Lue keskustelun säännöt.
13v poika, ollut aina epäluotettava, en jaksa enää lastani
06.12.2020 |
Poikaan ei ole koko 13 vuoden aikana luottaa yhtään, ei pienenä, eikä nyt vieläkään. Jos hänelle sanoo jotakin, tekee toisin heti, kun silmä välttää.
Esim. pyytää autossa puhelimeni kuunnellakseen äänikirjaa, mutta kiellän selaamassa nettiä, voi vain kuunnella, heti kun lähden ajamaan enkä huomaa, poika selaa nettiä.
Jos jääkaappiin ostaa jotakin, mikä on tarkoitettu ruuanlaittoon ja erikseen kieltää syömästä, kun poika on hetken yksin kotona, se on syöty.
Pelipaikkoja ei noudata, siksi konsolit on lukitussa kaapissa, saa ne vain peliaikoina.
Jos on kotiintuloaika, ei ikinä ole tullut sovittuun aikaan, aina pitää soittaa monta kertaa ja kehottaa kotiin.
Lupaa tehdä läksyt ennen harkkoja, ei ole KOSKAAN tehnyt omatoimisesti, jollei ole kehottanut kymmeniä kertoja.
Olen kieltänyt tonkimasta laatikoita, missä on työpapereitani, usein ollessaan yksin kotona käy ko. laatikon ja muitakin kaappeja läpi ja penkoo kaiken.
Meillä on useampi lukittu kaappi ja vaatehuone, koska poikaan ei voi luottaa yhtään. Mikään puhe, tai etuuden menetys ei auta. Koulu menee hyvin ja kavereita on. On vaan kamala asua epäluotettavan ihmisen kanssa.
Onko kokemuksia vastaavasta?
Kommentit (1081)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kanssa siinä kohtaa kun lapsen kanssa pelaa valtapeliä, koko homma on jo menetetty.
Väärin...
Peli on menetetty siinä vaiheessa, kun lapsen haastamaan valtapeliin ei vastata, vaan heitetään pyyhe kehään.
--> Näin lapsen jo epäterveeksi paisunut Ego kasvaa entisestään
Puhutko nyt ODD-lapsista vai ns. tavallisista?
Jos puhut tavallisista tai sellaisista, joilla ODD on vasta kehittymässä, niin silloin täytyy sanoa että et ole itse aikuinen vaan menet lapsen tasolle.
Oikeat aikuiset ovat niin itsestäänselvästi lasten yläpuolella (tämä positiivisessa merkityksessä), että heidän ei tarvitse heittäytyä lapsen tasolle taistelemaan ja kostamaan. He pystyvät pitämään rauhallisesti, järkähtämättömästi ja rakentavasti kiinni loogisesta ja johdonmukaisesta kasvatustyylistä.
ODD-tapauksia en edelleenkään kommentoi, koska minulla ei ole niistä tarpeeksi tietoa. Todennäköisesti myös ODD-lapset hyötyvät mainitsemastani tavasta kasvattaa.
Et kommentoi, koska et tiedä.
Mutta kuitenkin tiedät, että juuri tuosta tavasta nuokin hyötyisivät. Sinun kannattaisi lähettää ehdotuksesi tiedoksi niille tahoille, jotka hoitavat näitä äärimmäisen vaikeasti hoidettavissa olevia lapsia.
Olen ihan varma, että juuri sinun ehdotuksesi ratkaisee koko ongelman!
Niin uskalsin sanoa että ODD lapset todennäköisesti hyötyisivät enemmän vanhemmista, jotka pitävät rauhallisesti, järkähtämättömästi ja rakentavasti kiinni loogisesta ja johdonmukaisesti kasvatustyylistä kuin sellaisista vanhemmista jotka kostavat ja taistelevat lapsen tasolla, eivät aikuisina. Oliko tässä päätelmässä sun mielestä joku ongelma?
Ilmeisesti ongelmana on se, että asiantuntijatkaan eivät ole keksineet, mistä nämä lapset hyötyisivät. Mutta mammapalstan loogisuus-aktiivi heti tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle vanhempana olisi aivan hirveä jo ajatuskin jos lapseni vihaisi ja halveksisi minua. Ja sitähän moni lapsi tekee, ihan oikeutetusti, näille hirviövanhemmilleen.
En kestäisi edes itse itseäni jos olisin pilannut lapseni ja vanhemman välit ja menettänyt siinä samalla lapseni luottamuksen vanhempaansa.
Olemalla rankaiseva, tuomitseva, kontrolloiva, tunteeton, jopa sadistinen kasvattaja.
Sitä varten vanhempaa kutsutaan vanhemmaksi kun hänellä on (pitäisi olla) vanhempana ja enemmän elämää nähneenä rakkautta, viisautta, lempeyttä, ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja oikeudenmukaisuutta lastaan kohtaan.
Vihalla ja ankaruudella ei pidä kouluttaa edes koiraa, senkin pitäisi tapahtua muuta kautta.
Kun joku nyt täällä vertaa koiran kasvatusta lapsen kasvatukseen.En ole lukenut ketjua aloitusta pidemmälle, mutta tähän kommentoisin, että kun meidän 13 vuotiasta uhmakasta teiniä kohtelee lempeydellä,kärsivällisyydellä ja oikeudenmukaisuudella, niin homma levisi täysin mahdottomaksi. Sen jälkeen hän otti täysin ohjat omiin käsiinsä. Ainoastaan tiukka kuri tehoaa edes hitusen tähän tapaukseen. Epäilen lapsella olevan PDA ja myös jotain muita neurologisia ongelmia. Ainakin ADD-viitteitä on vahvasti neuropsykologin mukaan.
Kuinka rohkenit pitää tiukkaa kuria? Ainakin tämän ketjun mukaan se vastaa täyttä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla luotettava jos et koskaan ole häneen luottanut?
Voi apua mä en kestä! Vastauksesi on tyypillinen aivojumiaspergerin vastaus. Tirsk ;))
Päädyin sattumalta lukemaan tämän ryhmän viestejä ja ihmettelen ihmisten tapaa mollata. Keskustelun aloittaja selvästi yrittää pyytää apua muilta ja saa vastaukseksi ilkeitä kommentteja. Lasten kasvatus ei ole mitään helppoa. Jos joku on saanut lottovoittona helpon lapsen, ei se tarkoita, että on super hyvä vanhempi. Geeneillä on suuri vaikutus siihen millainen ihminen on ja kasvuympäristö muovaa loput.
Synnyin perheen esikoisena. Olin toivottu lapsi ja sain varhaislapsuudessani kaiken huomion. Vanhempani sekaantuivat uskonlahkoon (JT) täytettyäni 6-vuotta. Samoihin aikoihin veljeni syntyi, josta alkoi alamäki äitini kanssa. Olin vilkas ja energinen lapsi, joka rakasti seikkailuja ja halusi oppia. Tykkäsin haastaa ja kyseenalaistaa, ja odotin vastaukseksi luennon miksi omena oli punainen. Uskonlahko ei ymmärtänyt ja hyväksynyt edellä mainitun kaltaista lasta. He tarvittaessa sitoivat lapset tuoleihin ja yrittivät pakolla syöttää satujaan maailmankaikkeuden syntymisestä ja jumalasta. En suostunut uskomaan ja vilkkauteni takia en myöskään pysynyt ilman sidontaa paikoilla. Uhmani vain kasvoi.
Äitini ryhtyi minua kurittamaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän suorastaan pahoinpiteli minua lähes jokainen päivä. Minusta tuli pelokas ja pelkäsin äitiäni sekä uskonlahkon edustajia kuollakseni. Äitini työnsi minut syrjään ja antoi kaiken ajan sekä huomion siskolleni, sekä hieman myöhemmin syntyneelle veljelleni. He olivat kuin nukkeja, jotka istuivat paikoilla ja tekivät mitä sanotaan. Isäni oli paljon töissä ja muutenkin poissa kotoa.
Vanhempani lopulta erosivat ollessani 13-vuotias. Ikäni takia sain valita, että isästäni tuli huoltajani. Muut sisarukseni jäivät äidilleni. Vanhempieni ero tuli minulle valtavana helpotuksena, koska isäni erosi uskonlahkosta ja pääsin lopulta eroon myös äidistäni. Isäni luokse muutettuani jäin täysin yksin. Kukaan ei ollut läsnä, kukaan ei ollut kuntelemassa murheitani ja ohjaamassa kasvuani. Ei ollut sääntöjä, ei ollut rajoja. Jouduin kokeilamaan ja kantapään kautta oppimaan. Katselin monta kertaa haikeana vierestä, kun vieraat vanhemmat puuhastelivat lapsiensa kanssa ja kuinka onnellisilta he yhdessä näyttivät.
Olisin lapsuudessani toivonut vanhempia, jotka olisivat olleet läsnä, välittäneet minusta, ohjanneet terveellä tavalla kasvuani ja kertoneet minulle mikä on väärin ja mikä oikein. Olen aikuisiässäni käsitellyt lapsuuteni traumat ja käynyt niistä keskustelua äitini kanssa. Hän on ymmärtänyt toimineensa väärin, mutta on myös yrittänyt syyllistää minua, että olin lapsena jääräpäinen, enkä halunnut kuunnella. Olisin kyllä kuunnellut jos hän olisi puhunut muusta kuin uskonnon hölynpölystä, ja hänestä ei olisi tekojensa takia muodostunut minulle niin vastenmielistä. Äitini on yrittänyt aikuisiässäni muodostaa välillemme äiti-lapsi sidettä, mutta tuota sidettä ei enää aikuisiässä muodosteta. Mennyttä ei saa tekemättömäksi, mutta jotkin asiat seuraa mukana läpi elämän halusi sitä tai ei. Antakaa siis aikaa lapsillenne ja olkaa heidän kanssa! Kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisut, kun vaan jaksaa etsiä. Jos omat voimat loppuu, niin aikuisen tehtävänä on hakea apua. Lapsi ei osaa etsiä apua yksin.
Vierailija kirjoitti:
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...no jo oli "ammattilainen". Ymmärrän, jos olet kovasti pelästynyt tuollaista. :o Narsistista persoonallisuushäiriötä ei todellakaan anneta alle 18-vuotiaana. Olen pahoillani, että olet kokenut näin huonon kokemuksen, ja varmasti luottamus ammattilaisiin on siitä lähtenyt. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuollaisen vaativan diagnoosin lapselle läpsäisy ilman koulutusta pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että pahoinpitelet lasta kun toisenlainen metodi olisi toiminut paremmin.
No olin kyllä tosi pettynyt tuohon "ammattilaiseen" joo :-(
Narsistista persoonallisuushäiriötä ei diagnosoida lapselle seuraavista syistä:
1) Narsismin katsotaan olevan parantumaton sairaus, eli "tuomio" / "stigma" on ikuinen... :-/
--> Lapsen persoonan katsotaan olevan vielä muokattavissa positiiviseen suuntaan, siksi ei mitään
ikuisia ja ehdottomia tuomioita haluta antaa.2) Narsistien on todettu käyttävän terapiaistuntoja eräänlaisina "sparraus-tuokioina", eli oppivan manipuloimaan terapeuttiaan, ja oppivan yhä taitavammaksi omassa sairaassa pelissään...
...Ja tästä syystä valta-enemmistö ammattilaisista katkaisee hoitosuhteen heti kun diagnosoivat potilaallaan narsismin, koska riski on iso, että potilas ei todellakaan tervehdy, vaan "sairastuu" pahemmin.--> Apua ja ohjausta kaipaava lapsi putoaa pois hoidon piiristä. Surkea tilanne siis, kun ainakin teoriassa
olisi vielä avun saavutettavissa.Eli todellakin, on pelkästään hyvä ettei mitään narsisti-diagnooseja anneta lapsille.
Ja kuten olen jo todennut, kyllä ihan kaikki pehmeät konstit ja metodit kokeiltiin ensin.
Kirjoitat taas täyttä puppua ja naamioit sen kuin tietäisit adiasta jotain.
Lisäksi kukaan ei usko noihin pehmeisiin keinoihisi!
Jos olet tyytymätön asiantuntijaan, menet toiselle. ET tee itse diagnoosia etkä ala aen oikeuttamana pahounpidellä lastasi. Niinhän sinä teit.Ei, vaan sinä olet nyt jossain hysteerisessä moodissa, ja kieltäydyt sulattamasta mitään mitä kirjoitan...
Vietäpä loppupäivä googlessa, ja tutki narsismia. Kaikki tuossa yllä kirjoittamani löytyy useista eri lähteistä ja kirjallisuudesta.
Tiedät että olet toiminut väärin. Suorastaan laittomasti.
Osaatko tuntea häpeää?
Mistä minun pitäisi tuntea häpeää?
Siitäkö etten hyväksynyt sen "ammattilaisen" narsisti-diagnoosia??
Ja etten sen diagnoosin perusteella luovuttanut ja heittänyt pyyhettä kehään???
Näinhän minun olisi pitänyt ilmeisesti mielestäsi tehdä, ja jatkaa niillä pehmeillä metodeilla, jotka sinä suuressa pyhyydessäsi ja kirkasotsaisuudessasi hyväksyt, koska ne ovat niitä ainoita ja oikeita, riippumatta siitä onko niillä tehoa vai ei... :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa oli yksi kolmen tunnin seisottaja. Missään tapauksessa se ei ole ok tai laillista.
Näissä.perheissä tämä yksi asia ei ole koskaan ainoa. Kaltoinkohtelua on kaikilla elämänaloillla eikä vanhempi näe niissä mitään ongelmaa. Selitys löytyy aina.
No kerrotko mikä on sopiva maksimi-aika???
Ja nyt tarkkana... Odotan vastausta, joka soveltuu IHAN KAIKILLE lapsille, riippumatta lapsen uhmakkuuden tasosta... ;-)
Huomaatko? Ei ole ihan helppo nakki määritellä sitä...
Taas tätä mustavalkoajattelua, että jos ei voi sanoa jotain tarkkaa rajaa, on kaiken oltava sallittua. Onko sinun mahdollista ajatella, että tässä asiassa on jonkin verran tapauskohtaista joustovaraa, mutta silti myös rajat, joiden ylittäminen katsotaan ylilyönniksi?
No sitähän juuri on tässä tivattu koko ajan. Eli mikä on se raja jonka ylittäminen katsotaan ylilyönniksi? Ja edelleen, että mitä sen rajan ylittämisestä sitten seuraa ja kenen päätöksellä?
Suosittelen, että kysyt tätäkin neuvolasta/lastensuojelusta/poliisilta.
Ajattelin säästää vaivojasi ja koota kaikki viimeisten sivujen kysymykset tähän yhteen. Sinun on sitten helpompi ottaa yhteys viranomaisiin, kun ei tarvitse kahlata ketjua uudestaan läpi.
- Mitä lapsen tulee saada syödä jääkaapista?
- Onko kaltoinkohtelua, jos kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista ja ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina?
-Onko kaltoinkohtelua, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
- Mitä kaikkea vanhempien omaa lapsi saa ottaa ilman lupaa, ilman että syyllistyy rikokseen?
-Kuinka kauan lasta saa seisottaa nurkassa ennen kuin menee ylilyönniksi? Voitteko antaa tähän tarkan minuuttirajan, joka pätee kaikkiin lapsiin ja kaikkiin tilanteisiin.
- Mistä te tiedätte, mikä on ok ja mikä ei näissä kaikissa edellä mainituissa tapauksissa?
- Jos en kohtele lastani teiltä saamien ohjeiden mukaisesti, uhkaako minua silloin oikeusprosessi?
Luulen, että kyllä sinä saat tukea vanhemmuuteesi, jos tällaisen kysymyspatterin kanssa jotakuta auttavaa tahoa lähestyt. Tule sitten meillekin kertomaan, millaisen vastauksen sait. ;)
Miksi yrität sanella sääntöjä toisille vanhemmille, mutta jos joku tiukkaa sinulta perusteluja tai tarkennuksia näihin sääntöihin, niin et suostu antamaan vastausta vaan vetoat viranomaisiin?
Tosielämässä voisit vaikka laittaa munalukon jääkaappiin ja pitää avaimen 100% itselläsi, etkä siitä saisi syytettä, vaikka toki alapeukkuja voisi tulla tässä ketjussa.
En yritä sanella sääntöjä, enkä edes halua. Siinä tapauksessahan olisin yrittänyt vastata kysymyksiin itse. Jos tarvitsee kysyä tuollaisia kysymyksiä eikä tosiaan osaa miettiä niihin kohtuullisia, oman perheen tilanteeseen sopivia ja lapsen hyvinvointia tukevia vastauksia, niin sitten on tosiaan syytä hakea tukea vanhemmuuteen alan ammattilaisilta.
Etkö tosiaan tajua, että tuollaiset yksityiskohdat ovat lähes aina tapauskohtaisia? Riippuu aina kokonaisuudesta, onko ratkaisu toimiva. Ei tuollaisesta munalukostakaan voi sanoa, että se on joko aina väärin tai ei ikinä väärin. Jos perheessä 1 kk vauva, on ihan sama, onko jääkaapissa munalukko, koska ei se vauva sieltä mitään pysty kuitenkaan ottamaan. Jos perheen teini-ikäisellä lapsella on ahmimishäiriö ja hänen kanssaan on yhdessä sovittu munalukon käyttämisestä, se voi olla hyväkin ratkaisu. Jos perheessä on koululaisia, joille ei anneta mahdollisuutta huolehtia omatoimisesti välipalastaan koulupäivän jälkeen, on asia kyseenalainen. Ja riippuu siitä, mitä kaikkea muuta perheessä on meneillään, tulisiko asiaan puuttua. Jos perheen vanhemmat pitävät jääkaapissa munalukkoa ja asettavat jonkin mielivaltaisen ja epäoikeudenmukaisen ehdon ruoan saamiselle (esim. lapsi ei saa kolmeen päivään ruokaa, jos kokeesta tulee numeroksi alle 9), niin lapsen oikeuksia rikotaan räikeästi.
Lakiin ei tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista kirjata kaikkia niitä tapauksia, joissa munalukon pitäminen jääkaapin ovessa on väärin.
P.S. Miten minusta tuntuu, että seuraavaksi kysyt minulta prosenttiosuutta, kuinka ison osan ajasta vanhempi saa munalukon avainta pitää hallussaan, jos 100 % ei ole sopiva aina ja kaikissa tilanteissa.
Miksi kehotat "hakemaan tukea vanhemmuuteen alan ammattilaisilta" jos jollakulla on sinusta poikkeavat näkemykset siitä mikä on perusteltua ja hyväksyttävää kasvatusta?
Aivan samalla tavalla minä voisin väittää, että ne asiat joita sinä pidät hyväksyttävinä ovatkin kyseenalaisia tai täysin tuomittavia, ja sitten ehdotella, että sinun tulisi tehdä itsestäsi lasu tai jotain.
Ei vaan kehotin hakemaan tukea vanhemmuuteen, jos kokee tarvetta saada yksityiskohtaisia ja yksiselitteisiä vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin. Ihmettelen siis ennen kaikkea tuota _kysymyksenasettelua_.
No jospa sovitaan sitten, että kaikki laativat ihan omat säännöt vaikka sen jääkaapin tai nurkkaseisomisen suhteen, eikä tulla syyttelemään hirviövanhemmaksi tai sadistiksi tai muutakaan, vaikka jollakulla sattuisikin olemaan eri käsitys asioista kuin jollain toisella.
Jokainen voi tehdä kotiinsa omat sääntönsä. Me emme niitä täällä voi kaikille sopia. Voi vain keskustella.
Mutta onneksi on olemassa laki, joka puolustaa lapsia vanhempiensa sadistisilta säännöiltä ja kasvatukselta.
Oli säännöt kenellä mitä ovat niin lakia pitää silti noudattaa. Jos ei noudata ja lainvastainen toiminta paljastuu niin siitä on seuraukset.
Siksi on järjetöntä ja tyhmää kenenkään laatia ja noudattaa lapsen oikeuksia rikkovia lainvastaisia sääntöjä.
Vanhempi ei ole kaikkivoipa, vaikka kuinka haluaisikin. Laki koskee Suomessa jokaista täysi-ikäistä ihmistä.Et siis näe ongelmana sitä, että mikä on vanhempien ja erilaisten vieraiden aikuisten oikeusturva lasta kohtaan? Eli mikä suojaa heitä lapsen sadistiselta käytökseltä? Nykyisin on yhä yleisempää, että aikuinen kokee syvää voimattomuutta lapsen käytöksen suhteen. Sinänsä hän tietäisi keinot miten lapsen saisi kuriin, mutta ei uskalla tai voi niitä käyttää, koska pelkää lasuja tai muuten viranomaisia taikka ihmisten tekemää sosiaalista tuomitsemista. Tällaisten käytäntöjen ja kulttuurin synty on sen seurausta, että lapsen oikeuksia on ylikorostettu ja kurinpitoa demonisoitu.
Se on oma aiheensa, ei kannata sekoittaa nyt tähän. Jos joku haluaa voi aloittaa uuden ketjun asiasta.
Sanon sen verran, että yleensä lapsi on pitkään niin paljon heikompi fyysisesti, että lapsen sadismi vanhempaansa on harvinaisempi ongelma. Liki mahdotonta.
Toki ei ole tyystin mahdotonta teini-iässä. Mutta saattaa olla myös seurausta juuri liian ankarasta ja alistavasta kasvatuksesta ja lapsi kostaa kun on kasvanut fyysisesti vahvaksi. Vihaa vanhempaansa (aiheesta) niin paljon, että vetää turpaan kun siihen kykenee.
Eli syyn ja seurauksen laki ehkä joskus.No kerropa miten lapselta estetään se sadismi, kun aikuinen ei saa fyysistä ylivoimaansa hyödyntää?
Esimerkillä. Ongelma on se, että empatiakyvyttömät vanhemmat kasvattavat lapsistaan esimerkillään empatiakyvyttömiä ja sitten voivottelevat että nämä lapset ovat empatiakyvyttömiä. Ajatellaan, että lapset ovat jo pienestä jotain itsellisiä psykoja, vaikka mallioppiminen on niin vahvaa, että seuraavat esimerkkiä monessa asiassa. Empatiaa opitaan tarkastelemalla toisten suhtautumista ja reagointia käytökseen. Jos vanhempi ei pysty lainkaan tiristämään sitä lastaan tai muita kohtaan, niin mistäs sviidusta opit? Sadistisesti mietitään oman fyysisen ylivallan keinoja ratkaisuina, kröhöm, itseaiheutettuihin ongelmiin, samalla kun pohditaan, miten tuon sadistisen (niin miksiköhän...?) lapsen saisi taipumaan ei-sadistiseksi (huom. ei empaattiseksi, vaan ei-sadistiseksi, koska tämä on ainoa mitä itse kyetään toteuttamaan mallioppimisen avulla, muusta ei ole tajua). Pus, voimia.
Se lapsi tottelee sinun esimerkkiäsi tuosta vaan? Ilmeisesti kuvittelet lapsen joksikin tyhjäksi tauluksi joka pienestä pitäen omaksuu vain ne käyttäytymismallit jotka vanhempi hänelle esittää ja näyttää.
Mistä "tuosta vaan"? Toistuva, pitkäaikainen esimerkki. Kasvatus. Ei esittämistä. Ei lapsen tottelevaisuus ole päämäärä tai kerro mitään itsessään siitä, onko hän sisäistänyt oikeaa ja väärää, osaako hän käyttäytyä empaattisesti itseään ja muita kohtaan. Mutta kyllä, lapset ovat hyvin alttiilta toisentamaan ja imemään näkemäänsä käytöstä, osa tapahtuu automaattisesti, osa tulee ohjaamalla ja neuvomalla. Oveluuttakin saa käyttää, ei tarkoita manipulointia. Jos on keinoton, on keinoton. Se on vähän kuin sanoisi tyhmälle, että menepä Mensaan. Ei onnistu, eikä voi edes mitenkään avustaa, että se onnistuisi. Vaikka toinen ei edes haraisi vastaan, kuten yleensä käy (oletan jo valmiiksi ettet saa vertauksesta abstraktilla tasolla kiinni vaan tartut johonkin ulkoiseen seikkaan). Turha siis selittää, ainut mitä voi tehdä, on sanoa että olet väärässä ja toivoa ihmettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa oli yksi kolmen tunnin seisottaja. Missään tapauksessa se ei ole ok tai laillista.
Näissä.perheissä tämä yksi asia ei ole koskaan ainoa. Kaltoinkohtelua on kaikilla elämänaloillla eikä vanhempi näe niissä mitään ongelmaa. Selitys löytyy aina.
No kerrotko mikä on sopiva maksimi-aika???
Ja nyt tarkkana... Odotan vastausta, joka soveltuu IHAN KAIKILLE lapsille, riippumatta lapsen uhmakkuuden tasosta... ;-)
Huomaatko? Ei ole ihan helppo nakki määritellä sitä...
Taas tätä mustavalkoajattelua, että jos ei voi sanoa jotain tarkkaa rajaa, on kaiken oltava sallittua. Onko sinun mahdollista ajatella, että tässä asiassa on jonkin verran tapauskohtaista joustovaraa, mutta silti myös rajat, joiden ylittäminen katsotaan ylilyönniksi?
No sitähän juuri on tässä tivattu koko ajan. Eli mikä on se raja jonka ylittäminen katsotaan ylilyönniksi? Ja edelleen, että mitä sen rajan ylittämisestä sitten seuraa ja kenen päätöksellä?
Suosittelen, että kysyt tätäkin neuvolasta/lastensuojelusta/poliisilta.
Ajattelin säästää vaivojasi ja koota kaikki viimeisten sivujen kysymykset tähän yhteen. Sinun on sitten helpompi ottaa yhteys viranomaisiin, kun ei tarvitse kahlata ketjua uudestaan läpi.
- Mitä lapsen tulee saada syödä jääkaapista?
- Onko kaltoinkohtelua, jos kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista ja ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina?
-Onko kaltoinkohtelua, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
- Mitä kaikkea vanhempien omaa lapsi saa ottaa ilman lupaa, ilman että syyllistyy rikokseen?
-Kuinka kauan lasta saa seisottaa nurkassa ennen kuin menee ylilyönniksi? Voitteko antaa tähän tarkan minuuttirajan, joka pätee kaikkiin lapsiin ja kaikkiin tilanteisiin.
- Mistä te tiedätte, mikä on ok ja mikä ei näissä kaikissa edellä mainituissa tapauksissa?
- Jos en kohtele lastani teiltä saamien ohjeiden mukaisesti, uhkaako minua silloin oikeusprosessi?
Luulen, että kyllä sinä saat tukea vanhemmuuteesi, jos tällaisen kysymyspatterin kanssa jotakuta auttavaa tahoa lähestyt. Tule sitten meillekin kertomaan, millaisen vastauksen sait. ;)
Miksi yrität sanella sääntöjä toisille vanhemmille, mutta jos joku tiukkaa sinulta perusteluja tai tarkennuksia näihin sääntöihin, niin et suostu antamaan vastausta vaan vetoat viranomaisiin?
Tosielämässä voisit vaikka laittaa munalukon jääkaappiin ja pitää avaimen 100% itselläsi, etkä siitä saisi syytettä, vaikka toki alapeukkuja voisi tulla tässä ketjussa.
En yritä sanella sääntöjä, enkä edes halua. Siinä tapauksessahan olisin yrittänyt vastata kysymyksiin itse. Jos tarvitsee kysyä tuollaisia kysymyksiä eikä tosiaan osaa miettiä niihin kohtuullisia, oman perheen tilanteeseen sopivia ja lapsen hyvinvointia tukevia vastauksia, niin sitten on tosiaan syytä hakea tukea vanhemmuuteen alan ammattilaisilta.
Etkö tosiaan tajua, että tuollaiset yksityiskohdat ovat lähes aina tapauskohtaisia? Riippuu aina kokonaisuudesta, onko ratkaisu toimiva. Ei tuollaisesta munalukostakaan voi sanoa, että se on joko aina väärin tai ei ikinä väärin. Jos perheessä 1 kk vauva, on ihan sama, onko jääkaapissa munalukko, koska ei se vauva sieltä mitään pysty kuitenkaan ottamaan. Jos perheen teini-ikäisellä lapsella on ahmimishäiriö ja hänen kanssaan on yhdessä sovittu munalukon käyttämisestä, se voi olla hyväkin ratkaisu. Jos perheessä on koululaisia, joille ei anneta mahdollisuutta huolehtia omatoimisesti välipalastaan koulupäivän jälkeen, on asia kyseenalainen. Ja riippuu siitä, mitä kaikkea muuta perheessä on meneillään, tulisiko asiaan puuttua. Jos perheen vanhemmat pitävät jääkaapissa munalukkoa ja asettavat jonkin mielivaltaisen ja epäoikeudenmukaisen ehdon ruoan saamiselle (esim. lapsi ei saa kolmeen päivään ruokaa, jos kokeesta tulee numeroksi alle 9), niin lapsen oikeuksia rikotaan räikeästi.
Lakiin ei tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista kirjata kaikkia niitä tapauksia, joissa munalukon pitäminen jääkaapin ovessa on väärin.
P.S. Miten minusta tuntuu, että seuraavaksi kysyt minulta prosenttiosuutta, kuinka ison osan ajasta vanhempi saa munalukon avainta pitää hallussaan, jos 100 % ei ole sopiva aina ja kaikissa tilanteissa.
Miksi kehotat "hakemaan tukea vanhemmuuteen alan ammattilaisilta" jos jollakulla on sinusta poikkeavat näkemykset siitä mikä on perusteltua ja hyväksyttävää kasvatusta?
Aivan samalla tavalla minä voisin väittää, että ne asiat joita sinä pidät hyväksyttävinä ovatkin kyseenalaisia tai täysin tuomittavia, ja sitten ehdotella, että sinun tulisi tehdä itsestäsi lasu tai jotain.
Ei vaan kehotin hakemaan tukea vanhemmuuteen, jos kokee tarvetta saada yksityiskohtaisia ja yksiselitteisiä vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin. Ihmettelen siis ennen kaikkea tuota _kysymyksenasettelua_.
No jospa sovitaan sitten, että kaikki laativat ihan omat säännöt vaikka sen jääkaapin tai nurkkaseisomisen suhteen, eikä tulla syyttelemään hirviövanhemmaksi tai sadistiksi tai muutakaan, vaikka jollakulla sattuisikin olemaan eri käsitys asioista kuin jollain toisella.
Jokainen voi tehdä kotiinsa omat sääntönsä. Me emme niitä täällä voi kaikille sopia. Voi vain keskustella.
Mutta onneksi on olemassa laki, joka puolustaa lapsia vanhempiensa sadistisilta säännöiltä ja kasvatukselta.
Oli säännöt kenellä mitä ovat niin lakia pitää silti noudattaa. Jos ei noudata ja lainvastainen toiminta paljastuu niin siitä on seuraukset.
Siksi on järjetöntä ja tyhmää kenenkään laatia ja noudattaa lapsen oikeuksia rikkovia lainvastaisia sääntöjä.
Vanhempi ei ole kaikkivoipa, vaikka kuinka haluaisikin. Laki koskee Suomessa jokaista täysi-ikäistä ihmistä.Et siis näe ongelmana sitä, että mikä on vanhempien ja erilaisten vieraiden aikuisten oikeusturva lasta kohtaan? Eli mikä suojaa heitä lapsen sadistiselta käytökseltä? Nykyisin on yhä yleisempää, että aikuinen kokee syvää voimattomuutta lapsen käytöksen suhteen. Sinänsä hän tietäisi keinot miten lapsen saisi kuriin, mutta ei uskalla tai voi niitä käyttää, koska pelkää lasuja tai muuten viranomaisia taikka ihmisten tekemää sosiaalista tuomitsemista. Tällaisten käytäntöjen ja kulttuurin synty on sen seurausta, että lapsen oikeuksia on ylikorostettu ja kurinpitoa demonisoitu.
Se on oma aiheensa, ei kannata sekoittaa nyt tähän. Jos joku haluaa voi aloittaa uuden ketjun asiasta.
Sanon sen verran, että yleensä lapsi on pitkään niin paljon heikompi fyysisesti, että lapsen sadismi vanhempaansa on harvinaisempi ongelma. Liki mahdotonta.
Toki ei ole tyystin mahdotonta teini-iässä. Mutta saattaa olla myös seurausta juuri liian ankarasta ja alistavasta kasvatuksesta ja lapsi kostaa kun on kasvanut fyysisesti vahvaksi. Vihaa vanhempaansa (aiheesta) niin paljon, että vetää turpaan kun siihen kykenee.
Eli syyn ja seurauksen laki ehkä joskus.No kerropa miten lapselta estetään se sadismi, kun aikuinen ei saa fyysistä ylivoimaansa hyödyntää?
Esimerkillä. Ongelma on se, että empatiakyvyttömät vanhemmat kasvattavat lapsistaan esimerkillään empatiakyvyttömiä ja sitten voivottelevat että nämä lapset ovat empatiakyvyttömiä. Ajatellaan, että lapset ovat jo pienestä jotain itsellisiä psykoja, vaikka mallioppiminen on niin vahvaa, että seuraavat esimerkkiä monessa asiassa. Empatiaa opitaan tarkastelemalla toisten suhtautumista ja reagointia käytökseen. Jos vanhempi ei pysty lainkaan tiristämään sitä lastaan tai muita kohtaan, niin mistäs sviidusta opit? Sadistisesti mietitään oman fyysisen ylivallan keinoja ratkaisuina, kröhöm, itseaiheutettuihin ongelmiin, samalla kun pohditaan, miten tuon sadistisen (niin miksiköhän...?) lapsen saisi taipumaan ei-sadistiseksi (huom. ei empaattiseksi, vaan ei-sadistiseksi, koska tämä on ainoa mitä itse kyetään toteuttamaan mallioppimisen avulla, muusta ei ole tajua). Pus, voimia.
Se lapsi tottelee sinun esimerkkiäsi tuosta vaan? Ilmeisesti kuvittelet lapsen joksikin tyhjäksi tauluksi joka pienestä pitäen omaksuu vain ne käyttäytymismallit jotka vanhempi hänelle esittää ja näyttää.
Mistä "tuosta vaan"? Toistuva, pitkäaikainen esimerkki. Kasvatus. Ei esittämistä. Ei lapsen tottelevaisuus ole päämäärä tai kerro mitään itsessään siitä, onko hän sisäistänyt oikeaa ja väärää, osaako hän käyttäytyä empaattisesti itseään ja muita kohtaan. Mutta kyllä, lapset ovat hyvin alttiilta toisentamaan ja imemään näkemäänsä käytöstä, osa tapahtuu automaattisesti, osa tulee ohjaamalla ja neuvomalla. Oveluuttakin saa käyttää, ei tarkoita manipulointia. Jos on keinoton, on keinoton. Se on vähän kuin sanoisi tyhmälle, että menepä Mensaan. Ei onnistu, eikä voi edes mitenkään avustaa, että se onnistuisi. Vaikka toinen ei edes haraisi vastaan, kuten yleensä käy (oletan jo valmiiksi ettet saa vertauksesta abstraktilla tasolla kiinni vaan tartut johonkin ulkoiseen seikkaan). Turha siis selittää, ainut mitä voi tehdä, on sanoa että olet väärässä ja toivoa ihmettä.
Useimmilla lapsilla on oma tahto, joten tuo mainitsemasi "ei lapsen tottelevaisuus ole päämäärä" on aika välttämätön varauma, jos lähtee kasvattamaan pelkän puheen ja esimerkin voimalla, käyttämättä ollenkaan painostusta ja pakkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei. Oletan että sinun käytöksesi on sen uhmakkuuden saanut aikaan. Ja oletan, että tehtyäsi itse tämän diagnoosin sait luvan itseltäsi pahentaa sadismiasi.
Jos lapsellasi olisi uhmakkuushäiriö, sen syyt ovat useimmiten vanhemman huonossa vuorovaikutuksessa. Tätä et diagnoosisi pohjalta kuitenkaan halunnut korjata. Halusit murtaa lapsen.
"Käytöshäiriöriskiä lisäävät selvästi lapseen kohdistunut kaltoinkohtelu, vanhemmuuden ongelmat (erityisesti rankaiseva, epäjohdonmukainen kasvatus, vaikeudet ennakoitavuudessa ja lapsen turvallisessa rajaamisessa), lapsen kehitykselliset vaikeudet (esimerkiksi tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriön oireet ja kielelliset- tai oppimisvaikeudet) ja geneettiset tekijät (8-10). Vaikka syysuhteiden osoittaminen lapsen käyttäytymisongelmissa on vaikeaa, on havainnoivan tutkimuksen perusteella todettu, että negatiivisella aikuisen ja lapsen vuorovaikutussuhteella on lapsen käytösongelmaa ylläpitävä vaikutus."
Niinpä!
Tekstissäsi toistuu sanat "oletan" ja "syyt ovat useimmiten".
Ja näillä olettamuksillasi olet minut jo tuominnut sydämettömäksi sadistiksi ja ties miksi.
Ja nyt vielä omasta tekstistäsi: "...epäjohdonmukainen kasvatus, vaikeudet ennakoitavuudessa..."
Rileyn metodiikka nimenomaan nojaa johdonmukaisuuteen ja ennakoitavuuteen, eli en todella ymmärrä mitä yrität sanoa.
Lainaus on duodecumista, ei minun tekstiäni tietenkään.
Siinä kuvataan käytöshäiriöiden syitä ja kuten voit lukea, suurin tekijä on vanhemmuus.
Tuomitsemiseesi on hyvät perustelut ketjussa. Hyvin harvoin kuulee yhtä sadistisen vanhemman rankaisuja.
Sinulle oli varmaan hieno juttu tehdä itse diagnoosi lapsestasi, etsiä siihen sadismiasi tuleva opas ja näun sait lisätä kiertoksia. Vai miten eilen sen sanoitkaan peukaloruuvia, jota voi aina kiristää. Kun lapsi luulee, että tässä oli kaikki, viedään vielä lisää.
Tyhjä huone, ruoka, vaatteet, kaikki viihdyke nyt tietenkin. Ja iloisella mielellä odottaa kun lapsen minuus murtuu.
Tiedätkö sitä, että jonain päivänä nämä kaikki sadistiset tekosi tulevat sinulle maksettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Pengoin tuota sinun rakasta rileyta.
Niin kuin arvelinkin, kyseessä on amerikkalainen sadisti, samaa linjaa debi ja michael pearlin kanssa. Tuota on ammattilaiset arvostelleet juurikin siitä, ettei sillä ole mitään tekemistä odd kanssa, vaan pelkkää sadismia, monet vaatii tuolle rileylle tuomiota usassa.
Tiesitkö, että esim. se tyhjään huoneeseen lukitseminen on laitonta suomessa? Toivon, että jäät kiinni siitä mitä olet tehnyt.
Älä puhu soopaa... En löytänyt googlettamalla ainoatakaan lakitupaan viittaavaa artikkelia, mitä on sinänsä jopa pienoinen ihme juristien luvatussa maassa, ottaen vielä huomioon että metodiikka on paikoin jopa verrattain rankka...
Sitä taasen en epäile lainkaan, etteikö opponoivia ja arvostelevia "ammattilaisia" olisi pilvin pimein, sehän on ihan normaalia että oman koulukunnan edustajia suitsutetaan, ja toisen koulukunnan edustajat yritetään haukkua maanrakoon, harrastat täsmälleen samaa itsekin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päädyin sattumalta lukemaan tämän ryhmän viestejä ja ihmettelen ihmisten tapaa mollata. Keskustelun aloittaja selvästi yrittää pyytää apua muilta ja saa vastaukseksi ilkeitä kommentteja. Lasten kasvatus ei ole mitään helppoa. Jos joku on saanut lottovoittona helpon lapsen, ei se tarkoita, että on super hyvä vanhempi. Geeneillä on suuri vaikutus siihen millainen ihminen on ja kasvuympäristö muovaa loput.
Synnyin perheen esikoisena. Olin toivottu lapsi ja sain varhaislapsuudessani kaiken huomion. Vanhempani sekaantuivat uskonlahkoon (JT) täytettyäni 6-vuotta. Samoihin aikoihin veljeni syntyi, josta alkoi alamäki äitini kanssa. Olin vilkas ja energinen lapsi, joka rakasti seikkailuja ja halusi oppia. Tykkäsin haastaa ja kyseenalaistaa, ja odotin vastaukseksi luennon miksi omena oli punainen. Uskonlahko ei ymmärtänyt ja hyväksynyt edellä mainitun kaltaista lasta. He tarvittaessa sitoivat lapset tuoleihin ja yrittivät pakolla syöttää satujaan maailmankaikkeuden syntymisestä ja jumalasta. En suostunut uskomaan ja vilkkauteni takia en myöskään pysynyt ilman sidontaa paikoilla. Uhmani vain kasvoi.
Äitini ryhtyi minua kurittamaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän suorastaan pahoinpiteli minua lähes jokainen päivä. Minusta tuli pelokas ja pelkäsin äitiäni sekä uskonlahkon edustajia kuollakseni. Äitini työnsi minut syrjään ja antoi kaiken ajan sekä huomion siskolleni, sekä hieman myöhemmin syntyneelle veljelleni. He olivat kuin nukkeja, jotka istuivat paikoilla ja tekivät mitä sanotaan. Isäni oli paljon töissä ja muutenkin poissa kotoa.
Vanhempani lopulta erosivat ollessani 13-vuotias. Ikäni takia sain valita, että isästäni tuli huoltajani. Muut sisarukseni jäivät äidilleni. Vanhempieni ero tuli minulle valtavana helpotuksena, koska isäni erosi uskonlahkosta ja pääsin lopulta eroon myös äidistäni. Isäni luokse muutettuani jäin täysin yksin. Kukaan ei ollut läsnä, kukaan ei ollut kuntelemassa murheitani ja ohjaamassa kasvuani. Ei ollut sääntöjä, ei ollut rajoja. Jouduin kokeilamaan ja kantapään kautta oppimaan. Katselin monta kertaa haikeana vierestä, kun vieraat vanhemmat puuhastelivat lapsiensa kanssa ja kuinka onnellisilta he yhdessä näyttivät.
Olisin lapsuudessani toivonut vanhempia, jotka olisivat olleet läsnä, välittäneet minusta, ohjanneet terveellä tavalla kasvuani ja kertoneet minulle mikä on väärin ja mikä oikein. Olen aikuisiässäni käsitellyt lapsuuteni traumat ja käynyt niistä keskustelua äitini kanssa. Hän on ymmärtänyt toimineensa väärin, mutta on myös yrittänyt syyllistää minua, että olin lapsena jääräpäinen, enkä halunnut kuunnella. Olisin kyllä kuunnellut jos hän olisi puhunut muusta kuin uskonnon hölynpölystä, ja hänestä ei olisi tekojensa takia muodostunut minulle niin vastenmielistä. Äitini on yrittänyt aikuisiässäni muodostaa välillemme äiti-lapsi sidettä, mutta tuota sidettä ei enää aikuisiässä muodosteta. Mennyttä ei saa tekemättömäksi, mutta jotkin asiat seuraa mukana läpi elämän halusi sitä tai ei. Antakaa siis aikaa lapsillenne ja olkaa heidän kanssa! Kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisut, kun vaan jaksaa etsiä. Jos omat voimat loppuu, niin aikuisen tehtävänä on hakea apua. Lapsi ei osaa etsiä apua yksin.
Itselleni aloitus loi juuri nämä kokemasi vibat, eli aloittaja ei kysynyt neuvoja, mitä voisi tehdä eri lailla, vaan käytti palstatilan lapsensa demonisointiin ja mollaamiseen. Vastuullisen aikuisen tavoin vielä kertoi _välttelevänsä_ omaa lastaan. Mitä positiivista tuohon nyt voi sanoa?
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...no jo oli "ammattilainen". Ymmärrän, jos olet kovasti pelästynyt tuollaista. :o Narsistista persoonallisuushäiriötä ei todellakaan anneta alle 18-vuotiaana. Olen pahoillani, että olet kokenut näin huonon kokemuksen, ja varmasti luottamus ammattilaisiin on siitä lähtenyt. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuollaisen vaativan diagnoosin lapselle läpsäisy ilman koulutusta pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että pahoinpitelet lasta kun toisenlainen metodi olisi toiminut paremmin.
No olin kyllä tosi pettynyt tuohon "ammattilaiseen" joo :-(
Narsistista persoonallisuushäiriötä ei diagnosoida lapselle seuraavista syistä:
1) Narsismin katsotaan olevan parantumaton sairaus, eli "tuomio" / "stigma" on ikuinen... :-/
--> Lapsen persoonan katsotaan olevan vielä muokattavissa positiiviseen suuntaan, siksi ei mitään
ikuisia ja ehdottomia tuomioita haluta antaa.2) Narsistien on todettu käyttävän terapiaistuntoja eräänlaisina "sparraus-tuokioina", eli oppivan manipuloimaan terapeuttiaan, ja oppivan yhä taitavammaksi omassa sairaassa pelissään...
...Ja tästä syystä valta-enemmistö ammattilaisista katkaisee hoitosuhteen heti kun diagnosoivat potilaallaan narsismin, koska riski on iso, että potilas ei todellakaan tervehdy, vaan "sairastuu" pahemmin.--> Apua ja ohjausta kaipaava lapsi putoaa pois hoidon piiristä. Surkea tilanne siis, kun ainakin teoriassa
olisi vielä avun saavutettavissa.Eli todellakin, on pelkästään hyvä ettei mitään narsisti-diagnooseja anneta lapsille.
Ja kuten olen jo todennut, kyllä ihan kaikki pehmeät konstit ja metodit kokeiltiin ensin.
Kirjoitat taas täyttä puppua ja naamioit sen kuin tietäisit adiasta jotain.
Lisäksi kukaan ei usko noihin pehmeisiin keinoihisi!
Jos olet tyytymätön asiantuntijaan, menet toiselle. ET tee itse diagnoosia etkä ala aen oikeuttamana pahounpidellä lastasi. Niinhän sinä teit.Ei, vaan sinä olet nyt jossain hysteerisessä moodissa, ja kieltäydyt sulattamasta mitään mitä kirjoitan...
Vietäpä loppupäivä googlessa, ja tutki narsismia. Kaikki tuossa yllä kirjoittamani löytyy useista eri lähteistä ja kirjallisuudesta.
Tiedät että olet toiminut väärin. Suorastaan laittomasti.
Osaatko tuntea häpeää?
Mistä minun pitäisi tuntea häpeää?
Siitäkö etten hyväksynyt sen "ammattilaisen" narsisti-diagnoosia??
Ja etten sen diagnoosin perusteella luovuttanut ja heittänyt pyyhettä kehään???
Näinhän minun olisi pitänyt ilmeisesti mielestäsi tehdä, ja jatkaa niillä pehmeillä metodeilla, jotka sinä suuressa pyhyydessäsi ja kirkasotsaisuudessasi hyväksyt, koska ne ovat niitä ainoita ja oikeita, riippumatta siitä onko niillä tehoa vai ei... :-(
Yksi asiantuntija. Ja sen jälkeen oma diagnoosi.
Ja lapsen sadistinen rääkkäys.
Ihan mutu tuntumalta.
Sinä olet murtanut lapsesi minuuden eikä se korjaannu.
Sinä tulet vastaamaan tästä.
Normaali ihminen osaisi hävetä pahoja tekojaan. Mutta persoonallisuushäiriösi estää sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pengoin tuota sinun rakasta rileyta.
Niin kuin arvelinkin, kyseessä on amerikkalainen sadisti, samaa linjaa debi ja michael pearlin kanssa. Tuota on ammattilaiset arvostelleet juurikin siitä, ettei sillä ole mitään tekemistä odd kanssa, vaan pelkkää sadismia, monet vaatii tuolle rileylle tuomiota usassa.
Tiesitkö, että esim. se tyhjään huoneeseen lukitseminen on laitonta suomessa? Toivon, että jäät kiinni siitä mitä olet tehnyt.
Älä puhu soopaa... En löytänyt googlettamalla ainoatakaan lakitupaan viittaavaa artikkelia, mitä on sinänsä jopa pienoinen ihme juristien luvatussa maassa, ottaen vielä huomioon että metodiikka on paikoin jopa verrattain rankka...
Sitä taasen en epäile lainkaan, etteikö opponoivia ja arvostelevia "ammattilaisia" olisi pilvin pimein, sehän on ihan normaalia että oman koulukunnan edustajia suitsutetaan, ja toisen koulukunnan edustajat yritetään haukkua maanrakoon, harrastat täsmälleen samaa itsekin...
Ei ole mitään opponoivia ammattilaisia, koska riley on tunnettu puoskari, ei mikään ammattilainen.
💩
Toivottavasti tämä sadistin lapsi kertoo näistä kasvatuskokemuksistaan mahdollisimman pian vaikka kouluterveydenhoitajalle.
Jankkaaja voi sitten seluttää mustaa valkoiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä tulet vastaamaan tästä.
Normaali ihminen osaisi hävetä pahoja tekojaan. Mutta persoonallisuushäiriösi estää sen.
Niinpä, eikö olekin outoa huomata miten tyypillinen pershäiriöinen odd jankkaaja on.
Noilla ei tosiaan ole kykyä hävetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa oli yksi kolmen tunnin seisottaja. Missään tapauksessa se ei ole ok tai laillista.
Näissä.perheissä tämä yksi asia ei ole koskaan ainoa. Kaltoinkohtelua on kaikilla elämänaloillla eikä vanhempi näe niissä mitään ongelmaa. Selitys löytyy aina.
No kerrotko mikä on sopiva maksimi-aika???
Ja nyt tarkkana... Odotan vastausta, joka soveltuu IHAN KAIKILLE lapsille, riippumatta lapsen uhmakkuuden tasosta... ;-)
Huomaatko? Ei ole ihan helppo nakki määritellä sitä...
Taas tätä mustavalkoajattelua, että jos ei voi sanoa jotain tarkkaa rajaa, on kaiken oltava sallittua. Onko sinun mahdollista ajatella, että tässä asiassa on jonkin verran tapauskohtaista joustovaraa, mutta silti myös rajat, joiden ylittäminen katsotaan ylilyönniksi?
No sitähän juuri on tässä tivattu koko ajan. Eli mikä on se raja jonka ylittäminen katsotaan ylilyönniksi? Ja edelleen, että mitä sen rajan ylittämisestä sitten seuraa ja kenen päätöksellä?
Suosittelen, että kysyt tätäkin neuvolasta/lastensuojelusta/poliisilta.
Ajattelin säästää vaivojasi ja koota kaikki viimeisten sivujen kysymykset tähän yhteen. Sinun on sitten helpompi ottaa yhteys viranomaisiin, kun ei tarvitse kahlata ketjua uudestaan läpi.
- Mitä lapsen tulee saada syödä jääkaapista?
- Onko kaltoinkohtelua, jos kieltää lasta hakemasta omatoimisia välipaloja jääkaapista ja ruokailu tapahtuu ruoka-aikoina?
-Onko kaltoinkohtelua, että rangaistuksena kieltää yhtä lasta syömästä jotain herkkua kuten vaikka nakkeja tai kakkua?
- Mitä kaikkea vanhempien omaa lapsi saa ottaa ilman lupaa, ilman että syyllistyy rikokseen?
-Kuinka kauan lasta saa seisottaa nurkassa ennen kuin menee ylilyönniksi? Voitteko antaa tähän tarkan minuuttirajan, joka pätee kaikkiin lapsiin ja kaikkiin tilanteisiin.
- Mistä te tiedätte, mikä on ok ja mikä ei näissä kaikissa edellä mainituissa tapauksissa?
- Jos en kohtele lastani teiltä saamien ohjeiden mukaisesti, uhkaako minua silloin oikeusprosessi?
Luulen, että kyllä sinä saat tukea vanhemmuuteesi, jos tällaisen kysymyspatterin kanssa jotakuta auttavaa tahoa lähestyt. Tule sitten meillekin kertomaan, millaisen vastauksen sait. ;)
Miksi yrität sanella sääntöjä toisille vanhemmille, mutta jos joku tiukkaa sinulta perusteluja tai tarkennuksia näihin sääntöihin, niin et suostu antamaan vastausta vaan vetoat viranomaisiin?
Tosielämässä voisit vaikka laittaa munalukon jääkaappiin ja pitää avaimen 100% itselläsi, etkä siitä saisi syytettä, vaikka toki alapeukkuja voisi tulla tässä ketjussa.
En yritä sanella sääntöjä, enkä edes halua. Siinä tapauksessahan olisin yrittänyt vastata kysymyksiin itse. Jos tarvitsee kysyä tuollaisia kysymyksiä eikä tosiaan osaa miettiä niihin kohtuullisia, oman perheen tilanteeseen sopivia ja lapsen hyvinvointia tukevia vastauksia, niin sitten on tosiaan syytä hakea tukea vanhemmuuteen alan ammattilaisilta.
Etkö tosiaan tajua, että tuollaiset yksityiskohdat ovat lähes aina tapauskohtaisia? Riippuu aina kokonaisuudesta, onko ratkaisu toimiva. Ei tuollaisesta munalukostakaan voi sanoa, että se on joko aina väärin tai ei ikinä väärin. Jos perheessä 1 kk vauva, on ihan sama, onko jääkaapissa munalukko, koska ei se vauva sieltä mitään pysty kuitenkaan ottamaan. Jos perheen teini-ikäisellä lapsella on ahmimishäiriö ja hänen kanssaan on yhdessä sovittu munalukon käyttämisestä, se voi olla hyväkin ratkaisu. Jos perheessä on koululaisia, joille ei anneta mahdollisuutta huolehtia omatoimisesti välipalastaan koulupäivän jälkeen, on asia kyseenalainen. Ja riippuu siitä, mitä kaikkea muuta perheessä on meneillään, tulisiko asiaan puuttua. Jos perheen vanhemmat pitävät jääkaapissa munalukkoa ja asettavat jonkin mielivaltaisen ja epäoikeudenmukaisen ehdon ruoan saamiselle (esim. lapsi ei saa kolmeen päivään ruokaa, jos kokeesta tulee numeroksi alle 9), niin lapsen oikeuksia rikotaan räikeästi.
Lakiin ei tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista kirjata kaikkia niitä tapauksia, joissa munalukon pitäminen jääkaapin ovessa on väärin.
P.S. Miten minusta tuntuu, että seuraavaksi kysyt minulta prosenttiosuutta, kuinka ison osan ajasta vanhempi saa munalukon avainta pitää hallussaan, jos 100 % ei ole sopiva aina ja kaikissa tilanteissa.
Miksi kehotat "hakemaan tukea vanhemmuuteen alan ammattilaisilta" jos jollakulla on sinusta poikkeavat näkemykset siitä mikä on perusteltua ja hyväksyttävää kasvatusta?
Aivan samalla tavalla minä voisin väittää, että ne asiat joita sinä pidät hyväksyttävinä ovatkin kyseenalaisia tai täysin tuomittavia, ja sitten ehdotella, että sinun tulisi tehdä itsestäsi lasu tai jotain.
Ei vaan kehotin hakemaan tukea vanhemmuuteen, jos kokee tarvetta saada yksityiskohtaisia ja yksiselitteisiä vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin. Ihmettelen siis ennen kaikkea tuota _kysymyksenasettelua_.
No jospa sovitaan sitten, että kaikki laativat ihan omat säännöt vaikka sen jääkaapin tai nurkkaseisomisen suhteen, eikä tulla syyttelemään hirviövanhemmaksi tai sadistiksi tai muutakaan, vaikka jollakulla sattuisikin olemaan eri käsitys asioista kuin jollain toisella.
Jokainen voi tehdä kotiinsa omat sääntönsä. Me emme niitä täällä voi kaikille sopia. Voi vain keskustella.
Mutta onneksi on olemassa laki, joka puolustaa lapsia vanhempiensa sadistisilta säännöiltä ja kasvatukselta.
Oli säännöt kenellä mitä ovat niin lakia pitää silti noudattaa. Jos ei noudata ja lainvastainen toiminta paljastuu niin siitä on seuraukset.
Siksi on järjetöntä ja tyhmää kenenkään laatia ja noudattaa lapsen oikeuksia rikkovia lainvastaisia sääntöjä.
Vanhempi ei ole kaikkivoipa, vaikka kuinka haluaisikin. Laki koskee Suomessa jokaista täysi-ikäistä ihmistä.Et siis näe ongelmana sitä, että mikä on vanhempien ja erilaisten vieraiden aikuisten oikeusturva lasta kohtaan? Eli mikä suojaa heitä lapsen sadistiselta käytökseltä? Nykyisin on yhä yleisempää, että aikuinen kokee syvää voimattomuutta lapsen käytöksen suhteen. Sinänsä hän tietäisi keinot miten lapsen saisi kuriin, mutta ei uskalla tai voi niitä käyttää, koska pelkää lasuja tai muuten viranomaisia taikka ihmisten tekemää sosiaalista tuomitsemista. Tällaisten käytäntöjen ja kulttuurin synty on sen seurausta, että lapsen oikeuksia on ylikorostettu ja kurinpitoa demonisoitu.
Se on oma aiheensa, ei kannata sekoittaa nyt tähän. Jos joku haluaa voi aloittaa uuden ketjun asiasta.
Sanon sen verran, että yleensä lapsi on pitkään niin paljon heikompi fyysisesti, että lapsen sadismi vanhempaansa on harvinaisempi ongelma. Liki mahdotonta.
Toki ei ole tyystin mahdotonta teini-iässä. Mutta saattaa olla myös seurausta juuri liian ankarasta ja alistavasta kasvatuksesta ja lapsi kostaa kun on kasvanut fyysisesti vahvaksi. Vihaa vanhempaansa (aiheesta) niin paljon, että vetää turpaan kun siihen kykenee.
Eli syyn ja seurauksen laki ehkä joskus.No kerropa miten lapselta estetään se sadismi, kun aikuinen ei saa fyysistä ylivoimaansa hyödyntää?
Esimerkillä. Ongelma on se, että empatiakyvyttömät vanhemmat kasvattavat lapsistaan esimerkillään empatiakyvyttömiä ja sitten voivottelevat että nämä lapset ovat empatiakyvyttömiä. Ajatellaan, että lapset ovat jo pienestä jotain itsellisiä psykoja, vaikka mallioppiminen on niin vahvaa, että seuraavat esimerkkiä monessa asiassa. Empatiaa opitaan tarkastelemalla toisten suhtautumista ja reagointia käytökseen. Jos vanhempi ei pysty lainkaan tiristämään sitä lastaan tai muita kohtaan, niin mistäs sviidusta opit? Sadistisesti mietitään oman fyysisen ylivallan keinoja ratkaisuina, kröhöm, itseaiheutettuihin ongelmiin, samalla kun pohditaan, miten tuon sadistisen (niin miksiköhän...?) lapsen saisi taipumaan ei-sadistiseksi (huom. ei empaattiseksi, vaan ei-sadistiseksi, koska tämä on ainoa mitä itse kyetään toteuttamaan mallioppimisen avulla, muusta ei ole tajua). Pus, voimia.
Se lapsi tottelee sinun esimerkkiäsi tuosta vaan? Ilmeisesti kuvittelet lapsen joksikin tyhjäksi tauluksi joka pienestä pitäen omaksuu vain ne käyttäytymismallit jotka vanhempi hänelle esittää ja näyttää.
Mistä "tuosta vaan"? Toistuva, pitkäaikainen esimerkki. Kasvatus. Ei esittämistä. Ei lapsen tottelevaisuus ole päämäärä tai kerro mitään itsessään siitä, onko hän sisäistänyt oikeaa ja väärää, osaako hän käyttäytyä empaattisesti itseään ja muita kohtaan. Mutta kyllä, lapset ovat hyvin alttiilta toisentamaan ja imemään näkemäänsä käytöstä, osa tapahtuu automaattisesti, osa tulee ohjaamalla ja neuvomalla. Oveluuttakin saa käyttää, ei tarkoita manipulointia. Jos on keinoton, on keinoton. Se on vähän kuin sanoisi tyhmälle, että menepä Mensaan. Ei onnistu, eikä voi edes mitenkään avustaa, että se onnistuisi. Vaikka toinen ei edes haraisi vastaan, kuten yleensä käy (oletan jo valmiiksi ettet saa vertauksesta abstraktilla tasolla kiinni vaan tartut johonkin ulkoiseen seikkaan). Turha siis selittää, ainut mitä voi tehdä, on sanoa että olet väärässä ja toivoa ihmettä.
Useimmilla lapsilla on oma tahto, joten tuo mainitsemasi "ei lapsen tottelevaisuus ole päämäärä" on aika välttämätön varauma, jos lähtee kasvattamaan pelkän puheen ja esimerkin voimalla, käyttämättä ollenkaan painostusta ja pakkoa.
Miksei lapsella saisi olla omaa tahtoa?
Pitäisikö se sitten aikuisena jostain tyhjästä tulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päädyin sattumalta lukemaan tämän ryhmän viestejä ja ihmettelen ihmisten tapaa mollata. Keskustelun aloittaja selvästi yrittää pyytää apua muilta ja saa vastaukseksi ilkeitä kommentteja. Lasten kasvatus ei ole mitään helppoa. Jos joku on saanut lottovoittona helpon lapsen, ei se tarkoita, että on super hyvä vanhempi. Geeneillä on suuri vaikutus siihen millainen ihminen on ja kasvuympäristö muovaa loput.
Synnyin perheen esikoisena. Olin toivottu lapsi ja sain varhaislapsuudessani kaiken huomion. Vanhempani sekaantuivat uskonlahkoon (JT) täytettyäni 6-vuotta. Samoihin aikoihin veljeni syntyi, josta alkoi alamäki äitini kanssa. Olin vilkas ja energinen lapsi, joka rakasti seikkailuja ja halusi oppia. Tykkäsin haastaa ja kyseenalaistaa, ja odotin vastaukseksi luennon miksi omena oli punainen. Uskonlahko ei ymmärtänyt ja hyväksynyt edellä mainitun kaltaista lasta. He tarvittaessa sitoivat lapset tuoleihin ja yrittivät pakolla syöttää satujaan maailmankaikkeuden syntymisestä ja jumalasta. En suostunut uskomaan ja vilkkauteni takia en myöskään pysynyt ilman sidontaa paikoilla. Uhmani vain kasvoi.
Äitini ryhtyi minua kurittamaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hän suorastaan pahoinpiteli minua lähes jokainen päivä. Minusta tuli pelokas ja pelkäsin äitiäni sekä uskonlahkon edustajia kuollakseni. Äitini työnsi minut syrjään ja antoi kaiken ajan sekä huomion siskolleni, sekä hieman myöhemmin syntyneelle veljelleni. He olivat kuin nukkeja, jotka istuivat paikoilla ja tekivät mitä sanotaan. Isäni oli paljon töissä ja muutenkin poissa kotoa.
Vanhempani lopulta erosivat ollessani 13-vuotias. Ikäni takia sain valita, että isästäni tuli huoltajani. Muut sisarukseni jäivät äidilleni. Vanhempieni ero tuli minulle valtavana helpotuksena, koska isäni erosi uskonlahkosta ja pääsin lopulta eroon myös äidistäni. Isäni luokse muutettuani jäin täysin yksin. Kukaan ei ollut läsnä, kukaan ei ollut kuntelemassa murheitani ja ohjaamassa kasvuani. Ei ollut sääntöjä, ei ollut rajoja. Jouduin kokeilamaan ja kantapään kautta oppimaan. Katselin monta kertaa haikeana vierestä, kun vieraat vanhemmat puuhastelivat lapsiensa kanssa ja kuinka onnellisilta he yhdessä näyttivät.
Olisin lapsuudessani toivonut vanhempia, jotka olisivat olleet läsnä, välittäneet minusta, ohjanneet terveellä tavalla kasvuani ja kertoneet minulle mikä on väärin ja mikä oikein. Olen aikuisiässäni käsitellyt lapsuuteni traumat ja käynyt niistä keskustelua äitini kanssa. Hän on ymmärtänyt toimineensa väärin, mutta on myös yrittänyt syyllistää minua, että olin lapsena jääräpäinen, enkä halunnut kuunnella. Olisin kyllä kuunnellut jos hän olisi puhunut muusta kuin uskonnon hölynpölystä, ja hänestä ei olisi tekojensa takia muodostunut minulle niin vastenmielistä. Äitini on yrittänyt aikuisiässäni muodostaa välillemme äiti-lapsi sidettä, mutta tuota sidettä ei enää aikuisiässä muodosteta. Mennyttä ei saa tekemättömäksi, mutta jotkin asiat seuraa mukana läpi elämän halusi sitä tai ei. Antakaa siis aikaa lapsillenne ja olkaa heidän kanssa! Kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisut, kun vaan jaksaa etsiä. Jos omat voimat loppuu, niin aikuisen tehtävänä on hakea apua. Lapsi ei osaa etsiä apua yksin.
Itselleni aloitus loi juuri nämä kokemasi vibat, eli aloittaja ei kysynyt neuvoja, mitä voisi tehdä eri lailla, vaan käytti palstatilan lapsensa demonisointiin ja mollaamiseen. Vastuullisen aikuisen tavoin vielä kertoi _välttelevänsä_ omaa lastaan. Mitä positiivista tuohon nyt voi sanoa?
Johtuu ihan siitä, että se jankkaus olikin tarkoitus.
Ihan klassinen provo ja tutut täkyt. Nuo lapsen inhoamiset ym kuuluu kuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus on duodecumista, ei minun tekstiäni tietenkään.
Siinä kuvataan käytöshäiriöiden syitä ja kuten voit lukea, suurin tekijä on vanhemmuus.
Tuomitsemiseesi on hyvät perustelut ketjussa. Hyvin harvoin kuulee yhtä sadistisen vanhemman rankaisuja.
Sinulle oli varmaan hieno juttu tehdä itse diagnoosi lapsestasi, etsiä siihen sadismiasi tuleva opas ja näun sait lisätä kiertoksia. Vai miten eilen sen sanoitkaan peukaloruuvia, jota voi aina kiristää. Kun lapsi luulee, että tässä oli kaikki, viedään vielä lisää.
Tyhjä huone, ruoka, vaatteet, kaikki viihdyke nyt tietenkin. Ja iloisella mielellä odottaa kun lapsen minuus murtuu.
Tiedätkö sitä, että jonain päivänä nämä kaikki sadistiset tekosi tulevat sinulle maksettavaksi.
Olet nyt jostain syystä täysin lukkiutunut tuohon "KAIKKI käytöshäiriöt ovat VAIN ja AINOASTAAN huonon vanhemmuuden lopputulosta"-väittämääsi...
Se on ihan täyttä puppua.
En kiistä etteikö lapsen oireilu voisi olla huonon vanhemmuuden tulosta.
Mutta en suurin surminkaan niele väitettä, että se johtuu VAIN ja AINOASTAAN siitä syystä.
Ja sinulla itselläsi on vakava ongelma...
Hekumoit täällä ajatuksella, että minä olisin muka jotenkin nauttinut siitä että jouduin lastani ojentamaan. Syyttelet minua täällä mitä ihmeellisimmin tavoin. Fantasioit ja herkuttelet ajatuksella, että jonakin päivänä joudun "tuomiolle".
Kysypä itseltäsi, miksi ajatus minun kärsimyksestäni tuottaa sinulle noin paljon mielihyvää?
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...no jo oli "ammattilainen". Ymmärrän, jos olet kovasti pelästynyt tuollaista. :o Narsistista persoonallisuushäiriötä ei todellakaan anneta alle 18-vuotiaana. Olen pahoillani, että olet kokenut näin huonon kokemuksen, ja varmasti luottamus ammattilaisiin on siitä lähtenyt. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuollaisen vaativan diagnoosin lapselle läpsäisy ilman koulutusta pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että pahoinpitelet lasta kun toisenlainen metodi olisi toiminut paremmin.
No olin kyllä tosi pettynyt tuohon "ammattilaiseen" joo :-(
Narsistista persoonallisuushäiriötä ei diagnosoida lapselle seuraavista syistä:
1) Narsismin katsotaan olevan parantumaton sairaus, eli "tuomio" / "stigma" on ikuinen... :-/
--> Lapsen persoonan katsotaan olevan vielä muokattavissa positiiviseen suuntaan, siksi ei mitään
ikuisia ja ehdottomia tuomioita haluta antaa.2) Narsistien on todettu käyttävän terapiaistuntoja eräänlaisina "sparraus-tuokioina", eli oppivan manipuloimaan terapeuttiaan, ja oppivan yhä taitavammaksi omassa sairaassa pelissään...
...Ja tästä syystä valta-enemmistö ammattilaisista katkaisee hoitosuhteen heti kun diagnosoivat potilaallaan narsismin, koska riski on iso, että potilas ei todellakaan tervehdy, vaan "sairastuu" pahemmin.--> Apua ja ohjausta kaipaava lapsi putoaa pois hoidon piiristä. Surkea tilanne siis, kun ainakin teoriassa
olisi vielä avun saavutettavissa.Eli todellakin, on pelkästään hyvä ettei mitään narsisti-diagnooseja anneta lapsille.
Ja kuten olen jo todennut, kyllä ihan kaikki pehmeät konstit ja metodit kokeiltiin ensin.
Kirjoitat taas täyttä puppua ja naamioit sen kuin tietäisit adiasta jotain.
Lisäksi kukaan ei usko noihin pehmeisiin keinoihisi!
Jos olet tyytymätön asiantuntijaan, menet toiselle. ET tee itse diagnoosia etkä ala aen oikeuttamana pahounpidellä lastasi. Niinhän sinä teit.Ei, vaan sinä olet nyt jossain hysteerisessä moodissa, ja kieltäydyt sulattamasta mitään mitä kirjoitan...
Vietäpä loppupäivä googlessa, ja tutki narsismia. Kaikki tuossa yllä kirjoittamani löytyy useista eri lähteistä ja kirjallisuudesta.
Tiedät että olet toiminut väärin. Suorastaan laittomasti.
Osaatko tuntea häpeää?
Mistä minun pitäisi tuntea häpeää?
Siitäkö etten hyväksynyt sen "ammattilaisen" narsisti-diagnoosia??
Ja etten sen diagnoosin perusteella luovuttanut ja heittänyt pyyhettä kehään???
Näinhän minun olisi pitänyt ilmeisesti mielestäsi tehdä, ja jatkaa niillä pehmeillä metodeilla, jotka sinä suuressa pyhyydessäsi ja kirkasotsaisuudessasi hyväksyt, koska ne ovat niitä ainoita ja oikeita, riippumatta siitä onko niillä tehoa vai ei... :-(
Puhut pehmeistä metodeista, eli et edes halua nähdä että on olemassa välimuotoja. Haluat käyttää niitä "kovia metodeja". Tästä on jankattu jo monta sivua. Häpeäisit käytöstäsi lastasi kohtaan ja hankkisit perheneuvolan kautta apua teille molemmille. Oikeaa apua, eikä minkään höpöhöpö kirjailijan! Et pärjää lapsesi kanssa ja vielä vähemmän itsesi.
ODD-jankkaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus on duodecumista, ei minun tekstiäni tietenkään.
Siinä kuvataan käytöshäiriöiden syitä ja kuten voit lukea, suurin tekijä on vanhemmuus.
Tuomitsemiseesi on hyvät perustelut ketjussa. Hyvin harvoin kuulee yhtä sadistisen vanhemman rankaisuja.
Sinulle oli varmaan hieno juttu tehdä itse diagnoosi lapsestasi, etsiä siihen sadismiasi tuleva opas ja näun sait lisätä kiertoksia. Vai miten eilen sen sanoitkaan peukaloruuvia, jota voi aina kiristää. Kun lapsi luulee, että tässä oli kaikki, viedään vielä lisää.
Tyhjä huone, ruoka, vaatteet, kaikki viihdyke nyt tietenkin. Ja iloisella mielellä odottaa kun lapsen minuus murtuu.
Tiedätkö sitä, että jonain päivänä nämä kaikki sadistiset tekosi tulevat sinulle maksettavaksi.
Olet nyt jostain syystä täysin lukkiutunut tuohon "KAIKKI käytöshäiriöt ovat VAIN ja AINOASTAAN huonon vanhemmuuden lopputulosta"-väittämääsi...
Se on ihan täyttä puppua.
En kiistä etteikö lapsen oireilu voisi olla huonon vanhemmuuden tulosta.
Mutta en suurin surminkaan niele väitettä, että se johtuu VAIN ja AINOASTAAN siitä syystä.
Ja sinulla itselläsi on vakava ongelma...
Hekumoit täällä ajatuksella, että minä olisin muka jotenkin nauttinut siitä että jouduin lastani ojentamaan. Syyttelet minua täällä mitä ihmeellisimmin tavoin. Fantasioit ja herkuttelet ajatuksella, että jonakin päivänä joudun "tuomiolle".
Kysypä itseltäsi, miksi ajatus minun kärsimyksestäni tuottaa sinulle noin paljon mielihyvää?
En ole tuo aiempi, mutta missä kohtaa hän sanoo että vain ja ainoastaan? Sinä välttelet oikeita asioita ja yrität kääntää itseäsi jotenkin tilanteiden uhriksi.
Niinpä!
Tekstissäsi toistuu sanat "oletan" ja "syyt ovat useimmiten".
Ja näillä olettamuksillasi olet minut jo tuominnut sydämettömäksi sadistiksi ja ties miksi.
Ja nyt vielä omasta tekstistäsi: "...epäjohdonmukainen kasvatus, vaikeudet ennakoitavuudessa..."
Rileyn metodiikka nimenomaan nojaa johdonmukaisuuteen ja ennakoitavuuteen, eli en todella ymmärrä mitä yrität sanoa.