Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äiti soittaa joka päivä, mitä pitäisi ajatella?
05.12.2020 |
Miten usein teidän äidit soittaa ja mikä on hyvä määrä? Mitä kokemuksia? Minun äiti soittaa ihan joka päivä. Välillä en jaksaisi, kun olen jo 40v täyttänyt. Minulla pitää saada olla oma elämä ja oma rauha. Olen sanonut tästä monia kertoja ja esim, että kerta viikkoon riittää.
Alkaa lipsuun taas ja tämäkin viikko menty niin, että joka päivä soittanut. Vinkkejä? Ajatuksia?
Kommentit (58)
No mulle soittaa sekä äiti että ex-anoppi :D molemmat jaarittelee ummet lammet painottaen voimakkaasti ääntävoimistaen kohokohtia mitä naapurin-jarmo oli pihassa tehnyt ja mitä matti-sedällä oli ollut leivän päällä ja mikä oli mökkinaapurin serkunkumminkaiman viimeisin tempaus ja oli se semmonen kuule että ja aitakin oli ihan vääränvärinen!
Oon miettinyt että vaihdan molempien kännykkään oman numeroni kohdalle salaa kansanradion puhelinnumeron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äiti ei soita, sen sijaan käy päivittäin tekemässä ruuat ja siivoileekin. Yrittää etsiä tyttöystävää minulle.
M44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävisit äitisi luona aktiivisesti, jos mahdollista.
Välittämisen merkki toi soittelu ja ehkä yksinäisyyttäkin soittelee. Tiedän, että sinua se ärsyttää, mutta koita ajatella äitiäsikin. Hyvyyttään vaan hän soittelee.Olet onnekas, että itselläsi on välittävä vanhempi. Kaikilla sellaista ei ole.
Hyvyyttään?
-ohisTuskin äiti soittelisi, jos ei rakastaisi. Voi olla liiallista soittelua, mutta tuskin sillä mitään pahaa tarkoittaa.
Kyllä soittaa, kun tarvitsee itse itselleen likasankoa.
Vierailija kirjoitti:
Siis koetko että haluaisit itse tukea äidiltäsi, mutta nyt sinä tuet häntä? Eli koetko olevasi liikaa suhteen aikuinen vaikka haluaisit olla se "lapsi" (ei kirjaimellisesti)?
Siis jotakin tämän suuntaista. Jos saisi tukea tänne päin edes 20%. Ja joku sanoi täällä, että on likasankona äidilleen. Minä olen "tarvitsemissankona ". Minun pitää vastata kuin lapselle ollaan läsnä ja valmiina. Ja tätähän on jatkunut niin kauan kuin muistan. Se on todella raskasta. Jos joskus taas kerron hänelle jotain luottamuksella, niin hän alkaa kertomaan sitä minun puheen sisältöä aviomiehelleen jo ennen kuin luuri on pois päältä.
Hän ei niinkun tajua tiettyjä asioita.
Ap
Minä juttelen äidin kanssa päivittäin, useimmiten kyllä minä soitan. Mutta nämä juttuhetket ovat meille puolin ja toisin mukavia, joten ei ongelmaa.
Isäni käytös sen sijaan ahdistaa. Hän ei soita niin usein, mutta turhan usein ilmoittaa, että on tulossa kylään. Ei kysy sopiiko vaan ilmoittaa vain, että silloin ja silloin olen liikkeellä teillä päin ja tulen käymään. Jos sanon, että en ole kotona, hän sanoo, että varmaan joku perheestä kuitenkin on. Ja vaikka sanottaisiin, että ketään ei ole kotona, hän käy silti koittamassa onnea ovella. Vierailu kestää niin kauan kuin hän haluaa olla. Rajojen asettaminen ei onnistu mitenkään normaalisti, ei ota mitään vihjeitä esim. jos sanon, että pitää tehdä töitä tai laittaa ruokaa, hän vain toteaa että joo, ihan rauhassa, ei sun mulle tarvitse pitää seuraa. Ja istuu kuin tervassa kunnes hänen suunnitelmiinsa sopii lähteä kotiinpäin.
Isä on yksinäinen ja sosiaalisesti rajoittunut, eronnut mies ja (raitistunut) alkoholisti. En henno kamalasti rajoittaa hänen vierailujaan enkä myöskään osaa asettaa niitä rajoja. Olen yrittänyt vihjailla ja sanoa suoraan, mutta jotenkin mikään ei toimi. Mun pitäisi varmaan suuttua ennen kuin isä uskoisi, ja sitten hän olisi viisi vuotta puhumatta mulle. Niinkin on tapahtunut.
Rasittavaa. Onneksi hän kuuluu ikäryhmään, jonka on korona-aikana ollut pakko rajoittaa liikkumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti ei soita, sen sijaan käy päivittäin tekemässä ruuat ja siivoileekin. Yrittää etsiä tyttöystävää minulle.
M44
Ota siltä avain pois, jos oikeasti itse haluat naisystävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis koetko että haluaisit itse tukea äidiltäsi, mutta nyt sinä tuet häntä? Eli koetko olevasi liikaa suhteen aikuinen vaikka haluaisit olla se "lapsi" (ei kirjaimellisesti)?
Siis jotakin tämän suuntaista. Jos saisi tukea tänne päin edes 20%. Ja joku sanoi täällä, että on likasankona äidilleen. Minä olen "tarvitsemissankona ". Minun pitää vastata kuin lapselle ollaan läsnä ja valmiina. Ja tätähän on jatkunut niin kauan kuin muistan. Se on todella raskasta. Jos joskus taas kerron hänelle jotain luottamuksella, niin hän alkaa kertomaan sitä minun puheen sisältöä aviomiehelleen jo ennen kuin luuri on pois päältä.
Hän ei niinkun tajua tiettyjä asioita.
Ap
Alkoholistivanhemmilla menee helposti roolit sekaisin. Alkoholistiäiti on kuin takertuva lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävisit äitisi luona aktiivisesti, jos mahdollista.
Välittämisen merkki toi soittelu ja ehkä yksinäisyyttäkin soittelee. Tiedän, että sinua se ärsyttää, mutta koita ajatella äitiäsikin. Hyvyyttään vaan hän soittelee.Olet onnekas, että itselläsi on välittävä vanhempi. Kaikilla sellaista ei ole.
Lue koko ketju. Hän on humalassa usein, ei se ole onnea vaan elämäni yksi suurimmista tragedioista.
En voi mennä häntä katsomaan, (onko korona tuttu sana sinulle?) koska hän on riskiryhmää ja hän on siellä kotona aviomiehensä kanssa niin en muutenkaan viitsi heitä häiritä. Enkä ole velvoitettu humalaisille seuraneitinä olemaan. En tiedä miten kova yksinäisyys on, jos on kerta aviomies kaiket illat ja viikonloput seurana. Eihän minunkaan yksinäisyyttä kukaan paapo ja minulla on 0 aviomiestä.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini ei soita enää koskaan. Ikävä on niitä puheluita ja äidin heleää ääntä.
Lue koko ketju.
Äidin ääni ei aina ole niinkään heleä, kun on kännissä. Ääni lespaa turun murretta vaikka ei ole tutussa ikinä asunut. Ja kun nyt yrität syyllistää minua tällä kuolema-aiheella, niin minulla on myös paljon populaa, jotka eivät soita enää ikinä. Tiedän mitä on kuolema, olen mm. parhaan kaverini menettänyt 7-vuotiaana.Mutta sen sanon, että onko se oikein äitejäkään kohtaan, että tälläiseen tulee helpotus vain kuoleman kautta? Oikeesti kuolisin häpeästä jos itse vaivaisin jotain läheistä niin paljon, että vasta kuolema toisi helpotuksen. Ja sitäkö puhelinta renkuttavat äidit haluavat, että lapselle tulee ekaa kertaa ikävä, kun hän on sitten edesmennyt. Siinä tehdään väärin jälkikasvua kohtaan. Kenelle sitten voi soittaa?
Tilanne on absurdi.Ap.
Milloin olet viimeksi käynyt moikkaamassa vanhempiasi? Lopeta se itsesääli. Se vain madaltaa entisestään mielialaasi.
Eri
Ei ole matala mieli vaan olen vihainen, että ylitseni on kävelty jo pitkään. En sääli itseäni vaan etsin hyviä tapoja asettaa rajoja.
Vanhempiasi? Huomaan ettet ole lukenut ketjua. Lue ja palaa sitten asiaan.
Keskiviikkona näin äitiä, kun erikoisjärjestelyllä varta vasten järjestettiin. Satisfied?
Ja täällä missä asun on semmoinen kuin korona nyt, niin ei saa käydä vierailuilla. Onko yhtään tuttu sana tämä korona?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on takertuva alkisäiti. Minulle on todella raskasta kuunnella asiattomia känniavautumisia ihmiseltä, joka kiusaa ja haukkuu isääni jatkuvasti ja joka kohteli minua lapsuudessani kuin ilmaa. En saanut lapsena hoivaa tai välittämistä - en edes katsekontaktia televisiota katse lasittuneena tuijottavalta mammalta. Huomionkerjäysyritykset palkittiin ärähdyksillä ja syyllistäen minua siitä, kuinka vaikea ja vaativa lapsi olen.
Olen yrittänyt pitää etäiset välit tähän alkikseen, mutta vanhetessaan hän yrittää takertua minuun aina vain pahemmin. Pahinta on hänen täydellinen tilannetajun puutoksensa. Selvin päin hän on ihan ok, mutta minun on ERITTÄIN VAIKEA käsitellä sammaltavan äidin pissi-kakka-ripulipuheita, vaikean eron jälkeen alkanutta "sinun pitää synnyttää minulle lapsenlapsi!!" -vaihetta ja ylipäätään sitä äärimmäistä rajattomuutta, joka levahtaa valloilleen humalatilan myötä.
Jos minulla olisi ollut lapsena läheiset välit äitiini, niin en ehkä panikoisi hänen "mitä jos alkaisit YH:ksi kun haluaisin sinulta vauvan niin kovasti" -hölmöilyjään. Mutta minulle tämä on lähinnä ahdistavaa ja vaivaannuttavaa. Kännipuhelut ovat minulle vain jatkoa lapsuuden traumoille, kun äiskä oksentaa silmieni edessä tissit bikineistä karanneina, hän ärisee sammaltaen minut luotaan kun minua pelottaa, hän sairastaa maksakirroosin, syövän ja alkavan dementian eikä vieläkään ymmärrä miten rankkaa minun on tyttärenä seurata hänen hidasta kaljankatkuista it.semurhaansa jne. .... Sinullakin avainongelma voi olla äitisi alkoholismi, ei niinkään yhteydenpito itsessään? Alkoholistin itsekkyys, epäluotettavuus ja rajattomuus ovat jotain ihan kauheaa, ei sellaisen kanssa voi rakentaa normaalia ihmissuhdetta.
Ihanaa että ymmärrät mua! Oli hyvin kiteytetty tuo loppu. 👍🏻 Ihan kauhea tuo sinun tilanne, mutta siitä on se hyöty että ymmärrät muita kyllä. Se on tukea antavaa. ♡
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä äiti ei soita, sen sijaan käy päivittäin tekemässä ruuat ja siivoileekin. Yrittää etsiä tyttöystävää minulle.
M44
Ei jää tilaa tyttöystävälle jos äiti vie kaiken tilan.
Minulle tässä kiteytyy se, mitä olen yrittänyt jotenkin täällä jo osaksi kirjoittaa. Mutta minun äiti ei tee sitä noin konkreettisesti niin en osannut pukea sitä tunnetta sanoiksi.
Mutta sama ilmiö, äiti vie paikkaa puolisolta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini ei soita tai käy koskaan. Hän ilmoitti jo etukäteen ettei aio koskaan tavata tulevaa perhettäni. Emme ole riidoissa tai mitään mutta hän on erikoinen. Elämänhallinta sentään on kunnossa.
No on hän ehkä kerran tai kaksi soittanut ja siitä mieskin pelästyi onko tapahtunut jotain ikävää.
Olen seurustellut vain sellaisten miesten kanssa, joiden äiti asuu eri maassa tms. Ei siis ole soittelevaa äitiä, ei soittelevaa anoppia, ei siskoja, miehen siskoja tms. Sen sijaan on mies joka puhuu niitä näitä kaikkien edestä.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini ei soita tai käy koskaan. Hän ilmoitti jo etukäteen ettei aio koskaan tavata tulevaa perhettäni. Emme ole riidoissa tai mitään mutta hän on erikoinen. Elämänhallinta sentään on kunnossa.
No on hän ehkä kerran tai kaksi soittanut ja siitä mieskin pelästyi onko tapahtunut jotain ikävää.
Olen seurustellut vain sellaisten miesten kanssa, joiden äiti asuu eri maassa tms. Ei siis ole soittelevaa äitiä, ei soittelevaa anoppia, ei siskoja, miehen siskoja tms. Sen sijaan on mies joka puhuu niitä näitä kaikkien edestä.
Ja sitten osa on sitä toista äärilaidat.... harmi jos ei ole äitiä eikä anoppia. Ei tuokaan kiva ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis koetko että haluaisit itse tukea äidiltäsi, mutta nyt sinä tuet häntä? Eli koetko olevasi liikaa suhteen aikuinen vaikka haluaisit olla se "lapsi" (ei kirjaimellisesti)?
Siis jotakin tämän suuntaista. Jos saisi tukea tänne päin edes 20%. Ja joku sanoi täällä, että on likasankona äidilleen. Minä olen "tarvitsemissankona ". Minun pitää vastata kuin lapselle ollaan läsnä ja valmiina. Ja tätähän on jatkunut niin kauan kuin muistan. Se on todella raskasta. Jos joskus taas kerron hänelle jotain luottamuksella, niin hän alkaa kertomaan sitä minun puheen sisältöä aviomiehelleen jo ennen kuin luuri on pois päältä.
Hän ei niinkun tajua tiettyjä asioita.
Ap
Alkoholistivanhemmilla menee helposti roolit sekaisin. Alkoholistiäiti on kuin takertuva lapsi.
Kiitos tästä. Kirjoitin ylös muistiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No en tiedä ymmärtääkö täällä kukaan täysin. Olen reilusti yli 40 enkä ole saanut vielä täysin, myös alitajuisella tasolla, olla aikuinen. Kysellään onko jo "sulhasta" ja vastaavaa. Jos sanon, etten voinut vastata, kun oli muuta menoa niin alkaa "kenen kanssa sä olit menossa 😉 vink vink." Että onko ilmaantunut jo poikia. Minua yritetään väkisin vetää yläasteelle.
Jos yritän terveellä tavalla rajata soittojen kanssa, niin homma kierähtää aina siihen, että olen alisteisessa asemassa. Vastuullinen vastaamaan hänelle ja vastuullinen olemaan hänelle saatavilla ja vastuullinen ilmoittamaan missä kuljen. Ihan suht järjissään oleva nainen on kyseessä, ei dementoitunut, jo kauan vanhana ollut höperö.
Sanoin siitä täällä aluksi, että olen iloinen kyllä, että äiti on hengissä. Totta kai. Silti parikin on täällä viitannut siihen, että eipä hän tule aina olemaan keskuudessamme. Juu, ei varmaan, harvempi täällä ikuisesti on. Mutta miltä täällä palstalla olevista tuntuisi, että vaaditte aikuisen lapsenne uuvuksiin? Onko se hyvää äitiyttä? Kyllä se asia pitää saada katki ilman kuolemaakin.
Niin, hyväähän he oikeasti ajattelee ja niinhän moni sanoo, että näkee omat lapsensa ikuisesti pikkuisina. Se voi olla vanhemmille kova paikka myöntää, että ei ne lapset nyt vaan ole enää pikkuisia vaan jo aikuisia ja jopa itsekin ikääntyviä. Ja heillä todellakin on oma elämä, josta välttämättä eivät ihan kaikkea edes halua kertoa.
Mun äiti on siinä mielessä ihana, ettei hän vaadi minulta mitään. Kunhan vaan kuuntelen hänen höpinöitä vähän aikaa. Isäni sen sijaan on niin inhottava, että sekä minä että veljeni ollaan katkaistu välit häneen kokonaan. Hän asuu yksin ja on sitä mieltä, että meidän pitäisi olla jotain palvelijoita hänelle ja tehdä asioita hänen puolestaan. Ei hän ole edes mitenkään sairas vaan täysin kyvykäs tekemään asioita ihan itse, mutta hänellä on se ajatus että lapset on "velkaa" vanhemmilleen olemassaolostaan ja pitää tyyliin käydä siivoamassa hänen luonaan ja auttaa kaikessa kuin hän olisi jotenkin rampa.
Silloinkin kun olin vielä nuori, hän aina vaan arvosteli ja sätti kaikesta mitä tein. Mikään ei koskaan kelvannut vaikka yritin parhaani mukaan miellyttää. Ja hän soittaa aina kännissä. Mutta en enää nykyään edes vastaa yleensä. Todella julmaa, tiedän. Mutta itsehän on asiansa näin pedannut. Ei lapsia tehdä ilmaisiksi palvelijoiksi itselleen, se on tosi narsistinen ajatus. Lapsilla ei ole mitään velvollisuutta olla edes missään tekemisissä vanhempiensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minä AP:na jättäisin vain vastaamatta. Pitää opetella laittamaan rajat ja sanomaan ei. Muutoin maailmassa riittää kyllä tahoja, jotka käyttävät hyväkseen, jos saavat mahdollisuuden. Siihen ei titteli Äiti vaikuta mitenkään poikkeuksellisesti, että Äiti-tittelillä olisi jotenkin suurempi oikeus käyttää sinua hyväkseen ja häiritä elämääsi kuin vaikka naapurin Jaanalla tai tuntemattomalla Martalla tuolla kadulla.
En ole kenenkään kuullut sanoneen, että olipa hyvä elämä, kun annoit muiden kävellä itseni yli ja olin jatkuvasti vaan antamassa ja palvelemassa, vaikka olin jo henkisesti burn outissa!
Kiitos paljon tästä, kirjoitin nämä kaikki pointit ylös!
Ap
Mun äitini soittelee mulle töihin, saattaa vaikka kolmekin kertaa pirauttaa klo 8-16 välillä. Rasittavaa. Monesti jätän vastaamatta.
Alue: Aihe vapaa
Minulla on takertuva alkisäiti. Minulle on todella raskasta kuunnella asiattomia känniavautumisia ihmiseltä, joka kiusaa ja haukkuu isääni jatkuvasti ja joka kohteli minua lapsuudessani kuin ilmaa. En saanut lapsena hoivaa tai välittämistä - en edes katsekontaktia televisiota katse lasittuneena tuijottavalta mammalta. Huomionkerjäysyritykset palkittiin ärähdyksillä ja syyllistäen minua siitä, kuinka vaikea ja vaativa lapsi olen.
Olen yrittänyt pitää etäiset välit tähän alkikseen, mutta vanhetessaan hän yrittää takertua minuun aina vain pahemmin. Pahinta on hänen täydellinen tilannetajun puutoksensa. Selvin päin hän on ihan ok, mutta minun on ERITTÄIN VAIKEA käsitellä sammaltavan äidin pissi-kakka-ripulipuheita, vaikean eron jälkeen alkanutta "sinun pitää synnyttää minulle lapsenlapsi!!" -vaihetta ja ylipäätään sitä äärimmäistä rajattomuutta, joka levahtaa valloilleen humalatilan myötä.
Jos minulla olisi ollut lapsena läheiset välit äitiini, niin en ehkä panikoisi hänen "mitä jos alkaisit YH:ksi kun haluaisin sinulta vauvan niin kovasti" -hölmöilyjään. Mutta minulle tämä on lähinnä ahdistavaa ja vaivaannuttavaa. Kännipuhelut ovat minulle vain jatkoa lapsuuden traumoille, kun äiskä oksentaa silmieni edessä tissit bikineistä karanneina, hän ärisee sammaltaen minut luotaan kun minua pelottaa, hän sairastaa maksakirroosin, syövän ja alkavan dementian eikä vieläkään ymmärrä miten rankkaa minun on tyttärenä seurata hänen hidasta kaljankatkuista it.semurhaansa jne. .... Sinullakin avainongelma voi olla äitisi alkoholismi, ei niinkään yhteydenpito itsessään? Alkoholistin itsekkyys, epäluotettavuus ja rajattomuus ovat jotain ihan kauheaa, ei sellaisen kanssa voi rakentaa normaalia ihmissuhdetta.