Vaikka olen jo vuosia taistellut itselleni apua ja kokoajan yrittänyt parantaa tilannettani niin mikään ei koskaan muutu.

joku nyt, antakaa vinkkejä :,( mä en tiedä enää mitä tehdä??

Jotain edistystä asioihin.

Jospa et tekisi enää mitään ?

Sincc

Definition of insanity. Doing same things over & over again, and thinking that is getting diffirent result ..

Sincc

Kuulostaa rankalta, että olet joutunut luopumaan niin monesta asiasta: työelämä, opiskeli, perhe, puoliso. Ei ihme, että sinun on vaikea olla. On ihan ok surra näitä menetyksiä. Joskus tarvitsee ihan pysähtyä hetkeksi suremaan. Mutta jumiin ei tietenkään ole hyvä jäädä. Onko sinulla mitään uusia unelmia, jotain uutta mielenkiinnonkohdetta noiden asioiden ulkopuolelta?

Onnellisuus on siitä jännä juttu, että pysyvä onnellisuus löytyy vain rakentemalla hyväksyvä, armollinen suhde itseen. Onnellisuus löytyy sisältä päin, ei mistään ulkoisesta asiasta. Kuulostaa vähän, että sinulla on nyt suhde itseesi hukassa ja yrität arvottaa itseäsi vain ulkoisten menestystekijöiden perusteella. Voisitko siis työstää suhdetta itseesi? Mutta se ei tule pakottamalla ja pinnistämällä, vaan lempeydellä. (Tätä itsekin vasta harjoittelen, ei ole helppoa...)

Sitten kun suhde omaan itseen on kunnossa, voi löytyä uusia tapoja suuntautua ulospäin kohti työtä/opiskelua/muita ihmisiä.

Paljon tsemppiä!

Tunnen kipusi tänne asti ja olen pahoillani puolestasi. 

Jos kaipaat neuvoja, niin mulle tulee mieleen tosi pienet asiat. Tehdä jotain eri tavalla. Onko jokin pienikin asia, josta saat iloa, mikä sinua puhuttelee? Ehkä kokeilla jotain uutta? Mulla on sellainen kokemus asiasta, että asioilla on taipumus kasvaa. Esimerkiksi omalla kohdallani... Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, sitten rohkaistuin menemään ihan viikon mittaiselle intensiivikurssille ja siitä asiat eskaloituvat muutaman vuoden kuluessa niin, että olen nyt julkaissut tekstejä, opiskellut ammatin kirjoittamiseen liittyen ja työni liittyvät nyt kaikki siihen. Ja olen todellakin ollut tuossa sinun tilanteessasi, uupunut, masentunut, ahdistunut. Ja ovat ne asiat olemassa vielä edelleenkin, olen vain löytänyt niille vastapainoja. Itse olen löytänyt apua ja lohtua myös joogasta, meditoinnista ja henkisyydestäkin. Ja ei sen uuden tai hyvän asian tarvitse tarkoittaa sitä, että siitä pitäisi kasvaa sinulle ammatti - siitä voi kasvaa myös harrastus tai jokin hyvinvoinnin tukipilari. Tai se voi kasvattaa itseluottamusta, itsetuntemusta ja sitä kautta parantaa tilannettasi. 

Nyt olen kiinnostunut kasveista ja ajattein ostaa muutaman ihan pienen huonekasvin. Sitten sen kasvun näkee ihan konkreettisesti elleivät sitten kuole :)

Tsemppiä kovasti sinulle! Asiat voivat aina muuttua ja myös hyviä asioita voi tapahtua. 

Ihania vastauksia, kiitos! Tulin niin surulliseksi noista ensimmäisistä vastauksista, olin hieman hämmentynyt miksi joku vastaa noin! Jatketaan vain keskustelua jos joku muukin kaipaa uusia näkökulmia.

Minulla on valtavasti tarpeita jotka ovat vain jääneet pois elämästä, sellaisia vältämättömiä tarpeita.

Luovuuttaa minulle riittää kyllä mutta nykyää, sille ei tee mitään. Pitää aina olla joku pätevyys, esim. korkeakoulutusta, olla verkostoitunut.

Syrjäytyneenä ihmisenä ei oikein pääse mihinkään kiinni eikä kukaan huomaa sua.

Vierailija kirjoitti:

Ihania vastauksia, kiitos! Tulin niin surulliseksi noista ensimmäisistä vastauksista, olin hieman hämmentynyt miksi joku vastaa noin! Jatketaan vain keskustelua jos joku muukin kaipaa uusia näkökulmia.

Minulla on valtavasti tarpeita jotka ovat vain jääneet pois elämästä, sellaisia vältämättömiä tarpeita.

Luovuuttaa minulle riittää kyllä mutta nykyää, sille ei tee mitään. Pitää aina olla joku pätevyys, esim. korkeakoulutusta, olla verkostoitunut.

Syrjäytyneenä ihmisenä ei oikein pääse mihinkään kiinni eikä kukaan huomaa sua.

Kiva, että olet vielä linjoilla. :)

Kirjoitat, että "pitää olla pätevyys". Näin varmasti on työelämässä ja opiskelussa, mutta olisiko sinun mahdollista nauttia luovuudesta ihan harrastusmielessä? Silloin ei tarvita muodollisia pätevyyksiä. Tekisit siis niitä luovia juttuja ihan vain itsellesi. Ne voisivat olla myös keino purkaa ja käsitellä omia tunnetiloja.

Jos vain mahdollista mene terapiaan ja psykologisiin testeihin. Sinulla on selkeästi joku lukko päällä nyt.

Asioita ei kannata yrittää tehdä montaa yhtä aikaa vaan keskitä energiasi yhteen ja tee sen eteen jotain.

Ole itsellesi armollinen, et voita sillä mitään että sätit itseäsi. Joskus vaan pitää käydä pohjalla mutta on omasta asenteesta kiinni jääkö sinne pohjalle makaamaan. Tiedän mistä puhun, makasin monta vuotta pohjalla kunnes muutin oman asenteeni ja nyt elämäni kukoistaa.

Vierailija kirjoitti:

joku nyt, antakaa vinkkejä :,( mä en tiedä enää mitä tehdä??

Jotain edistystä asioihin.

Jotain edistystä tai ainakin muutosta elämääsi saat sillä, että lähdet liikkeelle Helsingistä. Lähde opiskelemaan jollekin toiselle paikkakunnalle. Mikä sitten tavoitteesi onkin, hae sellaiseen ammattikouluun, jossa on ilmainen asuntolapaikka. Saat ainakin jotain vaihtelua ja uutta sisältöä elämääsi. Korkeakouluun menet sitten ,kun nyt pääset ensin edes alkuun opiskelussa.

Kun Helsingillä ei ole tähän mennessä ollut sinulle mitään annettavaa, niin mitä sinä siellä jumitat. Lähde katselemaan uusia maisemia.

Kuule ap. suurin osa ihmisistä ei tarvitse, eikä heillä ole korkeskoulutusta. Silti he pärjäävät ihan hyvin. Jos sinulla on, kuten sanot,  lieviä oppimisvaikeuksia, sinun varmaankin kannattaisi opiskella jotain vähän vähemmän teoreettista alaa, jotain sellaista, missä ei ole eikä tarvita korkeakoulutusta, vaan pikemminkin käytännön taitoja ja opiskelukin tapahtuu tekemällä eikä kirjasta lukemalla. Kyllä niiltäkin aloilta löytyy luovuutta.

Sun täytyy myös myöntää, että oppiminen vaatii aikaa ja sinulta se vaatii vähän enemmän aikaa - mutta on se silti mahdollista.

Minusta kuulostaa myös vähän siltä, että olet kovasti pyrkinyt elämässäsi johonkin ja sitten elämäsi on mennyt päinvastaiseen suuntaan. Voiko tämä kertoa siitä, että olet pyrkinyt johonkin, mihin et itse asiassa sovikkaan? Olet halunnut ja ehkä ajatellut, että taipumuksesi jollekin tietylle alalle ja tietynlaisiin tehtäviin, mutta oikeasti ne sopisivatkin paremmin johonkin muualle? Minulla oli nuorena itsestäni sellainen kuvitelma, että sovin yksinäisiin ja itsenäisiin luonnonläheisin tehtäviin, ja opiskelin metsänhoitajaksi, ja teinkin niitä hommia mutta en menestynyt mitenkään erityisen hyvin. Myöhemmin kävikin ilmi, että oikeasti olin pikemminkin esiintyjä ja keskustelija ja päädyin ihan toisiin hommiin ja niissä olen menestynytkin..

Ensimmäisenä sun on päästävä eroon itsesäälissä rypemisestä, sillä kun olet tuommoisissa energioissa et pysty saavuttamaan haluamasi asioita. Ja juu tiedän, että se on alkuun ihan hemmmetin vaikeaa kun ollut paljon vastoinkäymisiä, mutta positiivisena pysyminen on kaikista tärkeintä mitä pystyt tekemään. Suosittelen aloittamaan meditoimisen harrastamista päivittäin. Tämä auttaa sun ajan myötä pysymään paljon tasapainoisempana ja iloisempana. Tasapanoisen ihmisen on paljon helpompi tavoitella unelmiaan kuin koko ajan itkevän ihmisen. Ala myös lukemaan self help kirjallisuutta ja ympäröi itsesi positiivisilla ja aikaansaavilla ihmisillä.

https://www.mattmorris.com/top-20-best-self-help-books-of-all-time/

Vierailija kirjoitti:

Jos vain mahdollista mene terapiaan ja psykologisiin testeihin. Sinulla on selkeästi joku lukko päällä nyt.

Asioita ei kannata yrittää tehdä montaa yhtä aikaa vaan keskitä energiasi yhteen ja tee sen eteen jotain.

Ole itsellesi armollinen, et voita sillä mitään että sätit itseäsi. Joskus vaan pitää käydä pohjalla mutta on omasta asenteesta kiinni jääkö sinne pohjalle makaamaan. Tiedän mistä puhun, makasin monta vuotta pohjalla kunnes muutin oman asenteeni ja nyt elämäni kukoistaa.

Olen vuosia kuten jo kirjoitin yrittänyt selvittä tämä lukkoni, kukaan ei osaa tähän sanoa mitään. Jotenkin tää elämä ei vie eteenpäin eikä suju.

Kuitenkin yritän harrastaa, mennä ulos. Nyt kun kaikki on etänä on äärimmäisen rankkaa.

Kertokaa nyt ihan konkreettisia esimerkkejä.

Kuten kirjoitin jo, asun Helsingissä. Olen aina käynyt ahkerasti kursseilla, kouluissa, tapahtumissa, yökerhoissa, olen ollut erilaisissa työpaikoissa. Mistään ei jää mitään käteen.

Iltaisin ja viikonloppusin löydän itseni aina samasta tilanteesta, en näe mitään edistystä itsessäni ja elämä on täysin tyhjä.

Helsingissä varsinkin on todella vaikeeta tavata ihmisiä, kaikilla on jo omat ystäväpiirit, harrastukset, elämä kasassa. Työpaikoilla on jo vakiintunut porukka. Koko yhteiskunta on niin loppuun suunniteltu ettei jää mitään liikkumatilaa tilaisuuksille.

Minulla on ystävä, jolla mikään ei muutu, vaikka hän tekee koko ajan hyviä korjausliikkeitä. Hän vaihtaa työpaikkaa, aloittaa uuden harrastuksen ja hakeutuu sosiaalisiin tilaisuuksiin. Mutta silti mikään ei muutu, hän pysyy ystävättömänä ja perheettömänä ja masentuneena.

Hän siis tekee korjausliikkeitä, mutta ne kohdistuvat täysin epäolennaisiin asioihin. Oikeasti hänen pitäisi henkisesti irrottautua hallitsevasta äitisuhteesta, jotta hän löytäisi oman itsensä. Lisäksi hänen pitäisi ottaa etäisyyttä isäänsä, jota pelkää, jotta hän uskaltaisi elää rohkeasti omaa elämäänsä.

Sen sijaan että hän tekisi näitä oikeasti merkittäviä korjausliikkeitä, hän etsii apua toisarvoisista asioista, jotka eivät riitä korjaamaan tasapainoa. Nämä toisarvoiset asiat ovat niin paljon helpompia, että mieli valitsee mieluummin niiden käsittelemisen. Ja todellisia ongelmia ei kestä edes ajatella, ja jos niistä yritetään puhua, niin menee aivan lukkoon.

Miten peruskoulu meni? Mitä opiskelit sen jälkeen? Onko sinulla koskaan ollut ystäviä?

Ei varmaan auta mutta minulla on olennaisilta osin täysin sama tilanne. Taisin masentua ekan kerran n 12 vuotiaana ja sen jälkeen olen tehnyt vaikka mitä töitä, opiskellut ja harrastanut vaikka mitä, asunut vaikka missä jne jne ja saldona esim ihmissuhteista on että minulla on tasan ne 2 samaa ystävää/kaveria kuin oli silloin 12 veenäkin. Syyt meillä lienee kuitenkin erit, viimeisin terapeutti arveli muutaman vuoden terapian lopuksi että minulla on eräs suht harvinainen häiriöntapainen joka vaatisi todella pitkää terapiaa (johon hällä ei osaamista) mutta eihän minulla ole semmoiseen varaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan auta mutta minulla on olennaisilta osin täysin sama tilanne. Taisin masentua ekan kerran n 12 vuotiaana ja sen jälkeen olen tehnyt vaikka mitä töitä, opiskellut ja harrastanut vaikka mitä, asunut vaikka missä jne jne ja saldona esim ihmissuhteista on että minulla on tasan ne 2 samaa ystävää/kaveria kuin oli silloin 12 veenäkin. Syyt meillä lienee kuitenkin erit, viimeisin terapeutti arveli muutaman vuoden terapian lopuksi että minulla on eräs suht harvinainen häiriöntapainen joka vaatisi todella pitkää terapiaa (johon hällä ei osaamista) mutta eihän minulla ole semmoiseen varaa.

Mutta huom, useimmilla esim se Kelan 3 vuoden psykoterapia riittää vallan mainiosti parantamaan elämää, joten suosittelen ap:lle kokeilemaan sitä. Psyk sairaanhoitajan kanssa juttelu ei ole sama asia.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa rankalta, että olet joutunut luopumaan niin monesta asiasta: työelämä, opiskeli, perhe, puoliso. Ei ihme, että sinun on vaikea olla. On ihan ok surra näitä menetyksiä. Joskus tarvitsee ihan pysähtyä hetkeksi suremaan. Mutta jumiin ei tietenkään ole hyvä jäädä. Onko sinulla mitään uusia unelmia, jotain uutta mielenkiinnonkohdetta noiden asioiden ulkopuolelta?

Onnellisuus on siitä jännä juttu, että pysyvä onnellisuus löytyy vain rakentemalla hyväksyvä, armollinen suhde itseen. Onnellisuus löytyy sisältä päin, ei mistään ulkoisesta asiasta. Kuulostaa vähän, että sinulla on nyt suhde itseesi hukassa ja yrität arvottaa itseäsi vain ulkoisten menestystekijöiden perusteella. Voisitko siis työstää suhdetta itseesi? Mutta se ei tule pakottamalla ja pinnistämällä, vaan lempeydellä. (Tätä itsekin vasta harjoittelen, ei ole helppoa...)

Sitten kun suhde omaan itseen on kunnossa, voi löytyä uusia tapoja suuntautua ulospäin kohti työtä/opiskelua/muita ihmisiä.

Paljon tsemppiä!

Tulin tänne väittämään vastaan. Että "minä kyllä löysin onnen, kun aloin pitää opinnoista ja ne alkoivat sujua ja löysin uuden uran...", kunnes tajusin, että mitään noista ei olisi tapahtunut, jos en olisi korjannut suhdetta itseeni. 

 Jos on kietoutunut verkkoon ja yrittää edistää asioita, huomaa että voimia on kulunut, mutta mikään ei ole silti edennyt. Samalla vaivalla ilman verkkoa olisi päässyt jo eteenpäinkin. 

Ohje: Pyri pysymään siellä missä on kivaa eli mukavuusalueellasi. Siellä ne asiat tapahtuvat.

Erinomaista keskustelua, ihanaa lukea. Mielettömiä vastauksia.

Sitä itse pohdiskelen täällä että mikä mättää omassa elämässä? Olen pitkään ajatellut että elänkö väärässä ympäristössä, mitä teen väärin? Miksi joudun kokoajan samaan lopputulokseen vaikka kuinka ahkera olen?

Minkä takia en pääse työelämässä eteenpäin, miksi joku muu on aina mua parempi? Kun meen jonnekkin ja näen kiinnostavan ihmisen, miksi hän on aina varattu ja joku muu on napannut hänet ennen minua?

Minkä takia sitten jollain on nämä kaikkea ja jotkut jää ilman mitään? Onko se just se draivi ja energiakenttä joka vetää ittensä kokoajan vain kivempia asioita?

Vierailija kirjoitti:

Ohje: Pyri pysymään siellä missä on kivaa eli mukavuusalueellasi. Siellä ne asiat tapahtuvat.

Tämä on kyllä erittäin huono ohje siinä tapauksessa, jos ongelmana on ongelmien välttely.