Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta oon saanu töitä kun oon vaan lompsinu ovista sisään tuntemattomaan firmaan (koulu/työtodistuskansionin kanssa) ja ilmottanu jollekkin ensimmäiselle vastaantulijalle että kenelle pitäis puhua kun olisin töitä hakemassa. Jännästi tulee se haastattelu samantien. Vanhanaikaista, röyhkeää mutta toimivaa.
Nykyään tuskin pääsee yhtään mihinkään juttelemaan kenenkään kanssa. Muun kuin sen ensimmäisen vastaantulijan kanssa.
Ei työpaikoista eikä muistakaan asioista.
Kaikki ovat kovin kiireisiä, varattuja tai eivät ole paikalla.
Tämä on ikävää, ennen oli tosiaan niin, kuin kerroit, monesti sai tuolla keinoin työpaikan.
Se oli ihan toimivaa ja pääsi heti naamatusten näkemn niin työnhakijan kuin jonkun pomonkin.
Oi niitä aikoja...
ihan ok kun ruoka.jonosta saa entrecotea ja savulohta monta kertaa viikossa, ei tarvii käydä kaupassa. menisin töihin mutta työt on niin paskoja kaikki ja ihmiset sekä se että liian pitkiä päiviä, ei jaksa kuin 4 t päivässä olla töissä
Vierailija kirjoitti:
Olen joutunut työttömäksi monta kertaa. Kaksi kertaa laman aikana ja aina vaan olen mennyt töihin. En ymmärrä mikä siinä voi olla niin vaikeaa. Jos jään vielä työttömäksi, niin sitten vietän vain aikaa oloneuvoksena.
Mihin töihin mennään noin vain?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ylläpidetään työttömien määrää täysin tarkoituksellisesti. Syy tähän on vain ja ainoastaan ahneus ja vallanhimo, koska jotkin päättäjäryhmät hyödyttävät itseään tekemällä päätöksiä joilla työttömien määrä pidetään riittävän korkeana, etenkin tulottomien määrä.
Työttömyyden sijasta pitäisi puhua pikemminkin tulottomuudesta, kyse tietenkin siitä että kansan työ yritetään saada "kavallettua" kansalta pois ilman että siitä tarvitsisi maksaa asianmukaista hintaa. Saman vaakakupin toisella puolella tilanne on tietenkin sellainen että jokin osa päättäjistä saa valtavan suuria korvauksia työstä joka ei ole lainkaan sen rahan arvoista.
Tavalliset yksittäiset kansalaiset eivät tälle asialle voi mitään, ainoastaan oikeuslaitoksen kautta kantelemalla voi saada pieniä muutoksia aikaan, mutta suuremmat muutokset vaatii todella paljon kansalaisia tekemään kanteluita samoista asioista jotta kuva tilanteesta tulisi hyvin selkeäksi.
Näin ei ole tilanne ollut aina Suomessa, mutta tällaiseksi tilanne on muutettu, kyse on poliittisten päättäjien vetelyydestä ja käytännössä selän kääntämisestä Suomen kansalaisille koko ajan isommille ryhmille.
Osa työttömistä kärsii uniongelmista. Itse nukun 4 tuntia yössä max. hyvä jos elää 50-vuotiaaksi.
Miten voi olla stressaantunut jos on aikaa oleskella ja levätä, työelämässä on stressiä. Ajattelet väärin jos olet stressaantunut, työelämässä teot stressaa, nyt kuulostaa, että olet paikallaan ja ajattelet vinoon itsesi ahdistuneeksi.
Miten voi esim. kävellä metsässä ja olla stressaantunut, olethan metsässä, jos stressaat olet siis "ajatuksessa" etkä metsässä, et osaa ajatella oikein, ajattelet "väärin". Olet mitä ajattelet.
kaupanala on sellainen josta kaikki tietää että täysiä tunteja on vaikea saada ja palkka on kehno, lisäksi saat kuunnella asiakkailta ties mitä päin naamaa ja itsellä pitää vaan hymyillä takaisin.
Sitten kun katsoo näitä kys.alan ilmoituksia niin siellä vaaditaan aina videovastaus nykyisin.. mietin vain että eikös toi aja entistä enemmän ihmisiä (noiden ensin mainittujen seikkojen lisäksi) karkuun?
nyt ei kuitenkaan tai ei ainakaan pitäisi olla haku päällä löytää mitään missiä tai mr universumia vaan ihan normaalia ihmistä joka tahtoisi tehdä just sitä työtä.
Jos näissä videoissa ei katsottaisi naamakerrointa, niin vaihtoehtona pitäisi olla myös nauhoittaa äänivastaus tms mutta sepä ei näissä käy joten mitä voimme päätellä.
veikkaan että Suomen syntyvyyttä vaivaa myös se että osa heistä jotka tahtoisi lapsia joutuu ns valitsemaan lapsettomuuden pakonedessä kun töitä ei ole ja ei halua tahallaan valita elämää sossun varassa..
rahallinen tilanne voi silloinkin olla todella heikko jos toisella vain on työpaikka, silloin ei oikein tule tukiakaan koska kela/sossu katsoo että on pärjättävä niillä mitä toinen saa palkkaa.
ei siinä synnytystalkoot paljon auta jos rahaa ei ole millä siitä muksusta sitten huolta pitää.
Kyllä kun tulee seuraava hallitus Kokoomus, Kepu ja Persut, rupeaa työ taas maistumaan, tulee semmoset karenssit että kotiin ei voi jäädä makaamaan, vielä kun Susanna Koski humaanilla luonteellaan tulee sanomaan omia mielipiteitään julkisuuteen niin työttömänä ei ilkeä olla
Olis aika kääntää ne syyttävät katseet ja sanktiot kohti yrityksiä jotka ei palkkaa työttömiä tai joille työtön kelpaa vain silloin ja ainoastaan silloin jos ilmaiseksi orjaksi saa! Mitä se auttaa kiduttaa aina vaan sitä joka yrittää mutta ei pääse? Kun edelleen sitä vallankahvaa pitelee työnantaja, ei työnhakija ja sitä asiaa ei muuteta viemällä köyhältä kattoa päänpäältä tai leipää pöydästä.
Vierailija kirjoitti:
Työnhakija ei ole ikinä sopiva:
Jos olet nuori sinulla ei ole tarpeeksi työkokemusta.
Jos olet vanha alat kuitenkin kohta sairastelemaan.
Jos olet hiljainen sinulta puuttuu sosiaalisia taitoja.
Jos olet äänekäs jyräät varmasti muita.
Jos olet opiskellut vähän et osaa mitään.
Jos olet opiskellut paljon etsit kuitenkin kohta parempaa paikkaa.
Jos olet nuori nainen jäät kuitenkin kohta äitiyslomalle.
Jos olet työtön on sinussa varmasti jotain vikaa.
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Juuri tajusin että työttömyys on vaikuttanut myös itseensä ja omiin kykyihin uskomiseen, mietin koulutuksia/aloja mitkä voisivat sopia minulle ja eikä aikaakaan kun mieleen hiipi ajatus "en mä niitä osaa"/"ne olis mulle liian vaikeita"/"kaikki muut pitäisi naurettavana jos opiskelisin sitä".
Huomaamatta nää valinta ei kohdistunut sinuun- viestit on pala palalta nakertaneet uskon siihen että en ole mikään kykenemätön ja mihinkään kelpaamaton tollo.
Juuri näin se menee
Minulle jäi kauheat traumat työnhausta. Onnistuin pääsemään noin joka kolmanteen paikkaan haastatteluun mitä hain. Jäin kuitenkin aina ilman paikkaa,noin 11.kertaa puolen vuoden sisällä. Sitten kyllästyin hylkäykseen ja hain opiskelemaan alaa, jolla työvoimapula. Kohta valmistun ja toivottavasti olisi tällä kertaa helpompaa. Ahdistaa tosin jo ajatuskin työnhausta...Ahdistavaa puuhaa ja voimia vievää. Pitää olla hyvä mielenterveys, että tuota rumbaa jaksaa tai vastaavasti suunnitelma b takataskussa niin kuin minulla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kun tulee seuraava hallitus Kokoomus, Kepu ja Persut, rupeaa työ taas maistumaan, tulee semmoset karenssit että kotiin ei voi jäädä makaamaan, vielä kun Susanna Koski humaanilla luonteellaan tulee sanomaan omia mielipiteitään julkisuuteen niin työttömänä ei ilkeä olla
Mihin työtön tarvitsee vihamiehiä kun on sellaisia "ystäviä" kuin demarit:
Kaikki työttömän kyykytyslainsäädäntö on noiden perua eli pakkokurssitus, niihin liittyvä pakkoilmaisduuni, työkokeilut koska tottakai työttömyys on vamma josta pitää kuntouttaa pakottamalla ilmaisduuniin, pelleilykurssit ja työpajat sitten kun ei muutakaan keksitä ja lopuksi julmettu kontrolli jokaiseen asiaan mitä työtön saattaisi tehdä tai haluta tehdä työkkärin toimesta. Ja kaikessa tässä on karenssi toki yleinen rangaistus.
Enkä edes maininnut tätä uutta aktiivimallipelleilyä jossa myös on karenssinuhka jatkuva jos työkkäri ei hyväksykään hakemiasi paikkoja aktiivisuudeksi.
Tähän päälle vielä se, että suurtyöttömyys on demarien (ja ay.-liikkeen) vaatimuksista johtuen pysyvää ja kasvavaa. Firmoja noi jahtaa ulos maasta koska yrittäminen on niinku paha, samalla menee tietty työpaikat. Toki suurtyöttömyyden pahentamiseksi sallitaan jostain kumman syystä halpatyövoiman tuonti maahan siihen malliin että pelkästään venäläisille on myönnetty kuulemma 100 tuhatta schengenviisumia työnteon vuoksi.
No nyt on järkipuhetta siitä miksi työttömät eivät työllisty! Byrokratiasta ja liiallisista osaamisvaatimuksista. Kannattaa lukea tämä juttu ajatuksella. Ei maksumuuria.
Tampereen työllisyysjohtaja Regina Saaren mukaan ”yhä pidemmälle viety nippelilainsäädäntö” on yksi keskeinen työllistymisen este.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008995513.html
"Saaren omalla alalla työllisyyspalveluissa tehdään tällä hetkellä paljon turhaa työtä, joka ei oikeasti hyödytä ketään. ”Joudumme tapaamaan ihmisiä, jotka eivät edes palvelua tarvitse.” Näin siksi, että toukokuussa käyttöön otetussa pohjoismaisessa työvoimapalvelumallissa asiakaskohtaamiset on määritelty tarkasti. Jokaista työtöntä pitää tavata yhtä monta kertaa, eikä tarveharkintaa sallita."
Monelle työttömälle nykyiset osaamisvaatimukset ovat liikaa. ”Siellä saattaa olla esimerkiksi ikääntyneitä henkilöitä, joiden ei enää kannata suorittaa monen vuoden tutkintoja. He voisivat silti olla hoivapuolella sydän täynnä kultaa tekemässä tehtäviä, joihin ei tutkintoja tarvita.”
Vierailija kirjoitti:
No nyt on järkipuhetta siitä miksi työttömät eivät työllisty! Byrokratiasta ja liiallisista osaamisvaatimuksista. Kannattaa lukea tämä juttu ajatuksella. Ei maksumuuria.
Tampereen työllisyysjohtaja Regina Saaren mukaan ”yhä pidemmälle viety nippelilainsäädäntö” on yksi keskeinen työllistymisen este.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008995513.html
"Saaren omalla alalla työllisyyspalveluissa tehdään tällä hetkellä paljon turhaa työtä, joka ei oikeasti hyödytä ketään. ”Joudumme tapaamaan ihmisiä, jotka eivät edes palvelua tarvitse.” Näin siksi, että toukokuussa käyttöön otetussa pohjoismaisessa työvoimapalvelumallissa asiakaskohtaamiset on määritelty tarkasti. Jokaista työtöntä pitää tavata yhtä monta kertaa, eikä tarveharkintaa sallita."
Monelle työttömälle nykyiset osaamisvaatimukset ovat liikaa. ”Siellä saattaa olla esimerkiksi ikääntyneitä henkilöitä, joiden ei enää kannata suorittaa monen vuoden tutkintoja. He voisivat silti olla hoivapuolella sydän täynnä kultaa tekemässä tehtäviä, joihin ei tutkintoja tarvita.”
Tärkeä uutinen. Ei tämä Aktiivimalli 2 työpaikkoja lisää.
Mitenkäs on porukalla lähtenyt neljän hakemuksen laittaminen kuukaudessa sujumaan? :)
Toki moni on laitellut niitä ennestäänkin mutta jos sopivia työpaikkoja ei ole niin se ei ole aina niin helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs on porukalla lähtenyt neljän hakemuksen laittaminen kuukaudessa sujumaan? :)
Toki moni on laitellut niitä ennestäänkin mutta jos sopivia työpaikkoja ei ole niin se ei ole aina niin helppoa.
Saa laittaa myös avoimia hakemuksia mihin tahansa työpaikkaan, vaikka ei olisi työpaikkaa auki.
Vierailija kirjoitti:
Olis aika kääntää ne syyttävät katseet ja sanktiot kohti yrityksiä jotka ei palkkaa työttömiä tai joille työtön kelpaa vain silloin ja ainoastaan silloin jos ilmaiseksi orjaksi saa! Mitä se auttaa kiduttaa aina vaan sitä joka yrittää mutta ei pääse? Kun edelleen sitä vallankahvaa pitelee työnantaja, ei työnhakija ja sitä asiaa ei muuteta viemällä köyhältä kattoa päänpäältä tai leipää pöydästä.
Kun nuorin lapseni täyttää 18 - vuotta menen lääkäriin ja sanon, että olen niin masentunut etten jaksa nousta sängystä aamuisin ylös. Kun lapsi täyttää 18-vuotta, ei sossu enää puutu ja työnhaku sekä ilmaistyöt loppuvat siihen. En jaksa enää mennä yhteenkään työpaikkaan opettelemaan työtehtäviå.
Mä oon ollut viimeksi töissä vuonna kaksituhattayksitoista. Sen jälkeen en töitä ole saanut, vaikka olen kovasti yrittänyt. Kyllä tässä usko alkaa loppua. =(
itketään että työntekijöitä ei ole mutta samaan aikaan tarjotaan kaikenlaista *askaa jolla ei ihminen tule pärjäämään (tarkennan, aikuinen ei porukoillaan asuva ja heidän rahojensa turvin elävä) mitenkään ilman että hakee lisäksi Kelan almuja.
Miksi tälle asialle ei ensin tehdä mitään ennenkuin lähdetään syyttelemään ihmisiä miksei ne hae tommoisiin?
kokoajan uutisoidaan että syksyllä kaikki kallistuu entisestään.. kuvitellaanpa hetki miten sitten käy esim ravintola alan ihmisten tai kaupan-alan joilla on töitä vaikka 5h-20h vko?