mies suuttui silmittömästi, heitti jääkapista ruoat roskiin, mun vaatteet kaapista lattialle

Rauha meillä säilyy, jos olen säyseä! -ap

on jotenkin pysyvä tila? Minusta siinä aamuisessa tavaroiden heittelyssä jo laskemisen ykkösellä oli menty taas pidemmälle kuin edellisellä kerralla ja lähemmäs käsiksi käymistä. En ole mikään asiantuntija eikä itselläni ole ollut koskaan parisuhdeväkivaltaa, joten paraskin puhja.

Mutta katsoin joskus todella todentuntuisen tv-näytelmän siitä miten tavallinen, menestyvä ja fiksu nainen jäi perheväkivallan loukkuun. Se eteni niin pikku hiljaa, ettei naiselle koskaan tullut sellaista selvää nyt riitti -tilannetta. Koska hei, se oli aina jollain tavalla naisen syy tai olosuhteisen syy tai tai tai. Ja pikku hiljaa tilanne vaan paheni ja paheni ja katsojakin tajusi miten hankalaa naisella oli siinä nähdä tilanteensa oikein. Pointti oli kai se, että on helppo lähteä jos mies täysin puskasta ja yllättäen hakkaa sairaalakuntoon. Mutta meneekö se aina niin? Vai onko se piiitkä prosessi, jossa sammakko on vedessä liedellä ja vesi kuumenee niin hitaasti, ettei sammakko tajua koskaan että nyt pitäisi hypätä pois, vaan kuolee sinne.

ja tarkoitin, että saan rauhan säilymään nyt sen aikaa, että keksin, miten tästä eteenpäin. Mut ehkä mä haluaisin vielä kysyä, että eikö hän näe mitään uhkailua tai kiristystä siinä tilanteessa? Tai toisaalta, miksi kysyä, kun tiedän jo vastauksen.



En vaan haluaisi joutua sellaiseen tilanteeseen, että mies sitten tulee itkemään, kun liian myöhästä. Kirjoitanko meilin vai mitä - että nyt heti terapiaan "välittäjän" puheille tai sitten se ero?!



-ap

nyt kun mies on kotona ja teeskentelette molemmat että kaikki on ok. Ja miehen mielestä ehkä onkin ainakin hänen puoleltaan? En tiedä mutta jotenkin pelottaa neuvoa esim. että istutte alas ja keskustelette asiasta kotona. Kertomasi perusteella tekee mieli ehdottaa että jos kissaa ruvetaan nostamaan pöydälle, sulla pitää olla samassa talossa joku joka voi tulla apuun jos tilanne rupeaa kärjistymään.



En tiedä mitä itse tekisin. Ehkä suunnittelisin tarkasti miten toimin, kun seuraavan kerran ollaan samassa tilanteessa.

Kun otat ongelmat puheeksi miehesi kanssa, älä ainakaan pidä lasta kotona/samassa paikassa. Vie hänet vaikka sukulaisille, tutuille, etsi netistä joku joka hoitaisi lasta kotonaan maksusta sen päivän.



Miehesi kuulostaa siltä, ettet voi tietää olevasi turvassa hänen raivostumiseltaan, etkä voi myöskään olla varma lapsn turvallisuudesta. Itsellesikin suosittelin että keskustelisit miehesi kanssa julkisella paikalla tai niin että sinulla on turvallinen henkilö tukenasi.

Itsellesikin suosittelin että keskustelisit miehesi kanssa julkisella paikalla tai niin että sinulla on turvallinen henkilö tukenasi.

ap:n miehen toiminnasta sellainen fiilis että miehelle ei ole viisaasta nyt ruveta puhumaan ilman taustatukea. Itse tekisin ehkä niin, että sanoisin miehelle että järjestätte parisuhdeviikonlopun. Lapsi hoitoon isonvanhemmille tms. ja menette hotelliin yöksi. Illalla menette rauhalliseen ravintolaan jossa on loosit. Siellä nostat kissan pyödälle. Että et tunne suhteessa oloasi turvalliseksi ja että sen jatkumisen edellytys on terapia. Jatko riippuu miehen reaktiosta. Jos yhtään pelottaa ja epäilyttää, soitat tyttökaverisi hakemaan sinut hotellilta ja menet hänen luokseen yöksi. Muutenkin mietit jatkon, että miten siitä eteenpäin.

Toivottavasti olet saanut muutoksen alkuun elämässäsi. Tietenkin minunlaiseni ruusunpunaiset silmälasit omaava ikuinen optimisti toivoo, että olisitte löytäneet jonkinlaisen keskusteluyhteyden miehesi kanssa ja hänkin pystyisi alkamaan matkan aikuiseksi. Tosielämässä lienee kuitenkin niin, että parempi vaihtoehto on päätyä eroon.

JA HETI!

Jos mies ei suostu, niin ainakin tietää, miten vakavana ongelmana asiaa pidät, ja näet, mitä hän on valmis takiasi tekemään. Voithan ottaa fyysisestikin etäisyyttä, ja ehdoksi takaisin tulolle laittaa yhteisen terapian. Niin mies saa tehdä ratkaisun, haluaako sinut kotiin.

ja tarkoitin, että saan rauhan säilymään nyt sen aikaa, että keksin, miten tästä eteenpäin. Mut ehkä mä haluaisin vielä kysyä, että eikö hän näe mitään uhkailua tai kiristystä siinä tilanteessa? Tai toisaalta, miksi kysyä, kun tiedän jo vastauksen. En vaan haluaisi joutua sellaiseen tilanteeseen, että mies sitten tulee itkemään, kun liian myöhästä. Kirjoitanko meilin vai mitä - että nyt heti terapiaan "välittäjän" puheille tai sitten se ero?! -ap

Ilmoitat miehelle ajan ja paikan. Ei kannata edes alkaa mitään neuvotteluja että 'mennäänkö vai eikö mennä' - suora ilmoitus riittää.

Koska pitkät pyhät tulossa ja mikä tahansa voi mennä pieleen, niin talleta puhelimeesi (pikanäppäimen taakse) ainakin halytyskeskuksen ja poliisin numerot, turvakodin numero sekä jonkin pyhinäkin kotona olevan läheisen ystävän / omaisen numero. Näin saat soitettua apua nopeasti, jos tilanne kärjistyy. Jos samassa talossa / naapurissa asuu luotettava henkilö, joka pyhät kotona, niin rohkaise itsesi ja käy kertomassa hänelle, mikä tilanne on. Pyydä häntä olemaan kuulolla ja tulemaan mekkalan kuullesssaan apuun. Tietää, että hätä on oikea ja ulkopuolista apua tarvitaan. Voimia sinulle!

Olen jo tälläkin palstalla useaan kertaan oman tarinani kertonut ja kertaan sen nyt vielä kerran.



Olin avoliitossa, jossa mies käytti aluksi valtaa juuri kuvaamallasi tavalla. Hän hermostui menemisistäni ja sanomisistani ja paiskoi tavaroita jne. Seuraavaksi alkoi sitten töniminen riitojen aikana enkä edelleenkään tajunnut lähteä vaan syytin sitkeästi itseäni siitä, että olin hänet jälleen kerran suututtanut.



Lähdin vasta sen jälkeen kun löysin kaikki vaatteeni riekaleiksi silputtuna vaatekaapistani. Siinä vaiheesa ymmärsin, että seuraavaksi menee varmaankin henki. Lainasin naapurilta vaatteet ja lähdin turvakotiin, jossa keräsin elämäni palaset, sain terapiaa ja kokosin itseni uudelleen.



Nyt olen onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen äiti. Väkivaltaa kokeneena sanoisin, että kaikki vallankäyttö, psykologinen, taloudellinen ja fyysinen, ovat ennakoivia oireita tulevasta ja se tulevaisuus voi olla todella kurja.

tuli tuosta viestistäsi mieleen, että miten mies reagoi, jos sinä alat uhkailemaan? terapiaan tai ero.

Olet jo hyvällä alulla, älä missään nimessä valu takaisin siihen, mitä teillä on ollut. Jos et itsesis takia, niin lapsesi takia. Hänelle ei ole hyvä nähdä raivoamista ja uhkailua. Saattaa olla, että lapsikin alkaa pitää näitä ongelmienratkaisukeinoina ja kantaa ne mukanaan omiin tuleviin suhteisiinsa.

Mies on kontrolloiva, uhkaileva ja epävarma, ja sinun on joko päästävä hänestä erooon tai miehen on suostuttava itsetutkiskeluun, terapiaan tai vastaavaan ja muuttaa käytösttän radikaalista.

Voimia

ja tarkoitin, että saan rauhan säilymään nyt sen aikaa, että keksin, miten tästä eteenpäin. Mut ehkä mä haluaisin vielä kysyä, että eikö hän näe mitään uhkailua tai kiristystä siinä tilanteessa? Tai toisaalta, miksi kysyä, kun tiedän jo vastauksen.

En vaan haluaisi joutua sellaiseen tilanteeseen, että mies sitten tulee itkemään, kun liian myöhästä. Kirjoitanko meilin vai mitä - että nyt heti terapiaan "välittäjän" puheille tai sitten se ero?!

-ap

Mieshän on jonkun entinen jämä joka on kerran jo heitetty ulos tai lähtenyt itsekseen.



Mikä meni edellisessä suhteessa pieleen ?????

Onko tilanne ollut samanlainen kuin teillä nyt ?????

Ihminen toistaa samoja virheitään mikä tuntuu tosi hölmöltä mutta on totta.



Tiedän tällaisia miehiä jotka ovat eronneet ja uudessa suhteessa tulee vastaan samat ongelmat koska mies ei ole oppinut virheistään tai on niin sokea ettei näe itsessään mitään vikaa niin kuin teidän tapauksessa on.



Olet liian kiltti ja alistuva, sanoit että "ärsytit tai käyttäydyit niin että mies hermostui"

eli miehesi syyllistää sinua ja myös sinä itse teidän huonosta suhteesta.



Eroa hyvä ihminen ennen kuin olet täysin miehesi vallassa.

Tajua nyt. Miehesi mielestä hänessä itsessään ei ole mitään vikaa, vain sinussa on. Hän ei tule tekemään mitään vihanpurkauksilleen, koska hänen mielestään hän ei tee väärin. Ainoa, mitä voi tapahtua -ja todennäköisesti tuleekin tapahtumaan- miehesi kohdalla, on se, että raivonpuuskat vain pahenevat.



Vaikka sinä kestäisit tuota alistamista ja taipuisit täysin miehesi tahtoon aina, niin teet väärin lapsellesi. Hänen takiaan sinun on lähdettävä tai saatava mies tajuamaan tekosensa NYT. Älä odota enää. Tee vaikka niin kuin joku ehdotti, että viet lapsen hoitoon, ehdotat miehelle pariterapiaa ja jos ei suostu, niin lähdet (kannattaa olla se lähtö jo järjestelty etukäteen valmiiksi).



Sun ei nyt tarvitse miettiä kaikkea miehesi kannalta, tärkein on lapsesi ja sitten sinä! Sitten mahdollisesti tulee miehesi tunteineen jne.



Mun mielestä sä olet jo nyt aika alistettu ja et näe tilannetta enää normaalilla tavalla. Jos tuntuu helpommalta, niin lähde ensin ja siten vasta ehdotat pariterapiaa. Ei sen lähdön tarvitse olla lopullinen, jos mies tulee järkiinsä.

nyt mitään muuta aio tehdä, niin mene ainakin itse sinne terapiaan. Ehkä se terapeutti voi avata sun silmiäsi ja luultavasti osaa antaa sulle neuvoja tilanteeseenne.

Oikeassa olette. Tapasin illalla ystävättären nopeasti ja ymmärsin omista jutuista aika pian, että melko hölmöltä kuulostaa... mutta yli seitsemän vuotta tätä saa sokeaksi. Joka tapauksessa haluan valmistella asioita etukäteen, jos vaan mahdollista.



-ap

Kyllä te olette valtavan oikeassa. Rauhallinen juhannus, mutta yksi poikkipuolinen sana niin jo puolihelvettiä irti... ei mitään niin dramaattista, mutta riistoa ja uhkailua "pienemmillä asioilla"...



Kiitokset silmieni avaamisesta viimein!

Muuten odotat sitä täydellistä hetkeä ja että kaikki on valmista vielä vuoden päästäkin ja sitten voi olla liian myöhäistä. Joudut nyt ottamaan hypyn tuntemattomaan, mutta elämä järjestyy kyllä. Vaikka lapselle tulee vähän muutosta, on tärkeintä että sillä on henkisesti hyvinvoiva äiti lähellä. Ja jotain tuttuja leluja tms onnistut varmaan evakuoimaan mukaanne.

Itse olen kestänyt 20 vuotta vastaavaa. En IKINÄ olisi voinut kuvitella, että sama riehunta jatkuu aina vaan. Mies on pääosan ajasta hyvä, mutta ei voi kestää vastaansanomista eikä kritiikkiä! Perhetarapiassakin ollaan käyty ja mies on käynyt yksinkin tarapeutilla, mutta sama vain jatkuu. Nyt on sitten ero edessä. Ja omassa mielessä katkeruus eletyistä vuosista.

arvatkaapa vaan, tuntuuko hölmöltä, kun on ollut ihan "perhekivaa" pari päivää ja sitten onnistun taas möhläämään...kuinka pienestä kaikki järkkyykin! Nyt on tosiaan muiden työjuttujeni ohella tämä rakas läppärini uhan alla. Olihan se jo aiemmin, joten olen taltioinut kaiken arvokkaan, työjutut ym. Niin, olen tämän saanut lahjaksi mieheltä vuosi sitten kesällä, tämä ei siis ole "minun"!