Äiti soittaa joka päivä, mitä pitäisi ajatella?

Äitini ei ennen soitellut kuin harvakseltaan. Nyt soittaa väliilä monta kertaa viikossa, välillä on taukoja, kun on suuttunut jostain. Puhuu jopa tunnin yksinpuheluita, sekavaa tekstiä. Kärsii harhaluuloisuushäiriöstä ja minä kärsin niistä harhojen kuuntelusta.

Ja siis pakko sanoa, että totta kai olen iloinen, että hän on vielä elossa ja kykenevä soittamaan. Mutta minulla on monella tapaa harmillinen olo tästä välillä. Esimerkiksi en tykkää yhtään jos minulla alkaa äänensävy muuttua, näin kävi esim tänään kun tajusin, että soitti humalassa. Tämänkin olen monta kertaa kieltänyt. Soittaa silti. Ja puhelu on jo pitkällä kun tajuan, että on pohjia.

Ja jos olisin ihan yksin itsenäisesti, ilman näitä soittoja, olisi ehkä olo enemmän vapaa ja itsenäinen fiilis, että olen kyvykäs hoitamaan asioita. Hyvin vaikea selittää mitä tarkoitan. Ikään kuin elämään ei jäisi sellaista tyhjää tilaa tai vapaata, mihin voisi tulla jotain uutta ja uusia oivalluksia. Äiti pitämässä selustaa henkisesti koko ajan. Milloin milläkin asialla.

Itse en soita aikuiselle lapselleni juuri koskaan. Tiedän ettei hän pidä siitä, enkä itsekään tykkää lätistä puhelimessa. Viestittelemme kuitenkin lähes päivittäin whatsupissa.

Äitisi lienee jo eläkkeellä, ja on yksinäinen.

Ole iloinen, että hän vain soittaa. Mun äitini alkoi eläkkeelle jäädessään käydä meillä jatkuvasti, ja lopulta tuli jo omin lupineen.

Sun pitää nätisti sanoa sun äidillesi, että ihan noin usein ei voi soitella.

Vierailija kirjoitti:

Itse en soita aikuiselle lapselleni juuri koskaan. Tiedän ettei hän pidä siitä, enkä itsekään tykkää lätistä puhelimessa. Viestittelemme kuitenkin lähes päivittäin whatsupissa.

Tämä.

Eli en edes ole puhelimessa puhuvaa tyyppiä, muidenkaan kanssa. Enemmän ja enemmän mennyt siihen, että laitetaan kavereiden kanssa vain viestejä Whatsappissa. Ja se on erittäin hyvä, koska puhelu lukitsee minut siihen sitten enkä pysty hoitamaan asioitani. Jos joku haluaa soittaa siten, että siihen menee esim. 30min niin sovitaan erikseen joku hyvä päivä ja aika. Viestit on niin hyviä, niihin voi vastata kun ehtii.

Kysy äidiltäsi voisitteko harventaa soittamista vaikka joka toiseen päivään? Mutta tosiaan, hän lienee yksinäinen ja sä olet ainoa jolle hän  voi soittaa?

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ennen soitellut kuin harvakseltaan. Nyt soittaa väliilä monta kertaa viikossa, välillä on taukoja, kun on suuttunut jostain. Puhuu jopa tunnin yksinpuheluita, sekavaa tekstiä. Kärsii harhaluuloisuushäiriöstä ja minä kärsin niistä harhojen kuuntelusta.

Onkohan meillä sama äiti?

Soittaa jokaisena vapaapäivänä. Esim. kun olin lomautettuna niin soitti joka päivä vaikka ei ollut asiaakaan. Mutta on niin iäkäs, että soittakoon. Pian ne soitot loppuu ja niitä ehkä kaipaakin.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi lienee jo eläkkeellä, ja on yksinäinen.

Ole iloinen, että hän vain soittaa. Mun äitini alkoi eläkkeelle jäädessään käydä meillä jatkuvasti, ja lopulta tuli jo omin lupineen.

Sun pitää nätisti sanoa sun äidillesi, että ihan noin usein ei voi soitella.

On eläkkeellä ja ehkä yksinäinen. Nyt kun tsekkasin nämä puhelujen kellonajat, niin järjestäin ovat illalla tai ylipäätään klo15 jälkeen, kun miehensä on tullut jo töistä.

Nätisti on sanottu. Vastaus on aina "no soita sä sitten kun sulle sopii...!" Mutta hän ei jaksa odottaa yli neljää päivää, että soittaisin. Kerran olin yhden viikonlopun yli vastaamatta puheluihin, kun en ehtinyt palata asiaan ja miehensä laittoi jo tekstarilla, että "mikä on kun et vastaa? Äitisi on yrittänyt soittaa! Ota yhteyttä! Ei vakavaa, mutta soita!"

Tästä tulee minulle sellainen alisteinen olo, että minun on pakko vastata, koska muuten se soittaminen ei lopu sen päivän aikana. Pyrin vastaamaan heti tai soittamaan heti perään. Kun muuten se velvollisuus painaa koko ajan, että se pitää vielä hoitaa, ettei hän taas kohta soita. Yleensä se on vielä kaiken lisäksi jokin tärkeä tai tärkeäksi naamioitu asia, niin en voi alkaa puhutella, että nyt ei saa näin pienillä asioilla vaivata. Eilen soitti, että on kuullut, että punasipuli on hyvä vastustuskyvylle. Tämä on ihan sama jos pankinjohtaja koko ajan soittaisi ja kysyisi raha-asioistani ja selvittäisi päivän välein, ettei pikkurahoja tuonne ja tuonne kannata laittaa. Miten sellaisen jatkuvan rahasoittelun keskellä voisi mitenkään saada uusia tuulia a ideoita rahankäyttöön, näin esimerkkinä.

En tiedä miten tämä vihelletään poikki.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kysy äidiltäsi voisitteko harventaa soittamista vaikka joka toiseen päivään? Mutta tosiaan, hän lienee yksinäinen ja sä olet ainoa jolle hän  voi soittaa?

Hyvä idea tämä, että harventaa joka toiseen päivään. Se on hänelle ihan liian pitkä odotusmaratooni, että soittaisin vasta viikon päästä, kuten olen ehdottanut. (Kyllä hän soittaa muillekin, esim. siskolleen joka päivä.)

Ap

Kaikki loppuu aikanaan. Myös se soittelu.

Ehkä sitten huomaat että ei se ehkä nyt niin paha asia välttämättä kuitenkaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi lienee jo eläkkeellä, ja on yksinäinen.

Ole iloinen, että hän vain soittaa. Mun äitini alkoi eläkkeelle jäädessään käydä meillä jatkuvasti, ja lopulta tuli jo omin lupineen.

Sun pitää nätisti sanoa sun äidillesi, että ihan noin usein ei voi soitella.

Kun ei se nätisti sanominen auta. Lue aloitus: on sanonut jo useita kertoja.

Olisi maailma ihmeellinen asia, jos näille mammoille ystävällinen nätti puhe tehoaisi. Ei tehoa. Heidän tapa tai ei mikään tapa. Sitten krokotiilinkyyneleet päälle ja draama on valmis.

Ei voi syyllistämällä pakottaa aikuista lasta mamman mielen mukaiseen yhteydenpitoon. Pitäisi olla joustava ja ymmärtää, mutta mammat ei niin tee. Heidän tapa tai ei mikään tapa. Soppa on valmis.

Joka päivä on vaan yksinkertaisesti liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki loppuu aikanaan. Myös se soittelu.

Ehkä sitten huomaat että ei se ehkä nyt niin paha asia välttämättä kuitenkaan ollut.

No tätä on jatkunut reilusti yli 20 vuotta. Minulla on oikeasti sellainen olo, että osa minusta ei pääse ikinä henkisesti omilleen ja aikuistumaan, kun äiti on aina henkisesti niskassa. On se paha asia jos kännissä soittaa myös. Ei se ole ok millään mittarilla katsottuna. En itse ikinä soittaisi kenenkään lapsille tai kummilapsille koko ajan. Enkä etenkään kännissä. Huh huh.

Kyllä se aika paha asia on kun en saa elää rauhassa. En muuten edes täällä palstalla kysyisi. Ja se on väärin minua kohtaan, että minulta tavallaan "varastetaan" ikävöinti häntä kohtaan. Minulle ei ikinä ehdi tulla ikävä häntä. Ei ole ikinä tullut sitä, että minä tarvisin häntä ja ehtisin ikävöidä ja tarvita apua. Hän soittaa, että itse saa seuraa.

Haluaisin edes kerran elämässä tilanteen, missä tarvin hänen apua ja soitan sinne päin.

Ap

Onhan se vähän liioittelua, jos äiti soittaa joka päivä. Etenkin, jos ei ole mitään varsinaista asiaa.

Mutta jos joet sen rajoittavan itsenäisyyttäsi/itsemääräämisoikeuttasi, voit ihan itse päättää, mitä kerrot hänelle omasta elämästäsi. Eli kun hän soittaa, kysele sinä hänen kuulumisiaan, ja vastaat hänen kysymyksiinsä lyhyesti ja ympäripyöreästi. Jotain ihan jokapäiväisiä asioita, jotka hän jo tietää, voit toki taas kerran kertoa. Mutta joka tapauksessa, anna hänen puhua, ja ole kuuntele/ole kuuntelevinasi.

Äitini haluaisi soitella varmaan joka päivä mutta ei kehtaa. On vanha, fyysisesti ja psyykkisesti huonossa kunnossa. Niinpä mä soittelen myös hänelle ja frekvenssiksi taitaa tulla melkeinpä joka päiväinen puhelu. Välillä se ottaa koville, koska äidin puhe on vaan valitusta ja valitusta, mukana myös syyllistämistä kun "en käy tapaamassa" (käyn vähintään 2 kertaa kuukaudessa). Välillä saan huijattua hänet muuttamaan puheenaihetta, mm. innostuu kertomaan mitä on katsonut telkkarista tai jutellaan jostain ajankohtaisista asioista. Muutoin se on vain omasta terveydestä valittamista. Toki tarjoan sympatiaa ja se auttaa ainakin hetkeksi. 

Mieheni, joka ei ole syntyjään suomalainen, taas soittelee äidilleen melkeinpä joka päivä. Hän tulee hyvin yhteisöllisestä kulttuurista. Hänen mielestään minun ehdottomasti PITÄISI soittaa äidilleni joka päivä ja hän on tässä tukena ja tsemppaajan. Kehuu, pussailee ja halii aina kun kerron soittaneeni äidille. Miehen käytös auttaa paljon kuuntelemaan äidin valitusta, muuten en ehkä jaksaisi. 

AP: millaisista asioista äitisi juttelee ja ennenkaikkea miksi? Onko hän yksinäinen, väsynyt, masentunut vai ihan muuten vaan läheisriippuvainen tai utelias elämästäsi?? Jos kyseessä on selvästi esim. yksinäisyys tai masennus, silloin ottaisin ihan projektiksi sen, että kehittäisit sietokykyäsi jutella edes 10 min äidin kanssa päivittäin. Mutta jos äidilläsi on jo hyvät sosiaaliset verkostot, ei ole mielialapulmaa, kunhan vaan tykkää hölöttää puhelimessa naapurin Sirkun kukkapenkeistä, niin silloin rajaaminen olisi ihan ok. Vaikka ensialkuun niin, että mykistää äidin puhelut ja itse soittaa silloin, kun on juttutuulella. Vaikka kerran, pari viikkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän liioittelua, jos äiti soittaa joka päivä. Etenkin, jos ei ole mitään varsinaista asiaa.

Mutta jos joet sen rajoittavan itsenäisyyttäsi/itsemääräämisoikeuttasi, voit ihan itse päättää, mitä kerrot hänelle omasta elämästäsi. Eli kun hän soittaa, kysele sinä hänen kuulumisiaan, ja vastaat hänen kysymyksiinsä lyhyesti ja ympäripyöreästi. Jotain ihan jokapäiväisiä asioita, jotka hän jo tietää, voit toki taas kerran kertoa. Mutta joka tapauksessa, anna hänen puhua, ja ole kuuntele/ole kuuntelevinasi.

Ei se ole sitten aito äiti-tytär -suhde. Se on enemmän sitten auttava puhelin tai satunnainen ohikulkija -tasolla. Saako tästä kiinni mitä tarkoitan?

Siis se minun elämään tunkeminen on se mikä rajoittaa, ei se, että puhuisin itse vahingossa liikaa. Eikä minulla ole ehtinyt tulla kysymyksiä, (Tai että kun on justiin puhuttu alle 24h aiemmin.

A) haluan napanuoran katki, että saan viimein 100% elämäni itselleni.

B) minulle tulee nyt koko ajan mieleen sellainen ketju täällä kuin "vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä". En tiedä sen ketjun sisältöä, mutta tulee paha olo kun mietin, että olen vain äitiä varten olemassa eikä niin päin, että hän tukisi minua. Tai että ehtisin edes tukea kaivata.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Soittaa jokaisena vapaapäivänä. Esim. kun olin lomautettuna niin soitti joka päivä vaikka ei ollut asiaakaan. Mutta on niin iäkäs, että soittakoon. Pian ne soitot loppuu ja niitä ehkä kaipaakin.

Mun äiti on jo aika höpsähtänyt. Selittää samoja asioita monet kerrat saman päivänkin aikana. Mutta minä vaan kuuntelen kiltisti koska tosiaan jokin päivä niitä soittoja ei enää tule. Ja tässä monta kertaa on jo käynytkin niin, kun hän on ollut sairaalassa enkä tiennyt pääseekö sieltä enää pois ja missä kunnossa..

Mutta kyllä mä sitten aikani kuunneltuani keksin jotain tekosyitä lopettaa puhelu, muuten se jatkaisi tuntitolkulla. Ei se onneksi edes muista niitä mun tekosyitä, että voin käyttää samaa tekosyytä usein. Oon vaan tyytyväinen että ilmoittelee ittestään, täysi hiljaisuus pistäisi huolestumaan.

Meillä vähän sama tilanne. Äiti soittaa päivittäin. Keksin sitten luistaa näistä ja sanoin "nyt pitää tehdä lapsille ruokaa tms". Nyt äitini laittaa viestin "voisitko soittaa, kun sinulle sopii".

Äitini on eläkkeellä eikä aina tunnu ymmärtävän, mitä nykypäivän työelämä vaatii. Jos en ole esim soittanut pariin päivään alkaa kamala syyllistäminen, kun minua ei kiinnosta yhteydenpito. Muutenkin äidin asenne elämään on negatiivinen (omasta mielestään kriittinen). Arvostelee minun elämääni (eihän tämä nyt minulle kuulu/ tämä ei ole minun kotini tms), mutta olettaa että häntä autetaan heti ja aina, jos tarvitsee apua esim puhelimen kanssa. Äidin mielestäni on myös hauskaa komentaa minua esim kesälomalla mökillä tuli herättämään aamulla, kun hänen mielestään nukuin liian pitkään.

Itse olen todennut, että äitini kaltaisiin ihmisiin ei tehoa mikään. Joskus sanon, että olen koko päivän töissä, niin ei tarvitse soitella. Mökillä käyn velvollisuudesta kerran kesässä. Korona on myös näppärä tekosyy, ei voi nähdä, kun lapsilla flunssaa. Kai tämä soittelu ja alistus joskus loppuu, viimeistään kun äidillä kasvaa horsmaa nenänpäässä.

N35

Pystytkö lopettamaan puhelut lyhyeen esimerkiksi sanomalla, että soita huomenna, nyt on menoa? Itse käytän sitä joskus isääni, joka voisi puhua puhelimessa tunti tolkulla. Pidän myös puhelintani äänettömällä, jotta voin itse päättää koska soitan tai vastaan. Toki takaisin soiton pitää tapahtua viimeistään seuraavana päivänä.

On kyllä raskasta puhua puhelimessa vanhempien kanssa päivittäin, kun mitään uutta puhuttavaa ei ole, kun soittoja on niin tiheään. Minulla oli vähän samanlainen tilanne keväällä. Äitini oli vakavasti sairas ja koronan takia elämä kutistui vain niihin puhelinsoittoihin. Ei kylläkään kehdannut soittaa kuin kerran viikossa vaikka oli yksinäinen, joten minun tehtävänäni oli soittaa sitten kerran viikossa hänelle. Tämä olisikin ollut ihan ok, katselimme yhdessä hiihtoa omista televisioista ja kommentoimme aivan kuin olisimme olleet siinä sohvalla vierekkäin. Rankaksi sen teki, että isäni soitti sitten 2-3 kertaa viikossa puhuakseen äidistä ja itsestään. Puhuin vanhempieni kanssa puhelimessa viikon aikana helposti 6-7 tuntia. Monesti istuin kuulokkeet päässä ja katselin sarjoja tai tein samalla jotain muuta, koska sisältöä niissä puheluissa ei aina ollut. No puhelut sitten harvenivat, kun äitini vointi huononi ja koronarajoituksetkin helpottivat ja vanhempieni luona pääsi taas ihmiset käymään. Mutta ei noiden puheluiden jälkeen enää jäänyt kauheasti voimavaroja muuhun sosiaaliseen kanssakäymiseen.