Mikä omassa lapsuudessasi / lapsuudenkodissasi olisi ollut lastensuojeluasia?

Isällä runsasta alkoholin käyttöä, vanhemmilla paljon riitoja ja hirveää huutoa, tavaroiden heittelyä... Tukkapöllyä saatiin ja avokämmentä persuksille. Isäni myös lyttäsi ja mitätöi henkisesti. Pahinta oli se, kun ei ikinä tiennyt millä tuulella isä oli. Sai olla koko ajan varpaisillaan. Ja ulospäin oltiin malliperhe omakotitalissa, opettajavanhemmat ja kolme lasta, joilta ei mitään puuttunut. Vm -81

35 lisää vielä että olen ihan terve 41-vuotias kahden lapsen äiti. Naimissa 11 vuotta. Avioliittoa ennen kaksi pitkää seurustelusuhdetta. Ja vanhempani ovat aivan ihania isovanhempia.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 19:55"]

Olen syntynyt -73 ja aika paljon sattui ja tapahtui, myös sellaista mitä ei nykyään varmaan hyväksyttäisi. Minä oli ala-asteikäisenä usein kesäisin kaikki päivät ja myöhään yöhön ulkona, enkä tiedä missä vanhempani kaikin ajoin olivat. Ruokaa sai millon mistäkin (ylipaino ei vaivannut). Toki kotonakin oli ruokaa, mutta vanhemmat olivat yleensä töissä (toinen vuorotyössä ja toinen muuten vaan teki useampaa työtä virkansa ohessa), ja lomillakin äiti oli kaikki päivät marjassa/sienessä/puutarhahommissa/jossain tienaamassa lisää rahaa, ja isä ryyppäämässä (ei kotona). Uimalaan meinasin hukkua useamman kerran kun käytiin lasten kanssa uimassa ilman valvontaa ja hypittiin 5 metristä toistemme päälle. Samaan rantaan hukkuikin joku. Talvella mentiin heikkoja jäitä pitkin pulkkamäkeen niin että vaatteet olivat litimärät palatessa, enkä pitänyt sitä edes kovin ihmeellisenä, aikuisena on käynyt mielessä, että hengenlähtö oli monesti lähellä. Katoilla kiipeiltiin yleisesti. Äiti oli kotona ollessaan yleensä puhelimessa ja joskus jopa löi minua sillä kun yritin saada häneltä huomiota. Leikkeihin kuului ala-asteiässä myös aika epäilyttävät lääkärileikit, jotka olivat peräisin eräältä kaveriltani, joka ilmeisesti oli nähnyt jotain ikätasolle soveltumatonta. Näin tavallisessa virkamiesperheessä. Taisin olla aika häiriintynyt, ja jälki-istuntoja oli usein. Silti kukaan ei koskaan edes maininnut lastensuojelua enkä tiedä oliko paikkakunnalla edes sellaista. En olisi varmaan ollut ainoa potentiaalinen asiakas. Ai niin, ja alle kouluikäisenä minulla oli luksuksena yläasteikäinen lapsenvahti, joka hoiti minua kun äiti ei ehtinyt. Tämä ylellisyys ei jatkunut enää kouluiässä, jolloin piti ihan itse hoitaa itsensä.

[/quote]

Kuulosti niin tutulta, jopa nostalgisuuteen asti ;-) Tosin isäni ryyppäsi ihan kotona, ei kodin ulkopuolella. Kattojen ja heikkojen jäiden lisäksi suosikkileikkipaikkoja olivat junaradat, minne laitettiin milloin mitäkin.

Jatkan vielä vähän. Naapureita häiriköitiin, tehtiin pientä  ilkivaltaa, varastettiin kaupoista. Jos jäi kiinni niin kotona tuli turpiin, saattoi kyllä tulla muutenkin. Varhaisteininä kuvioihin tulivat ryyppyreissut ja yöpoissaolot, epämääräisiin kyyteihin liftaaminen ja karkaaminen rahattomana ja täysin ilman suunnitelmia, parhaimmillaan pääsin Amsterdamiin saakka :-o Palasin kuitenkin kotiin.

Että sellainen lapsuus. Ja kaikesta huolimatta minä ja kolme sisarustani olemme täysipäisiä, työssäkäyviä, akateemisesti koulutettuja, perheellisiä, hyvin toimeen tulevia, terveitä ja onnellisia ihmisiä.

Varmaankin tukkapöllyistä, luunapeista ja vyöllä läimäyttelyistä. Hoitotädillä oli myös käytössä koivunoksa, joka oli aina kaapinpäällä uhkailua (ja joskus myös käyttöä) varten. Tuskin nykypäivän perhepäivähoitajilta sallittaisiin moista:) molemmat vanhemmat teki myös vuorotöitä minun ja veljen ollessa pieniä, oltiin öitä kahdestaan kotona alle 10 vuotiaina.

Fyysinen kuritus. Myös vanhempien välistä lievää väkivaltaa näimme joskus. Luulisin myös, että nykyään päiväkodista soitettaisiin lasuun, jos ekaluokkalainen olisi lähetetty hakemaan nuorempaa sisarusta.

70-luvulta on kaikki muuttunut aivan täysin. Eihän silloin ollut esim. edes turvavöitä autoihin asennettuina, tulee ihan ekana mieleen. Moni asia oli täysin normaalia ja laillista silloin. Vaikea miettiä mikä olisi lastensuojeluasia nykyään, jos koko ajattelutapa on ollut ihan toinen. Voisihan sitä luetella mitä vain, mutta jos lapsuus on sen ajan mittapuun mukaan ollut normaali, niin miksi niin tekisi. En oikein osaa selittää. Ajattelen jotenkin niin, että miksi syyttää sen ajan hyviä vanhempia. Samat henkilöt ovat aikojen muuttuessa myös muuttuneet. Turvavyöesimerkkiä käyttäen; vyöt ovat nykyisin asennettuina autoihin ja niitä 70-luvun vanhemmat tietenkin käyttävät.

Samoja ikiä ja paljolti samanlainen vapaa ja vaarallinen lapuus!

ntynyt 60-luvun lopulla ja oma lapsuusaikani 70-luvulla oli normaalia maalaislapsen elämää. Mutta nykyään sitä kyllä kauhistelen itsekin. En nyt tiedä aiheuttaisiko nämä jutut sentään huostaanottoa nykypäivänäkään, mutta aika hurjaa, vai mitä:

Ihan pienenä oleskelin paljon tupakansavussa, koska isäni tupakoi ja tietysti sisällä. Myös melkein kaikissa kyläpaikoissa miehet tupakoivat, linja-autossa ja jopa meidän kyläkaupassa tupakoitiin. 4-5-vuotiaista asti kuljimme samanikäisen kaverini kanssa ympäri kylää, mentiin joelle ongelle (ei osattu uida), kahlailtiin syvissä ojissa ja hiekkakuopissa, talvella luisteltiin syvän soramontun jäällä ja jää vain iloisesti risahteli, joskus tuli haukkoset. Kiipeiltiin puihin ja sodanaikaiseen tosi korkeaan, lahoon tähystystorniin, hypittiin AIV-rehussa (kengät menivät pilalle), laskettiin talvella potkukelkalla ja kesällä pyörällä mahdollisimman lujaa junaradan tasoristeyksen yli, kulki paljon tavarajunia ja myös henkilöjunia ja mitään puomeja tai valoja ei ollut. Ei vanhemmat koskaan tienneet missä minä olen, ei ollut myöskään kotiintuloaikoja, kesällä varsinkaan he eivät tienneet liikuistani mitään, usein nukuimmekin kaverini kanssa teltassa tai leikkimökissä.

Kuljimme pitkin metsiä ja peltoja, kerran saimme peräämme hirmustuneen sonnin! Paimenpojasta otettiin kivoja sähköiskuja, pyörällä ajettiin ilman käsiä ja temppuiltiin muutenkin, pyöräilykypärästä ei tietysti oltu kuultukaan. Automatkoilla makoilin siinä takalasin "ikkunahyllyllä". Ekaluokasta lähtien kuljettiin kaksistaan uimassa maauimalassa.

Pahuuttakin tehtiin: öiseen aikaan heiteltiin kiviä talojen seiniin, käytiin mansikkavarkaissa ja laitettiin postilaatikoihin heiniä ja kiviä tai lumipalloja.

Illalla valvoin niin myöhään kuin lystäsin ja kesällä valvottiin yöt läpeensä ja nukuttiin iltapäivään, vanhemmat olivat töissä ja me söimme mitä keksittiin, yleensä keitettiin suklaapuuroa tai paistettiin lettuja ja haettiin kaupasta karkkia ja jätskiä. Hampaat pestiin silloin kun muistettiin ja kiitos siitä, jokaisessa hampaassa on ainakin yksi paikka. Vanhemmat eivät koskaan huolehtineet kouluasioistani mitenkään, yleensä mulla ei ollut liikkavaatteita, joku kirja oli kotona ja usein läksyt tekemättä. Mutta se oli ihan yleistä muillakin.

Pikkuisen piiskaa sain joskus harvoin ja tukkapöllyä, mutta muut saivat paljon enemmän kuritusta. Ja meillä siis oli sen ajan mittapuun mukaan ihan hyvä ja normaali perhe!

[/quote]

Fyysinen väkivalta isän taholta, sain tikit silmäkulmaan kun heitti tyhjän 0.5 litran cokispullon mua päin kun en osannut seitsemän kertotaulua. Verta virtsassa, potki mahaan kun oikasin perunapellon kautta hipassa, meni rivi vinoon. Hiuksista repi, löi, huusi ja pelotteli. Ikinä ei ls-ilmoitusta tehty eikä kukaan kysynyt vammojen alkuperää. 16 vuotiaana sanoin et jos vielä lyö niin ilmoitan poliisille, siihen se sit loppu. Pikkuveljen käden asetti leikkuulaudalle ja piti puukkoa käden päällä.. veli halusi lopettaa sm-tason urheilun. Isä ei käyttänyt juurikaan alkoholia.

Olin noin kymmenen vuotiaasta asti öitä ja joskus jopa viikonloppuja yksin kotona, teininä lintsasin koulusta, isä osti minulle joskus viina.. yms..

Isä pahasti alkoholisoitunut ja hyvin aggressiivinen humalassa.

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 19:40"]

No ei mun lapsuudessa tapahtunut mitään sellasta.

Ehkä jollain tosi yliherkällä nykysysteemin mentaliteetilla joku naapuri oisi voinu lasulle tehdä kantelun kun 4v mua vanhempi siskoni oli mun ja isoveljeni lapsenvahtina vanhempien ollessa illan jossain konsertissa. Taidettiin olla silloin veljen kanssa jotain 6-8v...Mutta tuskin tollasesta nykypäivänäkään olisi lasu oikeesti kauheen kiinnostunut kun vanhemmat kuitenki tuli yöks kotiin jne.

Mut ei mitään oikeesti aiheellista syytä kyllä lapsuudestani löydy. Synnyin v.-91.

[/quote]

"Yliherkkä nykysysteemin mentaliteetti" hehe. Pakko kommentoida että sun nykysysteemi on kyllä aika lähellä sun lapsuutes systeemiä, T: synnyin -81

Väkivalta lapsia kohtaan ja hyväksikäyttö. Sekä osittainen nälässä pitäminen ( ainakin kahden sisaruksen kohdalla).

Olin vain 10-vuotias, kun jouduin viikonloppuisin ja vanhempien lomien aikana huolehtimaan neljästä nuoremmasta sisaruksestani, kun vanhemmat olivat naapurissa tai baarissa ryyppäämässä. Nuorimmat olivat tuolloin 3-vuotiaita. Ruokin, hoidin pesulle, laitoin nukkumaan ja valvoin, kunnes vanhemmat tulivat kotiin klo 3-4 aikaan aamuyöstä jurrissa ja oksentelivat kilpaa, kunnes sammuivat. Jos he eivät olleet naapurissa/baarissa, he ryyppäsivät kotona lasten seurassa itsensä ihan samanlaiseen kuntoon ja yleensä vielä riitelivät, joka pelotti etenkin pienimpiä.

Isäni kuritti minua fyysisesti, mm. nosti tukasta ilmaan, repi ja puristi käsistä niin että kädet oli mustelmilla. Äitini katsoi vierestä ja kielsi vain puristamasta niin kovaa, että jäisi jälkiä, jolloin koulussa saatettaisiin kiinnittää niihin huomiota. Osuin kerran vahingossa pyörälläni veljeeni, joka kaatui ja löi nenänsä, josta muutenkin vuoti helposti verta. Autoin veljeni heti kotiin, jolloin isäni nappasi minut tukasta ilmaan, heitti sänkyyni huudon saattelemana, piti minut siellä monta tuntia itkemässä ja kävi vähän väliä haukkumassa. Ikää minulla oli tuolloin 6v ja tällaista tapahtui useasti.

Masennuin myöhemmin vakavasti ja kävin psykologilla yli kahden vuoden ajan viikottain. Isäni kutsui ja kutsuu edelleen masennusta vain toiseksi nimitykseksi laiskuudelle, piti minua heikkona ja tuli sen takia aina kännissä riehumaan ja haastamaan riitaa. Hän esti fyysisesti pääsyni huoneesta toiseen ja henkisellä väkivallalla yritti murskata viimeisetkin itsetuntoni rippeet. Yhden tällaisen välikohtauksen jälkeen päädyin pakenemaan talosta keskellä yötä ulos kaatosateeseen vain topissa ja shortseissa odottamaan isoäitiäni hakemaan minut pois.

- Aina ei ollut kotona ruokaa, syötiin leipää.
- Kännikokeilut alkoivat 12 vuotiaana, olin yötä milloin missäkin, vanhemmille yleensä puhelimessa valehtelin olinpaikkani. 
- Olin 13 vuotiaana lapsenvahtina 2 vuotiaalle siskolleni, kun äiti meni töihin. (Itse en kyllä koe tätä ls-ilmoituksen aiheeksi)
- Lintsasin yläasteella koulusta, menin kaupungille tai olin kotona piilossa. Väärensin poissaololappuun äidin nimen.
- Henkinen väkivalta. Äiti mm. kiristi isää takaamaan hänelle lainan, isä ei suostunut siihen, joten äiti uhkaili vetävänsä ranteet auki veitsellä. Äiti kiristi myös minua erilaisilla asioilla.
-Äidin mt-ongelmat. Hän oli sairaalloisen mustasukkainen isästä. Äiti jopa kuvitteli minulla olevan suhde isääni. 
-Tavaroiden heittely/rikkominen äidin toimesta.

-Äiti raahasi minut väkisin ulos, koska halusi minun muuttavan pois. Olin 15v.

Asuin lapsena kokonaisen viikon yksin kotona kun lapsenvahti menehtyi (vanhemmat työmatkalla). Kävin koulussa ja iltapäivät vietin kavereiden luona, en edes muista mitä söin. Seuraavalle viikolle lapsenvahdiks tuli täti, joka bailas koko viikon ja raahas meille jatkoporukkaa.

Vanhempien todella runsas alkoholin käyttö, työkyvyttömyyteen ja aivovaurioon saakka. Äitini käytti ja käyttää edelleen henkistä väkivaltaa, väheksyy päätöksiäni, kritisoi, haukkuu selän takana ja päin naamaa sekä kommentoi ulkonäköäni ja parisuhdettani jatkuvasti. Kun olin 15-16, äitini alkoi lyödä minua. Pari ensimmäistä kertaa en reagoinut muuten, kuin jätin äitini huomiotta viikon ajaksi. Kolmannella kerralla tirpaisin takaisin niin lujaa kuin voimia riitti ja lyönnit, kiinnipidot ja tukasta vetämiset päättyi siihen. Nykyään hän on minulle nainen, joka synnytti minut. Ei muuta. Isääni en pidä yhteyttä.

lapsuudenkodissani lastenkodissa minua istutettiin ulkona pakkasessa tuolilla yöpuvussa kun olisin kaivannut hiukan huomiota nukkumaan mennessä :(   se oli  kamalaa...

Alkon ja lääkkeiden väärinkäyttö, lasten koulunkäynnistä ei huolehdittu yhtään. Olin kerrankin kolme viikkoa pois tuosta noin vain pikkukoululaisena. Kukaan ei kysynyt mitään, vaikka ulkoisesta habituksestani varmasti näki mistä on kysymys :/

Miten teillä kaikilla on ollut noin kurja lapsuus? Oikeasti järkyttää lukea tällaisia. Olen itse -80 syntynyt eikä tosiaankaan nykykriteereilläkään olisi ollut mitään tekemistä lastensuojelulla meidän perheen kanssa. 

Vai luuletteko te, että nykyään jotenkin nipotettaisiin ja teidän lapsuus olisi ollut sitä normaalia aikaa? Ei tuo meno kuulosta normaalilta.

Ei kuulosta normaalilta, koska ei ollut normaalia. Omalta kohdaltamme mietin yhä tänäkin päivänä, miksei kukaan puuttunut. Tunne ja ihmetys on vahvistunut erityisesti oman lapsen syntymän jälkeen. Oma lapsuudenkotini olisi ollut lastensuojelun tarpeessa olevan perheen malliesimerkki.

Ap