Onko Netflixissä enää mitään hyvää katsottavaa`?
Kaikki sarjat ja leffat tuntuu olevan sitä samaa tusinatavaraa.
Kommentit (350)
Ritari Ässä, Ihmemies MacGyver jne Miksi niitä ei ole Suoratoisto palveluissa?
Ja täällä niitä ei suositella.
Viaplay on parempi kuin Netflix
Minä katsoin juuri Haunting of Hill house, oli mielestäni hyvin tehty ja mukaansatempaava, vaikka en erityisemmin kauhusta perusta. Olen pelkuri, mutta en menettänyt yöunia, vaikka sisälsi ahdistavia kohtauksia. Sarjan ns. mysteeri oli kiinnostava, mutta erityisesti pidin henkilöiden välisista suhteista, vuorovaikutuksista ja komplikaatioista. En ole pitkään aikaan itkenyt niin paljon kuin tämän sarjan aikana.
Viimeksi löysin vahingossa Manhunt-sarjan (2017), joka kertoo unabomber-tapauksen selvittelystä. Tykkäsin kovasti. Toinen mistä yllätyksekseni pidin oli tämä uusi venäläinen To the lake, jossa ihmiset pakenevat epidemiaa. Se loppui niin, että taitaa olla toinenkin kausi tulossa? Jos samasta aiheesta olisi tullut amerikkalainen sarja, niin tuskinpa olisin katsonut. Vaihtelu virkistää, ja venäläisnäyttelijät tuossa sarjassa olivat hyviä.
Godless on varmaan jo sanottu, mutta se nyt ainakin.
Away. Todella hyvin toteutettu ja lahjakkaat näyttelijät. Koukutti heti ekan jakson aikana.
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi löysin vahingossa Manhunt-sarjan (2017), joka kertoo unabomber-tapauksen selvittelystä. Tykkäsin kovasti. Toinen mistä yllätyksekseni pidin oli tämä uusi venäläinen To the lake, jossa ihmiset pakenevat epidemiaa. Se loppui niin, että taitaa olla toinenkin kausi tulossa? Jos samasta aiheesta olisi tullut amerikkalainen sarja, niin tuskinpa olisin katsonut. Vaihtelu virkistää, ja venäläisnäyttelijät tuossa sarjassa olivat hyviä.
Mäkin tykkäsin tästä venäläisestä sarjasta. Toinen huippu on se saksalainen Dark sarja. Netflixin myötä on tullut katsottua tosi paljon ei-amerikkalaisia sarjoja.
Tykkään myös paljon pohjoismaisista rikossarjoista.
Espanjalaisia sarjoja en taas pysty katsomaan, vaikka monta mielenkiintoista siellä olisi. Ei vaan pysty kuuntelemaan sitä kieltä. Yrittänyt kyllä olen.
Itte vaihdoin Viaplayhin ja Elisa viihteeseen, kun tuntui että elokuvatarjonta oli netflixillä, liian suppea
Vierailija kirjoitti:
Hei, kertokaa mullekin joku hyvä sarja. Aiemmin oli tosi paljon hyviä sarjoja esim. The Spy, Messiah, Kalifaatti, Sinners ja Dirty John.
En ole pitkiin aikoihin löytänyt mitään hyvää sarjaa. Suositelkaa joku koukuttava sarja em. genressä.
Blacklist jäi kesken, en tykännyt. Oli sekava ja epäuskottava.
Koklaa Ratched. Ei nyt ihan ehkä mene genreen mutta anna mahdollisuus.
Traileri:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kertokaa mullekin joku hyvä sarja. Aiemmin oli tosi paljon hyviä sarjoja esim. The Spy, Messiah, Kalifaatti, Sinners ja Dirty John.
En ole pitkiin aikoihin löytänyt mitään hyvää sarjaa. Suositelkaa joku koukuttava sarja em. genressä.
Blacklist jäi kesken, en tykännyt. Oli sekava ja epäuskottava.Koklaa Ratched. Ei nyt ihan ehkä mene genreen mutta anna mahdollisuus.
Traileri:
Kiitos ihana, joka suosittelit tätä! Just sellanen sarja, jota olen etsinyt. Koukutuin heti.
Vierailija kirjoitti:
Minä katsoin juuri Haunting of Hill house, oli mielestäni hyvin tehty ja mukaansatempaava, vaikka en erityisemmin kauhusta perusta. Olen pelkuri, mutta en menettänyt yöunia, vaikka sisälsi ahdistavia kohtauksia. Sarjan ns. mysteeri oli kiinnostava, mutta erityisesti pidin henkilöiden välisista suhteista, vuorovaikutuksista ja komplikaatioista. En ole pitkään aikaan itkenyt niin paljon kuin tämän sarjan aikana.
Myös Haunting of Bly Manor on tosi hyvä!
Oletteko katsoneet Audrie & Daisy -dokumentin? Oli hyvä ja todella koskettava, kertoo rai*skauksen uhreiksi joutuneista tytöistä.
Elokuvia en ole sieltä pahemmin kattonut. Hyviä sarjoja ja dekkareita ollut, mutta kun ne on nähty niin uusia tulee turhan harvoin. Itse vaihtelen HBO:n, Viaplayn ja Netflixin välillä. Nyt poika halusi ton Viaplayn. Itse en ole vielä edes ehtinyt katsoa mitä siellä on.
Vierailija kirjoitti:
Onko West World HBO:lla hyvä?
On! Etenkin ensimmäisessä kaudessa oikeasti mielenkiintoista filosofista pohdintaa tietoisuudesta ja tekoälystä. Toinen kausi meni omituisuuksissaan ehkä vähän yli ja viimeisintä en ikävä kyllä ole jaksanut katsoa loppuun, alkoi olla enemmän sellaista perus action-huttua mitä olen nähnyt jo ihan tarpeeksi. Jos joku on katsonut sen loppuun voi huikata, jos se paraneekin huomattavasti kauden edetessä, niin ehkä jaksan vielä yrittää.
Kai katsoit jo Queen's Gambitin? Paras sarja mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Koskettava, älykäs, hyvin näytelty ja ylipäänsä tosi laadukas, ihan saamansa hypen arvoinen.
Komediapuolelta Dave oli virkistävä poikkeus jenkkikomedian saralla. Useimmiten kun (jenkki)komediasarjat ovat niin samalla muotilla tehty, että käytännössä samoja hahmoja eri nimillä käytetään sarjasta ja vuodesta toiseen, mutta tämä oli oikeasti hauska ja sydämellinen sarja, jonka hahmot tuntuivat aidoilta, mikä ehkä johtuu siitä, että sarja ja hahmot (tai osa niistä) perustuu löyhästi todellisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Niin, tuo mainitsemani Undoing onkin HBO:lla, muuta Hug Grant ja Nicole Kidman ovat siinä hyviä.
Big Little Liesin eka tuotantokausi oli myös aika hyvä. Enimmäkseen Skarsgårdin ansiosta, mutta kokonaisuuskin toimi.
43 tuolla aiemmin, komppaan tästä täysillä venäläistä sarjaa "To the lake - Matka järvelle", oli oikeesti tosi mielenkiintoinen ja suorastaan vangitseva kokemus! Uskottavia näyttelijäsuorituksiakin, tykkäsin kaikesta. Talviset maisemat lumihankineen tuntuivat jotenkin kotoisen oloisilta, mutta Venäjällä tiesi kyllä olevansa... Toivottavasti toinen kausi tulee pian!
Vierailija kirjoitti:
Kai katsoit jo Queen's Gambitin? Paras sarja mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Koskettava, älykäs, hyvin näytelty ja ylipäänsä tosi laadukas, ihan saamansa hypen arvoinen.
Muuten hyvä, mutta viimeisen jakson saa jättää katsomatta.
The Last Kingdom
Lucifer