Millaiset ihmiset asuvat perheineen omien vanhempiensa naapurissa?

Ihmiset jotk elävät Mannemaista elämää

. Koko suku tietää kaiken elämästäsi, ihanaa eikö?

Mä en asu ihan vanhempieni naapurissa mutta välimatkaa on autolla noin kilometri, kävellen vielä vähemmän (pääsee oikomaan pyöräteitä pitkin vähän toista kautta). Musta tää on vaan ihanaa. Tosi helppoa kun on lapsenhoito apu ihan nurkan takana, voi esim soittaa jonkun paikalle 20 minuutiks jos tarvii vaikka pikaisesti kaupassa käydä kesken lapsen unia, mummolaan on lyhyt matka kävellä ja kesäisin varsinkin viihdytään siellä kun heillä on omakotitalo ja iso piha, me taas asumme kerrostalossa. Silleen en kyllä voisi asua kun ennen vanhaa että asuisin perheineni vaikka vanhempieni yläkerrassa tai samassa pihapiirissä olevassa talossa. Silloin tiedän sen tarkoittavan käytännössä sitä että äitini "omisi" tyttäreni ja minusta tulisi vaan lapsenhoitaja :D Sen verran dominoiva äitini on, että saa kyllä välillä pintansa pitää kun meinaa tehdä päätöksiä lapseni puolesta, mutta tällä systeemillä homma toimii hyvin :)

Oli joku pehmee mielentila muuttaa appivanhempien naapuriin. Tonkiivat postin ja roskiksen. Lampsiivat sisään ja moittiivat kaikesta. Aamulla joskus, kun avaan verhot, niin siellähän ne mummo ja pappa iloisesti jo vilkuttelee meidön tontilla.. Tulevat sisään, et kuin teillä vielä verhot on kiinni kun kello on yhdeksän??? Ei auta vaikka kuin sanon mitä. Vara-avaimen jo hain pois. Luultavasti ovat teettäneet oman :D

Meidän kylässä melkein kaikki.

Maatilojen sukupolvenvaihdos tehdään yleisesti nykyään niin, että eläkkeelle jäävä pari jää asumaan vanhaan kotitaloonsa ja jatkaja, siis tyttären tai pojan perhe, rakentaa samalle tilalle oman talonsa. Ei välttämättä samaan pihaan mutta lähistölle kuitenkin.

Itsekin asumme näin ja tosi hyvin on toiminut. Meistä on mukava, kun on mummo ja vaari lähellä, ja lasten mielestä se on tietysti aivan ihanaa. Vanhukset taas kehuvat pysyvänsä itsekin nuorina, kun puuhastelevat huvikseen tilan töissä yhä ja viettävät paljon aikaa lasten kanssa. Ottavat lapset usein yökyläänkin ja saadaan olla miehen kanssa ihan kaksistaan :).

Asun lapsiiteni alueella, jossa samasta tilasta oli lohkottu tontit kaikille isäni 5 sisarukselle. Lähinaapureina asui myös mummoni siskot ja veljet ja heidän lapsensa. Oli todella kivaa kun mummolan pystyi loikkimaan pihan poikki, samoin serkuille.

Tietäkö teillä naapuri kaikki teidän asiat ja riidat? Vai naapuri tietää ne vain siinä tapauksessa että se naapuri sattuu olemaan toisen vanhemmat?? Jos on oma talo ja tontti, niin kyllä sitä hajurakoa siinä on ihan tarpeeksi. Henkinen raja on eri, ja se että joku kyttää ja kontroilloi elämää ei ole etäisyydestä kiinni, jotku pystyy tekemään sitä satojen kilometrien päästä.

Tietämäni tapaukset ovat kyllä valitettavasti sellaisia, että vanhemmat ovat lasten mielipiteestä välittämättä muuttaneet siihen naapuriin. Paha sitä on mennä uutta taloa myymäänkään heti rakentamisen jälkeen. Hauskaa on kun ovat hädin tuskin väleissä vanhempiinsa enää tuollaisen tempun jälkeen.

Mun vanhemmat asuu naapuritalossa ja hyvin toimii, autellaan puolin ja toisin. Tänäänkin tulevat meille syömään. Ja lapset pääsevät helposti käymään mummin ja papan luona.

Tunnen kymmeniä, koska asun Italiassa. Tavallisia ihmisiä joiden vanhemmat ovat rakentaneet samaan taloon lapsilleenkin asunnon.

Muut pitävät heitä onnekkaina koska yleensä se tarkoittaa ettei heillä ole lainkaan asuntolainaa. Joskus vähän remppalainaa. Heillä on hienosti sisustetut asunnot koska palkkaa ei tarvitse käyttää lainan maksuun. Vanhemmat auttavat lasten hoidossa.

Ongelmat tulevat esille korkeintaan silloin jos anoppi on liian tunkeileva.

Nämä perheet jotka ovat saaneet vanhemmiltaan asunnon voivat matkustaa enemmän ja pukeutua paremmin. Mielenterveys ongelmia en ole huomannut jotka johtuisivat tai aiheutuisivat lähellä asumisesta. Onnekkaita sanoisin minä, todellakin

Me asumme kerrostalossa ja isäni naisystävineen asuu saman taloyhtiön rivitalossa 100m päässä. Minusta tosi kiva, ei kuitenkaan kauheasti nähdä kun alle 50v isäni tekee paljon töitä, mutta lastenhoitoapu on lähellä mikä on kiva. Meillä 3v lapsi ja onhan se mahtavaa että isoisä on vieressä.

Sellaiset ainakin, jotka haluavat esittää, että rahat riittävät omaan taloon. Rakennetaan sitten vanhempien tontille, ei tule tonttikustannuksia. Vanhemmat tietysti maksavat osan talon rakentamiskuluista, ruokkivat perheen ja vaatettavat lapset sekä tietysti hoitavat ja kuskaavat. Siis ne, joiden omat rahkeet ei riitä elämässä mihinkään.

Rakastan vanhempiani. Haluan pitää heistä huolta. Just sellaisia sairaita ihmisiä ollaan.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 15:08"]

Rakastan vanhempiani. Haluan pitää heistä huolta. Just sellaisia sairaita ihmisiä ollaan.

[/quote]

Rakastatko vanhempiasi vai vanhempiesi rahoja?

Minulla on ongelmia anoppini kanssa, joka asuu 15 kilometrin päässä. Naapuriin en muuttaisi ikipäivänä, mieluummin niin kauas, että yllätyskyläilyt ja yhteiset päivälliset (joilta välttyäkseni keksin jatkuvasti tekosyitä) kerran viikossa eivät onnistuisi. Mielellään asuisin myös puhelinverkon ulottumattomissa, ettei hän soittelisi vähintään kerran päivässä. Jos ei huomaa vastata puhelimeen niin jo ollaan ovikelloa soittelemassa, kun meillä voi olla jotain hätänä. Olen useaan otteeseen pohtinut eroa miehestäni, koska en kestä hänen joka paikkaan nenäänsä tunkevaa äitiään. Viime aikoina mies on itsekin hermostunut äitimuoriinsa. Meille ei tarvitse tuoda ruokaa jääkaappiin saati mitään sisustusesineitä ja se on vain ja ainoastaan meidän oma asiamme, mitä pihassamme kasvatamme ja minne suuntaamme lomalla.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 22:09"]

En voi ymmärtää. Joskus vanhempien talon viereen melkein kiinni rakennetaan lapsen perheelle oma. Itse ei tulisi mieleenikään asua omien tai miehen vanhempien tai muidenkaan sukulaisten naapurissa. Ei silloin ole omaa elämää. Tietysti, jos on sen verran tunnevammainen, ettei pysty elämään vanhemmistaan erossa. Tai, jos saa hyvin kupattua vanhemmilta rahaa.

[/quote]

Varmasti on erilaisia syitä eikä kannattaisi yleistää. Mutta valit. tietämäni tapaus on ap:n kuvaileman "tunnevammaisuuden" kaltainen: Perheen isä ja äiti eivät ole taloudellisesti eivätkä tunnemielessä itsenäistyneet omista vanhemmistaan. Erityisesti perheen isällä on persoonallisuushäiriön piirteitä ja todella kummallinen suhde hallitsevaan äitiinsä.

Eivät harjoita maataloutta eikä taloa rakennettu vanhempien omistamalle maalle vaan ovat ostaneet talon naapurista.

Yhteisöllisyys edistää terveyttä monellakin tapaa. Ei ole montaa vuosikymmentä, kun tuollainen oli täysin normaalia ja joissakin päin maailmaa on edelleen. Mikä sinut on saanut ajattelemaan, että siinä olisi jotain kieroutunutta?



Mutulla sanoisin, että lapsillekin parempi, jos elämässä on aktiivisesti useampia läheisiä aikuisia, kuin omat vanhemmat. Silloin he saavat enemmän, mistä ammentaa ja yleisesti ottaen omilta vanhemmilta tulevat negatiiviset signaalit ja mallit laimentuvat. Olet varmaan kuullut, että me olemme muutaman läheisimmän ihmisen summa ja erityisesti tämä pätee kasvavaan lapseen. Ihan vain yksi esimerkiksi: jos ydinperheensä kesken paljon aikaa viettävän lapsen toinen vanhemmista kantaa vahvaa häpeää ja se heijastuu hänen sanomisiinsa, tekemisiinsä ja olemiseensa, niin lapsella on suurempi todennäköisyys saada tämä sama mentaliteetti, kuin jos hänen elämässään olisi aktiivisemmin enemmän muitakin aikuisia.

Ennen vanhaan maaseudulla kaikki. Helpottaa kyllä elämää, kun lastenvahti on periaatteessa koko ajan paikalla.