mies suuttui silmittömästi, heitti jääkapista ruoat roskiin, mun vaatteet kaapista lattialle

Täällä on monelta tullut ohje, että pakkaa kamat ja lähde. Ensiapuna se ehkä olisi hyvä ratkaisu, mutta se ei pelkästään riitä. Se, mikä pitäisi selvittää on tämä syyllistämisen ja syyllisyyden kehä, jossa ap puolisoineen elää.



Ap:n mies kokee, että jos hänen puolisonsa toimisi toisin, eli niin kuin hän haluaa, kaikki olisi hyvin. Nyt mies kokee naisen tahallisesti sabotoivan heidän elämäänsä. Nainen on kotona ja koti on hänen reviirinsä, jossa mies kokee olonsa uhatuksi. Uhattuna mies ärsyyntyy ja tekee äärimmäisiä tekoja. Jos tilanteeseen ei tule muutosta, ties kuinka äärimmäisiä.



Nainen taas kokee, että hänellä ei ole oikeutta omaan reviiriinsä. Kun hän nousee puollustamaan sitä, kaivaa mies (kaikestakin päätellen sosiaalisesti taitava liikemistyyppi) vaimossa jo alunperin valmiina olleen syyllisyyden tunnon esiin ja alkaa kasvattamaan sitä entisestään.



Tilanteen jälkeen miestä ottaa taatusti päähän. Häntä vituttaa se, että vaimo on jästipää, mutta todennäköisesti oikeasti myös oma käytöksensä. Ja mitä enemmän vituttaa, sen helpommin käytös uusiintuu ja sitten vituttaa vielä enemmän. Samoin ap jälleen koittaa olla "kiltimpi" ja kun mies huomaa sen, ottaa sekin jo päähän, koska hän voi kokea sen kiltteyden tavallaan syytöksenä ja niin on taas uusi taistelu edessä. Sota jatkuu.



Tai siis näin se ainakin meillä menee. Joskus menee heikommin, joskus paremmin. Sikäli olemme ehkä paremmassa tilanteessa, että aina jonkin ulkopuolisen kriisin kohdatessa perhettämme kokoamme voimamme yhteistä vihollista vastaan ja kaikki on jälleen hyvin. Samoin joinain satunnaisina rauhallisina hetkinä, saatamme löytää puheyhteyden ja setviä erinäisistä traumoistamme johtuvaa ei niin järkevää parisuhdettamme, mutta lopullista ratkaisua ei ole löytynyt. Molemmat tiedämme, että ei ole kiva karjua ja ajaa toista pois yhteisestä kodista, mutta silti jatkamme yhdessä.



Ap:lle suosittelisin nyt kuitenkin alkuun sitä veljen vierashuoneeseen muuttamista. Nyt on sopivasti kesä, joten lapset eivät joudu kouluaankaan vaihtamaan. Ole pari päivää ihan ilman mitään kontaktia mieheesi ja tee sen jälkeen treffit jonnekin yleiselle paikalle. Ole luja ja vaadi selityksiä. Jos miehesi ei lainkaan myönnä omaa osuuttaan kriiseihinne, hae eroa. Älä pyydä häneltä anteeksi, älä vaadi anteeksiantoa. Tehkää vaikka prosessikaavio riidoistanne. Selvittäkää ensin, mitä tapahtuu. Vasta sitten, miksi.

Tehkää vaikka prosessikaavio riidoistanne. Selvittäkää ensin, mitä tapahtuu. Vasta sitten, miksi.

Mutta menepä ehdottamaan jollekin tuommoiselle ap:n miehen kaltaiselle raivohullulle jotain PROSESSIKAAVIOTA riidoista, ei tule toimimaan.

Ajatus on siinä, että mennään ihan fyysisesti pois siitä tilanteesta. Pois kotoa, vieraalle maaperälle, ja puhutaan siitä tilanteesta niin kuin se ei olisi omaa elämää lainkaan. Ulkoistetaan ongelma. Puhutaan siitä tilanteesta sen miehen työelämän sanoilla. On se nyt ainakin parempi kuin palata jankutukseen siellä kotona, samoissa ympyröissä, samoilla sanoilla. Sitä tässä on käsittääkseni jo yritetty. Ei minun vaihtoehtoni ole missään nimessä taivas-automaatti, mutta on se kuitenkin rakentavampi kuin suhteen lopullinen katkaiseminen.

Ajatus on siinä, että mennään ihan fyysisesti pois siitä tilanteesta.

ulkopuolisia, jotka estää lätyn lätisemisen.

tuo ei päde ap:n kuvailemiin tapahtumiin. Tilanneta ei myöskään paranna neutraalilla maaperällä keskustule, nyt puhutaan paljon vakavammista asioista.

Hei ap,



Älä anna periksi, ei kukaan voi toiselle sanoa, miten pitää olla ja mitä mieltä toisen pitää olla asioista. Miehelläsi on huono itsetunto tai jotain muuta kun yrittää sinua tuolla tavoin määräillä. Eihän tuo ole aikuisen ihmisen käytöstä.

Olen samaa mieltä kuin muutkin, lähde pois koko suhteesta. Se on sinulle ja ennen kaikkea lapsellenne parasta. Tietysti se on vaikeaa lähteä, mutta uskon että sinä ja lapsesi voitte paremmin kun mies ei ole vieressä komentelemassa. Eiköhän sitten itsekin tajua, että mitä tuli tehtyä ja mitä menetti.

Paras keinohan olisi yrittää ensin parisuhdeterapiaa ja keskustella miksi asiat ovat tällä tolalla, mutta jos hän ei suostu niin lähde kävelemään.

Voimia sinulle ja lapselle ja hyvää kesää kaikesta huolimatta.

Ajatellaan vaikka tilannetta, että mieheni kysyisi minulta, voinko lopettaa varastamisen. Vastasinpa kyllä tai ei, tulisin myöntäneeksi, että varastan. Vaan entäpä jos en varasta?

Olen saanut paljon lohtua, hyviä neuvoja. Tuumin ja pohdin. En halua hätiköidä, mutta etäisyys tekisi hyvää.



Kirjoittelen, mitän päätän.



ap

(Eipä muuten ihme, että minun on helppo samaistua myös siihen ap:n paskiaismieheen. Mun on aina pakko saada selittää kantani perusteellisesti ja väntää rautalangasta, miksi olen oikeassa.)



Jos ap nyt vain ottaa ja lähtee ja koko homma jää selvittämättä, niin sitten hän kokee loppu ikänsä sitä syyllisyyttä. Sittenhän se on ollut hänen syynsä se avioerokin. Jos kuitenkin, vaikka kuinka ikävältä ja kamalalta ja jopa vaaralliselta se tuntuukin, hän, selustansa turvattuaan, vaatii miestään ensin selvittämään, miten heillä riideltiin ja sitten, miksi niin riideltiin, niin varmasti kaikkien, niin niiden aikuisten kun sen lapsenkin, tulevaisuus tulee olemaan paljon parempi.



Okei, hätäapuna, juuri nyt, kannattaa lähteä sinne veljen vierashuoneeseen. Mutta ei saa jättää sitä siihen. Ap:n pitää jaksaa selvittää, miksi alistui ja tunsi, tuntee taatusti yhä, syyllisyyttä ja vielä rankempaa, käydä sama selvitysprosessi läpi sen miehen kanssa.

ei muuten saa millään pois ainakaan kaakelipinnoilta.

ei ap:n mies siihen kykene ilman terapeuttia. jos silloinkaan.

#126...



Kun ap kirjoittaa näin: Nyt kysymys oli minun "tyrannisoimisesta", kasvatusasioista tuli riitaa, kun minä olen tiukka ja johdonmukainen ja mies lapsen edessä kumoaa kieltoni. Siis minä olen tyranni, kun yritän laittaa uhmikselle rajoja. Kysyi siis, sun pitää lopettaa tuo perheen tyrannisointi, tajuatko? Ja kun en vastannut "kyllä", alkoi sotkeminen. Kun meikit oli heitetty, kysyi joko tajuan - en tajunnut, joten siirtyi sitten vaatteisiin. Lapsi parka istui pöntöllä kirja kädessä, kun kynsilakka tärveli vaalean kylppärimme! Vakuutin, ettei hätää ole, pysyin rauhallisena. Silti kurja olo lapsen puolesta, itseäni en osaa surra.



Mitä siihen olisi pitänyt vastata? "Kyllä" olisi minunkin mielestäni ollut alistava vastaus, "ei" taas aiheuttanut saman reaktion. Mulla herää vaan kysymys: kukahan sitä perhettä loppujen lopuksi tyrannisoi käytöksellään?



Ap:lle tsemppiä!

Miehen ollessa työmatkalla lähdet veljesi tai vanhempiesi tms. luo. Työmatkan loppupuolella ennen kotiintuloa lähetät miehelle meiliä, jossa kerrot että viimeisin riitanne järkytti ja pelotti sinua ja on laittanut sinut epäilemään suhdettanne. (Kirjoita että mies itsekin tuntuu sitä epäilevän, koska ottaa vähän väliä esiin avioeropaperit.) Kerro, että haluat tavata miehen seuraavan kerran parisuhdeterapeutin vastaanotolla (varaa aika etukäteen, joka tapauksessa tarvit sitä), koska koet että mies yrittää koko ajan jyrätä sinut ja tilanteissa on väkivallan uhka, jolleivat asiat mene miehen toivomalla tavalla. Sitten kun mies soittaa uhkaus- & syyllistyspuheluja, pysy lujana!!! Terapeutin luona. Älä kerro missä olet, jos mies kuulostaa uhkaavalta.



Musta tuntuu että oikeasti tarvisit jatkoon puolueettoman ihmisen apua, ettei miehesi pääse taas manipuloimaan sinua. Mieti asiaa siltäkin kannalta, että milloin lapsesi kannalta on paras erota, jos ero on väistämättä edessä. Nyt? Koulun aloituksen kanssa yhtä aikaa? Murroisiän kipuiluissa?

että vaikka mies soittaisi myös itku-anelusovinto-puhelun, en menisi häntä tapaamaan muualle kuin terapeutin vastaanotolle. Sanoisin joka tapauksessa, että tarvin etäisyyttä ja tapaamispaikka x:n vastaanotto silloin ja silloin. Koska ap:n miehen tapaiset saattaa ottaa todella raskaasti jos avioeropaperia heiluttaakin nainen, tosissaan. Silloin väkivallan vaara on suurin, ja ap:n mies tuntuu olevan menossa kohti väkivaltaa.

kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei ole vastannut meiliini. Emme ole keskustelleet tapahtuneesta, koska keskusteluyhteyttä ei ole. Harmittaa. Olen päättänyt, että asiaa pitää selvitellä - mutta miten? Tällainen tossu minä olen.



-ap

Tällainen tossu minä olen. -ap

Vaikeahan tuosta on jatkaa keskustelua jos toinen käyttäytyy niin kuin ei mitään. Hankala tilanne.

Tilanne olisi toinen, jos lasta ei olisi. Nyt en tavallaan halua järkyttää lapsen arkea tilapäisillä ratkaisuilla, haluan olla varma päätöksestäni. Rauha meillä säilyy, jos olen säyseä!



-ap

että miksi olet vielä kotonasi?



Nimim samanlaista oli.

lue noi tekstis uudelleen ja mieti että kannattaako vaan odotella milloin äijä alkaa seuraavaksi riehua. Voi nimittäin paiskoa tavaroiden sijaan sinua tai lastanne jos ja kun seuraava kerta tulee.



Keskusteluyhteyttä et tarvitse; ILMOITAT että menette terapiaan (itsekseen en lähtisi tuollaista selvittelemään, tarvitaan joku ulkopuolinen auttamaan että mitään toivoa vähänkään terveistä väleistä olisi! Ilmeisesti siis olet valmis jatkamaan suhdetta?) tai se on ero. Piste.

Pidä puhelin lähellä jos mies alkaa riehumaan ja soitat HETI poliisille jos tavaroita alkaa lentämään tai mies edes uhkailee.



Älä kuuntele mitään lässynlässyä siitä että mies 'ihan tosissaan rakastaa' jos se ei näy tekoina.

niin, että mies oli alkuun ihan superihana, kunnes pikkuhiljaa alkoi olla mustasukkainen ja uhkaili ja suuttui helposti MUTTA vannoi aina rakkautta.. Kunnes alkoi tulla turpiin ja ystäväni ei silloinkaan vielä tajunnut lähteä, koska mies vannoi, ettei enää ikinä satuttaisi ja rakastaa kovin. Rikkoi ystäväni tavaroita suutuspäissään mm. puhelin ym. Kunnes sitten eräänä kauniina päivänä mies suuttui kunnolla ja jälki ei ollut enää kaunista, pahinta oli nähdä ystäväni, jonka ääni oli tuttu, mutta naamasta ei tunnistanut. Silloin vasta älysi lähteä MUTTA kuinka ollakaan kerran vielä antoi anteeksi, kunnes taas mies suuttui... Noh, se loppui onneksi siihen ja nyt eivät ole tekemisissä. Mutta siis ikävä sanoa, että sekin alkoi pienistä ja tavaroiden rikkomisesta ym. kunnes sitten jo heilui sorkkaraudat ym. ja lopputulos ei ollut mitenkään silmiä hivelevä. Ja tämänkään miehen kohdalla tuota ei olisi voinut ikipäivänä uskoa, oli kunnollinen työssäkäyvä ja hyvätuloinen mies.



Mutta sanoisin, että omalla kohdalla lähteminen olisi varmasti yhtä vaikeaa, miettisin, että mitä jos ei kuitenkaan enää tee mitään jne. Mutta tästä oppineena voisin ehkä uskaltaa helpommin lähteä, vaikka vaikeaa olisikin. Jaksamisia sinulle! Ja ystäväni sanoi, että silloin kun ystävät häntä varoitteli niin olisi vaan pitänyt uskoa....