Minulla on tunne, etten voi luottaa miesystävääni. Juoksee baareissa.
En tiedä mistä tämä tunne edes juontaa. En oikeastaan pettämistä pelkää, se on mahdollista kylläkin mutta on vain jokin tunne sisällä, että jos mies juoksee baarissa aina kun olen poissa, ei kaikki voi olla kunnossa.
Me näemme siis aina kun minulla on vapaita ja viikonloput olen välillä kiinni töissä. Asumme eri osoitteissa.
Hän on viikonloput kavereiden kanssa, aina yömyöhään istuu baareissa meno päällä.
Kun menen alkuviikosta hänen luokseen jos on vapaat, niin on ärtynyt ja väsynyt. Siitä kun ei ole levännyt viikonloppua.
Hän on vielä yli 40-vuotias. Muuten meillä on menee mukavasti mutta liikaa päihteiden ympärillä elämä menee. Useasti sanoo, että ottaa viikonlopun rauhallisesti ja menee ehkä töihinkin mutta kertoo sitten kuitenkin, että oli taas ryyppämässä joka puolella.
Saa toki viikonloppuisin minun puolesta ottaa olutta ja nauttia vapaasta hyvän ruoan parissa mutta minusta tuo on vain jo liikaa.
Minua ahdistaa tämä asia. Sitten ei saa mitään aikaiseksi mitä pitäisi tehdä. Arjessa passiivinen eikä mitään korjaustöitä, tärkeitä asioita saa eteenpäin vaan lojuvat kuukausitolkulla. Aina vain hokee, että "pitäisi tehdä" ja "ensi viikolla" tms.
Minulla on tullut tunne, että ansaitsen parempaa enkä halua katsella vierestä tällaista vaikka rakastan ja olisin valmis aina auttamaan sekä osallistumaan arjen askareissa. En vain pysty tekemään mitään jos toinen ei liikauta kättäkään minkään eteen.
En tiedä mitä voisin enää tehdä. Muuta kun jatkaa omaa elämääni ja liukua pois.
Kommentit (24)
En katselisi yli nelikymppistä miestä joka hyppää kavereiden kanssa baareissa usein. Kyllä ne on niitä tietynlaisia miehiä... Ymmärtäisin, jos kyse olisi jostain parikymppisestä.
Vierailija kirjoitti:
No mitäs jos etsit uuden miehen? Itse vaihdoin viinaanmenevän eksän urheilulliseen ja raittiiseen miehen, en ole katunut.
No en minä väkisin miestä tarvitse. Sama se melkein tällaisessa suhteessa on jos olisikin yksin. Pahinta ei ole edes se, että juoksee missä juoksee vapaansa vaan se, etten pysty luottamaan, sisäinen intuitio vahvasti vaan hälyyttää, että anna olla ja jatka eteenpäin.
Ap
Selvä peli. Mitä tuollaisella miehellä edes tekee?
Mitä pahaa siinä on, että mies pitää hauskaa silloin kuin itse olet töissä?
Hankalalta vaikuttaa jos miehen pitää tehdä mitä haluat myös vapaa-ajallaan kun olet töissä.
Turhaa pelkoa taas. Ei se siellä kerkee ketään jallitella jos juoksee vaan. Tietyst jos joku akkaki juoksee ni sillee vois onnistua.
Vierailija kirjoitti:
Hankalalta vaikuttaa jos miehen pitää tehdä mitä haluat myös vapaa-ajallaan kun olet töissä.
En edes itse osaa sanoa miksi minun on epämukava olo tästä.
Ehkä se, että kun vetää viinaa koko viikonlopun, en oikein pidä siitä ja joka viikonloppu. No ei siinäkään ehkä vielä mitään, tehköön mitä haluaa mutta ei saa arjessa sitten aikaiseksi yhtään mitään.
Hänellä on stressiä itsellään tekemättömistä projekteista ja olen hän auttanut mutta ei vain saa eteenpäin. Sitten on ärtynyt ja istuu sohvalla viikot. Käy töissä, tekee ruokaa ja katsoo telkkaria. Viikonloppuna taju pois alkoholilla.
En tiedä mitä tehdä ja toisaalta tiedän, ettei ole minun asiani edes tehdä mitään. En voi auttaa.
Lupailee paljon kaikenlaista mutta tekoja ei näy. Itseäni turhauttaa. Yritän olla neutraali ja ymmärtää mutta en tiedä miksi edes yrittäisin auttaa häntä eteenpäin ja että meillä olisi mukavampaa jos ei itse pysty tekemään mitään näiden asioiden eteen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalalta vaikuttaa jos miehen pitää tehdä mitä haluat myös vapaa-ajallaan kun olet töissä.
En edes itse osaa sanoa miksi minun on epämukava olo tästä.
Ehkä se, että kun vetää viinaa koko viikonlopun, en oikein pidä siitä ja joka viikonloppu. No ei siinäkään ehkä vielä mitään, tehköön mitä haluaa mutta ei saa arjessa sitten aikaiseksi yhtään mitään.
Hänellä on stressiä itsellään tekemättömistä projekteista ja olen hän auttanut mutta ei vain saa eteenpäin. Sitten on ärtynyt ja istuu sohvalla viikot. Käy töissä, tekee ruokaa ja katsoo telkkaria. Viikonloppuna taju pois alkoholilla.En tiedä mitä tehdä ja toisaalta tiedän, ettei ole minun asiani edes tehdä mitään. En voi auttaa.
Lupailee paljon kaikenlaista mutta tekoja ei näy. Itseäni turhauttaa. Yritän olla neutraali ja ymmärtää mutta en tiedä miksi edes yrittäisin auttaa häntä eteenpäin ja että meillä olisi mukavampaa jos ei itse pysty tekemään mitään näiden asioiden eteen.
Ap
Niin, eiköhän tuossa ole jo monta hyvää syytä jatkaa erillään.
En lukenut kuin aloituksen. Mene mukaan tai vaihda miestä.Usein roikutan huonossa suhteessa kun pelätään yksin jäämistä!Sama koskee ystävyys suhteet.Ollaan altavastaajina tietoisesti ja hyväksi käytettyjä parisuhteet ,kuin ystävyys suhteet!
🐽🐷-jättöaika. Heittäisin mäkeen tuollaisen retaleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäs jos etsit uuden miehen? Itse vaihdoin viinaanmenevän eksän urheilulliseen ja raittiiseen miehen, en ole katunut.
No en minä väkisin miestä tarvitse. Sama se melkein tällaisessa suhteessa on jos olisikin yksin. Pahinta ei ole edes se, että juoksee missä juoksee vapaansa vaan se, etten pysty luottamaan, sisäinen intuitio vahvasti vaan hälyyttää, että anna olla ja jatka eteenpäin.
Ap
Kuuntele sitä sisäistä ääntä ja anna olla. Pääset helpommalla ku teet sen heti, ei se tuosta muutu.
Miksi joku on tuollaisen viinasian kanssa.
Itse en miehenä voi ymmärtää että mikä noissa juopoissa kiinnostaa.
Kuulostaa alkoholistilta tai on lupaavaa vautia kehittymässä sellaiseksi.
Ärtymys ja väsymys selvinpäin ollessa viittaa siihen. Ei viinaa, ei iloa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa alkoholistilta tai on lupaavaa vautia kehittymässä sellaiseksi.
Ärtymys ja väsymys selvinpäin ollessa viittaa siihen. Ei viinaa, ei iloa.
Yleensä joka viikonlopun ryyppääminen luisuu työpäivien puolelle.
Mä päätin vähän päälle parikymppisenä, että en enää koskaan ota baarissa juoksevaa miestä. Elämä helpottui kummasti. Suomessa on paljon hyviä miehiä, joita ei ryyppääminen ja baareissa ravaaminen kiinnosta. Saan nukkua yöni rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku on tuollaisen viinasian kanssa.
Itse en miehenä voi ymmärtää että mikä noissa juopoissa kiinnostaa.
Kai se on se perinteinen. Haluaa uskoa parempaan koska niitäkin aikoja on ollut.
Nyt ei ole minkäänlaista ryhtiliikettä näkyvissä. Itsellä taas oma elämä on todella raiteillaan ja teen paljon töitä omien haaveiden toteutumiseksi. Ne haaveet toteutuu ilman häntäkin.
Ap
tyypillistä naisen kateutta, kun miehellä on elämä silloin kun nainen on viikonlopputöissä
No mitäs jos etsit uuden miehen? Itse vaihdoin viinaanmenevän eksän urheilulliseen ja raittiiseen miehen, en ole katunut.