Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Joko rääkyminen loppu?

Vitsit miten ärsyttäviä nuo tässä ketjussa olevat työnantajat/heidän peesaajansa :D Tulee vain sellaisen fiilis, ettei töissä kannata kertoa miksi on poissa tai miksi esim. itkettää sekä menee halu kyllä minkäänlaiseen joustamiseen esim. ennen ajattelin että voisihan sitä vaikka palkatonta ottaakkin, mutta tässä ketjussa on niin kylmäkiskoista menoa, että tulee olo, etten kiusallanikaan ottaisi sitä palkatonta, vaan ainakin yrittäisin saada sitä palkallista saikkua.

Jos työnantaja pitää alaisiaan vihollisina/laiskureina, niin jokin on pielessä.

Olet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero voi tuntua pahimmillaan samalta kuin läheisen kuolema. Ei saa myöskään unohtaa, että teinien tunne-elämä on vielä monesti paljon aikuisten tunne-elämää kuohuttavampaa. Tunteet koetaan potenssiin sata. Minua harmittaa, etten 19-vuotiaana ja myöhemmin 20-vuotiaana ymmärtänyt ottaa töistä saikkua, vaan menin viikkokaupalla pitkien unettomuusjaksojen aikana asiakaspalvelutöihin ja pidin 20min itkukohtaustaukoja parin tunnin välin. Näytin kaikki työpaikat ihan hirveältä kaiken sen itkemisen ja unettomuuden takia, ja työni oli palvella kasvottain noin 500 asiakasta päivittäin hyvin keskeisellä sijainnilla. Aivan järkyttävää aikaa. Ei voi mitenkään verrata mihinkään "en saanut työpaikkaa"-tilanteeseen.

Jaa, mulla kuoli pappa kun olin lukiossa ja juuri täyttänyt 18 vuotta. Itkin silloin samana iltana yksin sängyssä, mutta menin seuraavana päivänä normaalisti kouluun. Väitän että tunneside pappaan oli syvempi kuin 1 vuoden suhteen jälkeen tyttöystävään. Meitä on toki moneen junaan, mutta en mä täysin ymmärrä tätä nykyajan herkkisten kasvatusmentaliteettia. Mennään ihan rikki joka asiasta, haetaan vanhemmilta huomiota tunteilemalla ja jokainen pikku vastoinkäyminen tuntuu maailmanlopulta. 

Ihminen voi mennä myös rikki siksi, että kieltää tunteensa ja pakottaa itsensä (loputtomasti ja jatkuvasti) olemaan vahva sellaisessa tilanteessa jossa ei ole pakko olla vahva.

Eikä tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Vai tuollaisista asioista jäädään nykyään kotiin 🤦🏻‍♂️

Ei ihme että Suomen taloudella menee huonosti. Epäilemättä itse jäätte kotiin AINA kun menkat alkaa.

Eli suomen taloudella menee huonosti, koska teinipojat saattavat toisinaan olla yhden päivän poissa koulusta sydänsurujen vuoksi?

Ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Joo, töihin joutuu meneen sydänsuruisena todellakin. Se ei ole pätevä syy olla poissa. Joskus 24-vuotiaana jäin päiväksi pois töistä kun erosin ja työnantaja sanoi jälkeenpäin että se oli sitten luvaton poissaolo. Olisi tarvinnut älytä hakea sairaslomaa vaikka flunssan takia, mutta kun olin hölmö ja rehellinen. Luulin silloin että eroamisen takia saa olla poissa. En ollut poissa ilman ilmoitusta siis, olin ilmoittautunut sairaaksi ja että jään kotiin, mutta kun pomo sai tietää että se johtui erosta eikä sairaudesta, niin tuli sanomista. Siitä ei onneksi tullut potkuja eikä mitään, mutta muistan sen kyllä aina.

Koulu on kuitenkin eri asia. Antaisin teinin olla poissa eron jälkeen vaikka kaksikin päivää, tiedän miltä sydänsurut tuntuu.

Mun oma äiti ei reagoinut mun teiniajan ja nuoruuden sydänsuruihin mitenkään, mutta se on tunnekylmä ämmä. Siitä jäi mulle henkisiä arpia. Itse en tekisi lapseni kanssa samaa virhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero voi tuntua pahimmillaan samalta kuin läheisen kuolema. Ei saa myöskään unohtaa, että teinien tunne-elämä on vielä monesti paljon aikuisten tunne-elämää kuohuttavampaa. Tunteet koetaan potenssiin sata. Minua harmittaa, etten 19-vuotiaana ja myöhemmin 20-vuotiaana ymmärtänyt ottaa töistä saikkua, vaan menin viikkokaupalla pitkien unettomuusjaksojen aikana asiakaspalvelutöihin ja pidin 20min itkukohtaustaukoja parin tunnin välin. Näytin kaikki työpaikat ihan hirveältä kaiken sen itkemisen ja unettomuuden takia, ja työni oli palvella kasvottain noin 500 asiakasta päivittäin hyvin keskeisellä sijainnilla. Aivan järkyttävää aikaa. Ei voi mitenkään verrata mihinkään "en saanut työpaikkaa"-tilanteeseen.

Jaa, mulla kuoli pappa kun olin lukiossa ja juuri täyttänyt 18 vuotta. Itkin silloin samana iltana yksin sängyssä, mutta menin seuraavana päivänä normaalisti kouluun. Väitän että tunneside pappaan oli syvempi kuin 1 vuoden suhteen jälkeen tyttöystävään. Meitä on toki moneen junaan, mutta en mä täysin ymmärrä tätä nykyajan herkkisten kasvatusmentaliteettia. Mennään ihan rikki joka asiasta, haetaan vanhemmilta huomiota tunteilemalla ja jokainen pikku vastoinkäyminen tuntuu maailmanlopulta. 

Jaa, mä olin 18-vuotiaana asunut jo kaksi vuotta omillani ja menettänyt toisen vanhemmistani päihteille. Mun perspektiivistä sä olet täysin pumpuissa kasvanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.

No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin? 

Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?

Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?

Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!

Tämä! Mihin sitä sitten vetää sen rajan, jos aina ikäänkuin aina antaa sitä siimaa ja jatkuvasti vuoruttaa lastaan pumpulilla? 

Eihän missään sanottu, että sitä siimaa pitäisi antaa aina? Eiköhän ap patista lapsensa kouluun, jos lapsi yrittää jatkossa vedota kynnen katkeamiseen.. Jostain syystä en tosin usko, että lapsi olisi niin törppö.

No mutta kuka vanhempi oikeasti jaksaa aina olla johdonmukainen? Todella moni vanhempi oon niin väsynyt, että antavat lapselle periksi, koska se on helpompaa ja ei halua omaa lastaan satuttaa (vaikka rajat häntä nimenomaan suojelisivatkin). Eli valitettavasti kyllä se tilanne todennäköisesti tulee jatkumaan jatkuvana tunnusteluna, että voisikohan nyt jäädä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Joo, töihin joutuu meneen sydänsuruisena todellakin. Se ei ole pätevä syy olla poissa. Joskus 24-vuotiaana jäin päiväksi pois töistä kun erosin ja työnantaja sanoi jälkeenpäin että se oli sitten luvaton poissaolo. Olisi tarvinnut älytä hakea sairaslomaa vaikka flunssan takia, mutta kun olin hölmö ja rehellinen. Luulin silloin että eroamisen takia saa olla poissa. En ollut poissa ilman ilmoitusta siis, olin ilmoittautunut sairaaksi ja että jään kotiin, mutta kun pomo sai tietää että se johtui erosta eikä sairaudesta, niin tuli sanomista. Siitä ei onneksi tullut potkuja eikä mitään, mutta muistan sen kyllä aina.

Koulu on kuitenkin eri asia. Antaisin teinin olla poissa eron jälkeen vaikka kaksikin päivää, tiedän miltä sydänsurut tuntuu.

Mun oma äiti ei reagoinut mun teiniajan ja nuoruuden sydänsuruihin mitenkään, mutta se on tunnekylmä ämmä. Siitä jäi mulle henkisiä arpia. Itse en tekisi lapseni kanssa samaa virhettä.

Jep rehellisyys ei kannata ja aina lääkärin kautta jos vain mahdollista, lääkäriin jos menee itkeä pillittämään, niin varmasti määrää saikkua. Työnantajalle ei tarvitse kertoa sairausloman syytä, vaikka näkeehän hän sen sairauslomatodistuksen koodista ainakin suurinpiirtein.

Muistan kun rakas kissamme kuoli ja menin silti töihin. Itketti ja sanoin työkavereille mitä oli tapahtunut, että älkää hmetellkö, en ole nyt oikein oma itseni ja itkettää. Ja jouduin menemään päivän mittaan vessaan itkemään välillä. Työkaverit kyllä ymmärsi, luulen. Ja hälläväliä jos joku ei ymmärtänyt.

Nyt en välttämättä menisi, olisin silloinkin voinut olla sen yhden päivän poissa töistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.

No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin? 

Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?

Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?

Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!

Tämä! Mihin sitä sitten vetää sen rajan, jos aina ikäänkuin aina antaa sitä siimaa ja jatkuvasti vuoruttaa lastaan pumpulilla? 

Eihän missään sanottu, että sitä siimaa pitäisi antaa aina? Eiköhän ap patista lapsensa kouluun, jos lapsi yrittää jatkossa vedota kynnen katkeamiseen.. Jostain syystä en tosin usko, että lapsi olisi niin törppö.

No mutta kuka vanhempi oikeasti jaksaa aina olla johdonmukainen? Todella moni vanhempi oon niin väsynyt, että antavat lapselle periksi, koska se on helpompaa ja ei halua omaa lastaan satuttaa (vaikka rajat häntä nimenomaan suojelisivatkin). Eli valitettavasti kyllä se tilanne todennäköisesti tulee jatkumaan jatkuvana tunnusteluna, että voisikohan nyt jäädä kotiin.

Eli mikä sinun mielestäsi oikea ratkaisu? Että ap:n lapsi ei saa jäädä kotiin, koska kaikki vanhemmat eivät aina jaksa olla johdonmukaisia, monet vanhemmat ovat väsyneitä, monet vanhemmat eivät osaa laittaa rajoja ja koska teinit (joko ap:n lapsi, tai ainakin joku muu teini jossain muussa perheessä) joskus koettelevat rajojansa? Voi hyvää päivää! :D

Vierailija kirjoitti:

Et ole. Itsekin oon tytön pakottanut kouluun eron jälkeen. Ei eron takia jäädä kotiin itkemään. Aikuisetkin menee töihin erojen jälkeen ja ei 16-vuotiaiden suhteet oo vakavia tai niillä oo oikeita, syviä tunteita vielä tuossa iässä. Kouluun vaan, näkee kavereita ja saa muuta ajateltavaakin siellä. Aivan turhaa tuossa iässä edes itkeä jonkun päätyneen "suhteen" perään.

Luojan kiitos omat vanhempani olivat ymmärtäväisempiä ja empaattisimpia aikoinaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vai tuollaisista asioista jäädään nykyään kotiin 🤦🏻‍♂️

Ei ihme että Suomen taloudella menee huonosti. Epäilemättä itse jäätte kotiin AINA kun menkat alkaa.

Maailmassa riittää kovuutta, rakkautta vähemmän. Siksi oli hyvä nuoren saada omakohtainen kokemus, että joku välittää.

Vierailija kirjoitti:

No riippuu vähän. Itse antaisin olla vaikka loppu viikon kotona lepäämässä tai mitä nyt tekeekään mieli tehdä, paitsi toki mitään itsetuhollista.

Toki jos tyttöystäviä tulee ja menee 5kpl vuodessa niin en olisi suinkaan niin ymmärtäväinen.

Näin niitä sossupummeja kasvatetaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.

No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin? 

Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?

Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?

Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!

Tämä! Mihin sitä sitten vetää sen rajan, jos aina ikäänkuin aina antaa sitä siimaa ja jatkuvasti vuoruttaa lastaan pumpulilla? 

Eihän missään sanottu, että sitä siimaa pitäisi antaa aina? Eiköhän ap patista lapsensa kouluun, jos lapsi yrittää jatkossa vedota kynnen katkeamiseen.. Jostain syystä en tosin usko, että lapsi olisi niin törppö.

No mutta kuka vanhempi oikeasti jaksaa aina olla johdonmukainen? Todella moni vanhempi oon niin väsynyt, että antavat lapselle periksi, koska se on helpompaa ja ei halua omaa lastaan satuttaa (vaikka rajat häntä nimenomaan suojelisivatkin). Eli valitettavasti kyllä se tilanne todennäköisesti tulee jatkumaan jatkuvana tunnusteluna, että voisikohan nyt jäädä kotiin.

Eli mikä sinun mielestäsi oikea ratkaisu? Että ap:n lapsi ei saa jäädä kotiin, koska kaikki vanhemmat eivät aina jaksa olla johdonmukaisia, monet vanhemmat ovat väsyneitä, monet vanhemmat eivät osaa laittaa rajoja ja koska teinit (joko ap:n lapsi, tai ainakin joku muu teini jossain muussa perheessä) joskus koettelevat rajojansa? Voi hyvää päivää! :D

No se, että poikaa menee kouluun ja oppii, että (laillisista) velvollisuuksista ei luisteta! Miten se voi olla niin vaikea tajuta? 😁

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat hieman yksinkertaiselta

Voi hyvinkin olla, mutta ihan hyvin mulla on siihen nähden mennyt. Jos olisin itkenyt enemmän ja saanut enemmän huomiota vanhemmilta niin olisi varmaan mennyt vielä paremmin, mutta nyt kävi näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Mä jäin päiväksi kotiin töistä, kun koiranpentu kuoli yllättäen. En olisi pystynyt siinä shokissa tekemään mitään. Seuraavana päivänä sitten taas töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikäinen, joka eroaa ensimmäisestä vakituisesta seurustelusuhteestaan, on, anteeksi vain, varmasti paljon traumatisoituneempi kuin vaikkapa 38-vuotias perheenäiti, joka on jo vuosia seurannut miehensä etääntymistä parisuhteesta ja lastenhoidosta, lukenut aiheesta, hankkinut vertaistukea ja keskusteluapua, käynyt ehkä terapiassa, valmistellut eroa mielessään, laskeskellut taloudellista pärjäämistään ja selvitellyt huoltajuusjärjestelyjä. Teinin tapauksessa koko maailma luhistuu. Perheenäidin tapauksessa kyse on vain yhden elämänosa-alueen käytännön järjestelyistä.

No mutta eikö sen teinin, aikuisuutta ajatellen, pidä oppia, että parisuhteen päättyminen ei ole maailmanloppu? Pitäähän aikuisen silti laskut maksaa ja mahdollisesti huolehtia lapsista, vaikka ero tulisikin? 

Niin, ja eikö sinun pitäisi, inhimillisyyttä ajatellen, oppia, että yhden päivän poissaolo töistä/koulusta ei ole maailmanloppu?

Ihmisillä on monenlaisia velvollisuuksia. Pitää käydä koulussa/töissä. Pitää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Joskus velvollisuudet ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kannattaa asettaa hyvinvointi edelle, koska se ylläpitää myös työkykyä/opiskelukykyä. Jos siis tässä kyseisessä tapauksessa ap:n lapsi pääsee nopeammin jaloilleen pitämällä yhden vapaapäivän, niin missä on vika?

Ongelma on, että ajan myötä teini rupeaa luulemaan, että myös siihen aikaisemmin ketjussa mainittuun kynnen katkeamiseenkin (esim) tarvitsee vapaapäiviä. Kohta niitä vapaapäiviä onkin sitten otettu kuukausien edestä!

Tämä! Mihin sitä sitten vetää sen rajan, jos aina ikäänkuin aina antaa sitä siimaa ja jatkuvasti vuoruttaa lastaan pumpulilla? 

Eihän missään sanottu, että sitä siimaa pitäisi antaa aina? Eiköhän ap patista lapsensa kouluun, jos lapsi yrittää jatkossa vedota kynnen katkeamiseen.. Jostain syystä en tosin usko, että lapsi olisi niin törppö.

No mutta kuka vanhempi oikeasti jaksaa aina olla johdonmukainen? Todella moni vanhempi oon niin väsynyt, että antavat lapselle periksi, koska se on helpompaa ja ei halua omaa lastaan satuttaa (vaikka rajat häntä nimenomaan suojelisivatkin). Eli valitettavasti kyllä se tilanne todennäköisesti tulee jatkumaan jatkuvana tunnusteluna, että voisikohan nyt jäädä kotiin.

Eli mikä sinun mielestäsi oikea ratkaisu? Että ap:n lapsi ei saa jäädä kotiin, koska kaikki vanhemmat eivät aina jaksa olla johdonmukaisia, monet vanhemmat ovat väsyneitä, monet vanhemmat eivät osaa laittaa rajoja ja koska teinit (joko ap:n lapsi, tai ainakin joku muu teini jossain muussa perheessä) joskus koettelevat rajojansa? Voi hyvää päivää! :D

No se, että poikaa menee kouluun ja oppii, että (laillisista) velvollisuuksista ei luisteta! Miten se voi olla niin vaikea tajuta? 😁

Että poika menee kouluun silloinkin, kun hänen hyvinvointinsa ja opiskelukykynsä ylläpitämiseksi olisi parempi jäädä yhdeksi päiväksi kotiin? On hyvin vaikea tajuta. Mutta mitäpä tätä enää jankkaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Mä jäin päiväksi kotiin töistä, kun koiranpentu kuoli yllättäen. En olisi pystynyt siinä shokissa tekemään mitään. Seuraavana päivänä sitten taas töihin.

Rakkaan (lemmikinkin) kuolema on eri asia, kun jonkun lyhyen teinisuhteen päättyminen. Kuolema on vakavaa, eron jälkeinen melankolia ei.

Aivan järkyttävän huono äiti. Poika menetti sentään pan*puunsa!!