Lue keskustelun säännöt.
Hävettää olla rikas. En osaa nauttia tästä ollenkaan.
05.12.2020 |
Olen tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä. Kaikki ystäväni ovat suurinpiirtein keskiluokkaisia. Lapsuus oli tavallinen, onnellinen. Oli tarpeeksi rahaa, ei liikaa, ei liian vähän.
Meillä on mennyt miehen kanssa tosi hyvin taloudellisesti. Vaikka on tavanomaiset ammatit, niin ollaan päästy hyvällä onnella etenemään asemiin, jossa saadaan kumpikin todella hyvää palkkaa. Nuorena aloitetut sijoitukset ja säästöt ovat tuottaneet niin paljon (tässä mukana järjetöntä tuuria), että maksettiin 35-vuotiaina iso asuntolainakin pois.
Nyt päälle nelikymppisinä meillä on todella hyvä taloudellinen tilanne. Kummallakin palkka noussut yli 100 000 euron vuositasolla. Ei ole lainoja enää. Sijoituksia yhteensä lähes miljoona.
En osaa nauttia tästä enää ollenkaan. Meillä on varaa tehdä asioita, sisustaa ja kuluttaa eri tavalla kuin lähisukulaiset tai ystävämme. Ärsyttää ihan hirveästi se, että enemmän ja enemmän meille sanotaan, että voi kun meilläkin olisi varaa tehdä sitä ja tätä ja voi kun teillä on niin kivannäköistä, voi kun meilläkin olisi varaa remontoida ja sisustaa jne.
Minua oikeasti hävettää. En osaa nauttia tästä yhtään. Tuntuu todella ikävältä olla tässä asemassa perheen tai ystävien kesken. Että meillä on varaa ja voivotellaan, ettei itsellä on. Aiemmin iloitsin siitä, että meillä meni hyvin, edettiin urillamme jne., mutta nyt en uskalla enää edes sanoa kenellekään mitään. En halua enää ostaa mitään ja jätän kertomatta, mitä merkkiä tai mallia vaatteissa tai koruissa käytän. Ostin esim. 450 euron villaneuleen, mutta valehtelin työkaverille, että ostin kirpparilta neljälläkympillä. Meillä käy siivooja, mutten kehtaa kertoa sitä.
Purin tämän nyt vain anonyymisti tänne. En osallistu keskusteluun, jos tähän joku vastaa. Kunhan kirjoitin purkaakseni pahaa oloa.
Kommentit (93)
Ihan sairas keskustelu! Yksi huokailee, että voi voi kun on niin ikävää, kun on paljon omaisuutta ja kaikki kadehtivat. Toinen vinkuu, että pelkää koko ajan, että menettää rahansa. Teidän kaltaiset ihmiset eivät ole onnellisia ikinä. Keksitte aina tekosyyn, jonka varjolla voitte voivotella, miten surkeaa elämänne muka on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jos olisin rikas niin olisin todella elementissäni vetäessäni päivät lonkkaa.
Raha tuo vapauden! Jos en vaikka viitsi kokata niin senkun huristan Teslalla tms. ravintolaan syömään kolmen lajin aterian. Sensijaan että saan tutkailla kaappeja ja raahustaa lähikauppaan ostamaan tarpeita jos niitä ei ole.
Eipä tuo Ap edes ole rikas kun kerran töissä käy eikä siis ole vapaa. Asia loppuunkäsitelty.
hahahaha!!
Et tule koskaan keräämään mitään varallisuutta kun huvit on tuota luokkaa. Tee ihan itse noita kotiluksusruokia. Helpolla ja halvalla saa. Vaikka ihan ekana tommonen 8,99e 4 pihvin paketti lidlistä, kuohukermaa, voita ja perunapalloja. Teelusikallinen adziikkaa pihvi(e?)n sekaan jos huvittaa. Lisänä valkosipulijugurttisekoitus ja sinihomejuustoa. Helppoa, halpaa ja nopeaa.Alkuruokana vaikka pikablinit ja joku kiva päällyste. Itse tykkään maksapasteia-juustoviritelmästä.
Sitten vaikka tisumisu, anteeksi, tiramisu jälkiruokana.Syöt kuin "miljonääri" ja kului alle 6e per ateria. Sait samalla ruokaa ainakin 4 ateriaan, eli viikon. vöiin sitten jotain muuta.
hihihihi!!
Kyllä onkin huvit mulla. Ulkona söin en muista milloin viimeksi, vuosia sitten.
Ja sitten nuo sun sörsselit: Rikkaana en todellakaan söisi vanhoja ruokia päivästä toiseen, saati sitten jotain lidlin mitälie hormoonilihaa.
Kaikkein vähiten söisin eineksiä vai käsinkö nuo blinit ja tisumisut valmistat?
Viikossakin on 7 päivää, ei neljä.
Ymmärrän ap:n tuskan. Raha saa todella monen pään sekaisin. Etenkin naiset ovat kateellisia ja hyvästä ystävästäkin voi kuoriutua vaikka mikä. Minä muutin mieheni kanssa toiselle paikkakunnalle, koska on minullakin oikeus asua ja elää rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa ihan normaalilta 35-45v akateemisen parin elämältä. Nuorilla kouluttautuneilla on kovat palkat ja keski-ikää lähestyessä omaisuutta on jo väkisinkin kertynyt miljoonaluokkaa.
Ehkä näin tapahtuu yksityisellä puolella uraa tekevillä lakimiehillä ja lääkäreillä. Korkeasti koulutettu julkisen puolen pitkän linjan virkamies ei pääse kehumaan rikastumisella missään vaiheessa työuraansa. Keski-ikä on tässä hyvää vauhtia menossa ja omaisuutta kertynyt oman asuntolainan lyhentymisen myötä korkeintaan muutama sata tuhatta. Tähän samaan pääsee kuka tahansa, joka työuransa aikana ostaa omistusasunnon alueelta jolla kiinteistöjen arvo ei kauheasti laske.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et nauti, niin miksi ostat kalliita vaatteita ja sitten valehtelet niiden hinnasta? Älytöntä. Niitä nättejä neuleita saa muuten satasellakin. Ei tarvitse käyttää montaa sataa.
Me asumme alueella, jossa suurin osa on hyvätuloisia ja hyvin toimeentulevia. Mekin olemme, mutta ihan tavallista elämää elämme. Niin kuin naapuritkin.
Sille rahalle voi tulla vielä joskus tarvetta. Korona on osoittanut sen, ettei mikään ole varmaa. Siksi meillä menee kaikki ylimääräinen säästöön ja sijoituksiin eikä turhaan kulutukseen.
Suomessa on paljon köyhiä ihmisiä, joilla jopa kympinkin ylimääräinen meno viikossa tai jopa kuussa saattaa kaataa talouden.
Siitä se hyvä mieli tulee että auttaa ja on mahdollisuus siihen. Kohteita riittää. Mulla on pienituloisia ja sairaita ystäviä, joilla jää ehkä muutama kymppi viikossa käyttörahaa kaikkien pakollisten kulujen jälkeen. Mitään ylimääräistä ei voi ostaa tarpeeseenkaan. Monesti ajattelee että olisi niin ihanaa kun voisi jotain menoja niille maksaa. Jos mulla itsellä on kaikkea mitä tarvin, niin haluaisin ilman muuta auttaa mieluummin kuin ostaa jonkin ylihintaisen vaatteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ajatellut, että kun/jos tästä hiukan rikastun ts. en tarvitse omiin hankintoihin enää niin paljon rahaa, niin haluaisin lahjoittaa oikeasti tarvitseville apua. Esim. juuri nyt ostaisin huskyfarmien verkkokaupasta virtuaalisafareja tai ruokapaketteja koirille tai muilta kotimaan matkailuyrityksiltä vaikka lahjakortteja, jotka voi jättää käyttämättä ja näin tukea heitä ahdingossa. Oma ajatusmaailmani on muutenkin ostaa tavaroita ja vaatteita kirppareilta, joten mitään hinkua ei ole ostaa kalliita merkkivaatteita/laukkuja. Mieluummin juuri törsäisin palveluksiin ja elämyksiin, jotka työllistäisi pienyrittäjiä. Varsinaista hyväntekeväisyyttä en niinkään suosisi, sillä itsekin yrittäjänä haluaisin auttaa työllistämään ihmisiä ostamalla heidän palveluitaan.
Vierailija kirjoitti:
Et kehtaa kertoa siivoojasta. Tutuistani lähes jokaisella käy siivooja eivätkä ole edes rikkaita.
siivoan itse koska en halua kotiin ketään ulkopuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko ainut, joka ymmärtää ap:ta. En ole rikas, enkä edes hyvätuloinen, mutta en silti juurikaan mainitse sitä, että olen onnistunut säästämään hieman rahaa pahanpäivänvaralle. Omien vanhempieni ja sisarusteni kanssa puhun rahasta avoimesti, mutta en juuri muiden kanssa. Voisin hyvin samaistua tuohon ajatusmaailmaan, jos tuloni olisivat isommat. En todellakaan mainostaisi sitä, mihin kaikkeen minulla on varaa ja ennemminkin yrittäisin peitellä kalliita hankintojani.
Mä tavallaan ymmärrän aloittajaa, mutta hieman toisenlaisesta näkövinkkelistä. Minusta ei ole häpeä olla rikas, mutta äitini on aina suhtautunut minun varallisuuteeni, joka on aina ollut isompi, kuin hänellä, erittäin negatiivisesti. Eli perin jo 2-vuotiaana sijoitusasunnon ja olen muutenkin elänyt aina taloudellisesti turvattua elämää, kiitos isäni suvun vaurauden.
Mutta äitini mielestä siitä pitää olla hys hys, ettei joku v*ttueunukki kadehdi ja ala kiusata. Äitini ei koskaan välittänyt siitä, jos joku kiusasi tai satutti minua, asenne oli se, että se on minun syytäni, vaikka ei vaurautta pidä hävetä.
Minulla oli kuitenkin aikakausi, jolloin tuloni olivat erittäin pienet ja liikuin sellaisten ihmisten seurassa, joilla ei ole hyvät tulot, vaan olivat tosi köyhiä.
En äitini takia kehdannut olla sitten oma itseni ja kehua, miten onneksi minulla on pääomatuloja sijoitusasunnostanija ettei tässä tienesteillä ole muutenkaan mtn väliä, koska perin aikanaan niin paljon, että heikompia hirvittää.
Sain myös omaisuuteeni kesämökin arvokkaalta alueelta ja kiinteistön ulkomailta.
Mistään näistä en voinut avoimesti puhua onnenani, koska äitini paska suhtautuminen minuun.
Miksi vauraus olisi häpeä? En vain tajua.
Hyvä että omatunto soimaa. Varallisuus ei voi jakautua tasaisesti jos jollakulla on liikaa. Lahjoita hyväntekeväisyyteen tai perusta itse oma säätiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on idea! Voisit perustaa jonkinlaisen järjestön, joka tukee av-mammoja rahallisesti, niin voisimme ottaa vaikka töistä vapaata silloin tällöin käydäksemme täällä laadukkaampia keskusteluja. ;)
Minä kannatan tätä. Voin ottaa heti potentiaalini käyttöön jos siitä maksetaan.
Ap, ehkä jo annatkin osan tuloistasi pois, mutta jollet, niin kannattaa lahjoittaa säännöllisesti.
Raamatussa muistaakseni jo mainitaan, että "kitsaus köyhdyttää" ja "antaessaan saa".
Paljon itselleenkin saa antamalla varoistaan.
Teen itsekin niin, perheellisenä ja paljon pienempituloisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko ainut, joka ymmärtää ap:ta. En ole rikas, enkä edes hyvätuloinen, mutta en silti juurikaan mainitse sitä, että olen onnistunut säästämään hieman rahaa pahanpäivänvaralle. Omien vanhempieni ja sisarusteni kanssa puhun rahasta avoimesti, mutta en juuri muiden kanssa. Voisin hyvin samaistua tuohon ajatusmaailmaan, jos tuloni olisivat isommat. En todellakaan mainostaisi sitä, mihin kaikkeen minulla on varaa ja ennemminkin yrittäisin peitellä kalliita hankintojani.
Mä tavallaan ymmärrän aloittajaa, mutta hieman toisenlaisesta näkövinkkelistä. Minusta ei ole häpeä olla rikas, mutta äitini on aina suhtautunut minun varallisuuteeni, joka on aina ollut isompi, kuin hänellä, erittäin negatiivisesti. Eli perin jo 2-vuotiaana sijoitusasunnon ja olen muutenkin elänyt aina taloudellisesti turvattua elämää, kiitos isäni suvun vaurauden.
Mutta äitini mielestä siitä pitää olla hys hys, ettei joku v*ttueunukki kadehdi ja ala kiusata. Äitini ei koskaan välittänyt siitä, jos joku kiusasi tai satutti minua, asenne oli se, että se on minun syytäni, vaikka ei vaurautta pidä hävetä.
Minulla oli kuitenkin aikakausi, jolloin tuloni olivat erittäin pienet ja liikuin sellaisten ihmisten seurassa, joilla ei ole hyvät tulot, vaan olivat tosi köyhiä.
En äitini takia kehdannut olla sitten oma itseni ja kehua, miten onneksi minulla on pääomatuloja sijoitusasunnostanija ettei tässä tienesteillä ole muutenkaan mtn väliä, koska perin aikanaan niin paljon, että heikompia hirvittää.
Sain myös omaisuuteeni kesämökin arvokkaalta alueelta ja kiinteistön ulkomailta.
Mistään näistä en voinut avoimesti puhua onnenani, koska äitini paska suhtautuminen minuun.
Miksi vauraus olisi häpeä? En vain tajua.
Sairas sekopää äitini maalaili sellaista kuvaa, että jos puhun tai kerskun vauraudellani, niin kukaan ei halua olla mun kaveri. Eli anteeksi mitä? On siis ihan ok olla pienisieluinen paska ja kade? Miksi MINUN pitäisi olla sellaisten ystävä? Minusta on fiksumpaa tehdä jopa kateustesti uusille ihmisille. Ne, jotka vääntelehtivät pahaa kuullessaan mun onnesta eivät ole ystävämateriaalia.
Mutta mun on silleen helpompi olla hyväsydäminen vauras, koska en ole ikinä pyrkinyt mihinkään. En yritä olla enemmän ja parempi, kuin muut. Toisin kuin ehkä ap kokee hyvien tulojensa ilmaisevan toisille, että hän ajattelee olevansa muita parempi ja on vielä todistanut ajattelunsa faktaksi teoillaan. Mä en ole, mun ystävä voi kuka tahansa köyhä hyvillä mielin olla, mä en tietenkäön ajattele hänestä, että hänen pitäisi pystyä samaan, kuin minä.
Tämä on ihan sairas ketju. Ap:n ei tarvitse antaa rahojaan pois ja ihan turha listata kohteita, eiköhän hän osaa itse halutessaan keksiä kohteet, jos osaa tehdä työtä, josta maksetaan yli 100 000 e/vuosi.
Ap:
1. Nautitko ystävistäsi muuten vai olisitko uusien ystävien tarpeessa?
2. Ota vaan siivooja, jos haluat. Minun köyhilläkin ystävillä käy siivooja.
3. Oletko tyytyväinen elämääsi? Onko se sellainen kuin haluat tai mitä puuttuu?
4. Miksi et osaa pitää puoliasi ja valehtelet esittääksesi muuta kuin olet?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on paljon köyhiä ihmisiä, joilla jopa kympinkin ylimääräinen meno viikossa tai jopa kuussa saattaa kaataa talouden.
Siitä se hyvä mieli tulee että auttaa ja on mahdollisuus siihen. Kohteita riittää. Mulla on pienituloisia ja sairaita ystäviä, joilla jää ehkä muutama kymppi viikossa käyttörahaa kaikkien pakollisten kulujen jälkeen. Mitään ylimääräistä ei voi ostaa tarpeeseenkaan. Monesti ajattelee että olisi niin ihanaa kun voisi jotain menoja niille maksaa. Jos mulla itsellä on kaikkea mitä tarvin, niin haluaisin ilman muuta auttaa mieluummin kuin ostaa jonkin ylihintaisen vaatteen.
Niin tietysti. Taas läpitunkeva kateus saa sädekehän loistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Et kehtaa kertoa siivoojasta. Tutuistani lähes jokaisella käy siivooja eivätkä ole edes rikkaita.
Ja minäkin ottaisin mielelläni siivoojan kotiin, jos olisi varaa. Siivoan itse työkseni, joten kotona siivousinto on nollan alapuolella.
Ottamatta kantaa ap:n taloudelliseen tilanteeseen jokaisen elämässä tulee hetkiä, että kaikki on jo nähty ja koettu. On saavutettu päätepiste sille, mihin on pyritty ja mikä vastannut elämänarvoja.
Kaikki ne sivuoireet, millä peittelee elämäntilannettaan valehtelemalla siksi ettei aiheuttaisi reaktioita muilla on enemmänkin oire siitä, miten kaipaa muutosta.
Etenkin koronan aikaan on pitänyt pysähtyä ja kohdata itsensä lisäksi oma elämäntilanne. Se voi olla haastavaa, jos on tottunut suuntautumaan ulospäin ja sosiaaliseen elämään. Millaista on olla vain kotona ja perheen keskein? KUka on itse?
SUosittelen ap:lle kirjoittamista. Siinä hän on hyvä ja avoin. Ratkoa omaa tilannettaan. Rahalla ei ehkä ihan kaikkea tyydytystä saa, mutta on se kivempi kuin olla ilman sitä. OLisiko jokin hyvä ja filosofinen keskusteluyhteys (etänä) jonkun terapeutin kanssa? Etsiä yksityiseltä sektorilta joku, jolla olisi monipuolinen elämänkatsomus ja jonka kanssa voi pohdiskella omaa sekä maailman menoa? (Terapia ei aina tarkoita,että pitäisi olla jotakin ongelmaa mt:n kanssa. Päinvastoin se voi olla herkullista ja syvällistä keskustelua)
En jäisi ap:n tilanteessa tahkoamaan paikoilleni, vaan koettaisin saada seisahtunteen tilanteen itsessäni kanavoitua ja avattua mistä eniten kiikastaa.
Ihminen tarvtisee myös tavoitteita. Olen itsekin taloudellisesti vakaavarainen, mutta en osaa koskaan olla tyytyväinen elämääni.
Pieni ponnistelu pitää mielen virkeänä. Ei sillä, etteikö tässä olisi ponnisteltukin, mutta kyllä elämä on monia muita läheisiä kolhinut paljon kovemmin.
Laita ainakin sata pakettia joulunlapsi.fi keräykseen. Pienituloisena keräsin vuoden aikana sinne kahdeksan pakettia hyödyntämällä alennusmyyntejä. Auttavat oikeasti köyhiä.