Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?

Vierailija kirjoitti:

Mun ajattelu on molempia, on ääni sekä mielikuva-ajattelua. Kuin tv:tä katsoisi.

Sama täällä. Puheääni miettii onko siellä jääkaapissa juustoa ja samalla näen sieluni silmin jääkaapin sisällön.

Kyllä mun ajattelu on puhetta. Siihen voi sisältyä myös kuvitteellista vuoropuhelua tuttavieni kanssa. Joskus selitin tätä töissä, niin insinöörikollega katsoi mua niinkuin olisin tullut avaruudesta. :D Hän ilmeisesti edustaa sitä abstraktia ajattelua.

Jos luen lehdestä jonkun ennestään tutun julkisuuden henkilön lausuntoja, niin tavallaan kuulen sen lauseen hänen äänellään. Välillä tulee tunne, että tuo ei kyllä yhtään kuulostanut häneltä. On tainnut toimittaja vähän muokata tuota lausetta.

Osittain puhetta, osittain mielikuvia, osittain sanattomia ajatuksia. Puhe ei ole kuten oikea puhe vaan jotenkin paljon nopeampaa vaikka onkin normaalilla "äänellä" eikä semmoista pikakelausääntä. Kaikkia näitä sekaisin ja useampaa asiaa ajattelen yhtäaikaa ja päällekkäin.

Molempia. En usko, että kukaan ajattelee pelkästään kielellisesti, eihän esim. näköaistimuksia pystyisi hahmottamaan, jos ei olisi ei-kielellistä ajattelua lainkaan.

Mää saatan mumista/puhua ääneen mitä ajattelen.

Vähän sellanen hajamielinen omiin ajatuksiini uppoutuva.

Omissaoloissa ei haittaa mutta noloo ihmisten ilmoilla.

Minulla ajatus kulkee useinkin omia abstrakteja ratojaan ja tarvitsen paljon tilaa ajatuksilleni ennen kuin pystyn esittämään niitä ääneen, varsinkin jos on kyse jostain monimutkaisesta. Syvällinen keskustelu vaatii hyvät olosuhteet toisin kuin small talk.

Enimmäkseen ajatukseni ovat kuvia, mutta ketjua lukiessani tajusin, että keskittyessäni minullakin ajattelu muuttuu osittain äänettömäksi puheeksi. En siis kuule ajattelua äänenä. Nyt maskia käyttäessä saatan esim. kaupassa liikutella suuta kuin puhuisin.

Vierailija kirjoitti:

Osittain puhetta, osittain mielikuvia, osittain sanattomia ajatuksia. Puhe ei ole kuten oikea puhe vaan jotenkin paljon nopeampaa vaikka onkin normaalilla "äänellä" eikä semmoista pikakelausääntä. Kaikkia näitä sekaisin ja useampaa asiaa ajattelen yhtäaikaa ja päällekkäin.

Hyvin kuvailtu, kuulostaa tutulta. Minulla käy usein niinkin, että ajatus alkaa puheena mutta ajatus rientää puheen edelle ja puhe katkeaa siihen. Ja sitten jatkuu seuraavasta aiheesta kunnes taas katkeaa. Olisihan se tosi hidasta jos kaiken ajattelisi puheena ja vielä normaalilla puhenopeudella.

Joskus huomaan vierasta kieltä puhuessani, että sanat välähtävät mielessäni kuvina (minulla on visuaalinen muisti, mikä auttaa tosi paljon vieraiden kielten kanssa, sanojen oikeinkirjoitus on helppoa), mutta mitä paremmin kieltä osaan, sitä nopeammin ne välähtävät näkyviin ja pois näkyvistä. Eli taidan prosessoida kieltä kuvina, mutta niiden prosessointi on niin nopeaa etten aina edes tajua tekeväni sitä. Äidinkieltä puhuessa sitä on varsinkin vaikea havaita.

Mulla on molempia. Käyn keskuteluja päässäni itseni sekä muiden kanssa kun ajattelen jotakin, mutta myös visualisoin paljon asioita eli näen kuvia ja toimintaa päässäni ajatellessani.

Siis sehän on ääni mut ei kuitenkaan, semmonen välimaasto....

Puheena, kuvina, animaatioina, sarjakuvina, elokuvina. Sitten on vielä jokin ajatusmuoto, jota en osaa nimetä miksikään edellisistä.

Musiikki, laulu ja muu äänimaailma unohtui.

Päässäni on paljon puhetta - ei tarkkaan mikään tietynlainen ääni, vaan sellainen hiljainen neutraali, sama millä luen muiden kirjoituksiakin. Yhdessä visuaalisten mielikuvien kanssa. Ajatukset voi olla rauhallisempia, jos keskityn johonkin, esim. lukemiseen tai videon katsomiseen, vaikkakin keskittyminen usein herpaantuu, kun omat muut ajatukset tulee tilalle. Jos olen vaikkapa kävelyllä, niin päässä pyörii paljon puheajatuksia, koska ympäristössä ei ole mitään kiinnostavaa. Joskus ajattelen liikaa, niin saattaa ruveta ahdistamaan ja rintaa puristamaan, kun käyn ihan ylikierroksilla ajatuksien kanssa.

Suurin osa puheajatuksista ei liity tähän hetkeen. En ajattele tässä hetkessä sanallisesti, että "imuroinpa nyt" tms. ja muutenkin ajatus asioista joita pitäisi tehdä, on vain helppo kadottaa ja se tuntuu sumealta. Tilalle tulee kyllä senkin edestä muita ajatuksia, joista ei ole tässä hetkessä mitään hyötyä. Tässä taitaa olla syy laiskuuteeni!

Ajatukseni ovat melkoinen sekamelska, enkä osaa tarttua vain muutamaan oleelliseen asiaan ja rentouttaa päätäni tyhjäksi turhasta. Varmaan siitä johtuu, että olen niin huono tiivistämään. Kirjoitin tähänkin vastausta paljon enemmän kuin mitä lopulliseen versioon tuli.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun ajattelu on puhetta. Siihen voi sisältyä myös kuvitteellista vuoropuhelua tuttavieni kanssa. Joskus selitin tätä töissä, niin insinöörikollega katsoi mua niinkuin olisin tullut avaruudesta. :D Hän ilmeisesti edustaa sitä abstraktia ajattelua.

Sama täällä! Mä ajattelen monet asiat puhumalla ne äänettömästi jollekin. :D Mies oli ihan ihmeissään, kun kerroin tämän joskus. Ja siis prosessoin asioita myös niin, että jos on jokin uusi asia, teoria tms. niin kuvittelen, että selitän sen jollenkin, niin opin sen itsekin (ja tajuan, mitä en ole tästä asiasta vielä itse sisäistänyt jne.) Mutta olen kyllä lukion opettaja ja ihan työkseni pitää selittää asioita ymmärrettävästi opiskelijoille. Ajattelen myöskin  mielikuvina, mutta kyllä ajatukset on äänetöntä puhetta yleisimmin. 

:D ihana ketju. Minunkin ajatteluni on puhetta, omaa päänsisäistä höpinääni, toisinaan en edes tiedä olenko sanonut asioita ääneen, vai "äänipuhunut" niitä itsekseni. Esimerkiksi joskus sanon miehelleni jotain, josta luulin että meillä on ollut puhetta, mutta koska hän on täysin tietämätön siitä, tulen siihen tulokseen että ne ovat omia juttujani. Kysyn usein myös mieheltäni, " Mitä mietit?" Hän katsoo mua kuin hullua, eikä juuri koskaan sano miettivänsä mitään. Kun taas minulla viuhuu päässä kokoajan jotain. Huvittavaa on tosiaan se, että mäkin tosiaan käyn keskusteluja pääni sisällä, ja "käsikirjoitan" tulevia keskusteluja. Ja sitten onkin haaseellista kun ne eivät menkkään niinkuin olen ajatellut.  Niin, ja vielä se, että ajatukset, tai nämä puheet, tosiaan vaihtelevat ihan lennosta koko ajan, eli se mitä mietin nyt, vaikkapa istuttamiani kesäkukkia, saattaa vaihtua hetkessä tulevan viikonlopun kuohuviinin valintaan.

Vierailija kirjoitti:

Osittain puhetta, osittain mielikuvia, osittain sanattomia ajatuksia. Puhe ei ole kuten oikea puhe vaan jotenkin paljon nopeampaa vaikka onkin normaalilla "äänellä" eikä semmoista pikakelausääntä. Kaikkia näitä sekaisin ja useampaa asiaa ajattelen yhtäaikaa ja päällekkäin.

Ajattele jos kaikki ajatukset olisikin sellaisella pikku orava - pikakelausäänellä 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua. "Katsonpa nyt jääkaappiin, onko juusto vähissä. No, onhan se, pitääpä lisätä ostoslistaan" Näinkö se tapahtuu? En minä tuolla tavalla puheena ajattele.

Miten sitten? Just noin ajattelen nimittäin minä. Usein vielä puhun ne ajatukset ääneen 😄

Lähinnä mielikuvina ja toiminnan ajatteluna. En puheena. Minun on muunnettava ajatteluni ikään kuin erillisenä toimintona puheeksi tai kirjoitukseksi.

Olenkohan minä joku outo hybridi?

Juuri tuolla tavalla visuaalisina mielikuvina itse ajattelen.

Itseasiassa abstraktit asiat joudun jotenkin visualisoimaan, että saisin niistä otteen.

Mutta toisaalta käyn mielikuvituksessani paljon keskusteluja ihmisten kanssa.

Ne ovat kuin äänifilmejä.

Erikoista. Puhetta se mullakin enimmäkseen on. Ja joskus vahingossa puhun myös ajatukseni ääneen... Mutta olen myös tosi visuaalinen ihminen niin usein myös näen mitä ajattelen.

Ajattelen täysin abstraktisti, puheena ainoastaan, jos yritän muotoilla mielessäni miten jonkin asian sanoisin tai ilmaisisin, niinkuin esimerkiksi nyt tätä kirjoittaessani.

Olen kaksikielinen, ja tämä on tullut esiin useampaan otteeseen, kun ihmiset joiden ajatukset tulevat puheena ovat kysyneet millä kielellä ajattelen, ja sitten ihmetelleet kun yritän selittää, etten ajattele millään kielellä ellei kyseessä ole ilmaisun tuottaminen. Tässä ketjussa on tosi hyvin ilmaistu miten tämä abstrakti ajattelu toimii, yritän muistaa vastaisen varalle! 

Toinen on se, etten lukiessani "lue ääneen" pääni sisällä, vaan jotenkin vain sisäistän lukemani. Tämä "luen tekstit omalla äänelläni pääni sisällä" konsepti on minulle täysin vieras. Johtuisiko tästä, että  normaali lukunopeuteni on aika nopeaa - jos muuntaisin tekstin ns puheeksi, siitä tulisi lukunopeudellani ihan käsittämätöntä pikakelaus- tai oravaääntä. Tämä ei tosiaan varmasti onnistuisi jos ns lukisin ääneen päässäni.