Miehen alkoholiongelma- eroaisitko sinä?

ihmettelen itsekin, miksi kaikki neuvovat eroamaan. Tuo 20 neuvo kuulostaa hyvältä. jokin kultainen keskitie pitäisi löytyä.

[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 18:13"]

Täällä av palstalla se ainoa neuvo yleensä on että pitää erota. Onko se todellakin ainoa ratkaisu? Minun miehelläni oli tätä samaa ongelmaa. Kalja maistui päivittäin. Kalja on miehelleni maistunut aina koko 25 vuotisen liittomme ajan. Aiheesta on keskusteltu vuosia ja vuosia. Olen itkenyt ja rukoillut, yrittänyt olla hyvä vaimo ettei tekisi mieli juoda. Ei mikään auttanut. Sanoin miehelleni että jos tähän ei tule muutosta niin olen valmis eroamaan. Suostui tulemaan perheasiainkeskukseen juttelemaan. Siellä ollaan nyt käyty vuosi ja täytyy sanoa että hyvältä näyttää.

Mieheni on vähentänyt juomista todella paljon. Myöskin sitä pohditaan miksi täytyy juoda. On ihanaa kun saa keskustella asioista rauhassa ja terapeutin tukemana. 

Mieskin on herännyt huomaamaan kuinka paljon on juonut, ja kuinka olen siitä kärsinyt. Raivoraitista miehestä ei tule koskaan sen tiedän mutta entiseen ei ole paluuta.

Suosittelen pariterapiaa lämpimästi jos vaan mies suostuu lähtemään ja jos ei suostu voi mennä vaikka itse juttelemaan ja jäsentelemään tilannetta sinne perheasiainkeskukseen.

[/quote]

En varsinaisesti ehdottanut ap:lle eroa, mutta tekee mieli kommentoida.

Olet "itkenyt ja rukoillut, yrittänyt olla hyvä vaimo, ettei (miehen) tekisi mieli juoda". Oletko ajatellut, että miehesi juominen johtuu sinusta? Mitä olisit tehnyt elämälläsi, ellet olisi käyttänyt voimiasi itkuun, rukoiluun, "hyvänä vaimona" olemiseen (mitä sekin tarkoittaa, miehelle/ alkoholismille alistumistako?). 

Juominen on sekä yksinkertaista ja monimutkaista, ennenkaikkea se on arkipäivää hallitseva asia. On todella hienoa, että olette löytäneet tien ulos vaikeasta tilanteestanne. 

Äidilleni ja myöhemmin minulle sinun valitsemasi tie ei käynyt. Meidän päätöksemme erota oli myös oikea. Katson, että minä olen oikeasti arvokkaampi kuin viina. En näe juopottelussa mitään makeaa, romanttista, traagista - se on vain elämänura siinä missä joku työkin. Se on myös vastuunpakoilua; inhoan sanontaa Kuningas Alkoholi, niinkuin se kunkku kaataisi itse itsensä ihmisen kurkusta alas. 

Haluan tuntea myötätuntoa rakastamaani miestä kohtaan, en sääliä häntä. Säälissähän on aina jotain alentuvaa, halveksivaa. En myöskään halua olla marttyyri. 

Jos olisin jäänyt suhteeseen exäni kanssa, minusta olisi tullut se, mitä AA:ssa ja Al Anonissa kutsutaan mahdollistajaksi, olinkin sitä jo. Olisin siivonnut jälkiä, peitellyt, valehdellut, nalkuttanut ja rähjännyt, antanut anteeksi, laittanut oman elämäni kakkossijalle ja miehen alkoholismin kaiken muun edelle (huom! En siis miestä tai suhdettamme, vaan hänen juomisensa). Tottakai miehessä oli myös paljon ihania ominaisuuksia, mutta sitten oli se viina ...

Tämä on minun kokemukseni, siitä ei voi vetää kaikkia juoppoja ja heidän puolisoitaan koskevia johtopäätöksiä. 

Kun ymmärsin olevani liian arvokas juopon "piiaksi" erosin. Myöhemmin tapasin miehen, jonka kanssa olen elänyt jo toistakymmentä vuotta. Meillä on kolme lasta. Työni on minulle tärkeää ja olen päässyt siinä eteenpäin. En usko, että niin olisi käynyt jos olisin kuunnellut exää, joka viinan aiheuttamassa syyllisyydentunnossaan dissasi minua minkä ehti. Suhteemme alkoholiin on mielestäni normaali ja/ tai maltillinen. Kaikki äärimmäisyydet ovat minusta epäilyttäviä, elleivät peräti haitaksi. :)

Mutta, vielä kerran: erittäin hyvä tuo mitä teille on pariterapiassa tapahtunut. 

19

[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 16:54"]

Off topic, mutta miltä näyttää mies, joka vetää kaljaa 24 litraa viikossa...? Onko ylipainoa?

Laskin nopeasti, että yli puolet päivän energiantarpeesta tulee kaljasta. Ja jos tosiaan lipittää joka päivä, liikuntaa tuskin tulee harrastettua.

Mutta kuten sanottua, kai tossa on isompiakin ongelmia kuin ylipaino.

[/quote]

No aivan varmasti tuollainen määrä näkyy vyötäröllä, naamassa ja yleisessä olemuksessa. Vähempikin riittää sellaiseen "juoppolookiin".

Taloyhtiöömme muutti syksyllä parikymppinen opiskelijatyttö ja hänen reilu kolmekymppinen juoppo miesystävänsä. Mies on jatkuvasti kotona kalja kädessä, tulee usein pihalle juttelemaan minun ja lasteni kanssa. Jos tyttö sattuu silloin palaamaan kotiin ja näkee meidät, asunnossa tapellaan seuraava yö.

Tilanne -mies kurkottaa meitä naapureita kohti, tyttö mustasukkaisena eristää hänet - on kiristynyt talven ajan. Tällä hetkellä tyttö on ilmeisesti heittänyt koulun kesken, alkanut juoda miehen kanssa ja yrittää samalla myös tulla raskaaksi. Ikkunasta pihalle kuuluvat rajut riidat käsittelevät tätä.

Juteltiin tänään oman miehen kanssa, että tuollaistakin alkoholismi teettää. Nuori tyttö lähtee "pelastamaan" juoppoa. On aivan sairaalloisen mustasukkainen, jos juoppo päivän aikana käy vähän istumassa portailla katsomassa naapureiden lapsia. Mieli tekisi yrittää puhua tytölle jotain ja hankkia heille apua, mutta taitaa olla ulottumattomissani.

Etenkin tytön äiti on päivittäin ajatuksissani. Tietääköhän.

Jotenkin järkyttävää etteivät aikuiset ihmiset tajua miten kaikki vaikuttaa lapsiin, he huomaavat paljon enemmän kuin luulemme. Kuka haluaa altistaa lapsebnsa elämään alkoholistin kanssa joka juo olutta joka päivä ja on muuten niin "hyvä isä" ei se ole hyvä isä joka on tuollainen esimerkki lapsille, hei lapset ottavat mallia vanhemmistaan! Jos aloittajalle ovat omat lapset tärkeitä niin et katsele tuota päivääkään enää, miten voit, koko perhe on kohta sairas jollei ole jo! Olet jo joutumassa siihen verkkoon kun vielä emmit, toimi.

Itse olen mies, joka vielä kaksi vuotta sitten join kahtena viikonlopun iltana itseni känniin. Tämän lisäksi juopottelin salaa niinä iltoina, kun vaimo oli iltavuorossa / harrastuksissa. Laskin aina netin alkoholilaskurilla kuinka paljon voin juoda, että olen tarvittaessa juuri ja juuri ajokunnossa jos vaimo vaikka pyytää hakemaan töistä.

Sitten lupasin olla puoli vuotta juomatta. Kotona onnistuinkin, mutta työmatkoilla, joilla olin silloin paljon, vedin hotellihuoneessa olutta vaikka kuinka. Joka päivä pienessä krapulassa töihin. Juomiseen oli siis psykologinen pakko ja minua masensi koko ajan.

Sitten jäin kiinni vaimoilleni, kun farkkujen taskusta löytyi kaljakuitti työmatkan jälkeen. Vaimo sanoi, että nyt lähdet helvettiin täältä. Muistan lopun ikääni, kuinka murruin itkien istumaan ja rupesin sopertaen pyytämään anteeksi ja hyvästelmään koiraamme, joka heilutti häntää ja nuoli kyyneleitäni.

Kaksi päivää myöhemmin liityimme kuntosalijäseniksi. Löysi sieltä uuden keinon käsitellä arkipäivän stressiä. Nyt minulla on lihasta niin että vaimo on onnesta soikea ja suhde alkoholiin on terve. Saatan ottaa oikeasti vain yhden ja sen jälkeen pitää taukoa vaikka monta viikkoa. Saatan myös vetää perseet, eikä silti jää korkki auki pidemmäksi aikaa.

En sano että ap:n mies pystyy lopettamaan. Mutta minä pystyin. Se vaati vaimon ultimatumin ja korvaavan tekemisen, ts. kuntosalin. Jos niitä ei olisi tullut...enpä tiedä missä olisin, jos hengissäkään.

Anna vielä yksi(!) mahdollisuus ja vaadi täysraittiutta saman tien eron uhalla (esim. avioerohakemus pöydälle). Ja vaadi raittius toteutettavaksi esim. huomisesta lähtien. Alkoholismihan on sairaus, joten mies tarvitsee todnäk myös ammattiapua. Toki hänen oma päätös on se tärkein. Lapset on kuitenkin nr1. En tiedä eroperheiden asioista, mutta ei alkoholistin pitäisi saada tavata lapsiaan kuin valvotusti.

Minusta se on niin että jos mies ei halua/suostu tekemään mitään ongelmalleen niin sitten se ero on ihan hyvä asia. Mutta jos miehellä on rippunenkin halua muutokseen se tie pitäisi myös pitää auki. On muuten tällaisiakin naisia jotka eroavat alkoholistimiehestään ja vannovat etteivät enää ota juoppoa miestä ja kuitenkin retkahtavat toiseen juoppoon.

Siksi on hyvä naisen itsekkin miettiä miten ne lapsuuskuviot vaikuttaa siihen parinvalintaan.

Jos naisen perheessä on ollut alkoholiongelmaa niin on suuri riski että nainen valitsee puolisokseen juopon koska ihminen alitajuisesti luo samanlaisen tunneilmaston avioliittoonsa kuin lapsuudenkodissa oli. 

Tämän riskin voi välttää tutkimalla asiaa terapiassa tai muutoin hoidattaa itseään.

[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 16:20"]

itse alkoholisti perheen tyttärenä(siis isä oli alkoholisti) kehottaisin sua eroamaan mahdollisimman pian. itse olin 11v kun sanoin äidille' muutetaan me pois ja annetaan isän pärjätä omillaan'. Nyt olen 48v ja edelleen äidilleni katkera, ettei silloin kuunnellut minua. viellä tänäpäivänä alkoholisti perheessä viettämäni lapsuus näkyy minussa, itsetunto täysi nolla vaikea luoda ihmiskontakteja kun kaikkihan on parempia kuin minä, miehiä pelkään edelleenkin... ei se kiltti ap aina ole niin että lasten takia parasta olla yhdessä, voi olla lasten parasta erota. lue av ketjusta kirjoitus ' tuli sitte fyysisesti otettua yhteen 15v poikani kanssa'. siihen voi vanhempien huonot välit johtaa.

[/quote]

Tarinat on totta, alkoholiongelmasta kärsii kaikki perhe ja läheiset myös työkaverit. Alkoholistin elämisen kautta seuraukset ovat kauaskantoisia, vaikka olet jo pois siitä vaikutuspiiristä. Sinunkin pitää hoitaa itseäsi "lähes kuin alkoholisti niin tekisi" eikö ole kummallista.

käy tutustumassa  http://alcoholismalcoholic.com/

Oma ratkaisuni oli siirtää eroa tuonnemmaksi. Siihen kun lapset ovat isompia, kun olen saanut oman työn ja asunnon, kun lapsi pääsee koulusta, kun on täysi-ikäinen...

Tässä sitä kärvistellään edelleen. Syynä ei suinkaan ole mikään elämää suurempi rakkaus, ei taloudellinen tilanne vaan pikemminkin hitaus ja aikaansaamattomuus. Kun ei se kuitenkaan ihan niin mahdoton ole ollut kännissäkään ...

Kuitenkin antaisin sen saman neuvon kuin moni muukin: elämä on paljon helpompaa vaikka yksinhuoltajana kuin alkoholistin kanssa. Kun lapset varttuvat, he eivät suinkaan kiitä äitiään siitä kun katsoi juoppoa isää niin pitkään, tekosyynä 'pitäähän lapsilla olla isä'. Päin vastoin, eivät syytä juoppoa isäänsä vaan sinua, joka et pelastanut lasta siitä h'vetistä.

Ylipaino on todella pienin haitta, sillä tuo määrä on jo todiste vakavasta riippuvuudesta, ja aiheuttaa terveyshaittoja ja varsinkin ymmärrys ja muu aivotoiminta alkaa kärsiä. Alkoholin tieltä häipyy yhä enemmän muita vähemmän tärkeitä asioita.

2

Mutta miten se meillä? Juon melkein joka viikonloppu, pe-iltaisin 10-kunta, la saattaa alkaa jo puolelta päivin, jos ei ole menoja illalle, jos on, ei sitten, ympärikännissä en ole, mutta melko reilusti tulee juotua, jos puolelta päivin aloittaa.

Lasten kanssa touhuan, jos viikonlopuksi lupaan, että käymme jossakin (esim uimassa, ihan missä vaan), sen varmasti pidän. Ja kyselen lapsilta viikolla, mitä he haluaisivat tehdä viikonloppuna, jos haluavat mennä jonnekin, sitten mennään, välillä extempore vien lapset jonnekin, viikolla/viikonloppuna.

Vaimolle olen sanonut (kolme lasta), että jos tämä tissuttelu haittaa, sanoo heti. Ei ole vielä haitannut, hakee jopa lisää, jos pyydän. Riitoja ei ikinä ole juomisen vuoksi, ihan tasavertainen suhde, vaimo ei juo oikeastaan juuri mitään.

Välillä toivoisin, että vaimo sanoisi jotain, mutta kun ei ole sitä haitaksi kokenut, niin olen antanut itseni olla se mitä olen. Ja vaimollekin annan omaa rauhaa ilman lapsia, kokkaan, hoidan kotia jne. Ilmankos meillä onkin mukavaa.

Kaks

Eroa. T. Alkoholistin tytär.

Ps. Minusta tuo "Miehen tuntien hän heittäytyisi takuulla hankalaksi eron jälkeen, tapaamiskuviot ym. olisivat yhtä helvettiä." kertoo aika paljon. Välittää itsestään enemmän kuin lapsista.... Lapsiaan rakastava ihminen tekisi eron jälkeisestä elämästä mahdollisimman helppoa lasten vuoksi.

Minulla on alkoholisti ystävänä ja sen perusteella sanoisin, että eroaisin. Heti kun mahdollista. Eihän hän myönnä olevansa alkoholisti, mutta on kuitenkin.

Aika tiukkis olet. Miehesi on oletettavasti AIKUINEN ja saa siksi päättää omista asioistaan. Huoh!

Taas on raskauduttu ajattelematta kenelle niitä lapsia vääntää. Selvästi vain itselleen ja yhteiskunnalle, joka nuo äpärät kohta elättää.

X

[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 16:44"]

5: Tilanteessasi on paljon tuttua. Olen kyllä jättänyt lapset iltavuoropäivinäni miehelle, ei täällä edes pääse vuorohoitoon jos toinen vanhempi on kotona, eikä ketään muuta hoitajaa ole. Välillä kyllä hirvittää, mutta ainakin toistaiseksi mies on pystynyt jossain määrin hillitsemään alkonkäyttöä noina iltoina ja on pystynyt hommansa hoitamaan. On aina ollut hereilläkin töistä tullessani. Ns. ajokunnossa tuo ei ole koskaan iltaisin, mutta sen sentään onneksi tajuaa ja älyää soittaa kyydin jos johonkin tarvitsee päästä.

Itse en juo nykyisin lainkaan alkoholia, niinkuin varmaan monella alkoholistin puolisolla, on mennyt täysin halut juoda. Se äänikin, kun kaljatölkki aukeaa, ällöttää.

[/quote]

Kyllä, inhottaa minuakin kaljatölkin sihaukset. Miehen kaveripiiri on alkanut olla kaljaan menevää porukkaa, sitä tuntuu riittävän asuinalueesta riippumatta. Joka ilta on saatava ainakin yksi kalja, viikonloppuisin viiniä ja baarireissulla väkeviä. Ei se muutu mihinkään, minun on lähdettävä. Häviää ilo omasta elämästä. Mulle riittää alkoholi max kerran kuussa ja ilman sitäkin pärjää.

Suosittelisin käymään kirjastossa ja lukaisemaan vaikka pari kirjaa aiheesta, sun silmät varmasti avautuis aika hyvin... Joka ikinen juopon puoliso ajattelee 'no eihän se nyt paljoa juo verrattuna tohon naapurin Makeen ja meillähän menee hyvin siihen verrattuna ettei mies oo mikään ostarin spurgu' ja blaablaablaa. Ei ole mitään stereotyyppistä alkoholistiperhettä ja monet, HYVIN MONET pitävät kulissit pystyssä kaikin keinoin joten suurinta osaa juoppoperheistä ei edes sellaisiksi tunnista. Selvät puolisot käyttävät kaiken aikansa ja energiansa kulissien ylläpitämiseen ja juopon hyysäämiseen - ja jossain vaiheessa tulee romahdus. Hitaasti mutta varmasti.

Alkoholistien puolisoilla on myös tapana pelätä tulevaa ja paisutella pelkoja mielessään suhteettomiksi. Tulevaisuus eronneena voi tuntui ahdistavalta mutta voit olla aivan varma että kaikki järjestyy - elämä menee just niin ku pitääkin mennä ja sä pärjäät!