Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4199)
Olin itse vuoden työttömänä (ja samalla aivan hukassa työelämäni suunnan suhteen) Suomessa kolmikymppisenä, ja tuolloin se oli aivan kammottavaa, kun kaikkien "normaalien" ikäisteni työ- ja rahakuviot olivat silloin nousussa ja selvät. Oli täysi luuseriolo, elämäni pahin vuosi. Nyt se tuskin enää tuntuisi niin kauhealta - ikä tuo paljon rentoutta työasioihin mielestäni. Ja minusta on tosi väärin ja ennen kaikkea turhaa, että nuorille ihmisille kasataan työmenestyksestä ja -panostuksesta Suomessa niin kauheat paineet. Se on kuitenkin vain työtä, tärkeää tietysti kyllä, mutta ei sitä tarvitsisi niin kauheasti glorifioida verrattuna vaikka perheensä auttamiseen tai oman/muiden psyyken hoitamiseen. Jos on työtön, voi tehdä vaikka mitä hyödyllistä, kuten auttaa eläimiä tai vanhuksia.
Ei se työttömyys kaikissa kulttuureissa ole yhtään niin häpeällistä kuin täällä. Tai "paskapalkalla" tai "alemman" työn tekeminen. Tai konkurssi, jne. jne. Siis kaikki epäonnistuminen tai hyödyttömyys. Suomessa on niin kovin työkeskeinen kulttuuri, se on aikuisen ihmisen mitta täällä. Eihän tämän eron ajatteleminen työtöntä tietenkään välttämättä auta, kun on yhteiskunnan ja ehkä lähipiirin silmissä laiska tai luuseri. Mutta tätä voisi tuoda enemmän mediassa esille, siis sitä ettei työmenestystä oteta niin järkyttävän vakavana taakkana kaikissa Euroopankaan maissa.
Totta on.
Itse tein töitä 43 vuotta yhteen putkeen ennen eläköitymistäni.
Olen seurannut läheltä sekä nuorten että yli 50-vuotiaiden ahdistusta, kun työsuhde on päättynyt.
6 kuukautta on mennyt aina ennen uudelleen työllistymistä.
Viikko kannattaisi vain levätä ja putsata sekä oma pää että edellisen työpaikan henkiset lastit.
Sitten kannattaa pohtia, millaisen työn haluaisin, mitkä ovat vahvuuteni ja mitä osaamista haluaisin kehittää ja mistä tätä on saatavilla, ja hakeutua vaikkapa avoimen yliopiston verkkokurssille. Sitten kannattaa tehdä muutama hakemusversio plus CV-versioita. Työkkärin asiantuntijan kanssa sopisin yhteistyötavasta. Ja ottaisin yhteyttä pariin luotettavaan esimieheen/kollegaan, jotka suosittelisivat tarvittaessa.
Sitten vain hakuja, terveellistä ruokaa, liikuntaa ja vaatehuoltoa ja ulkoisesta habituksesta huolehtimista. Ei kannata toitottaa julkisesti potkuista, koska juorut loukkaavat.
Joka päivä pitäisi huolehtia ettei pääse masentumaan. Yleensä sitten käy hyvä tuuri. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:

Et kuulu tänne, mene muualle leveilemään sun katkeamattomalla 43v työuralla.
Oli kyllä aika mielenkiintoista kun otin yhteyttä vuokratyöpaikkaan koskien toimistotyön työpaikkaa.. sieltä tuli vastaus päiviä myöhemmin että ei heillä varsinaisesti mitään paikkaa ole auki kun heille voi ilmoittua että jos joskus tulee sen alan töitä tarjolle.
Kesä oikein korostaa ja hieroo naamaan sitä asiaa ettei ole töissä eikä ole rahaa mihinkään, ihmiset kyselee että noh mitäs on kesän suunnitelmissa? inhottava vastata aina samaa vuodesta toiseen että eipä erityisempiä, kun ei niitä suunnitelmia oikein voi tehdä kun miltei kaikki maksaa.
voi kuinka kadehdinkaan noita jotka saa jäädä kesällä palkalliselle kesälomalle ja nauttia lomastaan, suunnitella ihan oikeesti mitä tahtoo tehdä.. kenties matkustella tai jotain.
Ehkä naurettavaa mutta mulle noi palkalliset kesälomat on suuri haave (kuin myös vakituinen työpaikka..)
Lol K-citymarket tarjoaa 10h/vko kesän ajaksi.. ei oo vissii kuulleet uudesta aktiivimallista? ei tolla kyllä eläis ilman aktiivimalliakaan että ei senpuoleen
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä 2 vuotta pisimmässä putkessa. Muutamia 2-4kk jaksoja sen lisäksi. Oma työttömyyteni johtui täysin itsestäni. Join viinaa ja käytin huumeita. Hommasin 30k velkaa pikavipeillä, osamaksuilla jne.
Nyt velat maksettu ja elämässä pyyhkii hyvin.
Kaikki tässä 10 vuoden sisällä tapahtunutta.En ymmärrä mistä puhutte täällä foorumilla kun aihe on työttömyys. Olen aina päässyt töihin parin viikon sisään siitä, kun alkanut laittaa hakemuksia. Olen ollut useammassa työpaikassa. Tehnyt rakennushommia, siivoushommia, maalaushommia, muuttohommia, kävin vastikään ammattikoulun ja sain heti töitä alalta.
En ole kuullut tällaisia "400 hakemusta ja ei yhtään kutsua haastatteluun" juttuja missään muualla, kuin täällä ja iltalehden keskustelufoorumilla. Jopa osa vanhoista tutuista sekoilupiireistä on nykyään töissä ja heillä on useampien vuosien reikiä cv.ssä.Ei ole tarkoitus aukoa päätä tai mitään, mutta tuntuu että täällä on joku "työttömien kupla", jossa työttömät toistaa toisilleen että niitä työpaikkoja ei ole ja siksi ei vaivauduta edes yrittämään.
No kun kaikki kun ei ole yhtä onnekkaita, jotkut kun ei vaan saa työpaikkaa ihan sama mitä ne tekis. Jotkut onnekkaat saa heti työpaikan, jotkut ei saa koskaan työpaikkaa. En pääse edes haastatteluun, en edes vaikka on suosittelija. Ainut mihin kelpaan on palkkatukityö kuntoutettaville tarkoitettuun paikkaan, ja sen jälkeen takasin työttömäksi.
Jos suomessa kaikki olis yhtä onnekkaita aktiivimalleja ei tarvittaisi koska Suomessa olisi täystyöllisyys eikä ainuttakaan työtöntä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä 2 vuotta pisimmässä putkessa. Muutamia 2-4kk jaksoja sen lisäksi. Oma työttömyyteni johtui täysin itsestäni. Join viinaa ja käytin huumeita. Hommasin 30k velkaa pikavipeillä, osamaksuilla jne.
Nyt velat maksettu ja elämässä pyyhkii hyvin.
Kaikki tässä 10 vuoden sisällä tapahtunutta.En ymmärrä mistä puhutte täällä foorumilla kun aihe on työttömyys. Olen aina päässyt töihin parin viikon sisään siitä, kun alkanut laittaa hakemuksia. Olen ollut useammassa työpaikassa. Tehnyt rakennushommia, siivoushommia, maalaushommia, muuttohommia, kävin vastikään ammattikoulun ja sain heti töitä alalta.
En ole kuullut tällaisia "400 hakemusta ja ei yhtään kutsua haastatteluun" juttuja missään muualla, kuin täällä ja iltalehden keskustelufoorumilla. Jopa osa vanhoista tutuista sekoilupiireistä on nykyään töissä ja heillä on useampien vuosien reikiä cv.ssä.Ei ole tarkoitus aukoa päätä tai mitään, mutta tuntuu että täällä on joku "työttömien kupla", jossa työttömät toistaa toisilleen että niitä työpaikkoja ei ole ja siksi ei vaivauduta edes yrittämään.
Onpa tooosi kiva lukea tuollaista, kun itse on elänyt kunnolla, opiskellut kunnolla, muuttanut töiden perässä ja työttömänä jäänyt valitsematta työpaikkoihin, joissa hakijoita oli 100-300. Onneksi sain työn, muutaman kuukauden määräaikaisen pätkän, johon oli vain 37 hakijaa. Oli ihan uskomaton tuuri, kun pätkää jatkettiin ja jatkettiin ja lopulta vakinaistettiin.
Työnantajat ei muuten tykkää, jos hakija on ylikoulutettu tehtävään. Siinä saa vakuuttaa korvat heiluen, että tämä on just sitä mitä haluan tehdä vaikka kumpikin tietää, että haussa on koko ajan oman alan töitä. Eikä se haastattelija uskokaan.
Jos saisin päättää olisin mielummim tukien varassa oleva työtön, työelämä on kaikinpuolin erittäin raskas ja ahdistava johtuen ihmisistä ja työpaikka kulttuurista muutenkin, kuppikunnat yms, Suomessa arvostetaan liikaa titteleitä, ei ajatella sitä ettei se titteli ihmistä parempaa tee,lisäksi raha tuntuu olevan rakkain monille ja raha yms mammona ylpistää eikä hyvin tienaavilla ole tilannetajua ettei kaikki pysty käyttämään julkisia palveluja kuten kahvilat,ravintolat, parturit tai ostamaan uusia vaatteita viikottain. Raha ylpistää liikaa monien pääkoppaa, itse olen tyytyväinen jos saa laskut maksettua ja katon pään päälle, pienistä mukavuuksista on hyvä nauttia kuten lämmin sää, lintujen laulu tms. Valitettavasti pitää olla Pienipalkkaisessa fyysisestikin raskaassa työssä koska ei ole muualta työkokemusta ja koulutusta, rahaa tulee joka menee vuokraan suurin osa,käteen jää vain lihaskivut ja jatkuva väsymys.
pitääkö noille työnantajille alkaa valehdella että on opiskelemassa alaa x että pääsisi edes haastatteluun?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tradenomina haen 4 toimistotyöpaikkaa kuukaudessa.
Voin mennä töihin. Tykkään vaatteista. Tykkään pukeutua toimistotöihin ja laittaa koruja jne.Täytyykin tässä miettiä, että mitä laittaa työkkärikäynneille päälle. Kiva, että kutsutaan johonkin.
Luulin sinun siirtyneen käsitöiden pariin, kun väitit toisessa ketjussa ettet enää lue työttömyyttä käsitteleviä ketjuja.
Kyllä niitä käsitöitä ehtii tekemään. Ei ole kuin yksi työkkäri käynti nyt ja seuraava 3 kuukauden päästä, niin virkailija sanoi, kun soitti.
Uudessakaupungissa tulee syksyllä työttömiä. 3 kuukautta aikaa säästää 2 kuukauden asumis ja ruokarahat. Ansiosidonnaisen odottelu kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä 2 vuotta pisimmässä putkessa. Muutamia 2-4kk jaksoja sen lisäksi. Oma työttömyyteni johtui täysin itsestäni. Join viinaa ja käytin huumeita. Hommasin 30k velkaa pikavipeillä, osamaksuilla jne.
Nyt velat maksettu ja elämässä pyyhkii hyvin.
Kaikki tässä 10 vuoden sisällä tapahtunutta.En ymmärrä mistä puhutte täällä foorumilla kun aihe on työttömyys. Olen aina päässyt töihin parin viikon sisään siitä, kun alkanut laittaa hakemuksia. Olen ollut useammassa työpaikassa. Tehnyt rakennushommia, siivoushommia, maalaushommia, muuttohommia, kävin vastikään ammattikoulun ja sain heti töitä alalta.
En ole kuullut tällaisia "400 hakemusta ja ei yhtään kutsua haastatteluun" juttuja missään muualla, kuin täällä ja iltalehden keskustelufoorumilla. Jopa osa vanhoista tutuista sekoilupiireistä on nykyään töissä ja heillä on useampien vuosien reikiä cv.ssä.Ei ole tarkoitus aukoa päätä tai mitään, mutta tuntuu että täällä on joku "työttömien kupla", jossa työttömät toistaa toisilleen että niitä työpaikkoja ei ole ja siksi ei vaivauduta edes yrittämään.
Onpa tooosi kiva lukea tuollaista, kun itse on elänyt kunnolla, opiskellut kunnolla, muuttanut töiden perässä ja työttömänä jäänyt valitsematta työpaikkoihin, joissa hakijoita oli 100-300. Onneksi sain työn, muutaman kuukauden määräaikaisen pätkän, johon oli vain 37 hakijaa. Oli ihan uskomaton tuuri, kun pätkää jatkettiin ja jatkettiin ja lopulta vakinaistettiin.
Työnantajat ei muuten tykkää, jos hakija on ylikoulutettu tehtävään. Siinä saa vakuuttaa korvat heiluen, että tämä on just sitä mitä haluan tehdä vaikka kumpikin tietää, että haussa on koko ajan oman alan töitä. Eikä se haastattelija uskokaan.
Ehkä suuri syy, miksi sain töitä oli se, että hain töihin jotka eivät vaatineet juuri mitään kokemusta tai koulutusta.
Voi olla erilaista jos on insinööri ja mainitsee sen kun hakee kantamaan hiekkasäkkejä rakennustyömaalle.
En ole myöskään koskaan hakenut työpaikkaan, jossa minulle kerrottaisiin hakijamäärää tai olisi useampi työhaastattelukierros.
Nyt ammattikoulun jälkeen hain tosiaan yhteen keskisuureen perheyritykseen ja haastattelun jälkeen kirjoitettiin työsopimus suoraan.
Olen kyllä aika ollut hyvä ihmisten kanssa. Tulen toimeen kaikenlaisten tyyppien kanssa ja löydän aina jotain mistä keskustella, vaikka en edes pitäisi henkilöstä.
Miksiköhän tuo minun aikaisempi viesti poistettiin?
Yritin nimen omaan painottaa, että en tullut aukomaan päätäni, vaan kertomaan oman kokemukseni asiasta. Ei sisältänyt mielestäni mitään loukkaavaa.

Olen kyllä aika ollut hyvä ihmisten kanssa. Tulen toimeen kaikenlaisten tyyppien kanssa ja löydän aina jotain mistä keskustella, vaikka en edes pitäisi henkilöstä.Miksiköhän tuo minun aikaisempi viesti poistettiin?

Kuten sanoin aiemmassakin viestissä, jotkut ovat onnekkaita ja saa heti työpaikam ensiyrityksellä ja jotkut ei edes tuhansien hakemusten jälkeen. Itse haen usein duunaripaikkoihin hommiin mihin ei vaadita mitään koulutusta ja kokemusta mutta en pääse edes haastatteluun. Mulla on merkonomin tutkinto ja sillä en ole työllistynyt 25 kuukauteen. Ainut paikka mihin mut otetaan avosylin vastaan on kuntoutettaville tarkoitettu palkkatukityö, olen siellä helvetin ahkera ja tunnollinen ja saan paljon kiitosta erittäin hyvin tehdystä työstä, täältä myös suosittelija. Sitten kun haen vakituista duunia niin ei tipu. Fyysinen työ ei haittaa, olen tottunut sellaseen. Osaan tehdä hyllytykset, keräilyt, pakkaukset, muovitukset ja lähettää eteenpäin. Osaan tehdä korkki ja parkettimalli puntteja ja tauluja. Osaan käyttää tehdasporaa, niittipistoolia, prässiä, akkuporakonetta, erilaisia mittoja ja vaakoja, osaan laskea kuutiotilavuudet, pientyökalut on tuttuja ja erilaiset sahat, osaan muovittaa haastavia trukkilavoja. Mulla on myös hyvät atk-taidot harrastuksen puolelta, olen ohjelmoinut ja koodannut, editoinut sovelluksia ja käyttöjärjestelmiä.
No niin, voisitko kertoa mistä saisin vakituisen työpaikan? En ole löytänyt 13 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut työttömänä 2 vuotta pisimmässä putkessa. Muutamia 2-4kk jaksoja sen lisäksi. Oma työttömyyteni johtui täysin itsestäni. Join viinaa ja käytin huumeita. Hommasin 30k velkaa pikavipeillä, osamaksuilla jne.
Nyt velat maksettu ja elämässä pyyhkii hyvin.
Kaikki tässä 10 vuoden sisällä tapahtunutta.En ymmärrä mistä puhutte täällä foorumilla kun aihe on työttömyys. Olen aina päässyt töihin parin viikon sisään siitä, kun alkanut laittaa hakemuksia. Olen ollut useammassa työpaikassa. Tehnyt rakennushommia, siivoushommia, maalaushommia, muuttohommia, kävin vastikään ammattikoulun ja sain heti töitä alalta.
En ole kuullut tällaisia "400 hakemusta ja ei yhtään kutsua haastatteluun" juttuja missään muualla, kuin täällä ja iltalehden keskustelufoorumilla. Jopa osa vanhoista tutuista sekoilupiireistä on nykyään töissä ja heillä on useampien vuosien reikiä cv.ssä.Ei ole tarkoitus aukoa päätä tai mitään, mutta tuntuu että täällä on joku "työttömien kupla", jossa työttömät toistaa toisilleen että niitä työpaikkoja ei ole ja siksi ei vaivauduta edes yrittämään.
Onpa tooosi kiva lukea tuollaista, kun itse on elänyt kunnolla, opiskellut kunnolla, muuttanut töiden perässä ja työttömänä jäänyt valitsematta työpaikkoihin, joissa hakijoita oli 100-300. Onneksi sain työn, muutaman kuukauden määräaikaisen pätkän, johon oli vain 37 hakijaa. Oli ihan uskomaton tuuri, kun pätkää jatkettiin ja jatkettiin ja lopulta vakinaistettiin.
Työnantajat ei muuten tykkää, jos hakija on ylikoulutettu tehtävään. Siinä saa vakuuttaa korvat heiluen, että tämä on just sitä mitä haluan tehdä vaikka kumpikin tietää, että haussa on koko ajan oman alan töitä. Eikä se haastattelija uskokaan.
Ehkä suuri syy, miksi sain töitä oli se, että hain töihin jotka eivät vaatineet juuri mitään kokemusta tai koulutusta.
Voi olla erilaista jos on insinööri ja mainitsee sen kun hakee kantamaan hiekkasäkkejä rakennustyömaalle.
En ole myöskään koskaan hakenut työpaikkaan, jossa minulle kerrottaisiin hakijamäärää tai olisi useampi työhaastattelukierros.
Nyt ammattikoulun jälkeen hain tosiaan yhteen keskisuureen perheyritykseen ja haastattelun jälkeen kirjoitettiin työsopimus suoraan.
Olen kyllä aika ollut hyvä ihmisten kanssa. Tulen toimeen kaikenlaisten tyyppien kanssa ja löydän aina jotain mistä keskustella, vaikka en edes pitäisi henkilöstä.Miksiköhän tuo minun aikaisempi viesti poistettiin?
Yritin nimen omaan painottaa, että en tullut aukomaan päätäni, vaan kertomaan oman kokemukseni asiasta. Ei sisältänyt mielestäni mitään loukkaavaa.Kuten sanoin aiemmassakin viestissä, jotkut ovat onnekkaita ja saa heti työpaikam ensiyrityksellä ja jotkut ei edes tuhansien hakemusten jälkeen. Itse haen usein duunaripaikkoihin hommiin mihin ei vaadita mitään koulutusta ja kokemusta mutta en pääse edes haastatteluun. Mulla on merkonomin tutkinto ja sillä en ole työllistynyt 25 kuukauteen. Ainut paikka mihin mut otetaan avosylin vastaan on kuntoutettaville tarkoitettu palkkatukityö, olen siellä helvetin ahkera ja tunnollinen ja saan paljon kiitosta erittäin hyvin tehdystä työstä, täältä myös suosittelija. Sitten kun haen vakituista duunia niin ei tipu. Fyysinen työ ei haittaa, olen tottunut sellaseen. Osaan tehdä hyllytykset, keräilyt, pakkaukset, muovitukset ja lähettää eteenpäin. Osaan tehdä korkki ja parkettimalli puntteja ja tauluja. Osaan käyttää tehdasporaa, niittipistoolia, prässiä, akkuporakonetta, erilaisia mittoja ja vaakoja, osaan laskea kuutiotilavuudet, pientyökalut on tuttuja ja erilaiset sahat, osaan muovittaa haastavia trukkilavoja. Mulla on myös hyvät atk-taidot harrastuksen puolelta, olen ohjelmoinut ja koodannut, editoinut sovelluksia ja käyttöjärjestelmiä.

No jos fyysinen työ ei pelota, niin hae vaikka purkufirmaan. Alalla on usein työtä tarjolla, kun ovi käy aika tiuhaan firmoissa fyysisyyden takia.
Jos haluat jotain rennompaa, niin citymarkettiin keräämään ostoksia kotiinkuljetusta varten.
Eräs punaisia muuttoautoja omistava yritys haki vastikään paljon lisää muuttomiehiä, kun alalta poistui toinen iso yrittäjä.
Mihinkään näihin ei vaadita työkokemusta.
Tuo 13 vuoden aukko cv.ssä on kyllä varmaan este tai ainakin se pitää pystyä perustelemaan jos etenet perinteistä sähköpostireittiä, mutta usein ilmoituksissa on puhelinnumero ja soittamalla voit antaa erilaisen ensivaikutelman.
Itsellä on toiminut lyhyt s posti hakemus "moi, näin mollissa ilmoituksen, että haette
Olen reipas kaveri
, tulen toimeen työkavereiden kanssa" tyyppinen viesti, mutta tosiaan puhelimella pääsee ehkä helpommalla.

Purkuhommat ei innosta, ja cittariin en ole päässyt verkkokauppa keräilijäksi, en pääse edes haastatteluun (ja noi keräilyhommat on muutenkin osa-aika paskaa). Ja muuttohommat ei myöskään innosta, mun voimat ei riitä siihen vaikka fyysisestä hommasta tykkäänkin.
Olen kokeillut soittamista, sähköpostia ja nettilomakkeiden täyttämistä mutta kun ei auta. Varastotöhin en pääse koska ei ole kokemusta eri trukeista ja lavansiirto vaunuista yms. eikä työturvallisuuskorttia, eikä kokemusta sap-järjestelmästä, niin eikä b-ajokorttia.

, tulen toimeen työkavereiden kanssa" tyyppinen viesti, mutta tosiaan puhelimella pääsee ehkä helpommalla.Purkuhommat ei innosta, ja cittariin en ole päässyt verkkokauppa keräilijäksi, en pääse edes haastatteluun (ja noi keräilyhommat on muutenkin osa-aika paskaa). Ja muuttohommat ei myöskään innosta, mun voimat ei riitä siihen vaikka fyysisestä hommasta tykkäänkin.
Olen kokeillut soittamista, sähköpostia ja nettilomakkeiden täyttämistä mutta kun ei auta. Varastotöhin en pääse koska ei ole kokemusta eri trukeista ja lavansiirto vaunuista yms. eikä työturvallisuuskorttia, eikä kokemusta sap-järjestelmästä, niin eikä b-ajokorttia.
No jos ei innosta niin ei kai sitten auta kun olla työttömänä.
Vuoden olin kun tuli yt-ssä potkut.
Ansiosidonnainen oli suurempi kuin nykyinen palkka ja yli puolet jäi yli/säästöön.
Sävelsin muutaman laulun ja kirjoitin yhten kirjan, nyt ei tuollaiselle ole töiden ohessa enää aikaa.
Elin siis työttömänä aika samalla tavalla, kuin eläisin jos voittaisin lotossa, koska elämäntapani on melko vaatimaton.
Vierailija kirjoitti:
Oli kyllä aika mielenkiintoista kun otin yhteyttä vuokratyöpaikkaan koskien toimistotyön työpaikkaa.. sieltä tuli vastaus päiviä myöhemmin että ei heillä varsinaisesti mitään paikkaa ole auki kun heille voi ilmoittua että jos joskus tulee sen alan töitä tarjolle.
Näitä työnhakijaprofiileja kyllä oikeasti hyödynnetään hauissa, sillä aina välillä saan tekstareita paikoista, jotka ovat yhä haussa. Kysytään onko kiinnostusta ja voiko minua esittää hakijaksi kyseiseen työhön.
Mä käsitin, että toi PL § 18 ohitetaan sillä, että sun pitää antaa TE-toimistolle se ammatti, johon olet kouluttautunut. Tällä perusteella sulle sitten määrätään niitä "pakollisia työtarjouksia" (miten tarjous voi olla pakottaa?), jotka nyt muuten aktiivimalli II:n myötä vähenevät. Eli työ itse on edelleen sun valitsema, koska olet siihen koulutunut. Sen sijaan se TYÖPAIKKA voi olla surkea tai väärä sulle monestakin syystä, mutta voit kieltäytyä siitä esim. terveydentilaan tai vakaumukseen vedoten.
Mutta voivatko ne, jotka on pelkän peruskoulupohjan varassa, siis kieltäytyä PL 18:n nojalla pakotetusta työstä, koska eivät ole tätä ammattia itse sitä valinneet. (?)