Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
Ei mene, jos on työkyvytön, työkyvytön taas voi olla monesta eri syystä, eri ihmiset reagoi asioihin eri tavoin mutta esim. yön valvominen tekee kyllä työkyvyttömäksi ja saa sairaslomaa unettomuuden vuoksi.
Ei ole kyse siitä mitä on tapahtunut vaan siitä, minkälaisessa psyykkisessä tilassa se ihminen on. Tällaisia tapahtumia ihmisen elämässä on niin vähän, ettei se ole kyllä työnantajalle kovin suuri taakka, että työntekijät saa toipua kriiseistään rauhassa.
Eroja tapahtuu nykyään aika paljon. Ja harvemmin työpaikassa on vain yksi työntekijä, useimmiten yritys työllistää tyyliin kymmenen ihmistä. Erot ja surut ei myöskään satu samoihin aikoihin kaikille työntekijöille. Sit on perus sairaslomat, vanhempainvapaat jne. joista tulee kuluja työnantajalle. Ihan kaikista mahdollisista saikuista ei vain voi maksaa. Elämään kuuluu kaikenlaista, iloa ja surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just luin itku silmässä uutisista joulupukin kokemuksia alkoholistiperheistä.
Ja nyt tämä, oon melko kovaksi kasvanut mutta lasten kaltoinkohtelu saa sellaisen maailmantuskan päälle että.
Mistä ap tiedät että itki koko yön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on surullisia ja alakuloisia päiviä. Jos silloin tällöin on itkuinen päivän tai pari ei todellakaan ole kliinisesti masentunut, tai vakavasti henkisesti sairas.
- Tuo kenelle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä ap tiedät että itki koko yön?
en ole ap, mutta itsellä on 15-vuotias poika joka itkiessään itkee tosi raivokkaasti. Sitä ei voi olla kuulematta. Ei kaikki pojatkaan yritä itkeä hiljaa vain siksi että se olisi jotenkin noloa. Ja kai sen muutenkin kuulee jos on valveilla, ehkä hakee juotavaa tai käy vessassa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
MISTÄ työpaikasta tuolla verukkeella saa palkallisen sairauspoissaolon? Tai edes palkatonta, ilman luvaton poissaolo -jälkiseuraamuksia.
Jos työntekijä ei ole kyvykäs hoitamaan työtehtäviään sairauden tai muun traagisen tapahtuman takia, niin mitä sellaisella työntekijällä tekee? Antaa jäädä kotiin edes pariksi päiväksi. Pahimmillaan väsyneenä ja itkuisena mokaa jonkun tärkeän tapaamisen, ja jättää firmasta pitkäksi aikaa huonon maineen. Ei ihmiset ole mitään koneita, ketkä pystyvät napinpainalluksesta vaihtamaan elämään kuuluvat surut täydelliseen työtehoon.
Sairauden takia saa saikkua, muussa tapauksessa voi pyytää palkatonta. Jos työntekijä ei elämään yleisesti kuuluvan surun takia voi tulla töihin, niin poissaoloa ei kuulu työnantajan maksaa. Monissa paikoissa voi olla poissa, mutta omaan piikkiin. Ja näin se pitääkin mennä, sillä suruja tulee kaikille aika ajoittain. Esim. murtumakaan ei ole syy jäädä välttämättä saikulle, vaan työnantaja voi ohjata muihin hommiin.
Suomessa työnantajakulut on oikeesti korkeat. Siksi ei ole varaa maksaa kaikista mahdollisista saikuista. On pakko vetää raja johonkin ja toivottavasti jokainen työntekijä tämän tajuaa. Jos haluaa käydä töissä ja saada rahaa työnteosta, niin on silloin velvollinen tekemään työsopparin mukaiset työtehtävät ja työtunnit.
Ihan hyvä pointti työnantajakuluista. Monella työpaikalla voisi olla selkeämpi linjaus, millaisissa tapauksissa on ok pitää palkatonta vapaata. Siis nimenomaan niin, että pidetään hyväksyttävänä palkaton vapaa tietyissä tilanteissa, joissa ei ole ihan työkykyinen ja pieni lepo voisi auttaa palauttamaan voimat niin, että vältetään pidemmät sairausjaksot tulevaisuudessa. Eli siis kaikkein tärkeintä, että sen tauon saisi tavalla tai toisella pitää, kun se on tarpeellinen. (Tässä ap:n tapauksessa asia on sitten eri, koska kyse on koulunkäynnistä eikä työsuhteesta.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleeni, kun erään rouvan piti saada viikko lomaa, kun hänen tyttärensä oli menossa synnyttämään. Mummoksi tuleva ilmoitti jäävänsä äitiyslomalle. 😂
Itse pyysin omia teinejäni jäämään kotiin, kun minulla oli töistä vapaapäivä. Oli kiva mennä kaupungille, käydä syömässä ym. Teineistä on kasvanut aikuiset, joilla on yliopistotutkinnot, työpaikat ja perheet. Ei muutaman päivän koulusta poissaolo kaada nuoren tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aika mielenkiintoista. Opetatko siis teinillesi, että vain fyysiset sairaudet ovat sairauksia?
Suru ei muuten ole sairaus. Se on normaali tunne, joka kuuluu elämään ja tunneskaalaan.
Unettomuus taas voi olla sairaus, tai ainakin sairastuttava tekijä, oli syy unettomuuteen sitten mikä hyvänsä.
Ja tuossa puhuttiin yleensäkkin siitä, että vain fyysinen sairaus on syy jäädä pois koulusta, ei siis nimenomaan unettomuudesta ja siitä onko se sairaus, vaan kaikki ei-fyysiset sairaudet ovat huonoja syitä.
Yksi tai kaksi huonosti nukuttua yötä ei ole vielä unettomuutta. Nekin kuuluu kaikilla normaali elämään. Välistä yöunet jää lähes olemattoman vähäiseksi syystä taikka toisesta eikä siitä vielä saa unettomuus-diagnoosia. Eikä ole syy olla poissa töistä. Normaali työkykyinen ihminen kyllä saa arjen hoidettua satunnaisista huonoista öistä huolimatta. Mitä vanhemmaksi tulee, sen herkemmäksi tulee unen suhteen. Tarkoittaen sitä, että uni jää helpommin vajaaksi. Sellaista se vain on, kuuluu normielämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
MISTÄ työpaikasta tuolla verukkeella saa palkallisen sairauspoissaolon? Tai edes palkatonta, ilman luvaton poissaolo -jälkiseuraamuksia.
Jos työntekijä ei ole kyvykäs hoitamaan työtehtäviään sairauden tai muun traagisen tapahtuman takia, niin mitä sellaisella työntekijällä tekee? Antaa jäädä kotiin edes pariksi päiväksi. Pahimmillaan väsyneenä ja itkuisena mokaa jonkun tärkeän tapaamisen, ja jättää firmasta pitkäksi aikaa huonon maineen. Ei ihmiset ole mitään koneita, ketkä pystyvät napinpainalluksesta vaihtamaan elämään kuuluvat surut täydelliseen työtehoon.
Sairauden takia saa saikkua, muussa tapauksessa voi pyytää palkatonta. Jos työntekijä ei elämään yleisesti kuuluvan surun takia voi tulla töihin, niin poissaoloa ei kuulu työnantajan maksaa. Monissa paikoissa voi olla poissa, mutta omaan piikkiin. Ja näin se pitääkin mennä, sillä suruja tulee kaikille aika ajoittain. Esim. murtumakaan ei ole syy jäädä välttämättä saikulle, vaan työnantaja voi ohjata muihin hommiin.
Suomessa työnantajakulut on oikeesti korkeat. Siksi ei ole varaa maksaa kaikista mahdollisista saikuista. On pakko vetää raja johonkin ja toivottavasti jokainen työntekijä tämän tajuaa. Jos haluaa käydä töissä ja saada rahaa työnteosta, niin on silloin velvollinen tekemään työsopparin mukaiset työtehtävät ja työtunnit.
Ihan hyvä pointti työnantajakuluista. Monella työpaikalla voisi olla selkeämpi linjaus, millaisissa tapauksissa on ok pitää palkatonta vapaata. Siis nimenomaan niin, että pidetään hyväksyttävänä palkaton vapaa tietyissä tilanteissa, joissa ei ole ihan työkykyinen ja pieni lepo voisi auttaa palauttamaan voimat niin, että vältetään pidemmät sairausjaksot tulevaisuudessa. Eli siis kaikkein tärkeintä, että sen tauon saisi tavalla tai toisella pitää, kun se on tarpeellinen. (Tässä ap:n tapauksessa asia on sitten eri, koska kyse on koulunkäynnistä eikä työsuhteesta.)
Ja on aina eri asia, jos todellinen syy työkyvyttömyyteen on esim. unettomuus. Kyllä minusta työnantajan kuuluu maksaa tällaisistakin tilanteista, jos kerran töihin haluaa ihmisiä eikä tunteettomia robotteja. Unettomuus voi myös pitkittyä ja siitä tulla vain lisäkuluja työnantajalle, jos ei saa heti alkuunsa levätä riittävästi ja aikaa käsitellä tunteitaan.
Ja huom. en ole itse ollut isoimmankaan kokemani surun vuoksi saikulla, mutta ymmärrän sen, että ihmiset ovat erilaisia ja jotku ei vain oikeasti kykene silloin töihin, koska eivät pysty esim. lopettamaan itkemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli oma nuoruus mieleen. Olin eronnut illalla (poikaystävä jätti puhelimessa. ei ollut edes omaa vaan olohuoneessa koko perheen nähden ja kuullen siinä puhuin). Olin ihan rikki ja itkin valehtelematta koko yön. Näytin ihan kamalalta aamulla ja muistan edelleen näin kolmen synnytyksenkin jälkeen sen kamalan päänsäryn. Isä pakotti kouluun ja koulussa oli ihan hirveän paha mieli. Poikaystävän näkeminen oli ihan hirveää.
Olet ap ihana äiti kun et pakottanut kouluun. Pojalla on varmasti aika paska fiilis just nyt. Tsemppiä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Ihan hyvä pointti, kyse ei ole vielä sairaudeksi luokiteltavasta masennuksesta. Mutta entä jos ihminen tarvitsisi pienen tauon alakuloisuuden käsittelyyn, jossa se ei muuttuisi pysyvämmäksi masennukseksi? Mielestäni aika moni tässä ketjussa on puhunut tällaisen lähestymistavan puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Ihan hyvä pointti, kyse ei ole vielä sairaudeksi luokiteltavasta masennuksesta. Mutta entä jos ihminen tarvitsisi pienen tauon alakuloisuuden käsittelyyn, jossa se ei muuttuisi pysyvämmäksi masennukseksi? Mielestäni aika moni tässä ketjussa on puhunut tällaisen lähestymistavan puolesta.
Äh. Jossa --> jotta
Mulla tuli syksyllä ero, ja en nukkunut yöllä yhtään ja olin muutenkin jotenkin shokissa. Raahauduin lähes yövaatteilla töihin, hammastahnat poskella ja naama itkusta turvonneena. Onneksi pomo lähetti mut kotiin kun itse en jotenkin älynnyt että ei ollut ehkä fiksuin veto lähteä töihin siinä kunnossa. En olisi oikeasti saanut mitään edes aikaiseksi sinä päivänä, paitsi ehkä itkettyä työpöydän alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aika mielenkiintoista. Opetatko siis teinillesi, että vain fyysiset sairaudet ovat sairauksia?
Suru ei muuten ole sairaus. Se on normaali tunne, joka kuuluu elämään ja tunneskaalaan.
Unettomuus taas voi olla sairaus, tai ainakin sairastuttava tekijä, oli syy unettomuuteen sitten mikä hyvänsä.
Ja tuossa puhuttiin yleensäkkin siitä, että vain fyysinen sairaus on syy jäädä pois koulusta, ei siis nimenomaan unettomuudesta ja siitä onko se sairaus, vaan kaikki ei-fyysiset sairaudet ovat huonoja syitä.
Yksi tai kaksi huonosti nukuttua yötä ei ole vielä unettomuutta. Nekin kuuluu kaikilla normaali elämään. Välistä yöunet jää lähes olemattoman vähäiseksi syystä taikka toisesta eikä siitä vielä saa unettomuus-diagnoosia. Eikä ole syy olla poissa töistä. Normaali työkykyinen ihminen kyllä saa arjen hoidettua satunnaisista huonoista öistä huolimatta. Mitä vanhemmaksi tulee, sen herkemmäksi tulee unen suhteen. Tarkoittaen sitä, että uni jää helpommin vajaaksi. Sellaista se vain on, kuuluu normielämään.
Nyt ei ollut kyse siitä, että nukkuu yhden yön vähän huonosti, nyt oli puhe siitä siitä, että sekä valvoo koko yön, että myös itkee sen koko yön, jos olet koskaan itkeä vollottanut kunnolla, niin tiedät, että se on aika rankkaa puuhaa.
Itse en ainakaan olisi työkykyinen jos valvoisin koko yön itkien, en vain olisi, vaikka kuinka sinä olisit superihminen ja pystyisit kolmenkin valvotun ja itketyn yön jälkeen helposti tekemään työsi, niin minä en ainakaan pystyisi. Toki, jos työnantaja pakottaisi, niin voisinhan minä mennä sinne töihin jonnekkin nurkaan kököttämään ja itkemään ihan näön vuoksi, mitään hyötyä siitä ei kyllä työnantajalle olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Itselläni oli keskivaikea masennus kaksi vuotta ja voin sanoa, että työnteko oli ainoa asia, joka minut piti järjissäni. Työ vei ajatukset muualle, mutta kieltämättä ärsytti, kun työkaverit sitten sanoivat olevansa masentuneita, kun olivat puoli tuntia eron jälkeen itkeneet. Tuollainen pieni itkeskely ei todellakaan ole masennusta, ja oikeasti masentuneena otti tällainen turha asioiden paisuttelu pattiin!
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleeni, kun erään rouvan piti saada viikko lomaa, kun hänen tyttärensä oli menossa synnyttämään. Mummoksi tuleva ilmoitti jäävänsä äitiyslomalle. 😂
Itse pyysin omia teinejäni jäämään kotiin, kun minulla oli töistä vapaapäivä. Oli kiva mennä kaupungille, käydä syömässä ym. Teineistä on kasvanut aikuiset, joilla on yliopistotutkinnot, työpaikat ja perheet. Ei muutaman päivän koulusta poissaolo kaada nuoren tulevaisuutta.
Tosi hienoa, että mummoksi tuleva halusi olla tyttärensä tukena tuolla tavalla ja oli valmis järjestämään aikaa elämäänsä suuren tapahtuman takia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.
Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista.
No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?
Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu
- Tuo kenelle vastasit
Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.
Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?
Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä
- Tuo kenelle vastasit
Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit
Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.
Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.
En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin.
- Tuo kenelle vastasit
Ahh, olet siis taas näitä, että kun asiat on sun kohdallasi menneet tietyllä tavalla ja olet pystynyt tiettyihin asioihin, niin kuvittelet että kaikkien muidenkin kohdalla voisi olla samoin. Ja nyt kun olet kärsinyt masennuksesta, niin olet joku yleispätevä surun ammattilainen ja tiedät miten kukakin asioihin reagoi.
Aika julmaa, että laitat lapsesi elämään sen oman kokemuksesi kautta, etkä anna hänelle itselleen tilaa käsitellä asioitaan, kuten hänelle luonteenomaista on.
Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa.
- Tuo kenelle vastasit