtävät, mitä tarkoitan. Jotenkin elämä tällä osa-alueella on minulla tasapainottelua sen välillä, että pidän naisellisuutta ihanteena ja toisaalta yritän olla tarpeeksi miehekäs, että kelpaisin muillekin. En siis tarkoittanut naisellisuudellakaan sitä, että meikkaisin tai pitäisin mitään mekkoja tms. Pahoittelen mahdollisesti sekavaa ilmaisuani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 10:21"]
14, pahoittelut kokemasi johdosta. En itse kuitenkaan loppujen lopuksi haluaisi uhrata perhettäni ja kaikkea tai muutenkaan lähteä vaihtamaan sukupuoltani. Siksi purinkin tuntojani täällä palstalla... Yritän vain hyväksyä syntyneeni mieheksi, vaikken siitä pidäkään. Tuskin kestäisin edes sellaista prosessia tai kokisin sen auttavan mitään. Sen lisäksi omat voimani ovat syystä ja toisesta sen verran vähissä jo muutenkin, että koen syyllisyyttä oman perheeni puolesta. Ehkä minun täytyy vain yrittää puhua vaimoni kanssa ja muutenkin yrittää hyväksyä feminiininen puoli itsessäni paremmin välittämättä liikaa muiden mielipiteistä. Joku mainitsi poikatytöt, liekö tästä johtuvaa, että koen enemmän vetoa sellaisiin kuin "supernaisellisiin" (vrt. Kristen Stewart vs. Kim Kardashian, vaikka onkin huono esimerkki). ap
[/quote]
Ap, eihän se sinun syysi ole mitä minulle kävi. :)
Sinun kannattaa kuitenkin jutella puolisosi kanssa asiasta lisää. Jos hän oli sanonut jotain, että asia vaikuttaa hänen kunnioitukseensa sinua kohtaan, niin selvästi asia on hänelle jotenkin hämärä/vaivaava. Eihän se asiasta puhuminen tosiasioita muuta, toisaalta. Mutta se on uhka teidän suhteelle sekin jos toisella on vaikeuksia arvostaa sinua mistä tahansa syystä.
Siinä prosessissa tosiaan vaaditaan paljon voimia, ja jos ajattelee, ettei se kuitenkaan auttaisi siihen omaan ristiriitaan, niin sitten siihen ei todellakaan kannata lähteä. Mun eksäni mietti tuota prosessia kuulemma salaa vuosia, noin 10v hiljaa mielessään, ja lopulta ei löytänyt enää muuta mahdollisuutta.
Siinä tosiaan meni perhe ja suhde minuun. Koin itseni kuin pois toisen elämästä työnnetyksi, täysin hylätyksi. Vieläkin koen syvää arvottomuudentunnetta naisena. Eksäni käytti n. 30 000 euroa uusiin kalliisiin merkkivaatteisiin, kampaajiin ja kauneisleikkauksiin itselleen. Minulle hän ei tuollaisia summia tietenkään uhrannut ikinä, vaikka olin hänen vaimonsa.
Mitä haluan sanoa, on se, että mitä vain voi saavuttaa tässä maailmassa, mutta kaikella on hintansa. Oletko käynyt transtukipisteellä juttelemassa tästä asiasta? Se voisi auttaa sua hahmottamaan paremmin omaa sukupuoli-identiteettiäsi ja toimimaan enemmän itsellesi luontevalla tavalla.
Eksäni sai kimmokkeen lähteä korjausprosessiin juurikin tuolta transtukipisteeltä.... mutta ainakin se auttoi hänet löytämään itselleen oikean tien, tien johon minä vain en enää sopinut. :(
Paljon jaksamisia teille kaikille, mihin elämä sitten sinut ap viekään.
Kummallisia kommentteja 21-23. Vaikka kyllähän ap kieltämättä ajattelee/kirjoittaa vähän naisen tavoin, mutta siitähän tässä juuri oli kyse.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 07:20"]
Eivät kaikki naisetkaan haluaisi olla naisia. Siitä vain harvemmin saa kuulla mitään, vaikka sitten pukeutuisi miesten vaatteisiin, käyttäytyisi rempseästi jne. Onhan niitä poikatyttöjä aika paljonkin, mutta mikä on ilmaisu vastaavalle.miehelle?
[/quote] Jotain solvauksia ja sukupuolisen suuntautumisen kyseenalaistamista vain tulee mieleen. Siinäpä ongelman ydin.