Mistä aikuinen nainen voisi saada itselleen äiti- tai isähahmon aikuisena?

On.

Terapian avulla voisit päästä tuosta tarpeestasi eroon.

Juna meni jo.

Niillä eväillä mennään, jotka sai.

Läheisyyttä saa parisuhteesta ja tietysti olemalla itse vanhempi.

Ei kuulosta kyllä hyvältä. 

Ei kuitenkaan vaippoja tarvisi sinulle vaihtaa?

Minun neuvoni on, että itsekasvatuksen avulla kohti henkistä vahvuutta ja aikuisuutta. Olet altis hyväksikäytölle tuollaisena.

Tasavertaisessa parisuhteessa on parempi olla, fiksu mies ymmärtää traumoja mitä vaille olet jäänyt, mutta niiden kanssa voi elää laskeutumatta uudelleen lapsen tasolle. Voin kokemuksesta sanoa, että tuo kaipuu hälvenee kun vuodet kuluvat.

Mäkin kaipaisin tällaista. Mutta ikävä kyllä ei sellaista saa. Mistään.

Mä olen vanhempieni hylkäämä myös, toinen vanhempi julma narsisti joka pahoinpiteli lapsuuden ja ilmoitti lapsilleen että 18v iässä hän heittää lapset ulos ja hänen vastuu päättyy. Niin myös teki. Ja kielsi toista vanhempaa pitämästä mitään yhteyttä lapsiin. Toinen vanhempi alistui ja totteli.

Olen elänyt kohta 30 vuotta illan vanhempiani. Tänä aikana olen valmistunut yliopistosta, mennyt kihloihin, naimisiin, on synytynyt lapsi.

MISSÄÄN näistä tilaisuuksista vanhempani ei ät ole olleet. Eivät ole tulleet ainoiden lastenlastensa ristiäisiin eivätkä ole halunneet nähdä lapsiani koskaan. Narsisti ei anna sen toisen vanhemmankaan tavata lapsia.

Olen yrittänyt saada varamummoa, spr ystävää, palkattua ostomummoa, mutta mikään näistä ei ole onnistunut. Ei ole ollutkaan toiselta puolelta intoa ja halua osallistua elämään. Tai sitten on vaan ollut hankalaa aikataulujen kanssa tai muuta ongelmaa.

Ap, eniten auttaa kun hyväksyy, siis että elämä meni nyt näin ja elämä ei ole reilu kellekään. Joku saa rakastavat vanhemmat ja joku saa sysipaskat. Elämä on sattumaa ja tuuria, ja sinulle ja minulle (ja monelle muulle) sattui sysipaskat vanhemmat. Ei se oikein muuksi muutu.

Koita saada mielekkäitä harrastuksia ja jos mahdollista, ystäviä elämääsi. Tsemppiä, ja muista että sinä olet tärkeä ja arvokas.

Meitä vanhemmattomia on paljon. Ei siinä auta kuin olla itse itselleen se rakstava vanhempi. Älä nyt ainakaan ala minkään hopeaketun kanssa hyväksikäyttösuhteeseen!

Vierailija kirjoitti:

Mäkin kaipaisin tällaista. Mutta ikävä kyllä ei sellaista saa. Mistään.

Mä olen vanhempieni hylkäämä myös, toinen vanhempi julma narsisti joka pahoinpiteli lapsuuden ja ilmoitti lapsilleen että 18v iässä hän heittää lapset ulos ja hänen vastuu päättyy. Niin myös teki. Ja kielsi toista vanhempaa pitämästä mitään yhteyttä lapsiin. Toinen vanhempi alistui ja totteli.

Olen elänyt kohta 30 vuotta illan vanhempiani. Tänä aikana olen valmistunut yliopistosta, mennyt kihloihin, naimisiin, on synytynyt lapsi.

MISSÄÄN näistä tilaisuuksista vanhempani ei ät ole olleet. Eivät ole tulleet ainoiden lastenlastensa ristiäisiin eivätkä ole halunneet nähdä lapsiani koskaan. Narsisti ei anna sen toisen vanhemmankaan tavata lapsia.

Olen yrittänyt saada varamummoa, spr ystävää, palkattua ostomummoa, mutta mikään näistä ei ole onnistunut. Ei ole ollutkaan toiselta puolelta intoa ja halua osallistua elämään. Tai sitten on vaan ollut hankalaa aikataulujen kanssa tai muuta ongelmaa.

Ap, eniten auttaa kun hyväksyy, siis että elämä meni nyt näin ja elämä ei ole reilu kellekään. Joku saa rakastavat vanhemmat ja joku saa sysipaskat. Elämä on sattumaa ja tuuria, ja sinulle ja minulle (ja monelle muulle) sattui sysipaskat vanhemmat. Ei se oikein muuksi muutu.

Koita saada mielekkäitä harrastuksia ja jos mahdollista, ystäviä elämääsi. Tsemppiä, ja muista että sinä olet tärkeä ja arvokas.

Kiitos tästä ja tsemppiä myöskin! ❤ Jotenkin vain tuntuu siltä, että ei sitä vanhempien puuttumista korvaa mikään. Osin sen vuoksi myös parisuhteen muodostaminen on vaikeaa. On jatkuvasti turvaton ja pohjattoman yksinäinen sekä "needy" olo.

Olen myös koettanut jopa kiusallisen avoimesti puhua asiasta, mutta tulos on pyöreä nolla (tai tavallaan jopa miinusmerkkinen). Ei kukaan sellaiseen suostu, eikä sellaista halua. Ja vielä vähemmän haluavat, jos tällaisen toiveeni kerron. Olen koettanut löytää täytettä elämääni muuta kautta, mutta ehkäpä olen jotenkin toivottoman rikkinäinen vain ja loppu elämäni on selviytymistä tämän asian kanssa.

Tajuan myös senkin, että tietty alentuvainen miellyttämisenhaluni liittyy samaan. Koetan "ostaa" hyväksyntää kiltteydellä, "mielistelyllä" ja jopa lahjoilla, mutta en saa sitä hyväksyntää koskaan mistään. Ihmiset aistivat epätoivoni ja kaikkoavat vain kauemmaksi.

T. Ap

Minä voisin olla ystävä ja isähahmo, mutta eihän se onnistu kun ulkopuoliset ajattelevat heti jotain ihan muuta.

Ei sellainen taida koskaan onnistua. Olet altis hyväksikäytölle, olen samaa mieltä muiden kanssa siitä, että kannattaa työstää itsensä rakastamista ja itsensä vanhemmoimista. Ymmärrän täysin mistä puhut, en koe että minulla olisi koskaan ollut turvallisia, rakastavia vanhempia. Olen käytännössä kasvanut perheettömänä, niin sairas oma ”perheeni” oli ja on edelleen, etten pysty sitä perheeksi sanomaan.

Muistan saman kaipuun ja sen, että etsi sellaista vanhempaa aikuista, joka voisi täyttää vanhemman jättämän aukon. Melkein kaikki niistä, jotka vilpittömästi olisivat halunneet, olivat tavalla tai toisella rikkonaisia ihmisiä, yksi oli alkoholisti joka päätyi mollaamaan ja väheksymään minua koko ajan enemmän ja enemmän. Eivät nämä suhteet koskaan olleet terveitä, sellaisia pyyteettömiä, mitä lapsen ja vanhemman suhde pitäisi luonnollisesti olla. Yksi yritti käyttää seksuaalisesti hyväksi. Joku itsesuojeluvaisto mulla aina näissäkin kokeiluissa oli, varoin päästämästä ketään liian lähelle, jotta pääsisin ihmisestä helposti eroon, jos osoittautuisi, että suhde on vahingollinen. Ja aina ne olivat. Ei sellaisia aikuisia taida olla, missään.

Eli pääset elämässäsi huomattavasti paremmin eteenpäin, kuin työstät sitä, että sulla ei ole ollut vanhempia. Käsittelet tunteet ja kaikki siihen liittyvät kivut. Ja kun prosessi etenee, pikkuhiljaa opit hyväksymään, että niin se vain meni, ei voi mitään.

Lapset voivat joillakin täyttää sitä tyhjiötä kääntäen. Minulla ei ole vielä omia lapsia, miesystävälläni on ja tunnen todella suurta tyydytystä siitä, että minä voin omilla toimillani ja teoillani mahdollistaa niille lapsille turvallisen ja rakastavan lapsuuden.

Olet todella altis hyväksikäytölle tuon takia. Jos lähdet tuollaista ihmissuhdetta etsimään, tulet törmäämään miehiin jotka haluavat hyväksikäyttää sinua seksuaalisesti. On sellaisiakin jotka oikein tarkoituksella hakevat nuorta naista, joka olisi suhteessa "lapsi", kerran luin tällaisesta parista, vanhempi mies ja tyttö, tyttö mm. käytti vaippoja, mies syötti häntä jne. Näille miehille kyseessä on seksuaalinen perversio. Kuten täällä on jo sanottu, sinun kannattaisi hakea apua vanhempien hylkäämisen aiheuttamaan traumaasi.

Oma isäni oli ja on hyvin etäinen. En ole koskaan kokenut, että kiinnostaisin häntä mitenkään. Olen jo yli 40-vuotias, ja onneksi omilla lapsillani on aivan erilainen isä kuin minulla.

Kun nuorena tyttönä aloitin työurani, toimin pitkään minua reilusti vanhemman miehen kanssa samassa tiimissä. Hänellä ei ollut lapsia ja hän suhtautui minuun kuin tyttäreensä. Olimme jotenkin heti samalla aaltopituudella. Välillämme ei koskaan ollut mitään seksuaalista, ei todellakaan nukuttu yhdessä tms. Mutta jotenkin hänen kauttaa sain ikään kuin isän, eli vanhemman miehen, joka hyväksyi minut, kunnioitti minua ja suhtautui tietyllä tavalla hyvin suojelevasti. Eli periaatteessa tuollaisen isähahmon löytäminen on mahdollista.

AP koettaa korjata lapsuuden traumoja jollain sairaalla aikuisfantasialla.

Ei kukaan tervepäinen aikuinen nuku joka yö isänsä tai äitinsä sylissä!

Tommy Hellstenin kirjoissa on paljon hyviä ajatuksia, hänen oma isänsä oli poissaoleva alkoholisti.

Elämän lapsi - vastuulliseen aikuisuuteen.

Virtahepo olohuoneessa.

Viimeksi mainitussa puhutaan läheisriippuvuudesta.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/11/terapeutti-tommy-hellsten-on-a…

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli ja on hyvin etäinen. En ole koskaan kokenut, että kiinnostaisin häntä mitenkään. Olen jo yli 40-vuotias, ja onneksi omilla lapsillani on aivan erilainen isä kuin minulla.

Kun nuorena tyttönä aloitin työurani, toimin pitkään minua reilusti vanhemman miehen kanssa samassa tiimissä. Hänellä ei ollut lapsia ja hän suhtautui minuun kuin tyttäreensä. Olimme jotenkin heti samalla aaltopituudella. Välillämme ei koskaan ollut mitään seksuaalista, ei todellakaan nukuttu yhdessä tms. Mutta jotenkin hänen kauttaa sain ikään kuin isän, eli vanhemman miehen, joka hyväksyi minut, kunnioitti minua ja suhtautui tietyllä tavalla hyvin suojelevasti. Eli periaatteessa tuollaisen isähahmon löytäminen on mahdollista.

Periaatteessa kyllä, mutta valitettavasti monen nuoren naisen isähahmona pitämän miehen ajatuksena on kuitenkin päästä seksuaaliseen kontaktiin. Ja en siis tarkoita, että kaikkien, mutta jos isähahmoa etsii, niin todennäköisemmin törmää juuri niihin seksiä haluaviin. Lisäksi aloittajahan ei tosiaan tarkoittanut tätä, vaan juuri jotakuta jonka sylissä voisi nukkua jne. Ja tällaista kun hakee niin tulee hyväksikäytetyksi.

Olipas jo hyviä vastauksia täällä. Siis: Et voi enää saada uutta vanhempaa, et ole enää lapsi. Tärkeää olisi nyt, että rakennat hyvän suhteen itseesi, olet ikään kuin itse se turvallinen vanhempi sisälläsi elävälle lapselle.

Niinhän se menee niilläkin onnekkailla, jotka ovat turvallisen vanhemman hoivissa lapsena kasvaneet. He ovat saaneet vanhemmiltaan mallin, miten kohdella itseään oikein. Sinä et ole saanut tätä mallia vanhemmiltasi, joten joudut rakentamaan sen itse.

Tarvittaessa voit hakeutua terapiaan, jotta saat tukea tähän prosessiin. Myös esim. kirja nimeltä "Tunne lukkosi" voisi olla sinulle hyödyllinen.

Voimia! Mielestäni tilanteensi vaikuttaa siinä mielessä valoisalta, että olet niin selkeästi osannut tunnistaa tarpeesi.

Sugardaddystä ehkä..?

Yhh älä sotke mitään pusutteluja ja vieressä nukkumista!! Ei sellaista aikuinen tarvitse vaikka olisikin lapsena jäänyt ilman.

Hanki pano- ja halikaveri ja sitten erikseen joku isähahmo, jonka kanssa jutellaan ja kahvitellaan, ei todellakaan pusutella!

Ja terapiaa suosittelisin myöskin...

Vierailija kirjoitti:

Yhh älä sotke mitään pusutteluja ja vieressä nukkumista!! Ei sellaista aikuinen tarvitse vaikka olisikin lapsena jäänyt ilman.

Hanki pano- ja halikaveri ja sitten erikseen joku isähahmo, jonka kanssa jutellaan ja kahvitellaan, ei todellakaan pusutella!

Ja terapiaa suosittelisin myöskin...

Surullista kyllä, mutta vielä isähahmoakin enemmän kaipaisin äitihahmoa. 😢 Haluaisin nukkua vieressä ja kuunnella sen ihmisen sydämen sykettä ja tuntea, että se ihminen on lähelläni, eikä hylkää mua pois. Paijailla ja pusutella. Pelkään olevani sairas sen tunteeni takia, vaikka sinänsä tunteeni on oikeasti aika viatonta läheisyyden- ja välittämisenkaipuuta. Häpeän. 😢