Pulassa 2,5-vuotiaan kanssa

Kotona reilu 2,5-vuotias lapsi, jonka kanssa päivät ovat yhtä taistelua.

Lapsi ei hirveästi kiukuttele, kun on oppinut, että kiukuttelemalla ei saa yhtään mitään, vaan päinvastoin.

Mutta se jatkuva pelleily ja pahanteko! Koko ajan pitää tehdä kaikkea kiellettyä, ja vaikka kuinka ohjaisit siihen kivaan tekemiseen, ei auta. Pitää hyppiä sohvalla, juosta ku päätön kana, kiipeillä kirjahyllyssä, heittää kyniä ja leluja.... ja kun kiellät ja uhkailet milloin milläkin, ei auta. Nauraa räkättää vaan päälle ja rangaistuksen jälkeen jatkaa pahantekoa.

Pahinta on pukeminen. Siitä on tehty ihan kunnon show! Juoksee karkuun, ryömii sängyn alle, jne aamuisin, kun pitäisi laittaa ulkovaatteita päälle. Otat kiinni ja lapsi vaan nauraa, rimpuilee ja yrittää karkuun. Kun ei pääse karkuun, loppuu nauru, älytön rimpuilu jatkuu, rääkyy ku hyeena ja yrittää lyödä.

Vapaaehtoisesti ei varmana pue päälle, ellei uhkaile ties millä.

Vieraat saavat lapsen ihan villiksi ja jos vieraat eivät huomioi lasta tarpeeksi, lapsi juoksee päin, läpsii ja hyppii päälle (jos vieraat istuvat sohvalla). Kieltoihin vastaa vain naurulla ja jäähyllä käy omassa huoneessaan kymmeniä kertoja.

Olen OIKEASTI yrittänyt kaikkeni.

Jäähyt mielestäni toteutan ihan oikein: annan yhden uhkauksen (kuuroille korville), talutan omaan huoneeseen, kerron miksi sinne joutuu ja laitan oven kiinni. Siellä se sitten paiskoo ovea käsillään. Parin minuutin sisällä rauhoittuu, avaan oven ja tiukasti kerron, miksi sinne joutui ja käsken pyytämään anteeksi. Kerron myös, että jos sama toiminta jatkuu, joutuu takaisin jäähylle.

Oman huoneen lisäksi olen kokeillut penkille istuttamista, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta.

Pääasiassa olen pysynyt hyvin rauhallisena, tiukkana ja määrätietoisena koko uhmakauden ajan (jo 3 kuukautta), mutta nyt lähipäivinä hermot ovat palanneet niin, että ääntä olen korottanut jo useamman kerran.

Yritän antaa lapselle mahdollisimman paljon yhteistä aikaa, jolloin teemme kaikenlaista yhdessä (ulkoilemme, piirrämme, leikimme) ja kotitöihin otan lapsen mukaan. Välillä tämäkään ei riitä, vaan esimerkiksi piirtely alkaa nopeasti kyllästyttämään, kynät lentelee ja kun torun, lapsi heittää lisää kyniä -> ja taas jäähylle.

Nyt opin sen, että esimerkiksi kauppaan mentäessä olen kaupan ovilla tiukasti sanonut, kuinka kaupassa toimitaan. Viimeksi meni ihan hyvin, eikä lapsi lähtenyt juoksentelemaan ympäri kauppaa, kun pari kertaa muistuttelin.

Teenkö jotain väärin, kun lapsi ei tottele? Miten ihmeessä pitäisi toimia vieraiden läsnäollessa, kun poika alkaa tuollaiseksi joka kerta? Kuuluuko tämä uhmaan vai onko huonon kasvatuksen tulosta?

Tunnen itseni suunnattoman huonoksi äidiksi, ja nyt alkaa olla keinot vähissä. Vinkkejä?

Vähän taustaa: asun lapsen kanssa yksin, olen päivät töissä ja lapsi hoidossa. Hoidossa lapsi käyttäytyy kuin enkeli, mutta kun minä tulen paikalle, alkaa tuo älytön käytös. Kerran viikossa lapsi on isällään yhden yön ja yhden päivän. Tämä käytös alkoi jo ennen meidän eroa, ja lapsi osaa ilmaista kyllä, jos on isää ikävä. Nyt kotiintulo on sujunut todella hyvin, kun olen aina selittänyt, että isä tulee taas silloin moikkaamaan, joka päivä puhutaan isästä ja joka ilta isälle lähetetään lentopusuja.

Jollakin tavalla ajattelen, että tuo käytös voisi johtua myös erosta ja ikävästä. Jonkun verran puhuu "mun isi, mun äiti", ja lastenohjelmasta bongailee isejä ja äitejä.

Lapsen isän kanssa meillä on todella hyvät välit ja "vuoronvaihto" sujuu ilman kismaa. Puhumme toisillemme normaaliin tai iloiseen äänensävyyn, ja erokin oli sopuisa.