Tuli paha mieli. Työkaveri kommentoi vaatteitani.
Kyseli mkksi käytän aina samoja vaatteita. Työpäivisin käytän aina samoja vaatteita. Käytössä kahdet farkut ja kolme neuletta ja yksi ohuempi tunika jota käytän lämpimimmillä ilmoilla kesällä tai keväällä. Yhdistelmä siis aina farkut, toppi ja neule.
Meinas tulla itku mutta sain vastattua kuitenkin ettei ole muita sopivia ja rahat todella tiukilla.
Jaksoi ihmrtellä ettei ole muka varaa vaikka käyn töissä.
Olis tehnyt mieli vajota maanrakoon ja juosta kotiin.
Miten voin mennä nyt enää töihin? Olen nyt lomalla ja jo eilen kaivelin kaappiani, mutta en löytänyt sopivia.
Kommentit (73)
Minulla ei myöskään ole rahaa vaatteisiin ja olen ratkaissut ongelman sillä, että ostan aina mustia vaatteita ja nekin yleensä kirpparilta. En ole kymmeneen vuoteen ostanut edes 20 euron puseroa, vaan hinnat on siinä 1-10 euroon riippuen ostopaikasta (uff, fida, kierrätyskeskus, tarjoustalo). Mutta koska vaatteeni ovat mustat, niistä on vaikea sanoa milta vuodelta (vuosisadalta? vuosituhannelta?) ne ovat ja minkä merkkisiä ne ovat. Yksikään ei ole uskaltanut tulla sanomaan päin naamaa, että miksi sinulla on aina samat vaatteet. Nämä ovat ikäänkuin univormu - nainen joka pukeutuu aina mustiin ainakin yläosan kohdalta. Käypiä farkkuja minulla on kahdet, joista toisia käytän kesät ja toisia talvet. Meikkaan nätisti ja kuljen pää pystyssä.
Työkaverisi on moukka. Ihan samanlaisia moukkia ovat esim. ne ihmiset, joita ärsyttää toisten värjäämättömät hiukset tai meikittömät kasvot tai pelkästään se, että kaikkia ei ulkonäkö jaksa niin hirveästi kiinnostaa.
Eihän sulla ole aina samat vaatteet, jos on kahdet housut ja useampi paita joita vaihtelet. Ja vaikka olisikin joka päivä samat housut ja sama paita, ei siinä pitäisi olla ihmettelemistä, ellei ala haista.
Ei mullakaan tuon enempää ole työvaatteita talvella. Kesäksi on sitten vähän enemmän ohuita paitoja tai tunikoita ja yksi ohut hame. Miksi pitäisi olla enemmän?
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 13:30"]
Minulla ei myöskään ole rahaa vaatteisiin ja olen ratkaissut ongelman sillä, että ostan aina mustia vaatteita ja nekin yleensä kirpparilta. En ole kymmeneen vuoteen ostanut edes 20 euron puseroa, vaan hinnat on siinä 1-10 euroon riippuen ostopaikasta (uff, fida, kierrätyskeskus, tarjoustalo). Mutta koska vaatteeni ovat mustat, niistä on vaikea sanoa milta vuodelta (vuosisadalta? vuosituhannelta?) ne ovat ja minkä merkkisiä ne ovat. Yksikään ei ole uskaltanut tulla sanomaan päin naamaa, että miksi sinulla on aina samat vaatteet. Nämä ovat ikäänkuin univormu - nainen joka pukeutuu aina mustiin ainakin yläosan kohdalta. Käypiä farkkuja minulla on kahdet, joista toisia käytän kesät ja toisia talvet. Meikkaan nätisti ja kuljen pää pystyssä.
Työkaverisi on moukka. Ihan samanlaisia moukkia ovat esim. ne ihmiset, joita ärsyttää toisten värjäämättömät hiukset tai meikittömät kasvot tai pelkästään se, että kaikkia ei ulkonäkö jaksa niin hirveästi kiinnostaa.
[/quote]
Joku voisi ääneen ihmetellä, miksi käytät aina mustia vaatteita. Juoksisitko itkien kotiin jos joku ihmettelisi? Tuskin.
Tuli mieleen lapsen kaveri, joka oli niin herkkä, että kun sitä kysyi miksi väritit piirustuksen talon siniseksi, se yritti kumittaa sen värin pois ja itki miksi ei saa olla sininen talo. Ja oli siis ihan vilpitön kysymys, ei mikään arvostelu, huoh.
Jengi nyt on keskimäärin vähän vammaista.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 09:18"]
Sano että oot niinku Steve Jobs joka käytti joka päivä samanlaisia vaatteita (farkut ja musta poolo). Keskittyi olennaiseen ja sanoi ettei halua käyttää aikaa johonkin hänelle toisarvoiseen.
[/quote]
Hyvä! Samoin kuin se miesopettaja, joka oli vuosikymmen(t)en luokkakuvissa aina samassa paidassa ja pujoliivissä.
Minäkin käytän hyvin suppeaa vaatevalikoimaa, koska ostan harvoin vaatteita ja ostamani vaatteet kestävät ihmeen pitkään. Mies taas ei tahdo mahtua vaatehuoneeseensa, koska se on täynnä vaatetta. Ostamme vaatteet pääosin kirpputorilta, koska siellä on myynnissä uutta vastaavaa vaatetta.
Jätä kostamatta sille tollolle työkaverille. Se on paras "vastaisku."
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:14"]
Minusta pukeutuminen, itsensä meikkaaminen ja muutenkin edes tietylle tasolle itsensä laittaminen ja puhtaalta freessiltä näyttäminen tuo hyvänolon tunnetta tottakai itselle, mutta on kohteliaisuus myös kanssaihmisille. Yleensä ulkomailla noudatetaan enemmän tätä ajatusmallia, Suomessa valitettavan usein jätetään se itsensä hemmottelu taka-alalle ja ollaan sitä mieltä että saan kelvata tällaisena kuin olen eli useimmiten sen näköisenä että ollaan lähdetty töihin suoraan sängyn pohjalta.
[/quote]
mitä tekemistä tällä kommenteilla on ap:n tilanteen kanssa? Kyllä vähilläkin vaatteilla voi olla fiksun näköinen. Ei siihen tarvita vaatehuoneellista vaatteita
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 13:14"]
Suomi taitaa olla ainoa maa tällä pallolla jossa samassa marketissa myydään vaatteita ja ruokaa? Pelkästään se kertoo tämän maan huonosta pukeutumistasosta.
[/quote]
heh, et ole tainnut paljon matkustaa... ;)
Niin mutta Suomessa ne vaatteet on niin rumasti esillä ruokakaupassa, ulkomailla niille on sentään omat merkkikohtaiset osastonsa! Ulkomaiset tututkin ovat ihmetelleet täällä sitä että kun ruuat ja vaatteet tuolleen sekaisin!
Minä ostin viime kesänä 400€ edestä netistä vaatteita. Niistä vaatteista on nyt jäljellä enään 3 paitaa.. Kun heitin ne muut roskiin... Ne ei muka olleetkaan enään niin hyviä, mitä sillon kun äkkiseltään niitä kotona kokeilin ja päätin pitää. Koitin eka myydä netissä niitä pitkään, ei kukaan ostanu niitä.. Netissä ei taida mennä kaupaksi ku vauvanvaatteet.
MITÄ se työkaveri teidän mielestä sanoi? Eihän se sanonut MITÄÄN ilkeää!
Hän kysyi, miksi ap:llä on aina samat vaatteet. Se oli kysymys. Se ei ollut syytös eikä ilkeily. Työkaveri oli utelias. Hän halusi tietää.
En tajua mitä törkeää siinä oli.
Sen jälkeen työkaveri ihmetteli, miten tuo vaatemäärä on mahdollinen, kun ap käy töissä. Jälleen EI MITÄÄN ILKEILYÄ. Minäkin olisin halunnut tietää, jos meillä olisi sama palkka ja itselläni paljon enemmän vaatteita. Juuri tällä viikolla keskusteltiin työkaverin kanssa tästä samasta. Hänellä on hyvin vähän vaatteita, koska hänellä on auto. Minulla ei ole autoa, vaan panen rahani vaatteisiin. Ei minusta meidän keskustelussamme ollut mitään ilkeilyä, kuten ei ap:n ja työkaverinkaan keskustelussa.
Kaikki ilkeily on ap:n ja av-mammojen omien korvien välissä.
No olipa tökeröä työkaveriltasi. Et ole ap kuitenkaan ainut joka pitää samoja vaatteita. Itse pidän aina samoja farkkuja ja pyöritän samoja paitoja viikosta toiseen. Kotia, kun pääsen vaatteet vaihtuu saman tien. Ihan sama mitä muut on mieltä, mutta itse viihdyn juuri niissä vaatteissa :)
Tiedän, että tämä on pelkkää sananhelinää, mutta älä oikeasti välitä tuollaisesta idiootista! Hänellä ei varmastikkaan ole kaikki ihan hyvin, lisäksi tuollainen käytös on niin junttia ja moukkamaista, että sinä olisit voinut antaa hänelle takaisin säälivän katseen.
Tsemppiä sinne ja hyvää kevättä :)