Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Taidat itse olla pihalla teinien elämästä? Tuolle Ap:n pojalle todennäköisimmin naureskellaan juuri nyt koulussa, koska "on niin heikko, että jäi eron takia kotiin". Hirveä sanoa tätä, mutta teinit ovat brutaaleja, ja tuollainen kotiinjääminen on pahempi virhe kuin urheasti kouluun meneminen. 

Väärin, teini osaa kyllä huomenna itsensä koottuaan esittää asian niin, että ei *ttuakaan kiinnostanu tulla kouluun katsomaan "Jannican" naamaa. Ja veljet komppaa, jos ne on veljii.

Nuorelle voi eroaminen olla kova paikka. Oikein oli, kun sai jäädä kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Niinpä! Sitäpaitsi juuri 16-vuotiaana ollaan siinä kohtaa, kun pojan pitäis olla jo "päällikkö" eli larpataan alfaelämää, vaikka tosiasiassa sisällä sykkii pienen, haavoituneen pojan sydän. Näiden kahden maailman yhteentörmääminen aiheuttaa aika hemmetin paljon ongelmia esim. meillä nuorisotyössä.

Joo ja apn poika on nyt tosi haavoittuvainen lähtemään kokeilemaan kaikkea tyhmää, mutta jos saa purettua oman pahan fiiliksen muutenkin kun viinaan niin ollaan hyvällä mallilla jo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Se vapaan pitäminen estää ongelmien pahenemista, kun saa levätä ja surra rauhassa. Minä olen ottanut lomaa tai hoitanut vain ns. pakolliset, kun on tullut ero, läheinen kuollut/sairastunut, muuten vaan uupumus oireilee jne. Ei naama turvoksissa voi mennä töihin tai kouluun. N40

Pointti on, että sinä sentään olet (usein) hoitanut ne pakolliset hommat, ja et jättänyt siinä mielessä esim työnantajaasi pulaan. Moni ei kuitenkaan tätä tee, vaan jäävät sinne kotiin makaamaan viikoiksi, kun pikkuisen itkettää. Totta kai parin päivän loma on fine, mutta suurimmalla osalla näistä lusmuilijoista se ei jää siihen pariin päivään. 

Kyllä ihan piti tirauttaa pari kyyneltä, kun ajattelin sitä työntekijän sairastumisen vuoksi pulaan jätettyä työnantaja-poloista :(

Varmaan niitä työnantajia, jotka kiroilee ääneen jos joku työntekijöistä menee saamaan esim. sydänkohtauksen ja kuolemaan kokonaan pois ja kehtaa sillä tavalla jättää työnantajan pulaan, ties mitkä projektit keskenkin ja kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Taidat itse olla pihalla teinien elämästä? Tuolle Ap:n pojalle todennäköisimmin naureskellaan juuri nyt koulussa, koska "on niin heikko, että jäi eron takia kotiin". Hirveä sanoa tätä, mutta teinit ovat brutaaleja, ja tuollainen kotiinjääminen on pahempi virhe kuin urheasti kouluun meneminen. 

Jos näin tekevät, niin ainakana heille ei jää videomateriaalia jaettavaksi tapahtuneesta ties minne tiktokkeihin.

Siitähän se riemu vasta ois revennyt jos pojalle ois tullut itku ja siitä ois saatu matskua snäppiin.. poika parka. Kovasti tsemppiä

Voi oispa mun äiti ollut myös ysärillä tuollainen. Kouluun piti mnenä vaikka pää kainalossa. Turhia ei saanut herkistellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan käsittämätöntä, miten pihalla moni tässä ketjussa on teinien elämästä. Ettekö te ymmärrä, että nuorten itsetuhoisuus, väkivaltaiset välienselvittelyt, päihdesekoilut, kostoporno, nettivainoaminen jne ovat suurimmaksi osaksi ihmissuhdedraamojen aiheuttamia ilmiöitä!!!

Kasvattajan vastuu kasvattaa nuorestaan tasapainoista, yhteiskuntakelposta ihmistä ei todellakaan toteudu vain sillä, että pakotetaan koulun penkille. Ymmärrättekö, että pojalla saattaa olla ihan aiheellinen huoli päällä?? Ettei hän halua mennä täysin romuttuneena, nöyryytettynä ja pohjattoman surullisena kohtaamaan todellisuutta, jossa joku dikki luokkakaveri tod.näk. aukoo päätään bänkseistä, rinnakkaisluokan tytöt kuvaa striimiä ja ilkkuu päälle jne.

Taidat itse olla pihalla teinien elämästä? Tuolle Ap:n pojalle todennäköisimmin naureskellaan juuri nyt koulussa, koska "on niin heikko, että jäi eron takia kotiin". Hirveä sanoa tätä, mutta teinit ovat brutaaleja, ja tuollainen kotiinjääminen on pahempi virhe kuin urheasti kouluun meneminen. 

Väärin, teini osaa kyllä huomenna itsensä koottuaan esittää asian niin, että ei *ttuakaan kiinnostanu tulla kouluun katsomaan "Jannican" naamaa. Ja veljet komppaa, jos ne on veljii.

Pitää nuoren jotenkin pelastaa kasvonsa. Ei hän varmasti mene kertomaan, että itki koko päivän kotona.

Tuli surullinen olo pojan puolesta. Onneksi sillä on hyvä äiti tukena <3

Olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun jätin 16-vuotiaana poikaystäväni, hän yritti itsemurhaa. Viilsi ranteet auki kylpyammeessa, äitinsä ehti onneksi murtautua oven läpi. Äiti oli tajunnut ottaa palkatonta vapaata ja seurata poikansa vointia, koska pojan kokema murhe erosta oli huolestuttavaa. Ennen itsemurhayritystä exäni ei ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen ahdistuksen ja itkun takia, ja oli itsemurhayrityksen aikana jo psykoosissa.

16-vuotiaan pojan kokema maailman romahtaminen ensimmäisen eron myötä on syytä ottaa vakavasti. Pojilla ei välttämättä ole samanlaista sosiaalista turvaverkkoa, mitä tuon ikäisillä tytöillä. Sellaisia läheisiä ystäviä, joiden kanssa keskustella kipeistä tunteista. Ja 16-vuotias on jo sen ikäinen, että saattaa vetää kännit tai laittomia päihteitä eron aiheuttamaan ahdistukseen. Sellainen tunnetyöstäminen vasta paljon vaarallisempaa on, kuin yhden päivän skippaaminen koulusta.

Lisäksi vanhemmat erottavat lastaan emotionaalisesti yhä kauemmas, jos eivät osoita empatiaa kipeiden elämänkokemusten kohdatessa. Myös tämä lisää nuoren riskiä hakeutua sellaisten asioiden äärelle, jotka resonoivat oman ahdistuksen kanssa. Sitäpaitsi, itse äitinä kokisin myös feminististä vastuuta kohdata poikani sydänsurut kunnolla, jotta pojan kokema suru ei käänny katkeruudeksi ja naisvihaksi - jos nyt kyseessä on ero tyttöystävästä. Liian paljon tuolla laudoilla ja muilla näkee näitä pikkumisogyynejä, joiden kokema herkkyys ja epävarmuus taittuu kyyniseen inhoon.

Joo muakin ihmetyttää, ettei "kovan kurin" palstamammat täällä tajua, että kyllähän se kuustoistakesänen voi ihan hyvin mennä dokaamaan tai vetämään vauhtia, jos ahdistaa liikaa

tilaa pojallesi joku "antava viihdyttäjä" ei mailma yhteen läpeen kaadu

Olikohan tullut liian nopeasti ja tyttö jättäny..

Mikä seksihullu tänne on pesinyt?

Vierailija kirjoitti:

Ero voi tuntua pahimmillaan samalta kuin läheisen kuolema. Ei saa myöskään unohtaa, että teinien tunne-elämä on vielä monesti paljon aikuisten tunne-elämää kuohuttavampaa. Tunteet koetaan potenssiin sata. Minua harmittaa, etten 19-vuotiaana ja myöhemmin 20-vuotiaana ymmärtänyt ottaa töistä saikkua, vaan menin viikkokaupalla pitkien unettomuusjaksojen aikana asiakaspalvelutöihin ja pidin 20min itkukohtaustaukoja parin tunnin välin. Näytin kaikki työpaikat ihan hirveältä kaiken sen itkemisen ja unettomuuden takia, ja työni oli palvella kasvottain noin 500 asiakasta päivittäin hyvin keskeisellä sijainnilla. Aivan järkyttävää aikaa. Ei voi mitenkään verrata mihinkään "en saanut työpaikkaa"-tilanteeseen.

Jaa, mulla kuoli pappa kun olin lukiossa ja juuri täyttänyt 18 vuotta. Itkin silloin samana iltana yksin sängyssä, mutta menin seuraavana päivänä normaalisti kouluun. Väitän että tunneside pappaan oli syvempi kuin 1 vuoden suhteen jälkeen tyttöystävään. Meitä on toki moneen junaan, mutta en mä täysin ymmärrä tätä nykyajan herkkisten kasvatusmentaliteettia. Mennään ihan rikki joka asiasta, haetaan vanhemmilta huomiota tunteilemalla ja jokainen pikku vastoinkäyminen tuntuu maailmanlopulta. 

Vierailija kirjoitti:

Olikohan tullut liian nopeasti ja tyttö jättäny..

Tai jännittänyt niin ettei noussut

Näin niitä naisvihaajia kasvatetaan. Kasvuikäinen, herkkä poika tulee jätetyksi ja äiti sanoo että lopeta toi nyyhkiminen ja painu kouluun. Minneköhän se paha olo sitten kuulkaa kanavoituu? Pian Wilmassa välkkyy viesti, että poikanne on levittänyt suljetussa Whatsapp-ryhmässä h*oritteluviestejä ja r*iskauskuvastoa.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tää keskusteluketju ole todellinen? Näenkö vielä unta?

Olen elämässäni kovia kokenut, kuitenkin myllystä selvinnyt ja paljon oppinut ihminen. Olen niin herkkä, että itken ilosta ja liikutuksesta harva se päivä. Silti mielipiteeni on tämä:

Töistä ja koulusta ollaan pois vain silloin, kun ollaan sairaana. Ei toisen ihmisen sairauden takia, ei eron, ei kissan tai mummon kuoleman, ei elämän aiheuttamien pettymyksien takia.

Jos teinillä tai aikuisella vaikeutuu normaalin elämän yrittäminen eron vuoksi, kannattaisi hakea apua mielenterveysongelmiin. Toisaalta jos kotona on tällainen asenne, että surut surraan pois sängyssä makaamalla ja velvollisuudet saavat odottaa, ei siinä varmaan mitkään ammattilaiset voi auttaa.

Kukaan ei ole korvaamaton koulussa tai työpaikalla. Yhden tai kahden päivän poissaolo ei vaikuta yleensä mihinkään, olet niitä ihmistyyppejä jotka eivät edes voi kuolla kun velvollisuudet odottaa ja työpaikalla ei kertakaikkiaan tulla toimeen ilman näitä ihmisiä. Tuskin pitävät lomiaankaan.

Ota huomioon, että joillakin ihmisillä on tunteet, vaikka sinulla ei niitä ole.

Rakkaan mummon kuolema voi olla kova paikka niinkuin ihmisten erokin. Myös rakkaan lemmikin menetys.

Surukin saurastuttaa jos sitä ei käsitellä.

Luuletko niin, että kun vain painaa surut ja tunteet taka-alalle eikä niitä koskaan tunne tai käsittele niin ne ikäänkuin häviävät savuna ilmaan.

Ei ne häviä. Joko ihminen kovettuu kuin kivi tai jossain vaiheessa sairastuu, joko henkisesti tai fyysisesti.

Aloittajalle, kiitos kun ymmärsit antaa pojan olla ja levätä kotona rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero voi tuntua pahimmillaan samalta kuin läheisen kuolema. Ei saa myöskään unohtaa, että teinien tunne-elämä on vielä monesti paljon aikuisten tunne-elämää kuohuttavampaa. Tunteet koetaan potenssiin sata. Minua harmittaa, etten 19-vuotiaana ja myöhemmin 20-vuotiaana ymmärtänyt ottaa töistä saikkua, vaan menin viikkokaupalla pitkien unettomuusjaksojen aikana asiakaspalvelutöihin ja pidin 20min itkukohtaustaukoja parin tunnin välin. Näytin kaikki työpaikat ihan hirveältä kaiken sen itkemisen ja unettomuuden takia, ja työni oli palvella kasvottain noin 500 asiakasta päivittäin hyvin keskeisellä sijainnilla. Aivan järkyttävää aikaa. Ei voi mitenkään verrata mihinkään "en saanut työpaikkaa"-tilanteeseen.

Jaa, mulla kuoli pappa kun olin lukiossa ja juuri täyttänyt 18 vuotta. Itkin silloin samana iltana yksin sängyssä, mutta menin seuraavana päivänä normaalisti kouluun. Väitän että tunneside pappaan oli syvempi kuin 1 vuoden suhteen jälkeen tyttöystävään. Meitä on toki moneen junaan, mutta en mä täysin ymmärrä tätä nykyajan herkkisten kasvatusmentaliteettia. Mennään ihan rikki joka asiasta, haetaan vanhemmilta huomiota tunteilemalla ja jokainen pikku vastoinkäyminen tuntuu maailmanlopulta. 

Vaikutat hieman yksinkertaiselta

No riippuu vähän. Itse antaisin olla vaikka loppu viikon kotona lepäämässä tai mitä nyt tekeekään mieli tehdä, paitsi toki mitään itsetuhollista.

Toki jos tyttöystäviä tulee ja menee 5kpl vuodessa niin en olisi suinkaan niin ymmärtäväinen.

Vai tuollaisista asioista jäädään nykyään kotiin 🤦🏻‍♂️

Ei ihme että Suomen taloudella menee huonosti. Epäilemättä itse jäätte kotiin AINA kun menkat alkaa.