Aspergerin takia eläkkeelle, voi kettu!

Mistä on tullut small talkin ihanne? Miksi pitäisi jauhaa paskaa? Miksi small talkin nimeen vannovat suorastaan vetävät herneet nenään ja alkavat nokkia ihmistä joka ei vaan jumalauta jaksa niitä sosiaalisia pelejä? Kyseessä ei ole se ettei normaali kanssakäyminen onnistuisi, se vain että ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kyllä, sitä juuri tarkoitan. Mieheni saattaa juuri ja juuri erottaa paperinenäliinan ja kaukosäätimen toisistaan, mutta kumpi niistä on roska, sitä hänen täytyy erikseen miettiä. Ja kun se on mietitty, siihen meni niin paljon energiaa, ettei hän enää pysty samana päivänä ratkaisemaan, minne se paperinenäliina kuuluu viedä. Ja jos hän vahingossa vielä sen ratkaisisi niin ainkin kaukosäädin jää lattialle. Tämän ponnistelun jälkeen mies menee uupuneena, aivot täysin tiltanneena sänkyyn ja nukahtaa 10 sekunnissa. Assi on oikeasti erilainen eikä vain teeskentele tai ole laiska. Kyllä hän siivoaisi, jos pystyisi. Mutta kannattaako sellaista tehdä, josta aivot tilttaavat, kun helpompiakin hommia riittää.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 22:38"]

Mistä on tullut small talkin ihanne? Miksi pitäisi jauhaa paskaa? Miksi small talkin nimeen vannovat suorastaan vetävät herneet nenään ja alkavat nokkia ihmistä joka ei vaan jumalauta jaksa niitä sosiaalisia pelejä? Kyseessä ei ole se ettei normaali kanssakäyminen onnistuisi, se vain että ei voisi vähempää kiinnostaa.

[/quote]

..ja työpaikoillakin pitäisi osata small talk - menkööt nuo asiasta jauhajat viemään sitä sanomaa kiinaan. Minä haluan tehdä töitä ja small talk ei tuota asiakkaalle yhtään mitään,vaan on asiakkaalta pois. Varsinkin jos on tuntiveloitus. Kahvitauot on turhia ja ruokatauko on syömistä varten. 

Miinusta se oli mielenkiintoinen.

en pohtinut sitä pitkään, joten ei mitään kovin syvällistä herännyt.

No ehkä mietin että tunnistin siitä jotain itsestäni. Pieniä juttuja.

Toisaalta mietin että 20 vuotta sitten miesten ei tarvinnut tehdä mitään noita käytännön juttuja, ruokia tai miettiä 100 asiaa kerralla/samaa aikaa kuten perheenäidin ja naisen pitää/piti. Nykyään miestenkin. Oliko heillä kaikilla asperger?

Osaksi vähän kateuttakin mutta yritän olla tuntematta sitä koska olisin naiselle susi. Mies saisi tehdä tuollaiset ja kukaan meistä ei kadehtisi kuten tuota kaunista naista. Hyvä onni hänellä, tai mistä sen tietää. Psykologi sai hänelle eläkepaperit nuorena.

Pojallani ja todennäköisesti minullakin on lievä asperger. Kiva nähdä, että täällä monet peukuttavat ymmärtäväisesti aspergerien elämään liittyviä viestejä. Itseni kohdalla diagnoosi on vain oma arvioni. Olen aina ollut mm. täysin taidoton sosiaalisissa tilanteissa sekä joissakin kouluaineissa. Matematiikasta en saanut kuin nelosia, mutta olen opiskellut menestyneesti 11 kieltä elämäni aikana. Automatkoille etelään Euroopan läpi otin 8-vuotiaana kuvattomia luontotietokirjoja, ja opettelin eliöiden latinankielisiä nimiä ulkoa. Nuo nyt vain muutamia heikkouksia ja vahvuuksia. Elämässä olen oppinut pärjäämään normaalisti. Huomasin vain jälkikäteen piirteet itsessäni kun poika diagnosoitiin.

Tarkoittaako asperger, että ei tarvitse opetella yhtään uutta toimintatapaa?

En kyseenalaista vaikeuksia esim. siivoamisessa, mutta totta hitossa meillä taviksillakin on joskus ongelmia suorittaa joku asia. Miksi esim. autisti joutuu opettelemaan edes jonkin kommunikaatiotavan, miksei vaan "saa olla" ja joku korjaa hänen jälkiään?

Miten small talkista ymmärtämätön voi pitää luentoja, joissa vastaillaan tunnepitoisiin kysymyksiin? En ihan usko tätä juttua loppuun asti kuitenkaan.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 21:00"]

Mutta hän on kuitenkin palannut työelämään taas. Siinä jutussa oli kolme sivua, kannattaa lukea loppuun asti. 

[/quote]

Niin, sehän tekee vain sitä luennointia aspergerista, ei mitään täysipäivätyötä kumminkaan.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 20:48"]

Täytyy sanoa, että näin traumatisoituneena ja mielenterveysongelmaisena, joka ei pääse edes sairaslomalle, vituttaa.

Sama nainen saa yhteiskunnan piikkiin SIIVOOJAN viikottain. Hei ihan oikeasti..! Kun sitä siivoojaa ei saa edes rättiväsynyt yh, sen lapsia voidaan viedä ulos, mutta kotipalvelutyöntekijät eivät siivoa. Myöskään me mielenterveysongelmaiset ei saada siivoojaa, avustajaa yms. vaikka oltaisiin oltu kuukausi putkeen kotona ilman ruokaa tai suihkussakäyntiä.

[/quote]

Jos sinulla on ongelmia, joihin haluaisit apua, oikea tapa ei kyllä ole vaatia, että apu otettaisiin pois kaikilta muilta.

Luin jutun, ja taustaksi, että  itselläni on asperger-diagnoosi, mutta olen sen verran lievempi tapaus, etten ole ulkopuolista apua, saati eläkepäätöstä koskaan tarvinnut, vaan selviän elämässäni ihan hyvin itsekseni, myös työelämässä sosiaalisuutta vaatimattomalla alalla (koodaan). Myös minulle käytännön asiat on vaikeita ja turhauttavia, juuri laskujen maksu, siivoaminen jne, mutta suurella vaivalla ja ahdistuksella yleensä pystyn ne hoitamaan, kunhan elämässäni ei ole paljoa muuta stressiä.

Tältä taustalta katsoen päällimmäinen ajatus oli se että mietin että onneksi ei ole asperger itselläni ihan noin elämää hankaloittavana. Tosin minä taidan olla sosiaalisesti rajoittuneempi, olen käytännössä erakkona elänyt koko aikuisikäni enkä olisi ikinä pystynyt esim. ulkomailla asumiseen mitä jutun henkilö oli tehnyt - sosiaalinen ahdistus jo normiympyröissä on minulle helposti vähän liikaa. Me aspergeritkaan emme siis ole yhdestä muotista, vaan yhdelle on vaikeampaa yksi asia, toiselle toinen. 

Ja siinä ei ole kauheasti mitään järkeä, että terveet alkavat omista lähtökohdistaan vertailla, että miksi esim. nyt niinkin helppo homma kuin siivoaminen voi jollekin olla vaikeaa. Tai vaikka minulle, että miten nyt naapurin kohtaaminen ja tervehtiminen voi olla niin mahdotonta, ihan älykkäälle akateemisesti koulutetulle ihmiselle. Se vaan on vähän eri juttu kun on neurologinen poikkeavuus.

Asperger on autismin kirjoon kuuluva oireyhtymä. Herättäisikö näin paljon paheksuntaa, jos uutisoitaisiin autistista, joka on päässyt eläkkeelle? Tai olisiko vaikea ymmärtää, että ihminen, jolla on valokuvamuisti ja joka osaa kalenterin ulkoa, ei suoridu yksinkertaisista tehtävistä? Samantyyppisestä neurologisesta ongelmasta Aspergerin oireyhtymässä on kysymys, hieman lievemmässä muodossa vain.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 22:43"]

Kyllä, sitä juuri tarkoitan. Mieheni saattaa juuri ja juuri erottaa paperinenäliinan ja kaukosäätimen toisistaan, mutta kumpi niistä on roska, sitä hänen täytyy erikseen miettiä. Ja kun se on mietitty, siihen meni niin paljon energiaa, ettei hän enää pysty samana päivänä ratkaisemaan, minne se paperinenäliina kuuluu viedä. Ja jos hän vahingossa vielä sen ratkaisisi niin ainkin kaukosäädin jää lattialle. Tämän ponnistelun jälkeen mies menee uupuneena, aivot täysin tiltanneena sänkyyn ja nukahtaa 10 sekunnissa. Assi on oikeasti erilainen eikä vain teeskentele tai ole laiska. Kyllä hän siivoaisi, jos pystyisi. Mutta kannattaako sellaista tehdä, josta aivot tilttaavat, kun helpompiakin hommia riittää.

[/quote]

Nyt en ihan oikeasti tarkoita piruilla vaan aidon hämmästyneesti kysyn, että jos miehesi siis esim. haluaa vaihtaa televisiossa kanavaa niin joutuuko hän yhtä rankasti ja energiaa kuluttaen pohtimaan paperinenäliinan ja kaukosäätimen välillä, että kummallako niistä kanava tulee vaihdetuksi? Yrittääkö hän kenties vaihtaa kanavaa nenäliinan avulla jos kaukosäädin on hänelle potentiaalisesti roskakoriin kuuluva esine?

Muihin ketjun viesteihin viitaten ihmetyttää myös se, että miksi AS-henkilölle ylivoimaiset tehtävät tuntuvat olevan niitä tehtäviä jotka ovat epämiellyttäviä myös neurotyypillisille. Siis esim. siivoaminen ja laskujen maksaminen. En minäkään niistä asioista mitenkään erityisesti pidä tai nauti, mutta teen ne silti.

Moni "tervekin" tämän palstan lukija varmasti tietää mitä on asperger, mutta heillä on oikeus olla sitä mieltä, että sillä perusteella ei pidä saada kovin kummoisia erityisoikeuksia esim. siivoojan saamiseen tai yksilölliseen opetukseen. Jos ei osaa siivota, niin hukkukoon paskaan. Ja maksetaan sellaiset palvelut oikeasti sairaille avuntarvitsijoille.

Asseille monet asiat ovat taatusti vaikeita, mutta heistä voi pahimmillaan olla harmia myös perheelle ja muulle lähipiirille. Asiallinen ymmärtämyksen lisääminen on fiksua, mutta turhaan paapomiseen ei pidä ryhtyä. Välillä se "pakottamien" saattaa olla paras ratkaisu - ainakin jos asioita opettelevista lapsista on kyse. Kyllä täällä kaikille joku paikka löytyy, mutta turha toivoa mitään jalustalle nostamista omien erityispiirteiden vuoksi.

Niin. Poikani ei teki 2,5-vuotiaana 50 palan palapelejä ja osasi 3-vuotiaana kasata lähes minkä tahansa Lego-rakennelman ohjekirjan kuvia seuraten. Vielä 4-vuotiaanakaan hän ei osannut leikkiä leluilla, ei mielikuvitusleikkejä, eikä varsinkaan roolileikkejä. 3 vuotta vanhemman sisaren sinnikkäällä opastuksella hän viimein alkoi päästä leikin maailmaan ja koki 5-vuotiaana ehkä tähän astisen, 8-vuotisen elämänsä suurimman oivalluksen: "Äiti! Poni voi olla violetti sillai leikisti! Vaikka ei se oikeasti voi olla. Mutta LEIKISTI se voi!"  Siihen asti koettiin perhekahvilassa draama poikineen, jos joku leikki paloautolla ja väitti paloletkujen syöksevän tulta tai jotain vastaavaa. 

Samalle pojalle opetettiin kädestä pitäen, miten puetaan kengät, miten puetaan paita. Missä järjestyksessä jalat kannattaa työntää housun punttiin ja mistä kohtaa pitäisi pitää kiinni, että ne pöksyt saa myös vedettyä jalkaan. 5-vuotiaana hän puki jo ihan itse. Enimmäkseen ainakin. 

Vielä tänäkään päivänä hänellä ei ole harmainta hajuakaan miten polkupyörän saa pysymään pystyssä ja joka kerta, kun naapuri moikkaa, joudun muistuttamaan, että olisi kohteliasta vastata tervehdykseen. Kun hän soittaa jommallekummalle ystävälleen, seison vieressä ja kuiskaan mitä hänen pitäisi seuraavaksi sanoa, jos kaveri kysyy mitä asiaa hänellä olikaan. 

Siivota meidän poika kuitenkin osaa. Osaa jopa viikata vaatteensakin. Aikaa vaan menee ihan tolkuttomasti, koska jokainen nyppy ja ruttu silitetään huolellisesti, jokainen paita viikataan viivottimen tarkasti ja vielä varmistetaan kolmesti, että meni varmasti oikein. 

Poika oppii kyllä - myös sosiaaliset pelit, jos vain keksin selkeät säännöt, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Normaali lapsi oppii matkimalla vanhempiaan, kavereitaan, muita kanssaihmisiä. Minun pojalleni mallioppiminen on lähes tuntematon käsite. Ja jos joku poikkeaa normista, käyttäytyykin odottamattomalla tavalla, joka ei kuulu hänen oppimiinsa sosiaalisiin sääntöihin, hän hämmentyy ja saattaa mennä tyystin lukkoon. Kun itse joudun jatkuvasti pohtimaan miksi käyttäydymme tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla tai ylipäätään miten käyttäydymme missäkin tilanteessa ja miten selitän lapselle milloin mihinkin tilanteeseen sopivat käytössäännöt, voin kertoa, että ainakin on maailmankuva laajentunut. Ei ne kirjoittamattomat säännöt mitään helppoja ole. Yleensä toimimme sen kummemmin ajattelematta, mutta koitapa selittää miksi toimit juuri niinkuin toimit.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 22:54"]

Pojallani ja todennäköisesti minullakin on lievä asperger. Kiva nähdä, että täällä monet peukuttavat ymmärtäväisesti aspergerien elämään liittyviä viestejä. Itseni kohdalla diagnoosi on vain oma arvioni. Olen aina ollut mm. täysin taidoton sosiaalisissa tilanteissa sekä joissakin kouluaineissa. Matematiikasta en saanut kuin nelosia, mutta olen opiskellut menestyneesti 11 kieltä elämäni aikana. Automatkoille etelään Euroopan läpi otin 8-vuotiaana kuvattomia luontotietokirjoja, ja opettelin eliöiden latinankielisiä nimiä ulkoa. Nuo nyt vain muutamia heikkouksia ja vahvuuksia. Elämässä olen oppinut pärjäämään normaalisti. Huomasin vain jälkikäteen piirteet itsessäni kun poika diagnosoitiin.

[/quote]

Lainaan vielä omaa viestiäni ja haluan lisätä, että olen kiitollinen vanhemmilleni, vaikka he eivät koskaan tienneet mitään aspergerista tai vieneet minua tutkimuksiin. He tajusivat tukea minua niissä asioissa, joissa olin vahva, eivätkä pakottaneet tekemään asioita, joissa olin huono. Nykyään työskentelen onnistuneesti yrittäjänä kotoa ja teen itselleni mielekkäitä asioita.

Pitkin elämää, olen onnistunut omaksumaan sopivia käyttäytymismalleja ja selviytymään välillä tilanteista, jotka olisivat saaneet minut aikaisemmin ihan lukkoon, esim. kutsujen järjestämisen (vaikkakin se on vaikeaa, ja tarvitsen paljon omaa palautumisaikaa sen jälkeen).

Uskon, että monet lievät aspergerit voivat onnistua elämään ihan normaalia elämää, jos he saavat oikeanlaista tukea. Pyrin tarjoamaan tätä pojalleni..

Vierailija kirjoitti:

Juu helpompaahan se olisi tässä yhteiskunnassa olla selkeästi kuolaposkella valuva ja omituisesti ääntelevä hlö tai jalka paketissa oleva, kuin se, ettei sairaus selkeästi näy päällepäin. Kun kakku näyttää päälle päin hyvältä, ei osalle ihmisistä voi käydä järkeen, että se saattaa olla sisältä mätä. Etenkin jos sairauteen ei vielä ole kehitelty kunnon mittauslaitteita, mihin voit vedota, että tämä ei ole normaalin rajoissa.

Asperger ei ole sairaus. Kummallista myös verrata sitä mätään kakkuun.

Aivan sekopää tuon kommentin kirjoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Hänhän ei asu Suomessa. Kannattaa lukea kirjoittamansa kirja, valaisee paljon tilannettaan.