Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Vierailija kirjoitti:
Pitkän työuran jälkeen työttömyys edessä, ei voi mitään. Otetaanko enää vanhoja töihin? Ei varmaan saa tukia enää opiskeluun työttömänä?
Saa, jos opiskelet työllistävää alaa. Tokihan tämä on harkinnanvaraista, mutta mahdollista. Kuhan ala työllistää ja työkkäri katsoo, että aiempi koulutuksesi ei työllistä.

Toisten opiskeluiden ja ihmisten arvointi niiden perusteella ei kuulu työkkärin toimenkuvaan. Taitaisi virkailijalla häkki heilahtaa, jos jäisi tästä kiinni!
Missä se vappu satanen viipyy?
Vierailija kirjoitti:
Missä se vappu satanen viipyy?
Miten saadaan järkeä imbesillin päähän?
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2019/07/12/vappusatan…
Alkaa näin:
"Oppositiopoliitikot yleensä ja politiikan toimittajat erityisesti takovat lyhytmuististen äänestäjien päähän omaa totuuttaan, jonka mukaan Antti Rinteen lupaama vappusatanen kutistui olemattomiin ja lupaukset on syöty. Nyt sentään aletaan jo uskoa, että sitä satasta ei luvattu antaa kerralla eikä Rinne edes korjannut puheitaan jälkikäteen, vaan sanoi yhdessä ainoassa lauseessa koko asian:
-Lupaan 100 euroa nettona kuukaudessa useamman vuoden ohjelmalla toteuttaen alle 1 400 euron eläkkeisiin."
Mä oon niin saatanan kyllästyny hakemaan töitä, oon täl hetkel palkkatuella töissä. Aina käsketään hakemaan töitä silloin kun on jo töissä. No olen saatana hakenut mutta mistään ei kuulu pihaustakaan ja mulla on kyseisestä paikasta suosittelijakin.
Pitäkööt tunkkinsa saatana! Tammikuussa taas työtön ja sen jälkeen olen taas sitä alinta pohjasakkaa ja suoraan ö-mappiin viskattavaa ongelmajätettä.
Vierailija kirjoitti:
itketään että työntekijöitä ei ole mutta samaan aikaan tarjotaan kaikenlaista *askaa jolla ei ihminen tule pärjäämään (tarkennan, aikuinen ei porukoillaan asuva ja heidän rahojensa turvin elävä) mitenkään ilman että hakee lisäksi Kelan almuja.
Miksi tälle asialle ei ensin tehdä mitään ennenkuin lähdetään syyttelemään ihmisiä miksei ne hae tommoisiin?kokoajan uutisoidaan että syksyllä kaikki kallistuu entisestään.. kuvitellaanpa hetki miten sitten käy esim ravintola alan ihmisten tai kaupan-alan joilla on töitä vaikka 5h-20h vko?
No mikä siinä on niin vaikeaa sekä tehdä töitä että ohella hakea Kelan almuja? Parempi se on kuin työttömyys. Kokonais kk-raha ratkaisee, ei yksin palkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkän työuran jälkeen työttömyys edessä, ei voi mitään. Otetaanko enää vanhoja töihin? Ei varmaan saa tukia enää opiskeluun työttömänä?
Saa, jos opiskelet työllistävää alaa. Tokihan tämä on harkinnanvaraista, mutta mahdollista. Kuhan ala työllistää ja työkkäri katsoo, että aiempi koulutuksesi ei työllistä.
Tuo harkinnanvaraisuus se onkin jännä juttu. En saa töitä vanhalla koulutuksella, mutta työkkärin mielestä kaikki on bueno, sillä en saa opiskella alaa, joka parantaisi työllistymismahdollisuuksiani selvästi.
Olen syntynyt Suomessa, mutta en tunne olevani suomalainen. Aloittaja käyttää ilmaisua"raadollinen". En ymmärrä ollenkaan, mitä sillä tarkoitetaan. Minulle siitä tulee mieleen vain raato, jokin kuollut eläin luonnossa makaamassa jossakin, jo haisevana.
Tämä voi kuulostaa huvittavalta ja kenties naurettavaltakin, naurakaa vain ihan vapaasti, tarjoan sen. En vain ymmärrä tuota ilmaisua, en ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Hakemiini paikkoihin on ollut 200-250 hakijaa. Vaikka olen hyvä ja on loisto cv niin niillä kahdellasadalla muullakin on...
Noin se vaan on, ei sitä uskoisi, ellei olisi samoissa työttömyyden liemissä keitetty. Lopulta siihen tottuu jotenkin, työnhausta tulee rutiinia, hakuilmoituksia tehdään rutiinilla niiden olematta kuitemkaan samanlaisia, saman kaavan mukaan tehtyjä.
Jotenkin tottuu siihen, että huomennakin, ensi viikollakin, kuukauden päästäkin, hakee jatkuvasti työpaikkaa ja on työtön.
Tsemppiä kaikille työttömille. Olin itsekin pienen hetken, mutta sain nopeasti vakituisen työpaikan, vaikka olen jo yli 50 ja alallani on enemmän tekijöitä kuin paikkoja. Tämä kuulostaa typerältä ja pinnalliselta, tiedän, mutta olen ns, "pitänyt itsestäni huolta", ehkä se sitten antaa sellaisen käsityksen, että minut kannattaa palkata, olen kyllä ahkera ja luotettavakin, mutta niin moni muukin sanoo haastettelussa olevansa. Lähinnä siis kuntoilemalla, en niinkään kosmetologi tai kampaaja käynneillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakemiini paikkoihin on ollut 200-250 hakijaa. Vaikka olen hyvä ja on loisto cv niin niillä kahdellasadalla muullakin on...
Ennätys on ollut melkein 800 hakijaa yhteen paikkaan mihin hain... Ap
Järkyttävää. Tämä se ongelma juuri on: hakijoita on niin paljon, että siitä massasta on melkoisen mahdotonta erottua. Vaikka olisi kuinka hyvä työkokemus, on todennäköisesti jollain noin isosta joukosta aina parempi.
Itse keväällä tajusin, että voi olla, etten enää ikinä pääse töihin, vaikka olen vasta 29-vuotias. Tai jos pääsenkin, on kyse vain määräaikaisesta hommasta. Päätin siinä, että minun täytyy järjestää elämäni sillä tavalla, että pärjään myös pelkillä tuilla. Muutimme siis pienempään ja halvempaan asuntoon lähemässä palveluita. Nyt on asiat sillä tavalla, että pärjäämme ihan okei. Jos satun saamaan oikeaa palkkaa joskus, se on vain plussaa.
Tsemppiä sinulle. Toivottavasti löydät työn, mutta hienoa, että olet kyennyt järjestämään elämäsi suht mukavaksi ilmankin. Järkyttävää, joskin realistista, että jo alle 3-kymppisen pitää tehdä tuollaisia päätöksiä. Kuulosta fiksulta ihmiseltä, joten toivon sinulle kaikkea hyvää.
Menee tosiaan eri tavoilla. Esim lääkäreillä on töitä isosti.
Normi DI, KTM, OTM, ovat sitten ihan eri sarjassa ja työttömyys mahdollista.
Kaikenkaikkiaan Suomessa et voi laskea tutkinnon varaan mitään.
Pitää vaan hankkia kykyjä ja sit vaikka alkaa yrittäjäksi.
Jotenkin sillai, et pelaa homman niin, ettei toimeentulo oo työpaikoista riippuvainen. Eikä myöskään joudu ehdoin tahdoin työkkäri / kela - kierteseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta oon saanu töitä kun oon vaan lompsinu ovista sisään tuntemattomaan firmaan (koulu/työtodistuskansionin kanssa) ja ilmottanu jollekkin ensimmäiselle vastaantulijalle että kenelle pitäis puhua kun olisin töitä hakemassa. Jännästi tulee se haastattelu samantien. Vanhanaikaista, röyhkeää mutta toimivaa.
Nykyään tuskin pääsee yhtään mihinkään juttelemaan kenenkään kanssa. Muun kuin sen ensimmäisen vastaantulijan kanssa.
Ei työpaikoista eikä muistakaan asioista.
Kaikki ovat kovin kiireisiä, varattuja tai eivät ole paikalla.
Tämä on ikävää, ennen oli tosiaan niin, kuin kerroit, monesti sai tuolla keinoin työpaikan.
Se oli ihan toimivaa ja pääsi heti naamatusten näkemn niin työnhakijan kuin jonkun pomonkin.
Oi niitä aikoja...
Tässä on menty taaksepäin.
Mikään meili ei korvaa ihmiskontaktia.
Kohdistuuko tämä aktiivimalli vain osaan työnhakijoista?
Ei minulle ole koskaan tarjottu mitään työvoimatoimistosta.
tätä en ymmärrä kirjoitti:
Olen syntynyt Suomessa, mutta en tunne olevani suomalainen. Aloittaja käyttää ilmaisua"raadollinen". En ymmärrä ollenkaan, mitä sillä tarkoitetaan. Minulle siitä tulee mieleen vain raato, jokin kuollut eläin luonnossa makaamassa jossakin, jo haisevana.
Tämä voi kuulostaa huvittavalta ja kenties naurettavaltakin, naurakaa vain ihan vapaasti, tarjoan sen. En vain ymmärrä tuota ilmaisua, en ollenkaan.
Harvoin näkee ihan noin kummallista uhrautumista. Lue enemmän, luulet vähemmän.
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_…
Vierailija kirjoitti:
Työttömyydessä ei ole koskaan mitään vikaa, työttömyys on ainoastaan seuraus siitä, jos työn kysyntää ei ole. Kansalaisilla on oikeus valita työnsä perustuslain mukaisesti, ja jos ko. valitulle työlle tarvittava kysyntä ajetaan alas, tällöin kansalaisella on oikeus myös perustuslain mukaisesti sosiaaliturvaan. Näin turvataan kansalaisen elämistä ja olemista omassa kotimaassaan myös siinä tilanteessa, jos esim. elinkeinoelämä, ay-liike ja maan hallitus yhteisillä päätöksillään käytännössä tuhoavat työpaikat muilta ryhmiltä, ja niihin "muihin" ryhmiin päädytään tietenkin kun kaikki em. kolme valtaryhmää nostavat omia etujaan sellaista tahtia että esim. investoinnit joudutaan ajamaan alas.
Näin asia on jokseenkin ytimekkäästi kuvailtuna, niin kauan kun pysytään perustuslain ja kansainvälisten sopimusten puitteissa.
Tilanne kuitenkin on vääristelty siten, että mukaan on tuotu myös työvoimapolitiikka ja siihen perustuva työvoimapoliittinen lainsäädäntö, joka kääntääkin koko em. tilanteen täysin päinvastaiseksi siten, että kansalaiseen voidaan työvoimapolitiikan perusteella kohdistaa lähestulkoon mitä tahansa vihamielistä viranomaistoimintaa, valheiden levittelyä, virheellisiä päätelmiä ja muuta sellaista toimintaa, joka käytännössä pyrkii järjestelmällisesti poistamaan kansalaiselta ne elinmahdollisuudet mistä ylempänä mainitaan. Suomessa harjoitetaan täysin järjestelmällistä työttömien kansalaisten sortotoimintaa, homma on paketoitu mm. peitesanojen "suunnitelma" ja "palvelu" taakse.
Tokihan jokainen vähänkin asiaan jo perehtynyt on jo tajunnut, että tämä toiminta on lähestulkoon yhdenvertainen kaiken sen fasismitoiminnan kasvattamisen kanssa jo 1930-luvulla, joka lopulta johti miljoonien kansalaisten murhiin Euroopan alueella ja maailmansota kaupan päälle.
Jokainen esittää varmasti omat uskomuksensa aivan kuten heidän oman edun ajaminen vaatii, mutta yleensä ottaen se, että tällainen toiminta on onnistuttu piilottelemaan Suomessa jo ainakin reilun vuosikymmenen ajan vähintään, on todella varoittava esimerkki siitä, miten kansalta poistetaan heille kuuluva valta pieni pala kerrallaan pikku hiljaa, ja poliittisen johdon toimesta etenkin Sipilän hallituksen toimesta kasvatettiin täysin systemaattinen vihanpito työttömiä vastaan vuosikausiksi ja toiminta ilmeisesti edelleenkin saa hiljaista hyväksyntää koska lakeja tehdään entistä vihamielisemmiksi niin että eduskunnan oikeusasiamieskin alkaa jo saamaan tilanteesta kanteluita.
Jonkinlainen jengien aikakausi näyttää olevan Suomessa menossa, ne "jengit" on tietenkin mm. työmarkkinoilla valtaapitävät ryhmät, joille ei tunnu muistuvan mieleen miten kävi Saksassa kun tulonjakoa ei haluttu suosiolla hoitaa, ja lopulta työväenliikkeen riveistä saivat ihka uuden diktaattorin laittamaan koko valtion asiat täysin uudelle mallille.
Valtion tehtävä ei ole kasvattaa vihatoimintaa työttömiä vastaan, vaan taloudellisessa mielessä valtion tärkeimpiä tehtäviä on jakaa varallisuutta uudelleen koko ajan siten, että lopulta mm. investointiaste on riittävän korkea, joka em. työn kysynnänkin tuo mukaan. Arvaahan sen, että elinkeinoelämälle ja ay-liikkeelle tällainen korkean työllisyyden ylläpitäminen työn kysynnän kautta ei käy, koska he haluavat pikemminkin itselleen korkeat tulot siten että sopivan pieni poliittinen vähemmistö suomalaisia yritetään saada vaikka väkisin työhön ilman palkkaa.
No miksi valtio haluaa viedä byrokratialla ja veroasteella lukuisat yksityisen sektorin työpaikat pois.
Siksi koska koneisto, jos Suomen veroaste ja julkinen sektori puolitettaisiin, kysyntä alkais toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen taas televisiossa puhuttiin työttömistä ja siitä että kyllä kaupan kassalle pääsee kuka tahansa. No mun merkonomiksi valmistumisesta on kulunut pian 26kk ja en todellakaan ole ollut edes lähellä päästä töihin kaupan kassalle. Mahtakohan noi televisiossa huutelijat tajuta todellisuudesta yhtään mitään, että kuinka saatanan vaikeeta se on päästä kaupan kassalle töihin.
Olin näyttöjen suorittamisen aikaan 7kk vakikassa, ja mulla on hyvät atk-taidot harrastuksen puolelta (ohjelmointi, koodaus ja sovellus editointi) ja hallitsen yleisimmät sovellukset. Sain 6 kiitoskirjettä asiakkailta mun kassa työskentelystä.
Siltikään kaikki tul yllä oleva ei riitä siihen et mut oltais valittu kaupan kassalle töihin.
Mä oon ihan samaa mieltä, ei sinne kassalle tai myyjäksi noin vain mennä. Ihmisillä on ihan merkilliset käsitykset eri ammateista. Kauppoihin ei ainakaan 30 h, puhumattakaan isommille soppareille (ne tuntimäärät on annettu esimiehille pääosin) pääse mitenkään. Pitää vaan kituuttaa nälkäpalkalla raskaassa työssä ja vielä vuoroissa.
Höpö höpö. Oma lapseni, 20-v opiskelija meni kesällä kauppaan töihin siten, että ihan kirjaimellisesti käveli lähikauppaan sisään ja kysyi töitä. Sopimus tehtiin siltä istumalta. Tämä siis keskisuuressa kaupungissa Suomessa, eikä tässä ollut mitään suhteita taustalla. Työkokemusta lapsella oli vain vajaa vuosi ja sekin kahvilatyöstä. Mitään koulutusta ei alalle ole, eikä lapsi opiskele kaupan alaa vaan tekee AMK:ssa insinööriopintoja.
Puhut siis pelkkää pötyä.
oliko tyttärelläsi tissit tyrkyllä, avonainen paita, ja lyhyt hame päällä? Hemaiseva hymy ja ripsien räpytys...ja "voi kultsi , kun nä tykkäisi tulla teille töihin"....katos, kun ne asiakaspalvelutyöt annetaan ulkonäön perusteella. Jos taas on mustaa huulipunaa, lävistyksiä naama täynnä, näkyvät tautuoinnit, ei kukaan palkaa edustamaan firmaa. Asiakkaat pelkää. Nuoret ei aina ajattele tätä. Etkä sinä.
No ei tarvi olla edes tyrkyllä, kun on siisti ja asiallinen se riittää. Jos joku on tyrkky, se on kaksipiippuinen juttu.
Selvää on se, että jos on läväreitä naama täynnä ja kasvon tai kaulan alle ulottuvia tatuointeja, niin se on ISO kysymysmerkki.
Ottaessaan naama lävistyksiä, henkilö tiedostaa sulkevansa ovia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyydessä ei ole koskaan mitään vikaa, työttömyys on ainoastaan seuraus siitä, jos työn kysyntää ei ole. Kansalaisilla on oikeus valita työnsä perustuslain mukaisesti, ja jos ko. valitulle työlle tarvittava kysyntä ajetaan alas, tällöin kansalaisella on oikeus myös perustuslain mukaisesti sosiaaliturvaan. Näin turvataan kansalaisen elämistä ja olemista omassa kotimaassaan myös siinä tilanteessa, jos esim. elinkeinoelämä, ay-liike ja maan hallitus yhteisillä päätöksillään käytännössä tuhoavat työpaikat muilta ryhmiltä, ja niihin "muihin" ryhmiin päädytään tietenkin kun kaikki em. kolme valtaryhmää nostavat omia etujaan sellaista tahtia että esim. investoinnit joudutaan ajamaan alas.
Näin asia on jokseenkin ytimekkäästi kuvailtuna, niin kauan kun pysytään perustuslain ja kansainvälisten sopimusten puitteissa.
Tilanne kuitenkin on vääristelty siten, että mukaan on tuotu myös työvoimapolitiikka ja siihen perustuva työvoimapoliittinen lainsäädäntö, joka kääntääkin koko em. tilanteen täysin päinvastaiseksi siten, että kansalaiseen voidaan työvoimapolitiikan perusteella kohdistaa lähestulkoon mitä tahansa vihamielistä viranomaistoimintaa, valheiden levittelyä, virheellisiä päätelmiä ja muuta sellaista toimintaa, joka käytännössä pyrkii järjestelmällisesti poistamaan kansalaiselta ne elinmahdollisuudet mistä ylempänä mainitaan. Suomessa harjoitetaan täysin järjestelmällistä työttömien kansalaisten sortotoimintaa, homma on paketoitu mm. peitesanojen "suunnitelma" ja "palvelu" taakse.
Tokihan jokainen vähänkin asiaan jo perehtynyt on jo tajunnut, että tämä toiminta on lähestulkoon yhdenvertainen kaiken sen fasismitoiminnan kasvattamisen kanssa jo 1930-luvulla, joka lopulta johti miljoonien kansalaisten murhiin Euroopan alueella ja maailmansota kaupan päälle.
Jokainen esittää varmasti omat uskomuksensa aivan kuten heidän oman edun ajaminen vaatii, mutta yleensä ottaen se, että tällainen toiminta on onnistuttu piilottelemaan Suomessa jo ainakin reilun vuosikymmenen ajan vähintään, on todella varoittava esimerkki siitä, miten kansalta poistetaan heille kuuluva valta pieni pala kerrallaan pikku hiljaa, ja poliittisen johdon toimesta etenkin Sipilän hallituksen toimesta kasvatettiin täysin systemaattinen vihanpito työttömiä vastaan vuosikausiksi ja toiminta ilmeisesti edelleenkin saa hiljaista hyväksyntää koska lakeja tehdään entistä vihamielisemmiksi niin että eduskunnan oikeusasiamieskin alkaa jo saamaan tilanteesta kanteluita.
Jonkinlainen jengien aikakausi näyttää olevan Suomessa menossa, ne "jengit" on tietenkin mm. työmarkkinoilla valtaapitävät ryhmät, joille ei tunnu muistuvan mieleen miten kävi Saksassa kun tulonjakoa ei haluttu suosiolla hoitaa, ja lopulta työväenliikkeen riveistä saivat ihka uuden diktaattorin laittamaan koko valtion asiat täysin uudelle mallille.
Valtion tehtävä ei ole kasvattaa vihatoimintaa työttömiä vastaan, vaan taloudellisessa mielessä valtion tärkeimpiä tehtäviä on jakaa varallisuutta uudelleen koko ajan siten, että lopulta mm. investointiaste on riittävän korkea, joka em. työn kysynnänkin tuo mukaan. Arvaahan sen, että elinkeinoelämälle ja ay-liikkeelle tällainen korkean työllisyyden ylläpitäminen työn kysynnän kautta ei käy, koska he haluavat pikemminkin itselleen korkeat tulot siten että sopivan pieni poliittinen vähemmistö suomalaisia yritetään saada vaikka väkisin työhön ilman palkkaa.
No miksi valtio haluaa viedä byrokratialla ja veroasteella lukuisat yksityisen sektorin työpaikat pois.
Siksi koska koneisto, jos Suomen veroaste ja julkinen sektori puolitettaisiin, kysyntä alkais toimii.
Verorahat menevät kylläkin eläkeläisiin ja palkkoihin.
Esim. palkat: hoitajat, palomiehet, poliisit, opettajat, koulukuraattorit, koulupsykologit, tarhojen, koulujen ja sairaaloiden siivoojat ja keittäjät, katujen hoito, kirjastot, uimahallit, kansalaisopistot, nuorisotalot, museot, taidemuseot, sivistyskeskukset, sosiaalitoimistot jne.

Lääkärit, linja-autot, junat
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia, eläkeläisten hoitokoteja 5 miljardia, eläkeläisten terveydenhoitoa 6500/1 eläkeläinen vuodessa ja eläkeläisiä on miljoona kuusisataatuhatta, kelataksit, kotihoitajat, lääkkeet (lääkekatto 600 vuodessa), 200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja 200 000 eläkeläistä leskeneläkettä, palvelusetelit ja verovähennykset palveluihin.
Taisipa olla sama Piia-Noora kun sanoi joskus 2000-luvun alkupuolella että työtön ei kännykkää tarvitse ja lankapuhelin riittää. Lankapuhelimen liittymä maksoi huomattavasti enemmän kuin kännykkäliittymä tuolloin (olisko ollut jopa yli tuplasti). Piia-noorat on takapajuisia eivätkä kykene näkemään yhtään pidemmällä tai laajemmin.