Lue keskustelun säännöt.
Mistä aikuinen nainen voisi saada itselleen äiti- tai isähahmon aikuisena?
04.12.2020 |
Olen aikuinen nainen ja jäin lapsuudessa toisen vanhempani (teininä jopa molempien vanhempieni) hylkäämäksi. Nyt olen elänyt useamman vuoden sinkkuna, ja olen muutenkin melko yksinäinen, eikä läheisiä livekavereitakaan oikein ole. Olen ihan normaali muuten. 🙂
Kaipaisin itselleni sellaista ihmistä, joka voisi olla minulle turvallinen "vanhempi" ja jonka sylissä voisin esimerkiksi nukkua (esim. jopa joka yö) ja jolle antaa pusuja poskelle jne., mutta suhde ei olisi siltikään seksuaalinen. Voisin siis käyttäytyä samaan tapaan kuin pieni lapsi vanhempaansa kohtaan ja se toinen ei torjuisi minua. Onko haaveeni täysin mahdoton?
Kommentit (37)
Tuohon kokonaisuuteen liittyy sekin, että koen lähes utopistiseksi ajatukseksi jonkun uuden parisuhteen etsimisen tässä tilanteessa. Kaipaan ainoastaan sellaista turvallista ihmistä ja melkeinpä pelkään sellaista, että olisin normaalissa parisuhteessa.
Asiaan toki voi vaikuttaa se, että vuosien takainen viimeisin parisuhde oli aivan jatkuvaa nöyryyttämistä, alistamista ja väkivaltaa, ja olen siitäkin edelleenkin traumatisoitunut. Jossain vaiheessa mun olisi pitånyt mennä lähinnä eteisen nurkkaan lattialle nukkumaan ja tavaroitani sai olla vain pari laatikollista asunnossa jne., vaikka maksoin puolet kotitalouden kuluista. Jopa sisällä kävelemisestäkin sain huutoa, kun kuulemma kulutin liikaa lattioita ja pintoja. Sain kokea monenlaista väkivaltaa. Exä syyllisti siitä, kun yritin puolustella oikeuttani olla normaalisti kotona ilman väkivallan uhkaa.
En koe olevani aidosti välittämisen arvoinen "vapailla markkinoilla", mutta ajattelen niin, että joku poikkeuksellinen kultainen ihminen voisi välittää minusta vajavaisestakin teoriassa vähän niinkuin vanhempi lapsestaan. Mutta ok, unelmani on täysin mahdoton ja utopistinen siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohon kokonaisuuteen liittyy sekin, että koen lähes utopistiseksi ajatukseksi jonkun uuden parisuhteen etsimisen tässä tilanteessa. Kaipaan ainoastaan sellaista turvallista ihmistä ja melkeinpä pelkään sellaista, että olisin normaalissa parisuhteessa.
Asiaan toki voi vaikuttaa se, että vuosien takainen viimeisin parisuhde oli aivan jatkuvaa nöyryyttämistä, alistamista ja väkivaltaa, ja olen siitäkin edelleenkin traumatisoitunut. Jossain vaiheessa mun olisi pitånyt mennä lähinnä eteisen nurkkaan lattialle nukkumaan ja tavaroitani sai olla vain pari laatikollista asunnossa jne., vaikka maksoin puolet kotitalouden kuluista. Jopa sisällä kävelemisestäkin sain huutoa, kun kuulemma kulutin liikaa lattioita ja pintoja. Sain kokea monenlaista väkivaltaa. Exä syyllisti siitä, kun yritin puolustella oikeuttani olla normaalisti kotona ilman väkivallan uhkaa.
En koe olevani aidosti välittämisen arvoinen "vapailla markkinoilla", mutta ajattelen niin, että joku poikkeuksellinen kultainen ihminen voisi välittää minusta vajavaisestakin teoriassa vähän niinkuin vanhempi lapsestaan. Mutta ok, unelmani on täysin mahdoton ja utopistinen siis.
Kun ei ihmiset vain ole sellaisia. Tai jossain on ehkä tuollaisia yksisarvisia, joiden sydän on kultaa, mutta sellaisen löytäminen on yhtä todennäköistä, kuin lottovoitto. Mitä tarvitsevammassa ja haavoittuvamassa asemassa olet, sitä enemmän vedät puoleesi juuri eksäsi kaltaisia, erittäin häiriintyneitä ihmisiä, jotka rikkovat sinua lisää. Itse olen saanut apua terapiasta, terapia on ollut eräänlainen korvaava suhde ja turvallinen sellainen. Ja sen avulla olen kasvanut niin, että kykenen jo paremmin rakastamaan ja huolehtimaan itsestäni. AAL-ryhmästä olen saanut myös paljon voimaa ja apuja, mutta niissäkään ei kannata liiaksi varata muiden varaan, sillä jopa nuo ryhmät vetävät puoleensa saalistajia ja hyväksikäyttäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhh älä sotke mitään pusutteluja ja vieressä nukkumista!! Ei sellaista aikuinen tarvitse vaikka olisikin lapsena jäänyt ilman.
Hanki pano- ja halikaveri ja sitten erikseen joku isähahmo, jonka kanssa jutellaan ja kahvitellaan, ei todellakaan pusutella!
Ja terapiaa suosittelisin myöskin...
Surullista kyllä, mutta vielä isähahmoakin enemmän kaipaisin äitihahmoa. 😢 Haluaisin nukkua vieressä ja kuunnella sen ihmisen sydämen sykettä ja tuntea, että se ihminen on lähelläni, eikä hylkää mua pois. Paijailla ja pusutella. Pelkään olevani sairas sen tunteeni takia, vaikka sinänsä tunteeni on oikeasti aika viatonta läheisyyden- ja välittämisenkaipuuta. Häpeän. 😢
Älä häpeä. ❤️
Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään. En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, johon tämä ei pätisi. Minusta meidän pitäisi myös paljon enemmän vaalia kosketusta, varsinkin täällä Suomessa. Kosketuksessa ja läheisyydessä on voimaa. ❤️
Itse tavallaan haaveilen, että voisin olla jollekin tuollainen äitihahmo, mutta en kuitenkaan uskaltaisi lähteä moiseen, kun pelkäisin tulevani satutetuksi tai hyväksikäytetyksi. Tyydyn siis toistaiseksi siihen, että voin tarjota arjessa tapaamilleni ihmisille pyyteetöntä välittämistä, kunhan he vain ovat sille avoimia. Ehkä tapaan sinutkin vielä joskus. ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhh älä sotke mitään pusutteluja ja vieressä nukkumista!! Ei sellaista aikuinen tarvitse vaikka olisikin lapsena jäänyt ilman.
Hanki pano- ja halikaveri ja sitten erikseen joku isähahmo, jonka kanssa jutellaan ja kahvitellaan, ei todellakaan pusutella!
Ja terapiaa suosittelisin myöskin...
Surullista kyllä, mutta vielä isähahmoakin enemmän kaipaisin äitihahmoa. 😢 Haluaisin nukkua vieressä ja kuunnella sen ihmisen sydämen sykettä ja tuntea, että se ihminen on lähelläni, eikä hylkää mua pois. Paijailla ja pusutella. Pelkään olevani sairas sen tunteeni takia, vaikka sinänsä tunteeni on oikeasti aika viatonta läheisyyden- ja välittämisenkaipuuta. Häpeän. 😢
Älä häpeä. ❤️
Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään. En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, johon tämä ei pätisi. Minusta meidän pitäisi myös paljon enemmän vaalia kosketusta, varsinkin täällä Suomessa. Kosketuksessa ja läheisyydessä on voimaa. ❤️Itse tavallaan haaveilen, että voisin olla jollekin tuollainen äitihahmo, mutta en kuitenkaan uskaltaisi lähteä moiseen, kun pelkäisin tulevani satutetuksi tai hyväksikäytetyksi. Tyydyn siis toistaiseksi siihen, että voin tarjota arjessa tapaamilleni ihmisille pyyteetöntä välittämistä, kunhan he vain ovat sille avoimia. Ehkä tapaan sinutkin vielä joskus. ❤️
Kiitoksia tästä! Ja ymmärrän tuon näkökulman myös. Haluaisin kyllä tavata sinut. ❤
Mäkin tarvitsisin " perheen" joka ottaisi mut välillä luokseen.
Olen välillä kuin orpo,tuntuu siltä.
Hyvin yksin ja äärettömän paha olo.
Äiti oli äärimmäisen julma ja heitti mut ulos kylmään ja pimeään.
Kaikkea en viitsi kertoa.
Voimakkaita hylkäämisiä vauvasta saakka.
Kuka mut ottaisi hoiviinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ois se kyllä ajatuksena aika ihanaa, jos ois aikuisille semmosia adoptiopalveluita. Harmi etten tajunnut tehdä itsestäni lastensuojeluilmoitusta ennen kuin vasta teininä, ala-asteella olisi ollut mahdollista vielä päästä sijaisperheeseen. Tosin niissäkin on kaiken näköisiä...ei siinä ole mitään hävettävää, että haluaisi kokea kerrankin elämässä saavansa hoivaa, kuten lapsi saa vanhemmaltaan. Mä en muista, että minua olisi koskaan halattu tai että olisin ollut sylissä. Kerran naapurikavereideni äiti kysyi, että halataanko minua koskaan kotona. Tuntui todella oudolta kysymykseltä, miksi halattaisiin. Tiesin kyllä, että normaaleissa perheissä halataan, ei hakata vaan halataan.
Tää oli oikeesti koskettava ketju 🥺 voimia teille kaikille, en pystyisi edes kuvittelemaan minkä tuskan ootte pienenä lapsena joutuneet käymään läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin auttaisi kun joku silittäisi hartioista ja olisi läsnä.
Aika toivottomia vastauksia olet saanut joiltakin... Suosittelen lukemaan noita Tommy Hellstenin kirjoja, mitä joku toinenkin suositteli, sekä harkitsemaan terapiaa. Uskon myös, että sellaisia ihmisiä on olemassa, joilta voi saada henkistä tukea ja joka voi jopa toimia ”varavanhempana”. Itsekin olen löytänyt sellaisen, vaikka minulla ihan hyvät suhteet on omiinkin vanhempiini, mutta kaipasin silti jotain muutakin henkistä tukea aikuisiällä. Kehenkään ei silti saisi ripustautua. Mutta en siis usko, että toivosi on menetetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin niin kaipaisin tuollaista! Yhdessä työpaikassa minulla oli ihana esimies (nainen), jonka syliin olisin vain halunnut käpertyä. Hän oli hyvin lempeä, rauhallinen, ymmärtäväinen ja kannustava. Sisäisesti melkein sekosin niistä positiivisista sanoista, lempeydestä, lämmöstä ja huolenpidosta. Tuntui niin hyvälle. Hulluksi saa kyllä tuntemaan nämä ajatukset. Mulla oli kyllä ihan kelpo äiti, mutta hän ei juurikaan pitänyt minua sylissä tai halannut. Isäni vain hakkasi ja kiusasi minua, eikä juuri muuten kiinnittänyt minuun huomiota. Olisi ihanaa päästä syliin ja halaukseen. Olen parikymppinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon kokonaisuuteen liittyy sekin, että koen lähes utopistiseksi ajatukseksi jonkun uuden parisuhteen etsimisen tässä tilanteessa. Kaipaan ainoastaan sellaista turvallista ihmistä ja melkeinpä pelkään sellaista, että olisin normaalissa parisuhteessa.
Asiaan toki voi vaikuttaa se, että vuosien takainen viimeisin parisuhde oli aivan jatkuvaa nöyryyttämistä, alistamista ja väkivaltaa, ja olen siitäkin edelleenkin traumatisoitunut. Jossain vaiheessa mun olisi pitånyt mennä lähinnä eteisen nurkkaan lattialle nukkumaan ja tavaroitani sai olla vain pari laatikollista asunnossa jne., vaikka maksoin puolet kotitalouden kuluista. Jopa sisällä kävelemisestäkin sain huutoa, kun kuulemma kulutin liikaa lattioita ja pintoja. Sain kokea monenlaista väkivaltaa. Exä syyllisti siitä, kun yritin puolustella oikeuttani olla normaalisti kotona ilman väkivallan uhkaa.
En koe olevani aidosti välittämisen arvoinen "vapailla markkinoilla", mutta ajattelen niin, että joku poikkeuksellinen kultainen ihminen voisi välittää minusta vajavaisestakin teoriassa vähän niinkuin vanhempi lapsestaan. Mutta ok, unelmani on täysin mahdoton ja utopistinen siis.
Oot ap aikanaan tuosta järkyttävästä parisuhteestasi täällä kertonut ja muistan miten tsemppasimme sinua jättämään sen hirviömäisen miehen. Kielsit kuitenkin joku aika sitten kun tuota muistelin ja väitit että se oli joku muu henkilö, mutta siinä nyt on yllä mustaa valkoisella että se olit oikeesti sinä. Ja pointtihan oli silloin se niin kuin tässäkin ketjussa lukemettomat ihmiset on jo kirjoittaneet, ettei lähtökohdastasi synny tervettä suhdetta. Asia on ihan oikeasti niin, että joudut sinne terapiaan hakeutumaan tai edessä on edellisen parisuhteesi toisinto. Koska olet sillä tavalla rikkinäinen tällä hetkellä, että vedät puoleesi tuollaisia ihmisiä. Siihen voi onneksi tulla muutamassa vuodessa muutos, mutta tarvitset apua terapiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon kokonaisuuteen liittyy sekin, että koen lähes utopistiseksi ajatukseksi jonkun uuden parisuhteen etsimisen tässä tilanteessa. Kaipaan ainoastaan sellaista turvallista ihmistä ja melkeinpä pelkään sellaista, että olisin normaalissa parisuhteessa.
Asiaan toki voi vaikuttaa se, että vuosien takainen viimeisin parisuhde oli aivan jatkuvaa nöyryyttämistä, alistamista ja väkivaltaa, ja olen siitäkin edelleenkin traumatisoitunut. Jossain vaiheessa mun olisi pitånyt mennä lähinnä eteisen nurkkaan lattialle nukkumaan ja tavaroitani sai olla vain pari laatikollista asunnossa jne., vaikka maksoin puolet kotitalouden kuluista. Jopa sisällä kävelemisestäkin sain huutoa, kun kuulemma kulutin liikaa lattioita ja pintoja. Sain kokea monenlaista väkivaltaa. Exä syyllisti siitä, kun yritin puolustella oikeuttani olla normaalisti kotona ilman väkivallan uhkaa.
En koe olevani aidosti välittämisen arvoinen "vapailla markkinoilla", mutta ajattelen niin, että joku poikkeuksellinen kultainen ihminen voisi välittää minusta vajavaisestakin teoriassa vähän niinkuin vanhempi lapsestaan. Mutta ok, unelmani on täysin mahdoton ja utopistinen siis.
Oot ap aikanaan tuosta järkyttävästä parisuhteestasi täällä kertonut ja muistan miten tsemppasimme sinua jättämään sen hirviömäisen miehen. Kielsit kuitenkin joku aika sitten kun tuota muistelin ja väitit että se oli joku muu henkilö, mutta siinä nyt on yllä mustaa valkoisella että se olit oikeesti sinä. Ja pointtihan oli silloin se niin kuin tässäkin ketjussa lukemettomat ihmiset on jo kirjoittaneet, ettei lähtökohdastasi synny tervettä suhdetta. Asia on ihan oikeasti niin, että joudut sinne terapiaan hakeutumaan tai edessä on edellisen parisuhteesi toisinto. Koska olet sillä tavalla rikkinäinen tällä hetkellä, että vedät puoleesi tuollaisia ihmisiä. Siihen voi onneksi tulla muutamassa vuodessa muutos, mutta tarvitset apua terapiasta.
Varmasti moni muukin on ollut vastaavassa tilanteessa, eikä se edellinen parisuhteeni ole keskeinen asia tämän osalta muutenkaan paitsi sen osalta, että olen mahdollisesti traumatisoitunut, mikä voi myötävaikuttaa tämänhetkisiin haaveisiini ihmissuhteiden saralla. Tälle palstalle kirjoittaa ainakin tuhansia ihmisiä jatkuvasti.
Jatkoa edelliseen: haluan myös painottaa, että minun mieheni ei myöskään ollut mitenkään "hirviömäinen", mutta hän kohteli minua joskus ala-arvoisesti. Siksi tuntuikin käytännössä taivaalliselta, kun kohtasin arjessani yhden ihmisen, joka kohteli minua inhimillisesti ja empaattisesti. Mutta se onkin kokonaan toinen aihe. Todennäköisesti useammallakin muulla on voinut olla melko samantyyppisiä kokemuksia. Omat ikävät kokemukseni ovat vuosien takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli tuollainen isähahmo nuorena, olin parikymppinen ja hän nelikymppinen. Se oli tavallaan ihanaa, tavallaan sairasta. Olimme siis seurustelusuhteessa. Kaikki luulivat häntä isäkseni, ja sain olla rauhassa lapsellinen ja huolehdittava. Seksi oli ihanaa, joskus oli alistamis ja sitomisleikkejä.. Tuo juttu loppui aikanaan,olla että minua käytettiin tavallaan hyväksi, mutta ei siitä huonoja muistoja jäänyt.
Nyt vanhempana minulla on työyhteisössä parikin tällaista ihmistä, ja ne on hyviä luottohenkilöitä. Mutta vieressä nukkujaa on vaikea löytää!
Kannattaa tiedostaa että useilla ihmisillä voi olla samanlainen turvallisuuden ja huolenpidon kaipuu. Mutta meillä aikuisilla ihmisillä on omat tapamme selvitä siitä.
Toisaalta kaikki voisivat myös arkielämässään jakaa sitä empaattisuutta, huolenpitoa ja lempeyttä omiin läheisiin ihmisiin. Silloin meillä kaikilla olisi helpompaa!
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa edelliseen: haluan myös painottaa, että minun mieheni ei myöskään ollut mitenkään "hirviömäinen", mutta hän kohteli minua joskus ala-arvoisesti. Siksi tuntuikin käytännössä taivaalliselta, kun kohtasin arjessani yhden ihmisen, joka kohteli minua inhimillisesti ja empaattisesti. Mutta se onkin kokonaan toinen aihe. Todennäköisesti useammallakin muulla on voinut olla melko samantyyppisiä kokemuksia. Omat ikävät kokemukseni ovat vuosien takaa.
Kerrataas vielä:
"viimeisin parisuhde oli aivan jatkuvaa nöyryyttämistä, alistamista ja väkivaltaa, ja olen siitäkin edelleenkin traumatisoitunut."
Muistan nuo jutut että jouduit nukkumaan lattialla ja miehesi mm. käytti sinuun järkkyä taloudellista väkivaltaa kaikkien muiden sairaiden juttujen lisäksi. Ja kyllä, ihminen joka pakottaa toisen nukkumaan lattialla kuten useaan otteeseen kerroit, ja joka yrittää estää kumppaniaan _ kävelemästä asunnossa_ ON hirviömäinen ihminen. Ja tarvitset nyt kipeästi terapiaa että ymmärrät sen ja ettei jokin vastaava enää toistu parisuhteissasi. Jos ja kun et minua usko, lue ketjun alusta jossa ihmiset kerta toisensa jälkeen kertoo ettei tuo ole terveiden suhteiden merkki ja että altistut hyväksikäytölle. Usko palstalaisia kun täällä kerta toisensa jälkeen ihmiset yrittää sinulle kertoa mutta et kuuntele. Huomenna ja ensi vuonna ja viiden vuoden päästä tismalleen samat jutut ja sama jumi samassa poterossa. Et pääse sieltä ylös yksin. Laita edes itsellesi joku aikaraja kuinka kauan olet valmis iskemään päätäsi seinään ilman tulosta. Sen jälkeen jos viimeinkin suostuisit sinne terapiaan. Ei varmasti siltä kuulosta koska alkaa jo turhauttaa hukkaamasi vuodet, mutta haluan sulle oikeasti pelkkää hyvää.
No ei todellakaan. 😀 Osaan pitää huolen itsestäni, mutta emotionaalisella tasolla on kyltymätön turvallisuudenkaipuu.