Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
No ei tietenkään jää kotiin. Edes läheisen KUOLEMAN vuoksi ei saa kuin yhden päivän vapaaksi. Eihän siitä mitään tule että jokaisesta vastoinkäymisestä saa luvalla lintsata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on monessa viestissä otettu esiin myös töistä saikuttamista. Te yleisesti saikuttamisen puolestapuhujat, olisitteko poissa töistä silloinkin, jos olisitte itse yrittäjiä?
Jos ei kykene omasta mielestään töihin oman herkkyytensä takia, jää sitten pois, koska eihän kukaan voi ketään väkisin töihin raahata. Mutta sen pitäisi tapahtua omalla kustannuksella. Itse olen työskennyt vuosia freelancerina, enkä oikein ymmärrä tätä saikuttamiskulttuuria, kun olen tottunut itse vastaamaan töistäni ja tuloistani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika tuli eilen kyllä ihan normaaliin aikaan eikä ollut juonut, että ihan varmaan vain kavereita kävivät moikkaamassa. Kyllä siitä silti illallakin näki heti kun tuli kotiin, että edelleen on paha olla. Taisi se yhdet itkutkin itkeä.
Edelleenkään ei sillä paras olo ole, mutta tiesi, että nyt on jo aika mennä kouluun. Pääsee vielä näkemään kaverit ennen etäkoulua ja joululomaa. Vähän huolissaan olen kyllä kun ei oikein mitään ole saanut alas.. Toivotaan kuitenkin että kaverit kannattelee koulussakin. Sanoin kanssa että saa tulla kotiin kesken päivän jos tulee paha olo. Pelottaa nimittäin vähän, että miten suhtautuu tytön näkemiseen, jos tyttö on koulussa.. Siinä voi vielä tunteet nousta pintaan.
Ja minuakin kiinnostaa, että millä perusteella poika toipui nopeasti? Se, että kaverit tuli tsemppaamaan ei tarkoita sitä, että pojan olo olisi yhtäkkiä parantunut. Oli se kavereista huolimatta hieman vaisu, sen äitinä huomasin.
ap
Luin ketjua sieltä täältä.
Lukemani perusteella sopiva ratkaisu tilanteessa oli antaa pojan pitää yksi vapaapäivä ja tarjota tukea ja empatiaa ja olla vähättelemättä surua ja näin ap on tehnytkin.
Järkyttäviä vähättelijöitä täällä on. Nuorten miesten yleisin itsemurhan syy on seurustelusuhteen katkeaminen. Jopa Puolutusvoimien "mielenterveysoppaassa" (en muita tarkkaa nimeä, löytyy netistä) tästä muistutetaan ja tällaisen tapauksen sattuessa palveluksen aikana kouluttajien ja terv. huoltohenkilöstön tulee suhtautua asiaan empaattisesti ja vähättelemättä. Asian käsittelytapa vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen luottamussuhteiden rakentamiseen.
Jos 16-vuotiaan vuoden kestänyt seurustelusuhde katkeaa, se on kova paikka. Se ei ole rutiiniero. On täysin kohtuullista, että saa yhden päivän vapaata, ettei voimia tarvitse pinnistää muiden seurassa itkun pidättämiseen.
Jotkut kertovat täällä saaneensa työyhteisössä tukea erotuskan kanssa selviämiseen. Hyvä heille, mutta kaikissa yhteisöissä sitä ei saa ja toiset nyt vain haluavat tilittää tuskaansa muille ja toiset itkeä hetken rauhassa.
Pitempää lomaa en ap:n tilanteessa antaisi, mutta tylyjä ovat johtopäätökset, että yksi vapaapäivä avaisi portin pinnaukseen ja jatkuvasti saikuttamisen, varsinkin kun poika joutuu joka tapauksessa ne samat kouluhommat hoitamaan.
Riippuu ihmisestä, työyhteisöstä, kouluyhteisöstä, työn laadusta (maatalouslomittaja vai lentoemäntä), mikä on paras ratkaisu sitäkin silmälläpitäen, ettei jatkossa uupuisi. Ne käsittelemättömät surut ja pakollapinnistely yleensä sitten pitkällä juoksulla kääntyy ihmiselle, työnantajalle, työyhteisölle (yltiöurhean mutta katkeran ja empatiakyvyttömän työkaverin muodossa) ja yhteiskunnalle haitaksi.
Vaikutat hyvältä äidiltä, ap.
Ihana viesti.
Ketjusta voi havaita kirjoittajat, joita on kohdeltu empaattisesti lapsena ja heidät, joita ei ole. Jokaisella on mahdollisuus murtaa sukupolvien ketju omien lastensa kohdalla. Empaattisuutta voi harjoitella, jolloin omat lapset saavat paremmat eväät elämäänsä kuin mitä vanhemmallaan on ollut.
Mitsä sinä tiedät, ketä on kohdeltu empaattisesti lapsena ja ketä ei? Sinustahan tulisi oiva psykologi, kun pystyt yhden viestin perusteella päättelemään ihmisen taustasta enemmän, kuin monet ammattilaiset pitkän terapian aikana.
Muuten, liika empaattisuuskaan ei ole hyväksi lapselle.
16-vuotiaan "ero" nyt ei ylipäätään ansaitse mitään reagointia aikuiselta, paitsi korkeintaan p*skaisen naurun. Olen lukenut ketjun tunnelässytystä epäuskon vallassa. Toisaalta se sopii hyvin siihen kuvaan joka minulla av-mammoista jo olikin.
Vierailija kirjoitti:
16-vuotiaan "ero" nyt ei ylipäätään ansaitse mitään reagointia aikuiselta, paitsi korkeintaan p*skaisen naurun. Olen lukenut ketjun tunnelässytystä epäuskon vallassa. Toisaalta se sopii hyvin siihen kuvaan joka minulla av-mammoista jo olikin.
Ei vaikka teini olisi ihan rikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
16-vuotiaan "ero" nyt ei ylipäätään ansaitse mitään reagointia aikuiselta, paitsi korkeintaan p*skaisen naurun. Olen lukenut ketjun tunnelässytystä epäuskon vallassa. Toisaalta se sopii hyvin siihen kuvaan joka minulla av-mammoista jo olikin.
No ehkei nyt ihan noinkaan... Kyllä teini-ikäistäkin lasta on minusta syytä ymmärtää ja tukeakin, jos tämä vain haluaa tukea ottaa vastaan.
Muuten olen kyllä samaa mieltä tämän ketjun av-mammojen tunnelässytyksestä.
Laittaisin myös kouluun. Toki täytyyhän lohduttaa, ja olla tukena. Mutta myös kertoo et maailma ei kaadu siihen asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisitkö kotiin itkemään, jos työnantaja olisi vuosilomallaan?
Soittaisit nyt itkettää..lähden äidille?
Sit työntekijä vaan lähtis ja liike kiinni.
Vaikka olisi lä'äkärintodistus itkusta..olisi karmivaa toimintaa....
Milloin KIRURGI jonka puoliso on lähtenyt h..ooriin panemaan ..pystyy leikkaamaan?
Saako KIRURGI viikon itkuloman?
Joutuuko siivooja töihin koska on a.lempiarvoinen..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edelleenkään ymmärrä mitä hyötyä on menna kouluun tai töihin jos on ajatukset ihan muualla ja pitää juosta yhtenään vessaan itkemään.
Jos joku ei tunne mitään ihmeellistä vaikka joku läheinen ihminen tai rakas lemmikki menehtyy, tulee ero tai vastaavaa niin pitää ottaa huomioon, että joillekin se on kova paikka.
Enemmän olisin huolissani tässä tapauksessa jos poika olisi ihan ihan tavallisesti ja mitään tunteita ero ei olisi aiheuttanut.
Miettisin miksi hän on niin tunteeton, olenko ollut itse huono näyttämään ja sallimaan erilaisia tunnetiloja.
Myös olisin enemmän huolissani itsestäni ja omasta tilanteestani, jos mikään ei hetkauttaisi. Töihin tai opiskelemaan mennään vaikka kuka tai mikä olisi sairastunut tai menehtynyt tai ero olisi tullut rakkaasta ihmisestä. Heille elämä on suorittamista ja ihmisellä ei ole arvoa jos joka hetki ei jaksa tai pysty suorittamaan elämäänsä.
Tosin tuskin nämä ihmiset edes rakastavat ketään tai tietävät miltä rakastaminen tai empatia tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
No kyllä ottaa. Eräs tuttava oli yli 2kk töistä pois kun tuli avioero ja oli niin rankkaa! Tai ei ottanut vapaata, vaan oli sairauslomalla. Jos olisi pitänyt olla palkattomalla, tuskin olisi ollut töistä pois päivääkään.
Joten tuohon verraten, ei teinipojan yksi koulupäivä tunnu missään.
Työkaverilta kuoli mies. Päivääkään ei ollut pois töistä. Kerran kävi lääkärillä valittelemassa oloaan mutta sanottiin, että suru ei ole töistä poissaolon syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä mitä hyötyä on menna kouluun tai töihin jos on ajatukset ihan muualla ja pitää juosta yhtenään vessaan itkemään.
Jos joku ei tunne mitään ihmeellistä vaikka joku läheinen ihminen tai rakas lemmikki menehtyy, tulee ero tai vastaavaa niin pitää ottaa huomioon, että joillekin se on kova paikka.Enemmän olisin huolissani tässä tapauksessa jos poika olisi ihan ihan tavallisesti ja mitään tunteita ero ei olisi aiheuttanut.
Miettisin miksi hän on niin tunteeton, olenko ollut itse huono näyttämään ja sallimaan erilaisia tunnetiloja.Myös olisin enemmän huolissani itsestäni ja omasta tilanteestani, jos mikään ei hetkauttaisi. Töihin tai opiskelemaan mennään vaikka kuka tai mikä olisi sairastunut tai menehtynyt tai ero olisi tullut rakkaasta ihmisestä. Heille elämä on suorittamista ja ihmisellä ei ole arvoa jos joka hetki ei jaksa tai pysty suorittamaan elämäänsä.
Tosin tuskin nämä ihmiset edes rakastavat ketään tai tietävät miltä rakastaminen tai empatia tuntuu.
No huhhuh viimeistä virkettäsi. En viitsi edes kommentoida siihen.
Mikä saa sinut ajattelemaan työn pelkkänä suorittamisena? Kautta aikojen ihmiset ovat tehneet töitä; pelloilla, työmailla tai kotona. Joskus ruuan saaminen on ollut kiinni siitä, lähteekö metsästämään vai jääkö luolaan suremaan koska ei vaan jaksa lähteä. Työ voi auttaa saamaan ajatuksia välillä muualle ja antaa toivoa siitä, että elämä jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
No kyllä ottaa. Eräs tuttava oli yli 2kk töistä pois kun tuli avioero ja oli niin rankkaa! Tai ei ottanut vapaata, vaan oli sairauslomalla. Jos olisi pitänyt olla palkattomalla, tuskin olisi ollut töistä pois päivääkään.
Joten tuohon verraten, ei teinipojan yksi koulupäivä tunnu missään.
Työkaverilta kuoli mies. Päivääkään ei ollut pois töistä. Kerran kävi lääkärillä valittelemassa oloaan mutta sanottiin, että suru ei ole töistä poissaolon syy.
Meidän työpaikalla on yksi nuorehko nainen ollut poissa lähes puolitoista vuotta, masentui avioeron takia. Välillä tulee käymään ja jää saman tien pois, ei jaksa kun on niin rankkaa. Itse en vaan pystyisi tuollaiseen. Lähtisin opiskelemaan uutta, vähemmän kuormittavaa alaa sen sijaan, että saikuttaisin kuukaudesta ja vuodesta toiseen yhteiskunnan varoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä mitä hyötyä on menna kouluun tai töihin jos on ajatukset ihan muualla ja pitää juosta yhtenään vessaan itkemään.
Jos joku ei tunne mitään ihmeellistä vaikka joku läheinen ihminen tai rakas lemmikki menehtyy, tulee ero tai vastaavaa niin pitää ottaa huomioon, että joillekin se on kova paikka.Enemmän olisin huolissani tässä tapauksessa jos poika olisi ihan ihan tavallisesti ja mitään tunteita ero ei olisi aiheuttanut.
Miettisin miksi hän on niin tunteeton, olenko ollut itse huono näyttämään ja sallimaan erilaisia tunnetiloja.Myös olisin enemmän huolissani itsestäni ja omasta tilanteestani, jos mikään ei hetkauttaisi. Töihin tai opiskelemaan mennään vaikka kuka tai mikä olisi sairastunut tai menehtynyt tai ero olisi tullut rakkaasta ihmisestä. Heille elämä on suorittamista ja ihmisellä ei ole arvoa jos joka hetki ei jaksa tai pysty suorittamaan elämäänsä.
Tosin tuskin nämä ihmiset edes rakastavat ketään tai tietävät miltä rakastaminen tai empatia tuntuu.
Oletko kuullut muotitermin Resilienssi?
Ihmisen olisi hyvä kestää elämän vastoinkäymisiä. Jos menettää toimintakykynsä kriisitilanteessa, on se huolestuttava merkki henkilön henkisten voimavarojen puutteesta. Teini- ikäisen ero jos jo vie toimintakyvyn, ei voi paljon vaatia elämän kovemmissa paikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä mitä hyötyä on menna kouluun tai töihin jos on ajatukset ihan muualla ja pitää juosta yhtenään vessaan itkemään.
Jos joku ei tunne mitään ihmeellistä vaikka joku läheinen ihminen tai rakas lemmikki menehtyy, tulee ero tai vastaavaa niin pitää ottaa huomioon, että joillekin se on kova paikka.Enemmän olisin huolissani tässä tapauksessa jos poika olisi ihan ihan tavallisesti ja mitään tunteita ero ei olisi aiheuttanut.
Miettisin miksi hän on niin tunteeton, olenko ollut itse huono näyttämään ja sallimaan erilaisia tunnetiloja.Myös olisin enemmän huolissani itsestäni ja omasta tilanteestani, jos mikään ei hetkauttaisi. Töihin tai opiskelemaan mennään vaikka kuka tai mikä olisi sairastunut tai menehtynyt tai ero olisi tullut rakkaasta ihmisestä. Heille elämä on suorittamista ja ihmisellä ei ole arvoa jos joka hetki ei jaksa tai pysty suorittamaan elämäänsä.
Tosin tuskin nämä ihmiset edes rakastavat ketään tai tietävät miltä rakastaminen tai empatia tuntuu.Oletko kuullut muotitermin Resilienssi?
Ihmisen olisi hyvä kestää elämän vastoinkäymisiä. Jos menettää toimintakykynsä kriisitilanteessa, on se huolestuttava merkki henkilön henkisten voimavarojen puutteesta. Teini- ikäisen ero jos jo vie toimintakyvyn, ei voi paljon vaatia elämän kovemmissa paikoissa.
Miksi olette noin ehdottomia? Onko sinun mielestäsi ap:n poika todella menettänyt toimintakykynsä?
Ihan pelleilyä nuo teinien suhteet. Toivottavasti ei taas teiniraskautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä mitä hyötyä on menna kouluun tai töihin jos on ajatukset ihan muualla ja pitää juosta yhtenään vessaan itkemään.
Jos joku ei tunne mitään ihmeellistä vaikka joku läheinen ihminen tai rakas lemmikki menehtyy, tulee ero tai vastaavaa niin pitää ottaa huomioon, että joillekin se on kova paikka.Enemmän olisin huolissani tässä tapauksessa jos poika olisi ihan ihan tavallisesti ja mitään tunteita ero ei olisi aiheuttanut.
Miettisin miksi hän on niin tunteeton, olenko ollut itse huono näyttämään ja sallimaan erilaisia tunnetiloja.Myös olisin enemmän huolissani itsestäni ja omasta tilanteestani, jos mikään ei hetkauttaisi. Töihin tai opiskelemaan mennään vaikka kuka tai mikä olisi sairastunut tai menehtynyt tai ero olisi tullut rakkaasta ihmisestä. Heille elämä on suorittamista ja ihmisellä ei ole arvoa jos joka hetki ei jaksa tai pysty suorittamaan elämäänsä.
Tosin tuskin nämä ihmiset edes rakastavat ketään tai tietävät miltä rakastaminen tai empatia tuntuu.No huhhuh viimeistä virkettäsi. En viitsi edes kommentoida siihen.
Mikä saa sinut ajattelemaan työn pelkkänä suorittamisena? Kautta aikojen ihmiset ovat tehneet töitä; pelloilla, työmailla tai kotona. Joskus ruuan saaminen on ollut kiinni siitä, lähteekö metsästämään vai jääkö luolaan suremaan koska ei vaan jaksa lähteä. Työ voi auttaa saamaan ajatuksia välillä muualle ja antaa toivoa siitä, että elämä jatkuu.
Onko muka kautta aikojen ollut niin, että koskaan ei voi pitää yhtäkään vapaapäivää? Tutustupa vähän esim. metsästäjä-keräilijäkulttuureihin ja tyypilliseen työrytmiin niissä. Lue vaikka antropolgi Marshall Sahlinsin kirja "The original affluent society". Sitten voi yrittää miettiä, kuinka "luontaista" ihmiselle tämä ajattelu on, että on koko ajan painettava niska limassa ja pää kainalossa töitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan pelleilyä nuo teinien suhteet. Toivottavasti ei taas teiniraskautta.
Joo varo vaan ap ettei tästä ole kyse!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä mitä hyötyä on menna kouluun tai töihin jos on ajatukset ihan muualla ja pitää juosta yhtenään vessaan itkemään.
Jos joku ei tunne mitään ihmeellistä vaikka joku läheinen ihminen tai rakas lemmikki menehtyy, tulee ero tai vastaavaa niin pitää ottaa huomioon, että joillekin se on kova paikka.Enemmän olisin huolissani tässä tapauksessa jos poika olisi ihan ihan tavallisesti ja mitään tunteita ero ei olisi aiheuttanut.
Miettisin miksi hän on niin tunteeton, olenko ollut itse huono näyttämään ja sallimaan erilaisia tunnetiloja.Myös olisin enemmän huolissani itsestäni ja omasta tilanteestani, jos mikään ei hetkauttaisi. Töihin tai opiskelemaan mennään vaikka kuka tai mikä olisi sairastunut tai menehtynyt tai ero olisi tullut rakkaasta ihmisestä. Heille elämä on suorittamista ja ihmisellä ei ole arvoa jos joka hetki ei jaksa tai pysty suorittamaan elämäänsä.
Tosin tuskin nämä ihmiset edes rakastavat ketään tai tietävät miltä rakastaminen tai empatia tuntuu.No huhhuh viimeistä virkettäsi. En viitsi edes kommentoida siihen.
Mikä saa sinut ajattelemaan työn pelkkänä suorittamisena? Kautta aikojen ihmiset ovat tehneet töitä; pelloilla, työmailla tai kotona. Joskus ruuan saaminen on ollut kiinni siitä, lähteekö metsästämään vai jääkö luolaan suremaan koska ei vaan jaksa lähteä. Työ voi auttaa saamaan ajatuksia välillä muualle ja antaa toivoa siitä, että elämä jatkuu.
Onko muka kautta aikojen ollut niin, että koskaan ei voi pitää yhtäkään vapaapäivää? Tutustupa vähän esim. metsästäjä-keräilijäkulttuureihin ja tyypilliseen työrytmiin niissä. Lue vaikka antropolgi Marshall Sahlinsin kirja "The original affluent society". Sitten voi yrittää miettiä, kuinka "luontaista" ihmiselle tämä ajattelu on, että on koko ajan painettava niska limassa ja pää kainalossa töitä.
Missä minä olen noin sanonut? Vapaapäiviä on sitä paitsi viikossa kaksi, lisäksi lomat. Eli aika ruhtinaallista verrattuna aikaisempiin vuosisatoihin.
Jos ei oksenna tai ole kuumetta niin kouluun vaan, muut on tekosyitä