Äiti soittaa joka päivä, mitä pitäisi ajatella?

Minä soitan äidilleni melkein joka päivä, olen 42v. Ja olen onnellinen että saan soittaa.

No en tiedä ymmärtääkö täällä kukaan täysin. Olen reilusti yli 40 enkä ole saanut vielä täysin, myös alitajuisella tasolla, olla aikuinen. Kysellään onko jo "sulhasta" ja vastaavaa. Jos sanon, etten voinut vastata, kun oli muuta menoa niin alkaa "kenen kanssa sä olit menossa 😉 vink vink." Että onko ilmaantunut jo poikia. Minua yritetään väkisin vetää yläasteelle.

Jos yritän terveellä tavalla rajata soittojen kanssa, niin homma kierähtää aina siihen, että olen alisteisessa asemassa. Vastuullinen vastaamaan hänelle ja vastuullinen olemaan hänelle saatavilla ja vastuullinen ilmoittamaan missä kuljen. Ihan suht järjissään oleva nainen on kyseessä, ei dementoitunut, jo kauan vanhana ollut höperö.

Sanoin siitä täällä aluksi, että olen iloinen kyllä, että äiti on hengissä. Totta kai. Silti parikin on täällä viitannut siihen, että eipä hän tule aina olemaan keskuudessamme. Juu, ei varmaan, harvempi täällä ikuisesti on. Mutta miltä täällä palstalla olevista tuntuisi, että vaaditte aikuisen lapsenne uuvuksiin? Onko se hyvää äitiyttä? Kyllä se asia pitää saada katki ilman kuolemaakin.

Vierailija kirjoitti:

Minä soitan äidilleni melkein joka päivä, olen 42v. Ja olen onnellinen että saan soittaa.

Mitä tarkoitat?

Ja olisitko onnellinen jos hän olisi 50% kerroista humalassa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi lienee jo eläkkeellä, ja on yksinäinen.

Ole iloinen, että hän vain soittaa. Mun äitini alkoi eläkkeelle jäädessään käydä meillä jatkuvasti, ja lopulta tuli jo omin lupineen.

Sun pitää nätisti sanoa sun äidillesi, että ihan noin usein ei voi soitella.

Kun ei se nätisti sanominen auta. Lue aloitus: on sanonut jo useita kertoja.

Olisi maailma ihmeellinen asia, jos näille mammoille ystävällinen nätti puhe tehoaisi. Ei tehoa. Heidän tapa tai ei mikään tapa. Sitten krokotiilinkyyneleet päälle ja draama on valmis.

Ei voi syyllistämällä pakottaa aikuista lasta mamman mielen mukaiseen yhteydenpitoon. Pitäisi olla joustava ja ymmärtää, mutta mammat ei niin tee. Heidän tapa tai ei mikään tapa. Soppa on valmis.

Tuntuupa pahalta lukea tekstiäsi.

Äiti olen minäkin ja minullakin oli äiti.

Toivottavasti äitisi tajuaa hylätä sinut ja tehdä testamentin, sinut poissulkevan, jos omaisuutta on.

Minun äitini ei soita enää koskaan. Ikävä on niitä puheluita ja äidin heleää ääntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän liioittelua, jos äiti soittaa joka päivä. Etenkin, jos ei ole mitään varsinaista asiaa.

Mutta jos joet sen rajoittavan itsenäisyyttäsi/itsemääräämisoikeuttasi, voit ihan itse päättää, mitä kerrot hänelle omasta elämästäsi. Eli kun hän soittaa, kysele sinä hänen kuulumisiaan, ja vastaat hänen kysymyksiinsä lyhyesti ja ympäripyöreästi. Jotain ihan jokapäiväisiä asioita, jotka hän jo tietää, voit toki taas kerran kertoa. Mutta joka tapauksessa, anna hänen puhua, ja ole kuuntele/ole kuuntelevinasi.

Ei se ole sitten aito äiti-tytär -suhde. Se on enemmän sitten auttava puhelin tai satunnainen ohikulkija -tasolla. Saako tästä kiinni mitä tarkoitan?

Siis se minun elämään tunkeminen on se mikä rajoittaa, ei se, että puhuisin itse vahingossa liikaa. Eikä minulla ole ehtinyt tulla kysymyksiä, (Tai että kun on justiin puhuttu alle 24h aiemmin.

A) haluan napanuoran katki, että saan viimein 100% elämäni itselleni.

B) minulle tulee nyt koko ajan mieleen sellainen ketju täällä kuin "vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä". En tiedä sen ketjun sisältöä, mutta tulee paha olo kun mietin, että olen vain äitiä varten olemassa eikä niin päin, että hän tukisi minua. Tai että ehtisin edes tukea kaivata.

Ap

Meillä se on äidin sekavina päivinä äidin likasankona oloa, johon voi hukuttaa kaiken 80 vuoden aikana kokemansa vääryydet. Tunnin yksinpuhelua, jonka lopetan kesken ja häivyn puhelusta. Lähellä jonkinlaista henkistä pahoimpitelyä.

Hyvinä päivinä kysyy mitä kuuluu ja luettelee mitä ruokia on tehnyt. Sellaista harmitonta kevyttä höpinää.

Koskaan vaan ei voi tietää onko hyvä vai paha päivä. Hän saisi menneä oikeasti psykiatrin juttusille.

Olen katkaissut napanuorani ja pidän rajat.

Siis koetko että haluaisit itse tukea äidiltäsi, mutta nyt sinä tuet häntä? Eli koetko olevasi liikaa suhteen aikuinen vaikka haluaisit olla se "lapsi" (ei kirjaimellisesti)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi lienee jo eläkkeellä, ja on yksinäinen.

Ole iloinen, että hän vain soittaa. Mun äitini alkoi eläkkeelle jäädessään käydä meillä jatkuvasti, ja lopulta tuli jo omin lupineen.

Sun pitää nätisti sanoa sun äidillesi, että ihan noin usein ei voi soitella.

Kun ei se nätisti sanominen auta. Lue aloitus: on sanonut jo useita kertoja.

Olisi maailma ihmeellinen asia, jos näille mammoille ystävällinen nätti puhe tehoaisi. Ei tehoa. Heidän tapa tai ei mikään tapa. Sitten krokotiilinkyyneleet päälle ja draama on valmis.

Ei voi syyllistämällä pakottaa aikuista lasta mamman mielen mukaiseen yhteydenpitoon. Pitäisi olla joustava ja ymmärtää, mutta mammat ei niin tee. Heidän tapa tai ei mikään tapa. Soppa on valmis.

Tuntuupa pahalta lukea tekstiäsi.

Äiti olen minäkin ja minullakin oli äiti.

Toivottavasti äitisi tajuaa hylätä sinut ja tehdä testamentin, sinut poissulkevan, jos omaisuutta on.

Ole onnellinen, jos sinulla on henkisesti terve äiti ja olet itsekin sellainen.

Kaikilla ei ole, eikä se ole heidän lastensa syytä.

-ohis

Lapseni ei soita juuri koskaan, mitä pitäisi ajatella?

Silloin kun jompikumpi soittaa, ehkä n. kerran vuodessa, olen iloinen, en syyllistä mistään, ja olen positiivinen, koska toivon, että näin soittaisivat useammin.

Eivät soita.

 En kerro ikävästäni tai liikaa omista jutuistani etteivät ahdistuisi. Puhun, tai ainakin yritän puhua, heitä kiinnostavista asioista, mutta en voi edes tietää mitä ne ovat, kun niin harvoin jutellaan.

Jouluna soittavat, - ehkä.

Pari kertaa viikossa soitellaan ja ehkä kerran viikossa keskimäärin kyläillään toistemme luona. Joskus tunnen syyllisyyttä, kun äiti selkeästi on yksinäinen, mutta toisaalta minulla on työni ja oma elämäni. En voi omia ystäviäni hylätä sen vuoksi, että ehtisin olla enemmän äidin kanssa. Olen yrittänyt äidille ehdottaa erilaisia harrastuksia, mutta sitä on vaikea saada liikkeelle kotoaan. Silloin kun saa aikaiseksi lähteä niin tykkää kyllä. Tietty nyt korona-aikana on ihan hyväkin, että pysyy lähinnä kotona.

Vierailija kirjoitti:

AP: millaisista asioista äitisi juttelee ja ennenkaikkea miksi? Onko hän yksinäinen, väsynyt, masentunut vai ihan muuten vaan läheisriippuvainen tai utelias elämästäsi?? Jos kyseessä on selvästi esim. yksinäisyys tai masennus, silloin ottaisin ihan projektiksi sen, että kehittäisit sietokykyäsi jutella edes 10 min äidin kanssa päivittäin. Mutta jos äidilläsi on jo hyvät sosiaaliset verkostot, ei ole mielialapulmaa, kunhan vaan tykkää hölöttää puhelimessa naapurin Sirkun kukkapenkeistä, niin silloin rajaaminen olisi ihan ok. Vaikka ensialkuun niin, että mykistää äidin puhelut ja itse soittaa silloin, kun on juttutuulella. Vaikka kerran, pari viikkoon. 

Ihan turhista asioista soittaa. Eilen soitti punasipuli takia. Tänään soitti koska oli mennyt turhaan liikkeeseen, mikä oli suljettu koronan takia ja soitti myös halvan kalan takia. Miksi? Miksi soittaa? Samasta syystä kun juokin eli ei kestä sekuntiakaan omaa seuraansa tai jotain sinne päin. Itse olen ihan eri maata ja rakastan puuhailla yksin kaikkea. En tiedä minkä takia hän on yksinäinen kun hänellä on aviomies seurana ja minä olen ihan yksikseni (luojan kiitos, ehkä sittenkin, koska keskeyttää minun arkea jo nyt niin paljon että ei olisi aikaa lapsiin ja omiin lasten lapsiin.) Olen kehittänyt sietokykyä ja hyvyyttäni ja vastaan liian kilttinä. Sitä puhetta tulee vähintään 40 min ja usein tunti. Siinä seisoo sitten omat tiskit ja kaupassakäynnit ja koiran viennit sitten. Kaikki viivästyy kun velvollisuuden tunnista olen puhelimessa.

No on kaikilla alkoholisteilla mielialapulmaa. Ja on selvä läheisriippuvuus jos ei anna minun olla rauhassa vaikka miten kauniisti pyydän. Juomispuolesta olen kirjoittanut kaksi kertaa oikean kirjeen ja ottanut puheeksi puhelimessa noin 4 kertaa. Useamman kerran olen rajannut, että ei missään nimessä saa soittaa humalassa. Ei ole auttanut.

Ap

Kävisit äitisi luona aktiivisesti, jos mahdollista.

Välittämisen merkki toi soittelu ja ehkä yksinäisyyttäkin soittelee. Tiedän, että sinua se ärsyttää, mutta koita ajatella äitiäsikin. Hyvyyttään vaan hän soittelee.

Olet onnekas, että itselläsi on välittävä vanhempi. Kaikilla sellaista ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Kävisit äitisi luona aktiivisesti, jos mahdollista.

Välittämisen merkki toi soittelu ja ehkä yksinäisyyttäkin soittelee. Tiedän, että sinua se ärsyttää, mutta koita ajatella äitiäsikin. Hyvyyttään vaan hän soittelee.

Olet onnekas, että itselläsi on välittävä vanhempi. Kaikilla sellaista ei ole.

Hyvyyttään?

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Haudasta on vaikea tavoittaa, eli ei soita enää koskaan.

Otan osaa 💓

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävisit äitisi luona aktiivisesti, jos mahdollista.

Välittämisen merkki toi soittelu ja ehkä yksinäisyyttäkin soittelee. Tiedän, että sinua se ärsyttää, mutta koita ajatella äitiäsikin. Hyvyyttään vaan hän soittelee.

Olet onnekas, että itselläsi on välittävä vanhempi. Kaikilla sellaista ei ole.

Hyvyyttään?

-ohis

Tuskin äiti soittelisi, jos ei rakastaisi. Voi olla liiallista soittelua, mutta tuskin sillä mitään pahaa tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini ei soita enää koskaan. Ikävä on niitä puheluita ja äidin heleää ääntä.

Lue koko ketju.

Äidin ääni ei aina ole niinkään heleä, kun on kännissä. Ääni lespaa turun murretta vaikka ei ole tutussa ikinä asunut. Ja kun nyt yrität syyllistää minua tällä kuolema-aiheella, niin minulla on myös paljon populaa, jotka eivät soita enää ikinä. Tiedän mitä on kuolema, olen mm. parhaan kaverini menettänyt 7-vuotiaana.

Mutta sen sanon, että onko se oikein äitejäkään kohtaan, että tälläiseen tulee helpotus vain kuoleman kautta? Oikeesti kuolisin häpeästä jos itse vaivaisin jotain läheistä niin paljon, että vasta kuolema toisi helpotuksen. Ja sitäkö puhelinta renkuttavat äidit haluavat, että lapselle tulee ekaa kertaa ikävä, kun hän on sitten edesmennyt. Siinä tehdään väärin jälkikasvua kohtaan. Kenelle sitten voi soittaa?

Tilanne on absurdi.

Ap.

Minä AP:na jättäisin vain vastaamatta. Pitää opetella laittamaan rajat ja sanomaan ei. Muutoin maailmassa riittää kyllä tahoja, jotka käyttävät hyväkseen, jos saavat mahdollisuuden. Siihen ei titteli Äiti vaikuta mitenkään poikkeuksellisesti, että Äiti-tittelillä olisi jotenkin suurempi oikeus käyttää sinua hyväkseen ja häiritä elämääsi kuin vaikka naapurin Jaanalla tai tuntemattomalla Martalla tuolla kadulla.

En ole kenenkään kuullut sanoneen, että olipa hyvä elämä, kun annoit muiden kävellä itseni yli ja olin jatkuvasti vaan antamassa ja palvelemassa, vaikka olin jo henkisesti burn outissa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini ei soita enää koskaan. Ikävä on niitä puheluita ja äidin heleää ääntä.

Lue koko ketju.

Äidin ääni ei aina ole niinkään heleä, kun on kännissä. Ääni lespaa turun murretta vaikka ei ole tutussa ikinä asunut. Ja kun nyt yrität syyllistää minua tällä kuolema-aiheella, niin minulla on myös paljon populaa, jotka eivät soita enää ikinä. Tiedän mitä on kuolema, olen mm. parhaan kaverini menettänyt 7-vuotiaana.

Mutta sen sanon, että onko se oikein äitejäkään kohtaan, että tälläiseen tulee helpotus vain kuoleman kautta? Oikeesti kuolisin häpeästä jos itse vaivaisin jotain läheistä niin paljon, että vasta kuolema toisi helpotuksen. Ja sitäkö puhelinta renkuttavat äidit haluavat, että lapselle tulee ekaa kertaa ikävä, kun hän on sitten edesmennyt. Siinä tehdään väärin jälkikasvua kohtaan. Kenelle sitten voi soittaa?

Tilanne on absurdi.

Ap.

Milloin olet viimeksi käynyt moikkaamassa vanhempiasi? Lopeta se itsesääli. Se vain madaltaa entisestään mielialaasi.

Eri

Ymmärrän kyllä aloittajaa oikein hyvin. Ei minullakaan ole mitään normaalia äiti-tytär-suhdetta, jossa ollaan tasavertaisina. En myöskään halua kuunnella miten sillä ja sillä on niin hyvä tytär, kun taas tekee äitinsä eteen sitä ja tätä. Muutama viime vuosi on ollut ihan hirveän raskaita ja omat voimat on täysin lopussa. En jaksa ajatella, mitä ensi kesänä tehdään öljykattilan kanssa tai miten katto pitää korjata. Äidin soitot ovat ahdistavia kun edes näen, kuka siellä taas soittaa.

Meillä ei lapsuudessa ollut puhelinta ja kun se vihdoin saatiin, ei lapset saaneet koskea siihen. Soittaminen on minulla vierasta, mieluummin laitan viestejä. Toinen lapsistani soittaa meille noin kerran viikkoon, toinen hyvä kun pari kertaa vuodessa. Jos minulla on tärkeää asiaa laitan viestin, mihin aikaan he ehtivät jutella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP: millaisista asioista äitisi juttelee ja ennenkaikkea miksi? Onko hän yksinäinen, väsynyt, masentunut vai ihan muuten vaan läheisriippuvainen tai utelias elämästäsi?? Jos kyseessä on selvästi esim. yksinäisyys tai masennus, silloin ottaisin ihan projektiksi sen, että kehittäisit sietokykyäsi jutella edes 10 min äidin kanssa päivittäin. Mutta jos äidilläsi on jo hyvät sosiaaliset verkostot, ei ole mielialapulmaa, kunhan vaan tykkää hölöttää puhelimessa naapurin Sirkun kukkapenkeistä, niin silloin rajaaminen olisi ihan ok. Vaikka ensialkuun niin, että mykistää äidin puhelut ja itse soittaa silloin, kun on juttutuulella. Vaikka kerran, pari viikkoon. 

Ihan turhista asioista soittaa. Eilen soitti punasipuli takia. Tänään soitti koska oli mennyt turhaan liikkeeseen, mikä oli suljettu koronan takia ja soitti myös halvan kalan takia. Miksi? Miksi soittaa? Samasta syystä kun juokin eli ei kestä sekuntiakaan omaa seuraansa tai jotain sinne päin. Itse olen ihan eri maata ja rakastan puuhailla yksin kaikkea. En tiedä minkä takia hän on yksinäinen kun hänellä on aviomies seurana ja minä olen ihan yksikseni (luojan kiitos, ehkä sittenkin, koska keskeyttää minun arkea jo nyt niin paljon että ei olisi aikaa lapsiin ja omiin lasten lapsiin.) Olen kehittänyt sietokykyä ja hyvyyttäni ja vastaan liian kilttinä. Sitä puhetta tulee vähintään 40 min ja usein tunti. Siinä seisoo sitten omat tiskit ja kaupassakäynnit ja koiran viennit sitten. Kaikki viivästyy kun velvollisuuden tunnista olen puhelimessa.

No on kaikilla alkoholisteilla mielialapulmaa. Ja on selvä läheisriippuvuus jos ei anna minun olla rauhassa vaikka miten kauniisti pyydän. Juomispuolesta olen kirjoittanut kaksi kertaa oikean kirjeen ja ottanut puheeksi puhelimessa noin 4 kertaa. Useamman kerran olen rajannut, että ei missään nimessä saa soittaa humalassa. Ei ole auttanut.

Ap

Olet selvästi liian kiltti. Ei aina tarvitse olla, eikä etenkään tällaisessa tilanteessa. Sano suoraan, että pitää lähteä viemään koira tarpeilleen heihei ja lyö luuri. Jos äitisi loukkaantuu siitä, niin sitten loukkaantuu. Soittaa varmaan kuitenkin seuraavana päivänä.